Mikä

aloitteliville uimareille? Kävin tänään ekaa kertaa moneen vuoteen uimahallissa ja ensin uin reunassa "mummojen"seassa kunnes kyllästyin heidän hidasteluun. Sitten siirryin "oikealle radalle" jossa ei ollut muita sillä hetkellä. En tiedä onko ne tarkoitettu vain kilpauimareille mutta ei mulle kyllä mitään tultu sanomaankaan....siinä sitten polskin noin 30 min.
1185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meidän uimahallissa on erikseen rata vesijuoksijoille. Sille radalle ei uimarit mene, paitsi jos ketään ei ole juoksemassa.

Sitten joskus on erotettu 1-2 rataa kilpauimareille/nopeille, mutta silloin radan päässä on aina iso lappu.

Eli itse ainakin tsekkaan ensin tyhjät radat ja laput ratojen päässä. Jos kaikilla radoilla on ihmisiä, niin silloin katson missä suunnilleen mennään samanlaista vauhtia kun minä menen.

Muutenkin aina jos radalla on nopeempia uimareita, niin väistän aina päädyssä. Mielestäni tämä on ihan kohtelias tapa kaikkien tehdä. Tiedän itsekin millaista on uida jonkun hitaamman perässä ja ohittaminen ei kuitenkaan ihan aina onnistu.

Joskus on myös koululaiskylttejä, ja niille radoille ei kannata eksyä. Tänäkin aamuna kuudesta radasta kolme oli varattu koululaisille ja yksi vesijuoksijoille. Me muut 10 ihmistä sitten uimme hetken vain kahdella radalla. Onneksi koululaiset pian siirtyivät muihin altaisiin. Sopu sijaa antaa ja oli vaihteeksi ihan kiva kuunnella varmasti 50 eri-ikäisen lapsen riemua altaassa.

eli tsekkaa hetki muiden menoa ennen kun menet altaaseen. kun on valinnut radan missä mennään oman tuntuista tahtia, niin on kiva uidakin.

sitten uimaan vaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rata kirjoitti:

aloitteliville uimareille? Kävin tänään ekaa kertaa moneen vuoteen uimahallissa ja ensin uin reunassa "mummojen"seassa kunnes kyllästyin heidän hidasteluun. Sitten siirryin "oikealle radalle" jossa ei ollut muita sillä hetkellä. En tiedä onko ne tarkoitettu vain kilpauimareille mutta ei mulle kyllä mitään tultu sanomaankaan....siinä sitten polskin noin 30 min.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu