Tapasin tuossa puoli vuotta sitten erään kivan miehen, ikäiseni eli 25v. Hän oli hurmaava ja tilannekomiikkakin oli aina kohdallaan. Tapailimme silloin tällöin kun aikaa riitti, kuitenkin koko ajan enemmän ja aloin tuntea ikävääkin, jos ei oltu nähty 2:een päivään. Niin hurmaavan oloinen, että ajattelin jo että tässä on minun tuleva mies.
Nyt kuitenkin alkaa tosuus paljastua. Muutimme yhteen viimein ja vihdoin. Ennen en oikein tiennyt mitä mies puuhasteli vapaa-ajalla. Hän kyllä kertoi aina kaikkea, että oli ollut lenkillä, kuntosalilla, kaverin luona, yms, eli ihan normaalia mitä nyt voi vain tehdä. Nyt kuitenkin yhteenmuuton jälkeen on alkanut paljastua, ettei miehellä niitä kavereita olekaan kuin 2kpl!!!
Itselläni kun on laaja kaveripiiri, noin 20 kaveria suunnilleen sitten kaikenmaailman tutut vielä päälle. Siis kavereilla tarkoitan sitä, joiden kanssa olen (tai olen ollut) läheisissä tekemisissä lähes päivittäin. Minun on vain jotenkin vaikea käsittää ettei jollakin ole kavereita. Itse joudun karsimaan osan tapaamispyynnöistä, kun en aina ehdi nähdä kaikkia. Mies taas tuntuu olevan aina valmis, kun jompi kumpi hänen "kavereista" pyytää kerran kesässä baariin pyörähtämään. Onko nämäkään sitten oikeita kavereita, tiedä sitten, eivät he pidä muuta yhteyttä kuin muutaman kerran vuodessa näitä baarireissuja. Eli minun kategoriassa baarikavereita. Eli hänellä ei tod näk ole ketään bestistä, tai sellaista lähipiiriä jolle kertoa ilot ja surut. Itse en voisi elää jos minulla ei olisi lähipiiriäni.
Miehelle perhe on äiti ja isä sekä sisko ja veli. Minulle perheeni taas on 3 parasta kaveriani, vaikka emme enään asukaan samoilla kulmilla, niin pidämme tiiviisti yhtä. Äiti ja isäkin on minulle tärkeitä, mutta he ovat aina pysyneet siellä taustalla muilta piilossa, eivät niin keskeisinä. Mutta miehen elämän keskipiste tuntuu edelleen olevan hänen alkukotinsa.
Asia tuli esille, kun ehdotin että pidämme tuparit. Osa kavereistani oli jo kovaa kysynyt että koska tuparit on, ja suurin osa kavereistani oli jo lupautunut tulla. Kysyin sitten vielä mieheltäni, että montako kaveria häneltä tulee. Mies meni vaikeaksi ja änkytti jotain että ei kai nyt mitään tupareita tarvitse pitää. Kysyin sitten suoraan että miksi ei. Hän sanoi sitten vain että kun ei ole enää tullut oltua kovinkaan monen kanssa tekemisissä. Siis mitä!!! -ajattelin. Sanoin sitten että pyydä vaikka työkavereita, mutta siihen hän sanoi ettei viitsi kun ei ole sielläkään niin läheisiä että viitsisi pyytää. No mies kysyi kahdelta kaveriltaan, joista toinen lupautui, mutta toinen sanoi ettei pääse kun on niitä ja näitä menoja, mutta lupautui lähteä mieheni kanssa baariin vaikka sitten joskus pikkujouluaikaan.
Siis vähänkö noloa. Miehen puolelta on tulossa yksi ainoa kaveri naisensa kanssa. Ja minulta sellainen 18 naisen komppania miehineen. Meni maku järjestää tosiaan koko tupareita. Ja kaikki suunnitelmat, mahdolliset häät ja polttarit tulevaisuudessa valahtivat kerralla kankkulan kaivoon. Vain sen takia ettei miehellä ole kavereita. Vai voisiko hän niitä vielä hankkia?? Kavereiden puute voi tosin johtua osittain siitäkin että mies on muuttanut 2 vuotta sitten tänne helsinkiin työn perässä, ja vanhat kaverit ovat kaikonneet. Mutta miksi uusia ei ole löytynyt? Edes työpaikalta. Minä olen myös muualta helsinkiin tullut, ja olen ihan luonnostaan tutustunut työpaikalla uusiin ihmisiin, joistain on tullut myös hyviä ystäviäni joita voin myös pyytää tupareihin yms.
Nykyään tunnen huonoa omaatuntoa, jos pyydän kavereitani kylään tai lähden heidän kanssaan kaupungille. Säälin jollain tapaa miestä, mutta toisaalta kaverittomuus ärsyttää. En halua että parisuhde olisi vain kahdestaan kyhjöttämistä, vaan kyllä sitä pitää olla muitakin ihmissuhteita. En tiedä sitten luonko miehelle liian suuret paineet, kun esittelen hänelle omaa laajaa kaveripiiriäni, joista monen kanssa olen kuin paita ja peppu. Tiedän että mies yrittää saada uusia kavereita, mutta muuttuuko se sitten paineiden takia yliyrittämiseksi, tiedä häntä.
Mikä neuvoksi? Rakastan miestäni, siis sellaisena kun hän on kahdenkesken minulle, hurmaava ja komeakin. En haluaisi inhota miestä kaverittomuuden takia, mutta jokin minussa vain sanoo ettei kaikki ole kohdallaan jos ei ole kavereita. Neuvoja...
Nyt kuitenkin alkaa tosuus paljastua. Muutimme yhteen viimein ja vihdoin. Ennen en oikein tiennyt mitä mies puuhasteli vapaa-ajalla. Hän kyllä kertoi aina kaikkea, että oli ollut lenkillä, kuntosalilla, kaverin luona, yms, eli ihan normaalia mitä nyt voi vain tehdä. Nyt kuitenkin yhteenmuuton jälkeen on alkanut paljastua, ettei miehellä niitä kavereita olekaan kuin 2kpl!!!
Itselläni kun on laaja kaveripiiri, noin 20 kaveria suunnilleen sitten kaikenmaailman tutut vielä päälle. Siis kavereilla tarkoitan sitä, joiden kanssa olen (tai olen ollut) läheisissä tekemisissä lähes päivittäin. Minun on vain jotenkin vaikea käsittää ettei jollakin ole kavereita. Itse joudun karsimaan osan tapaamispyynnöistä, kun en aina ehdi nähdä kaikkia. Mies taas tuntuu olevan aina valmis, kun jompi kumpi hänen "kavereista" pyytää kerran kesässä baariin pyörähtämään. Onko nämäkään sitten oikeita kavereita, tiedä sitten, eivät he pidä muuta yhteyttä kuin muutaman kerran vuodessa näitä baarireissuja. Eli minun kategoriassa baarikavereita. Eli hänellä ei tod näk ole ketään bestistä, tai sellaista lähipiiriä jolle kertoa ilot ja surut. Itse en voisi elää jos minulla ei olisi lähipiiriäni.
Miehelle perhe on äiti ja isä sekä sisko ja veli. Minulle perheeni taas on 3 parasta kaveriani, vaikka emme enään asukaan samoilla kulmilla, niin pidämme tiiviisti yhtä. Äiti ja isäkin on minulle tärkeitä, mutta he ovat aina pysyneet siellä taustalla muilta piilossa, eivät niin keskeisinä. Mutta miehen elämän keskipiste tuntuu edelleen olevan hänen alkukotinsa.
Asia tuli esille, kun ehdotin että pidämme tuparit. Osa kavereistani oli jo kovaa kysynyt että koska tuparit on, ja suurin osa kavereistani oli jo lupautunut tulla. Kysyin sitten vielä mieheltäni, että montako kaveria häneltä tulee. Mies meni vaikeaksi ja änkytti jotain että ei kai nyt mitään tupareita tarvitse pitää. Kysyin sitten suoraan että miksi ei. Hän sanoi sitten vain että kun ei ole enää tullut oltua kovinkaan monen kanssa tekemisissä. Siis mitä!!! -ajattelin. Sanoin sitten että pyydä vaikka työkavereita, mutta siihen hän sanoi ettei viitsi kun ei ole sielläkään niin läheisiä että viitsisi pyytää. No mies kysyi kahdelta kaveriltaan, joista toinen lupautui, mutta toinen sanoi ettei pääse kun on niitä ja näitä menoja, mutta lupautui lähteä mieheni kanssa baariin vaikka sitten joskus pikkujouluaikaan.
Siis vähänkö noloa. Miehen puolelta on tulossa yksi ainoa kaveri naisensa kanssa. Ja minulta sellainen 18 naisen komppania miehineen. Meni maku järjestää tosiaan koko tupareita. Ja kaikki suunnitelmat, mahdolliset häät ja polttarit tulevaisuudessa valahtivat kerralla kankkulan kaivoon. Vain sen takia ettei miehellä ole kavereita. Vai voisiko hän niitä vielä hankkia?? Kavereiden puute voi tosin johtua osittain siitäkin että mies on muuttanut 2 vuotta sitten tänne helsinkiin työn perässä, ja vanhat kaverit ovat kaikonneet. Mutta miksi uusia ei ole löytynyt? Edes työpaikalta. Minä olen myös muualta helsinkiin tullut, ja olen ihan luonnostaan tutustunut työpaikalla uusiin ihmisiin, joistain on tullut myös hyviä ystäviäni joita voin myös pyytää tupareihin yms.
Nykyään tunnen huonoa omaatuntoa, jos pyydän kavereitani kylään tai lähden heidän kanssaan kaupungille. Säälin jollain tapaa miestä, mutta toisaalta kaverittomuus ärsyttää. En halua että parisuhde olisi vain kahdestaan kyhjöttämistä, vaan kyllä sitä pitää olla muitakin ihmissuhteita. En tiedä sitten luonko miehelle liian suuret paineet, kun esittelen hänelle omaa laajaa kaveripiiriäni, joista monen kanssa olen kuin paita ja peppu. Tiedän että mies yrittää saada uusia kavereita, mutta muuttuuko se sitten paineiden takia yliyrittämiseksi, tiedä häntä.
Mikä neuvoksi? Rakastan miestäni, siis sellaisena kun hän on kahdenkesken minulle, hurmaava ja komeakin. En haluaisi inhota miestä kaverittomuuden takia, mutta jokin minussa vain sanoo ettei kaikki ole kohdallaan jos ei ole kavereita. Neuvoja...
Vastaukset 23
Vanhimmat
Munkan ukolla ei ole kuin ns baarikamuja ja sitten sukulaisia. ensin se ei häirinny, mut nyt tajuan, että sillä jää näin paremmin aikaa vahdata mun menoja ja tekemisiä. se on myös oiva keino olla ns hyvä mies, tyyliin mun kamut ei soita häiritsevää aukaan ja mä olen aina puolison saatavilla. Mieheni myös on ilmottanu, kun olen kysyny että voisko hän tutustua johonkin miehee kaverina, että hän ei sellaseen rupusakkin, juoppoon, työttömään, pelleen, herraan, epämäärääseen ihmiseen tutustu, maalla asuvavina hän ei myöskään pidä isännistä, koska ne eivät osaa puhua mistään, niikun ei kukaan muukaan.
Et varo vain ettei ukkos ole tätä tyyppiä...vain oma seur5a kelpaa
Tavallista miestäkö on varottava? Aikuiselle suomalaismiehelle on melko tyypillistä tietty itsenäisyys, vahva reviiri, kyky itsenäiseen ajatteluun ja päätöksentekoon sekä välttelevä suhtautuminen pinnalliseen vouhotukseen.
Minulla on monenlaisia kavereita: työkaverit, pelikaverit yhdistyskaverit. Eivät ne silti ole mitään bestiksiä enkä jaa niiden kanssa omaa elämääni puhumattakaan, että alkaisin nitä nurkissani katsella.
Mä olen kanssa hössöttäjä ja tulen toimeen ihmisten kanssa. Kavereita on kerääntynyt sieltä täältä, mutta vain muutamiin pidän yhteyttä tiiviisti. Omat siskoni ovat näistä ystävistä "parhaimmat" ja vanhemmat ei todellakaan taka-alalla, vaan pidän perhettä mittaamattoman arvokkaana. Joku päivä jos rupean kasvattamaan omaa perhettäni, siinä ei mielestäni olisi mieltä ilman samanlaista vakaumusta asiaan kun omilla vanhemmillani on ollut.
Niin paljon kun ihmisiä tunnenkin, en voisi kuvitellakaan että pitäisin johonkin kahteenkymmeneen tyyppiin yhteyttä päivittäin!
Toi on jo todellakin pinnallista vouhotusta ja mun mielestä omituisempaa kun se että jollain on "vain" 2 ystävää. Kun tarkempia ollaan, mulla on sitten varmaan paljon kavereita mutta vain pari oikeata ystävää. Täyttääkö ketjun aloittaja tyhjää elämäänsä (mahdollisesti myös pääkoppaansa) tämmösellä "mulla laaja kaveripiiri" vouhotuksella?
Aikuisen miehen kuvaus taas on jotain mitä voisin kuvitella poikaystäväni kirjoittamaksi. Musta siinä miehessä on hienoa juuri se, että se ei ole minkään vouhotusten vietävissä, sillä on vahvat omat mielipiteet, se on vähän liiankin itsenäinen (voisi olla enemmän mun perään ;)) Itsekkyyttä löytyy joka on kai sama kun tuo vahva reviiri ja itsenäinen ajattelu ja päätöksenteko on varmaan kuvaukset mitkä joku on keksinyt häntä ajatellessa.
Ikävämpi juttu sille miehelle kahden ystävänsä kanssa, että on vahingossa sekaantunut tommoseen tyhjäpäähän kun ketjun aloittaja.
Vaikuttaa siltä että olet riippuvainen sosiaalisesta verkostostasi etkä aidosti rakasta miestäsi, ikävä sanoa niin.
Mitä väliä on montako kaveria on kumpaisellakin, sinä vaan olet sosiaalisempi kuin hän.
Ajattelitko sitten että miehesi ei voi luokitella Sinun kavereitasi ja heidän miehiään ystävikseen/tutuikseen jahka tutustuu heihin?
Oma mieheni on täsmälleen tuollainen, kiltti ja fiksu, mutta aina ollut kovin hiljainen, ei ystävysty helposti. Ystäväpiirimme koostuukin aika pitkälle minun kauttani tutuksi tulleista ihmisistä, joista on tullut kavereita hänellekin.
Pinnallista tuo sinun jutustelu siitä että sinua ottaa pääähän kun mies ei ole samanlainen kun sinä itse.
Minua ei pätkääkään haittaa että miehelläni on kaksi kaveria ja minulla noin 30. Mitä sitten? Eikä minua pätkääkään haittaa että miehelle ei ole niin tärkeä perhe ja minulle todella tärkeä.
Mikäs se sinun ongelmasi nyt sitten on? Vai luuletko todella että miehellä on joku ongelma? Ihmiset vain sattuvat olemaan erilaisia. Parempi tilannehan teillä on nyt kun olette toistenne vastakohdat, kuin että kummallakaan ei olisi yhtään ystävää. Oppiipahan miehesikin sosiaalistumaan enemmän, kun tapaa ystäviäsi.
Turha kuitenkaan alkaa miehelle asiasta laukoa ettei raukka luule että hänessä jotain vikaa on.
Me ollaan just tossa sosiaalisuudessa erilaisia poikaystäväni kanssa, mutta ei ole vielä tullut mieleen että se olisi jokin ongelma tai siinä olisi jotain vikaa. Päinvastoin. Mä tykkään siitä toopesta just ja nimenomaan semmosena mikä se on. Jotenkin tasapainottavaa mullekin kun mä saan itteni joskus ihan ylikierroksille :p Hirvee eukko...=I
Kuulostaa kovasti paljon teini-ikäisen kaveritouhulta.
"Ooks sää mun kaa tänään ja ethän oo ton kaa huomenna..."
Eiköhän kahden aikuisen suhde liene se tärkein; ei todellakaan kaadu mihinkään kaverijuttuihin, kyllä se erilaisuus ja ongelma on silloin jossakin ihan muualla. Taitaapa olla kumppanisi jo aikuinen ja sinut itsensä kanssa kun sinä vielä peilaat teinin lailla itseäsi kaveripiirissä.
"En haluaisi inhota miestä kaverittomuuden takia, mutta jokin minussa vain sanoo ettei kaikki ole kohdallaan jos ei ole kavereita."
Ei todellakaan kaikki ole kohdallaan, ei miehen kaverittomuudessa vaan teidän suhteenne perusteissa ja sinun asenteissasi!
jos mies on tyytyväinen elämäänsä (ja kaipa hän on, kun ei epätoivon vimmalla etsi lisää kavereita itselleen), niin mitä tuo asia sinulle kuuluu. juttujesi perusteella mies ei edes roiku sinussa, vaan on touhuillut omiaan ennen yhteen muuttoakin. alat siis inhota miestä, kun häntä ei kiinosta liehua siellä täällä kavereiden kanssa.. joopa joo. ja huonostipa tunsitte toisenne, jos tämä asia paljastui vasta nyt.
ongelmasi on naurettava, ts. sinulla ei edes ole ongelmaa eikä miehelläsikään, jos mies ei nykytilannetta sellaisena pidä. todennäk. halveksiva asenteesi miestäsi kohtaan paistaa läpi ja suhteenne vähintäänkin huononee tämän takia.
Kannattaisiko sun hävetä hieman? Ihmeen pinnallinen olet jos tuommoista mietit! Kaikilla ei ole kavereita ja on turha syyllistää ketään semmoisen asian vuoksi! Keräätkö itse kavereita vai minkä takia kavereita pitäisi olla kymmeniä ja satoja?
...käytte töissä, hoidatte kodin, rahtaatte lapsia päivähoitoon, harrastuksiin jne, niin kumpikaan teistä ei ennätä tapaamaan päivittäin 20 kaveria....
Kyllä osaat olla ärsyttävä.. kuinka olet miehesi edes voinut tavata.
Suoraan sanottuna olet itsekeskeinen teini ja kaiken täytyy olla juuri niinkuin itselläsi!!!
Tuntuu että miehesi vain on fiksumpi kuin sinä.
"En haluaisi inhota miestä kaverittomuuden takia, mutta jokin minussa vain sanoo ettei kaikki ole kohdallaan jos ei ole kavereita." Kaikki ei ole sinulla kohdallaan!! Kaikki on omia persoonia ja jotkut saavat pitää sen yhdsen ihmisen jos huvittaa..
Itselläni on kaksi hyvää ystävää enkä enempää tarvitse.. Haluan VAPAAEHTOISESTI olla yksin ja viettää myös omaa aikaa.. Se on todella rasittavaa että koko ajan puhelin soi ja mitää kuunnella jonku helvetin murheita... KEKSI ITSELLESI PAREMPI ASIA HUOLENAIHEEKSI!!!!!!!!!
vain paljon enemmän siellä korvien välissä kuin sulla!
Mä ymmärrän kyllä sun ajatuksia hyvin. Itsellä oli aika samanlainen tilanne edellisessä seurustelusuhteessa. Ite oon sosiaalinen ja aktiivinen, mulla on paljon kavereita, osa jo lapsuusajalta, osa taas uudempia työn ja opiskelujen kautta. Miehellä taas ei ollut sosiaalista elämää juuri lainkaan. Asia ahdisti meitä molempia ja tunsin omista menoista valtavaa syyllisyyttä välillä. Mies ei ois munkaan kavereiden kanssa oikein halunnut olla. Erottiin sitten lopuksi, koska luonteet ei muutenkaan loppujen lopuksi natsanneet yhteen.
En oikein osaa mitään neuvoa antaa. Toisen perusluonnetta on väärin lähteä muuttamaan, pitää sitten vaan miettiä, mitkä ominaisuudet toisessa on itselle tärkeitä/ tai liian häiritseviä suhteen jatkamiseen.
Alä ajattele liikaa,se on tuhoisaa
kerran täällä eletään.
Huh, huh, miten aikuinen nainen voi olla noin riippuvainen (jopa miehen) kaveripiiristä. Eroa ja hanki seurapiirimies, jotta voisit järjestää ne suuret tuparit, häät ja polttarit.
"Itse joudun karsimaan osan tapaamispyynnöistä, kun en aina ehdi nähdä kaikkia". No voi vittu! Mun mielestä ainakin siinä vaiheessa ku ruvetaan seurustelemaan ja "asettumaan aloilleen" niin ei tarvii joka hemmetin päivä (tai edes viikko!) tavata kaikenmaailman kavereita. Sun miehes on varmaan todella rasittunut. Mä en kestäis tollasta meininkiä hetkeäkään. Pah
kestäisi...haluan olla rakkaani kanssa pääsääntöisesti, enkä koko ajan ravata joka paikassa kavereiden kanssa. Oma armas on etusijalla, kaverit tulee sen jälkeen. Näin on.
Sama tilanne itsellä, mutta mutta
homman juju onkin se kun kaveriasialla itsensä palkintopallille nostanut huomaa että toinen nauttii omasta vapaa-ajasta, alkaa nuo kaveri-illat kummasti vähenemään.
Yhtä typerää asiaa en olekkaan aikoihin kuullut!
Sinua nolottaa kun poikaystäväsi puolelta tupareihin tulee vain pari ihmistä?
Mitä junttimeininkiä!
Voiko tällaista olla?
Vai onko kyseessä joku teinipariskunta?
Kyllä sen jätkän pitäis tollanen junttimuija heivata mahdollsimman pian ja hommata parempi nainen itselleen.
Et todellakaan ansaitse miestäsi!
Hohhoijaa...
Onko ne sitten mitään hyviä ja ihania kavereita nää parikymmentä tyyppiä, joidan kanssa "joutuu" häpeämään asioita? ...käsittääkseni ystävien kesken ei pitäisi olla kauheesti häpeemistä, etenkään noin pinnallisten asioiden suhteen.
Ja aika ipana täytyy olla, jos ylipäänsä välittä v*ttuukaan mitä MUUT ajattelee.
Taidat olla tosiaan aika yksinkertainen.
Muuta itse työn perässä vaikka Rovaniemelle, firmaan jossa kaikki ovat 5-10 v vanhempia, aviossa ja lapset jo hankittu. Siinä voit järjestellä niitä kahdenkymmenen hengen tupareita. Tulee varmasti hauskaa.
jos sinulle kaverit ja seuraelämä miestäsi tärkeämpiä. Itse en jaksaisi/haluaisi tuollaista seurapiiriä pyörittää, oma rauhaisa elo yhdessä oman kullan kanssa tärkeintä. Muutamaa kaveria voi nähdä sitten kun se kaikille sopii. Tulee mieleen, että miksi tarvitset tuollaista seurapiiriä ympärillesi, eikö se muutama hyvä ystävä riittäisi?
Ja tiedoksi: kaikki eivät tutustu noin vain vaivattomasti ja helposti toisiin ihmisiin, ei se ole luontaista kaikille. Vanhemmiten sitä ei edes halua/kiinnosta koko ajan tutustua ja antaa itsestään uusille ihmisille. Liian iso tuttavapiiri on vain rasitus.
Joille oma veri merkikse mitään ja eikä myöskään kumppani loppujen lopuksi.