Onko tosiaan ihmissuhteessa niin, että se kumpi "välittää" vähemmän, on se kuka on "johdossa" ?
Eikö ihmissuhteen vallalla pelailu ole aika väärin sitä toista puolikasta kohtaan?
Tämä liittyen siihen epäkohtaan, kun nykyään rakastumista ei saisi kertoa (näin minuakin on useaan kertaan neuvottu) tai ainakin olla kylmempi, kuin onkaan.
Käyttäytymismalli on mielestäni tunteetonta ja selitettävissä vain tuolla ajatuksella, jonka tuohon alkuun heitin. Ja joka sekään ei ole oma ajatukseni, vaan näin illalla jostain tv- ohjelmasta.
Miksi näin on ja miten tähän on tultu?
Heitän ainakin ajatuksen ilmaan. Yritän keskustella mukana, mutta koska en todennäköisesti ehdi osallistumaan, käyn ainakin lukemassa käydyn keskustelun, jos sellaista syntyy.
Eikö ihmissuhteen vallalla pelailu ole aika väärin sitä toista puolikasta kohtaan?
Tämä liittyen siihen epäkohtaan, kun nykyään rakastumista ei saisi kertoa (näin minuakin on useaan kertaan neuvottu) tai ainakin olla kylmempi, kuin onkaan.
Käyttäytymismalli on mielestäni tunteetonta ja selitettävissä vain tuolla ajatuksella, jonka tuohon alkuun heitin. Ja joka sekään ei ole oma ajatukseni, vaan näin illalla jostain tv- ohjelmasta.
Miksi näin on ja miten tähän on tultu?
Heitän ainakin ajatuksen ilmaan. Yritän keskustella mukana, mutta koska en todennäköisesti ehdi osallistumaan, käyn ainakin lukemassa käydyn keskustelun, jos sellaista syntyy.
Vastaukset 14
Vanhimmat
haluaa että tämä oletus pitää paikkansa, niin silloin henkilö suhtautuu parisuhteeseen pelinä jossa voi voittaa valtaa ja jossa on kaksi kilpakumppania.
Eikö elämä olekin aika kilpailullista noin ylipäätään? Siinä mielessä ei yllätä, että kilpailu on tullut myös ihmissuhteisiin. Surullista se on, koska miten voi aidosti luoda suhteita jos tekee siitä pelin. Jotain hukkuu sinne pelaamisen, taktikoinnin ja suorittamisen suohon...
Fuskukin ja fuulaaminen kuuluu yleensä pelaamisee. Siis harhauttaminen, vedättäminen, harjoittelu jne.
Koko pelaamisen termistön yleensäkin soveltaminen ja ottaminen käyttöön ihmissuhteeseen kuulostaa todella kylmältä.
Suorittaminen varsinkin. Tuli mieleen Aurinkokuninkaan legendaarinen lausahdus koskien jääkiekkojoukkueen pelaamista "97% keskittyminen on 50% suoritus".
:-)
Voi helvetti sentään.
Kyse on valitettavasti aseista, niiden antamisesta ja käytöstä. Ja kyllä, valitettavasti se tuntuu näillä nykyajan vapailla ihmissuhdemarkkinoilla olevan se oikea tapa toimia.
Minä inhoan pelaamista, mutta myönnän itsekin syyllistyväni pokerinpeluuseen ihan joka kerta kun suhteeseen eksyn. Olen kyllä aikamoinen riskinottaja ja pelaan isoin panoksin ja avoimin kortein :)
Mainitsemistani nykymarkkinoista johtuen on ihmissuhde aina valtapeliä. Se, että saa jonkun ihastumaan itseensä, tarkoittaa objektin näkökulmasta sitä, että markkina-arvoa löytyy. Joillakin on kenties tarve määrittää tämä oma markkina-arvo laajemmassakin mittakaavassa ja löytää se "paras diili".
Koska ei ole samanlaista pakkoa pariutua (tai tehdä ylipäätään mitään) tietyssä tilanteessa tai tiettyyn ikään mennessä, antaa se ihmisille paljon enemmän vapauksia testailla, kokeilla ja etsiä.
Hyvä, jos joku sai ajatuksestani kiinni :)
kuitenkaan aina valtapeliä? Itse haluaisin uskoa ainakin joidenkin ihmisten kykenevän ihmissuhteeseen ilman pelaamista. Se voi olla yllättävän vaikeaa, mutta aktiivisesti yrittämällä ja tiedostamalla asioita, se voi onnistua.
Vapaus tehdä jotain ei tarkoita, että sen tekee.
Niin, omalla ja toisen sydämelläänhän siinä pelataan.
Se on aika kova panos. Omansa vielä voisi pelatakin, mutta toisen sydämellä pelaaminen menee jo vähän yli ymmärryksen.
Kuka lienee sitten kylmän pelin voittaja? Jos toinen ei osaa tai jaksa pelata, niin eikös molemmat häviä?
Tai jos sitten panosten suuruudesta johtuen pelataan liian varovasti, kukaan ei sano mitään, niin miten ihmeessä se suhde voi lähteä etenemään?
Tässä vaiheessa elämää hyvä alkaa miettimään.
;-)
Olen samaa mieltä ja samoilla linjoilla.
Monilla meistä on varmasti tuo ajatus, mutta käytännön toteutus ontuu, vaikka kykyjä olisikin.
todella voi olla niin, että se, joka välittää enemmän, on suhteessa heikommalla, sen toisen vietävissä. Mutta kärkkäinen toi tähän myös toisen näkökulman; voidaan nähdä myös siten, että se, joka välittää enemmän, hän on rohkeampi kun uskaltaa rakastaa ja kiintyä enemmän.
Kumpi näistä onkaan voittaja? Tosin parisuhteesta ja ihmissuhteista yleensä puhuttaessa voittaja-sana on mielestäni varsin epämiellyttävä.
Harmittaa hieman, kun voimala-ohjelman esittelyssä sanottiin, että siellä keskustellaan siitä, miksi narsismi on nykyään niin yleistä, mutta minä ainakin missasin kokonaan sen osion?
Itse päättelen, että se johtuu nykyajan suoritusyhteiskunnasta ja kaikki-mulle-nyt-ja-heti-asenteesta, hyödyn tavoittelusta ja maksimoinnista. Lieneekö näin?
Joo sehän se olikin.
Narsismista oli siinä ohjelmassa ainakin sen verran, että sen todettiin olevan täysin eri asia kuin vakava luonnehäiriö. Tietty määrä narsismia on siis luonnollista ja suotavaakin. Ja se terve narsismi lähtisi lapsuudesta. Siitä, että vanhemmat rakastavat ja tuntee itsensä pidetyksi ja rakastetuksi.
... tai osa ohjelmasta jäi näkemättä / kuulematta.
Ohjelmassa puhuttiin toki terveestä narsismista siitä miten ihmisen pitääkin rakastaa itseään. Siinä tuotiin kuitenkin esiin myös sairas narsismi - narsistinen persoonallisuushäiriö, jonka ajatellaan olevan kehityksellinen vauva-ajoista juontava häiriö. Ohjemassa esiintyneen Jorma Myllärniemen ajautuksiin voi tutustua mm. Narsistien Uhrien Tuki ry:n sivuilla.
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=153&valikko=3
Totta tuokin. Linkki on ihan hyvä, kiitos.
Joillekin narsismi tuo ongelmia. Mutta kai vain harvoille siten, että apua tarvittaisiin? Tuonkaan linkin takaa ei käy ilmi kuinka moni arviolta tai tutkitusti tarvitsee apua ongelmaansa.
Tällä vaan haluaisin herättää kysymystä taas sitä, että millaisesta ja kuinka suuresta ongelmasta on kyse. Epäilen, että ongelma suhteessa väkilukuun on pieni ja monet leimataan harvojen ongelman takia.
Toki jokaisen henkilökohtainen ongelma tai asioiden tila on henkilölle itselleen ehkä suurikin, mutta minusta ongelmaksi koituvat usein kanssaihmisten reagointi ja käyttäytyminen. Kuten usein poikkeavien kanssa, oli poikkeavuus mitä tahansa - vaikkapa sitten vain pukeutuminen.
Väestöstä noin 1%:lla arvioidaan olevan narsistinen persoonallisuushäiriö. Tosin tämä käsite usein sekoitetaan muunlaiseen, terveeseenkin narsismiin. Narsistinen persoonallisuushäiriö on yhteydessä psykopatiaan, vaikkei sama asia olekaan. Psykopatiassa on paljon narsistisia piirteitä kuten empatian puute, ihmissuhteiden pinnallisuus, muiden hyväksikäyttö ja antisosiaalinen käyttäytyminen. Narsistisessa persoonallisuushäiriössä kuitenkin tunnereaktiot ovat mahdollisia toisin kuin psykopatiassa.
Narsistit eivät taida kovin hanakasti hakeutua hoitoon,sillä voimainsa tunnossa ja itseriirroisuudessaan löytävän syyn ongelmiinsa muista kuin itsestään.
Kun periaatteessa narsisteja on kahdenlaatuisia, 'hyvänlaatuisia' ja 'huonolaatuisia'. Ja heistä puhutaan samassa yhteydessä.
Samoin, psykopatia vilahtelee aina narsismista puhuttaessa.
Tämä mielestäni turhaan leimaa ihmisiä psykopaateiksi. Jo pelkästään siitäkin syystä, että jos 1% kaikista olisi psykopaatteja, olisimme kaikilla mittareilla todella sairas kansakunta.
Tuntuu siltä, että se on ajan henki ja tunnustaudut luuseriksi jos menet tunteesi paljastamaan.
Henk.koht. en kyllä kauaa jaksaisi pelailla moista peliä, vaan saattais tunteet jäähtyä aika nopeasti, jos toisen fiiliksiä joutuisi arvailemaan.
Tässä iässä kun ei ole enää muuta menetettävää kuin itsekunnioituksen rippeet, en lähtisi enää mukaan moiseen leikkiin.
Jos tunteita on, ne myös näytetään ja jos ei ole, sanotaan kiitos ja hyvästi.
pelaamiseksi mennyt, valitettavasti. Tuskinpa tällaisissa peleissä kumpikaan jää kuitenkaan lopulta voitolle. Herkemmän osapuolen sydän tosin murtuu enemmän kuin sen "vahvemman" osapuolen, sillä eihän tällaiset pelisuhteet kanna pidemmän päälle.
Syy miksi tähän on tultu johtunee ainakin osittain siitä, että naiset ja miehet ovat nykyjään käytökseltään aika lailla lähellä toisiaan vapaudenkaipuineen kaikkineen.