Mites on, onko vielä toivoo saada suhde toimimaan jos toinen osa puoli on ilmmoittanut että ei ole tuntenut intohimoa ja rakkautta moneen vuoteen.
Miten on naiset onko joku tuntenut näin miestään kohti? Oletteko saaneet suhteen toimimaan?
Vaimo ajatteli ensimmäiseksi eroa ja ajattelee kai vieläkin mutta sain hänet lähtemään terapiaan kanssani.
Tällä hetkellä eletään jonkinlaisessa asumuserossa, lapset on minulla.
Miten on naiset onko joku tuntenut näin miestään kohti? Oletteko saaneet suhteen toimimaan?
Vaimo ajatteli ensimmäiseksi eroa ja ajattelee kai vieläkin mutta sain hänet lähtemään terapiaan kanssani.
Tällä hetkellä eletään jonkinlaisessa asumuserossa, lapset on minulla.
Vastaukset 16
Vanhimmat
On toivoa. Niin kauan, kuin on elämää, on myös toivoa.
Avioliittonne ei toivon mukaan ole pysynyt kasassa pelkän intohimon ja rakkauden kanssa. Ne ovat toki tärkeitä asioita, mutta on paljon muutakin: välittäminen, toisesta huolehtiminen, toisen kunnioittaminen, luottamus, rehellisyys, yhteiset harrastukset, samankaltainen arvomaailma, hellyys, toisen huomioiminen, pienent yllätykset, jne. Onko mitään tällaisia asioita jäljellä? Entäpä yhteinen koti ja yhteiset lapset?
Pelkkä rakkaus yksistäänhän ei tunnetusti riitä. Myöskään intohimo ei pysy pitkässä suhteessa samankaltaisena vuodesta toiseen. Mutta intohimon puuttuminen ei sentään liene peruste avioerolle?
On hienoa, että vaimosi suostui lähtemään terapiaan kanssasi. Se on merkki siitä, ettei hän ole vielä ainakaan kokonaan luovuttanut. Ja avioliittohan on kovaa työtä, taitolaji, jota voi ja pitää opetella jokapäivä uudelleen ja uudelleen.
Mukava kuulla että mies tekee aloitteen terapiaan menosta. Ehkäpä hyvä ratkaisu muutto erilleen vähäksi aikaa, etäisyys laittaa ajatukset liikkeelle.
Rakkaus ja intohimo kai ovat hieman eri asioita vaikkakin kulkevat parhaassa tapauksessa yhdessä.
Rakastan miestäni vaikka intohimo puuttuu. Kärsin itse tästä ja olen miettinyt mistä se johtuu. Keskustelu, läheisyys, toisen huomioiminen on naisille tärkeää.
Paljon pitkä suhde on kiintymystä ja totuttua.
Elän itsetutkiskelun aikaa, vaikeita asioita varsinkin kun on lapset.
Vaimosi on ehkä tavannut jonkun toisen kenen kanssa taas koettu intohimon tunteita...
Luulen että terapiasta on apua, olen itsekin varannut ajan...
Luulisin, että olisi ihanteellista että päästäisin samoihin ajatuksiin. Ketään ei voi omistaa ja arki tulee kaikkien kanssa.
Välillä tuntuu, että pitäisi elää muutama avioliitto niin osaisimme kaikki toimia paremmin :-).
apua ja uuden alun yhteiselämälle...:
http://www.katajary.info/terapiapalveluja/ritva
Sain tänään kuulla toista kautta kuin vaimoltani että hän näkee eron minusta ainoana mahdollisuutena.
Harmittaa se että vaikka me olemme keskusteleet asiasta pari päivää sitten niin hän ei vielä silloin sanonut minulle mitään.
Mitenköhän on terapian laita?
Myönnän kyllä että meillä molemmilla on ollut huono tapa jättää asioita sanomatta niin positiiviset kuin negatiiviset, siis kommunikaatio vaikeuksia. Minä näkisin asian niin että nyt kun asia tiedostetaan niin meillä olisi mahdollisuus korjata se.
Tosiaan vaimo huomasi suhteemme huonon tilan sen kautta kun oli ollut vieraissa, yllätys.
siihen että vaimollasi on ollut toinen...
Tämä on asia joka voi olla vielä vaikeampi käsitellä kuin se että "ei ole tunteita".
On helppoa hypätä uuteen syliin, jossa ei ole taustalla menneisyyttä.
Ajattelisin, että tämä asia sinun pitää jollain lailla "hyväksyä", jos aiotte päästä eteenpäin. Usein näissä käy niin, että pettäminen tulee esiin jokaisen riidan yhteydessä. Onhan se loukkaavaa.
Sinuna, pitäisin terapiasta kiinni. Kävi miten kävi olisi tärkeää kohdata kaikki asiat asioina ihan lastenkin vuoksi. Olethan tekemisissä lasten kautta vaimoosi kuitenkin kävi niin tai näin. Usein on vaikea ajatella että arki se tulee jokaisen kanssa. Nyt vaimosi ei tätä tiedosta mutta myöhemmin kyllä...
Kun vaimo kertoi ensin hieno varaisesti että ei ole varma rakastaako minua niin ajattelin että okei tämä täytyy selvittää mistä se johtuu.
Aloin kysellä hänen tuntemuksiaan ja aloin ottaa enemmän osaa kodinhoidosta.( en ole ollut oikein aktiivinen siinä).
Hän oli aina vaan tukossa ja toisti että ei tiedä mitä tuntee, kyselin lisää ja kerroin omista tuntemuksistani ja ihastuksestani vuosia sitten,samalla kerralla kysyin suoraan että onko hän pettänyt minua ja hän vastasi että yksi ihastuminen oli ollut mutta ei sen kummepaa, ymmärsin ihastumísen omien kokemuksien kautta enkä osaannut epäillä muuta.
Aina kun kyselin hänen tuntojaan niin hän ei osannut vastata niihin, joten aloin laskea asioita yhteen ja aloin epäillä että hän on kuitenkin mennyt pitemmälle sen ihastumisen kanssa ja eikä nyt sitten uskalla kertoa siitä.
Kerran sitten sanoin hänelle että epäilen että hän uskalla kertoa että hän on pettänyt minua ja on sen takia niin jumissa omien tuntemuksien kanssa. pari kertaa toistettuani sanottavani hän myönsi tekonsa.
Seuraavan aamuna hän pakkasi vaatteita mukaan ja lähti kaverin sohvalle asuun, tosin minä kehoitin voimkkaasti.
Suhtautumisen oli aluksi valtavaa pettymystä vihan tunnetta vaimoa kohtaan, sitten aloitin tutkiskeleen syitä jotka siihen on johtanut ja vaimolta saamani kirje valotti asiaa vielä enemmän, tällä hetkellä luulen että kykenen ottamaan tämän jutun osaksi meidän menneisyttä ja jopa antamaan anteeksi kunhan olen saanut käydä läpi koko asian ja siihen liityvät tunteet.
luovuttmisen tunteet on aika suuret tällä hetkellä.
Meillä on täysin identtinen tilanne, mutta vaimolla todettiin vaikea masennus.
Ei ainakaan omasta mielestään, eikä kyllä munkaan mielestä.
Pettämisen jälkeen oli kyllä masetunut, huomaan näin jälkeenpäin
Aivan samanlainen tilanne meillä. Mies on masentunut, mielestäni todella syvällä tällä hetkellä. Miten edetään, en tiedä.
Miksi ihmeessä suhde pitäisi saada toimimaan, jos toinen osapuoli ei rakasta. Eikö parisuhteen pitäisi perustua ensisijaisesti tunteeseen toista kohtaan ja sitä kautta rakentaa suhdetta toimivaksi. Tuskinpa se rakkaus työllä herää.
Mutta on se kyllä niinkin että jos on joskus tuntenut jotain niin kai sitä jotain tunteita on edelleenkin edes vihaa tai jotain.
Minun mielestä aina voi yrittää, eikä luovuttaa ensimmäisen kriisin kohdalla.
no jooh, meillä minä olin se joka tunsi ettei enää tunteet riitä, meillä vaan kyseessä oli se et mies jäi kiinni baari reissulta... oli lääppiny ja kourinu parasta ystävääni...
teimme sit silleen, että oltiin avoimia, molemmat sai tulkuttaa pahaa oloaan toiselle niin paljon ku jaksoi, ja sovittiin ettei toisella ole siinä sijaa sitten suuttua.
tuon tapauksen jälkeen suhde lämpeni uudelleen. puhuttiin naurettiin itkettiin ja riideltiin noin kuukausi... annettiin vain kaiken tunteen tulla ulos.
sit erikoisia iltoja, kuten: hommattiin lapsen vahti, ja nimen omaan se että mies näytti mulle keskellä arkeakin et miten välittää, tuli ja hiplaili, kun muut eivät nähneet. yllättäen suuteli. niitä ruusujakin oisin kaivannut.
Minä ainakin kaipaan aina osakseni ihailua, sitä että mies tuijottaisi pitkään ja huokaisi sitten että voi kulta kun sä olet niin kaunis... tai vastaavaa...
Meillä on taas lähtenyt suhde käyntiin, epäilenpä että nää on niitä avioliittojen suurimpia kompastuskiviä, suhe alkaa arkiutuun, mikään ei tunnu enää miltään kun kaikki on jo koettu, ei tapahdu mitään erilaista, arjesta poikkeavaa...
jotkut vaan kestää sen paremmin kuin toiset!
mun tunteet on pysynyt aika vakiona koko meidän suhteen ajan
Oliko sun tunteet loppuneet niin että sä et nähnyt miehessäs mitään kiinostavaa tai vaivan arvosta?
Tai mikä oli miehes selitys tekosilleen?
Minkä takia sinä jatkoit? Tai miehes aloitti uudeleen kanssasi?
selitykseksi mieheltä kuulin että: en tiedä mikä muhun meni, olin kännissä ku käki... (oikeesti ei ois tullu jalollaan kotio jos ei ois kaveri ollu saattelemassa (naapurin isäntä))
Mut sai jatkamaan se, että se ei ollu menny asioissa loppuun asti, siis eivät sängyssä olleet. ja se että mies tunnusti sen itse.
Liekkö se mulla ollu sit turhautumista, tai koinko itseni jotenkin huonommaksi kuin se jota se kävi kourimassa... en osaa sanoo, mut sillon tunteet lenteli laidasta laitaan. en jaksanu olla.. mies ei kiinnostanu, oisin vaan ite halunu mennä.
Mies oli itsepintainen (onneksi) eikä päästäny mua pois. sanoi että rakastaa mua liikaa että vois päästää menemään. sanoi vain tiukasti että et sinä mene nyt mihinkään kun mä sua rakastan. sen jälkeen miehen alotteesta oli aika montakin intohimoista iltaa ja yötä. uskoin että asiat paranee myös mun tunteissa, ja niinhän siinä kävi, mies osoitti huomiotaan mulle tosi paljon, ja rakastuin uudelleen. Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin...
ehkä vaimon tarvii selvitellä jotain omassa itsessään? jos sillä on jokin ikä kriisi... kiuulostaa hullulta varmaan, mutta oikeasti kun huomaa yht äkkiä että tätäkö tää nyt sitte on loppuun asti, on talo, työ, ja lapset, mitä siihen jää sellasta mitä vois vielä saavuttaa... iskee paniikki ja pakon omainen tarve hakea jotain uutta elämään, näin kävi mun äidille... onneksi sekin meni ohi.
Toivon teille parasta. ilmottele jos tulee käännekohtia... olisi ihanaa kuulla onnellisista lopuista. oli se sitten yhdessä tai erikseen...
Onnellista loppua.Niinpä.
Kai se vaan on nyt niin, että ei auta kuin odotella niitä parempia aikoja tässä suhteessa tai sitten jossain toisessa suheteessa joskus myöhemmin.
Oma identiteettikriisi on käynnissä ja samalla on tämä yhteinen kriisi ja vaimolla on todellakin ollut kriisi itsensä kanssa ja taitaa olla vieläkin.
On turhauttavaa olla vaan ja odotella mitä tuleman pitää.
On sellainen orpo olo kun ei pysty tekemään asioiden eteen mitään.
Se on sitä arkea. Ei sinullakaan aina älkä ole? ja jos ruokahaluttomuus jatkuu, on otettava yhteyttä lääkäriin!!