Työpaikaltani irtisanottiin puolet henkilöstöstä ja jäin työttömäksi. Isäni tivaa minulta, miksen mene töihin vaikka aulaemännän tai toimistoapulaisen tehtäviin. Se on sitä mieltä, että saisin töitä, jos haluaisin. Olen ihan hyvin kouluttautunut (yliopistossa), ja alan työkokemusta on jo viisi vuotta. Töitä olen hakenut laidasta laitaan, oman alani töitä en ole saanut vaikka niitä onkin (ainakin ilmoituksia) olemassa, ja tuollaisia assistenttitöitä minulle ei edes anneta! Sanovat minun olevan ylikoulutettu ja etten viihtyisi työssä kuitenkaan pitkään. Kysyvät haastatteluissa, miksi haen moisia tehtäviä, eikö minulla ole kunnianhimoa.
Isäni mielestä olen laiska ja kartan työtä.
Siis mikä tässä nyt auttaisi?
Arvatkaa, harmittaako, kun on kouluttautunut monta vuotta ja ottanut opintolainat ja saanut hyvää kokemusta ja nyt en kelpaa mihinkään töihin.
Pitäisikö minun salata todellinen osaamiseni, että saisin edes tuollaisen toimistoapulaisen työn? Jolla voisin sitten maksella opintolainoja ja korkoja.
Isäni mielestä olen laiska ja kartan työtä.
Siis mikä tässä nyt auttaisi?
Arvatkaa, harmittaako, kun on kouluttautunut monta vuotta ja ottanut opintolainat ja saanut hyvää kokemusta ja nyt en kelpaa mihinkään töihin.
Pitäisikö minun salata todellinen osaamiseni, että saisin edes tuollaisen toimistoapulaisen työn? Jolla voisin sitten maksella opintolainoja ja korkoja.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On huvittavaa, miten jotkut (minun tapauksessani isovanhemmat) kuvittelevat että töihin "vain mennään". Oman alani töitä ei hirveämmin edes mainosteta ja silloin kun mainostetaan haetaan aina jotakin muuta kuin minun laistani...olen joko liian nuori, liian kouluttautunut, liian vähän opiskellut... Vaikka kuinka olisi aktiivinen ja innostunut haastatteluissa, se ei tarkoita, että saa töitä. Avomieheni ja vanhempani onneksi tämän ymmärtävät. Ärsyttäähän se itseäänkin kun ei ole rahaa...enkä minä pidä siitä, että elän toisen siivillä... Isoäitini valittaa etten muka hae sitten muita vapaita töitä kuin oman alani. Kyllä minä haenkin! Kaikki miltei kävisi. Mutta...siivous hommiin en pääse ihoni vuoksi, tarjoilijaksikaan ei ole huolittu, sihteeriksi en ole pätevä...tätä listaa voisin jatkaa loputtomiin....
Alkaa kyllästyttää....enkä usko, että olisimme ainoita! Uskon silti, että joku päivä vakuutan jonkun ja saan oman alan töitä ja niin saat sinäkin! Muiden valitus laiskuudesta on ärsyttävää, eivätkä sellaiset ihmiset ymmärrä nykyajan työnhakua, tai sitten eivät halua ymmärtää.
Minulla on hieman samat ongelmat kuin teillä. Ei ole kertakaikkiaan ollut onnea. Olen yrittänyt sellaiseenkin työhön, mitä ei niin kauheasti arvosteta, mutta työhönottaja oli sitä mieltä, ettei kannata palkata, kun lähtisin heti pois. Alkaa jo puuduttaa... Mulle ei olisi mikään ongelma tehdä niitä töitä! Toisaalta taas hain juuri itselleni soveltuvaa työtä, johon minulla on koulutus, suositukset ja hyvät työnäytteet. Ottivat sitten aivan ylikoulutetun tyypin, joka on jo ehtinyt saada paremman homman. Hohhoijaa. Vanhempani vaan marisevat ja ystävät etääntyvät. Mies on ainoa ymmärtäjä, mutta kuinkahan kauan. Mutta ei auta kuin kovettaa luontonsa ja yrittää kuulla vain ne vähäisetkin positiiviset sanat! Jaksamista teille, kyllä se aurinko meillekin vielä paistaa!!
Kuulostaa niiiiiiin tutulta. Jään kohta työttömäksi koska en ole valmis muuttamaan n. 600 km:n päähän johon yrityksemme toiminnot muutetaan. Olen etsinyt töitä, yhteen ainoaan paikkaan pääsin edes haastatteluun. Voi, kuinka sitä ulkomaankokemusta toitotettiin kouluaikoina, että saa suunnilleen valita työpaikan jos on paljon ulkomaankokemusta. No, mulla sitä on Amerikasta, Aasiasta ja Euroopasta. Eipä kauheasti hyödytä...Koulutukseni on tradenomi. Periksi en anna, mutta sapettaa kuitenkin. Tsemppiä kohtalotoverilta!