Olen korviani myöten ihastunut erääseen mieheen. Tiedän että hänkin on kovasti kiinnostunut minusta. Mitään sen suurempaa ei ole vielä ehtinyt kehitymään, vaan olemme todellakin edenneet vauvan askelin.
Nyt vastaan tuli kuitenkin seinä. Sairastuin pahasti. Hoitoni vievät varmasti voimani, ja mielialani heittelee. Kuolemaakaan en voi sulkea pois, pelko on käsin kosketeltava.
Mielestäni olisi itsekästä, jos tässä tilanteessa lähtisin rakentamaan parisuhdetta. Sillä mitä enemmän mies minusta välittäisi, sitä enemmän hän kärsisi sairaudestani. Sitä en hänelle todellakaan halua.
Tietysti tunnen oloni todella yksinäiseksi, ja kaipaan häntä. Tuki olisi tevetullut. Mutta moraalini, ja ennen kaikkea sydämeni sanoo, että minun on "potkittava" hänet pois.
Olen kuitenkin optimisti. Jos, korjaan kun paranen, ja jos hän ei ole rakkautta elämäänsä löytänyt, niin miten hän suhtautuu minuun vaikkapa puolen vuoden kuluttua? En tietysti voi pyytää häntä odottamaan. Mutta eihän mies luule, etten välitä hänestä, ja sysään hänet siksi syrjään?
Voinko pitää häneen mitään yhteyttä? Olisiko valtavan väärin joskus kysellä hänen kuulumisiaan, vaikka omista huolillani en haluakaan häntä rasittaa?
Itsetuntoni on kohdallaan, ja tiedän että olisin ansainnut elämääni jo jotakin hyvää. Siksi toivon, että saisin joskus vielä mahdollisuuden häneen rakastua, kiintyä ja suhdetta rakentaa. Olo on niin avuton, että nyt vain piti johonkin vuodattaa...
Nyt vastaan tuli kuitenkin seinä. Sairastuin pahasti. Hoitoni vievät varmasti voimani, ja mielialani heittelee. Kuolemaakaan en voi sulkea pois, pelko on käsin kosketeltava.
Mielestäni olisi itsekästä, jos tässä tilanteessa lähtisin rakentamaan parisuhdetta. Sillä mitä enemmän mies minusta välittäisi, sitä enemmän hän kärsisi sairaudestani. Sitä en hänelle todellakaan halua.
Tietysti tunnen oloni todella yksinäiseksi, ja kaipaan häntä. Tuki olisi tevetullut. Mutta moraalini, ja ennen kaikkea sydämeni sanoo, että minun on "potkittava" hänet pois.
Olen kuitenkin optimisti. Jos, korjaan kun paranen, ja jos hän ei ole rakkautta elämäänsä löytänyt, niin miten hän suhtautuu minuun vaikkapa puolen vuoden kuluttua? En tietysti voi pyytää häntä odottamaan. Mutta eihän mies luule, etten välitä hänestä, ja sysään hänet siksi syrjään?
Voinko pitää häneen mitään yhteyttä? Olisiko valtavan väärin joskus kysellä hänen kuulumisiaan, vaikka omista huolillani en haluakaan häntä rasittaa?
Itsetuntoni on kohdallaan, ja tiedän että olisin ansainnut elämääni jo jotakin hyvää. Siksi toivon, että saisin joskus vielä mahdollisuuden häneen rakastua, kiintyä ja suhdetta rakentaa. Olo on niin avuton, että nyt vain piti johonkin vuodattaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos olette ystäviä, kerro hänelle tilanteestasi.
Älä tee päätöstä hänen puolestaan. Anna hänen ratkaista, haluaako sairaudestasi huolimatta ottaa niitä vauvan askelia lisää ja syventää suhdettanne ja haluaako olla osana sinun elämääsi.
Olet oikeassa, et voi pyytää häntä odottamaan. Ehkä hän ei halua odottaa.
Sinä
aloit puhua
miten "sitten",
kun minä vain ajattelin
"nyt".
Me katsoimme kumpikin
melkein ihaillen toisiamme.
Minä
koska ylipäätään
rohkenit sanoa "sitten"
ja sinä
koska minä saatoin ainoastaan
sanoa "nyt".
Henry Parland
täällä itsekkin mietin ja kyselin jokuaika sitten. Saamieni vastausten perusteella olen päätynyt siihen, että pitää antaa toiselle mahdollisuus ja hänen antaa valita. Enemmän sitä itseä jälkikäteen harmittaa, jos häätää kaiken välittävän pois ympäriltänsä, vain sillä verukkeella jos olisi taakaksi jollekkin. Eihän ketään pakoteta suhteeseen, eiköhän se ole molemminpuolin oma päätös.
Samat kysymykset pyörii mullakin mielessä...
Löydät varmasti oikean ratkaisun.
Sinä paranet kyllä. Voimia.