mutta välillä miettii, että mistä nää ihmiset juttujaan repii. Vai onko täällä pelkkiä provoilijoita.. Joskus ei tiedä itkeäkö vai nauraa ja toisinaan ei voi muuta kuin päätään puistella. Jos kertoisin omia mielipiteitäni tähän väliin.. Saa itkeä, nauraa ja puistella päätään. Saa olla erimieltä ja saa kommentoida! :)
Minusta tuntuu, että tietyllä tavalla olen juuri sellainen nykyajan nainen, joita täällä mollataan. Kuitenkaan en tunnista itseäni noista jutuista. En näe itseäni negatiivisella tavalla, enkä usko, että miehetkään sitä tekevät. Olen lähempänä kolmeakymmentä, sinkkuna olen ollut puolitoista vuotta pitkän suhteen päätyttyä. Olen käynyt treffeillä ja minulla on ollut muutama suhteen tapainen, puolisen vuotta kesti yksi pidempi.
Minulla on myöskin ollut klamydia, tiedän keneltä sen olen saanut. Ja itseni olen hoitanut ja kertonut siitä hänelle, joka mahdollisesti olisi saattanut sen minulta saada. Tosin onneksi en ollut häntä tartuttanut. Ennen vakavaa suhdetta oletan, että kumpikin osapuoli käy testeissä ja hoitaa tautinsa. Se on minusta aikuismaista käytöstä ja vastuunottamista. Se on asia, josta tulee voida puhua vakavasti ja asiallisesti. Ja se ei ole asia, jossa leimataan toinen kevytkenkäiseksi tms.
Miehen ei tarvitse olla neitsyt.. Toivottavasti mies ei odota sitä minultakaan. Jos ihminen on ollut sinkkuna parikin vuotta, niin minusta on luonnollista, että hän on harrastanut seksiä sinä aikana, oli hän sitten mies tai nainen. Ja tämä mielipide ei tee minusta huoraa. Mielummin otan kolmikymppisen miehen, joka on harrastanut seksiä kuin sellaisen joka ei ole. Tässä vaiheessa kuitenkin toivoisi, että vastapelaajalla olisi jo kokemusta parisuhteesta ja seksistäkin.
En ole itsekäs tai liian ronkeli. Olen pari kertaa tässä sinkkuna olon aikana tavannut miehen, jonka kanssa olisi voinut kuvitella suhdetta ja yhteistä elämää. Kuitenkin yritelmät ovat joistain syistä kaatuneet. Tiedän siis, että minulla on toivoa ja mahdollisuuksia, enkä ole "tuomittu" ikuiseksi sinkuksi. Ja mahdollisuudella tarkoitan nimenomaan sitä, että tässä maailmassa on todellakin kunnollisia ja hyviä miehiä, joiden kanssa mielellään elämänsä viettäisi.
Minusta tämä sinkkuna olo ei ole mitään helvetillistä tuskaa, vaan se on minun elämääni tällä hetkellä. Asia, mikä nyt on näin ja mikä saattaa muuttua hetkellä millä hyvänsä. Minulle sinkkuus ei ole pysyvä olo tila. Yksi ystäväni oli ns. ikisinkku. Hän oli sinkkuna kymmenisen vuotta. Hän oli aina naama näkkärillä ja valitteli elämäänsä ja kurjuuttaan. Sitten hän löysi elämäänsä hyvän harrastuksen ja työkuviot selkenivät. Ystävän käytöskin muuttui ja hän ikään kuin unohti hetkeksi kurjan sinkkuelämän.. Ja varmaan miehetkin huomasivat muutoksen, koska hän löysi loistavan miehen. Nyt he ovat seukkailleet puolisen vuotta. Ja onnellisia ovat ja vaikuttavat siltä, että viihtyvät vielä pitkään yhdessä. Ei murjottamisella ja rähjäämisellä voita mitään.
Jos ihminen on niin loppu, että hän hautoo itsemurhaa tai ei keksi enää mitään positiivista elämästänsä, niin siinä vaiheessa on mielestäni aika lähteä hakemaan apua ammattiauttajalta. Elämäntilanteenmuutokset esim. ero, työpaineet, yksinäisyys ja lukemattomat muut syyt aiheuttavat joillain ihmisillä masennusta ja ahdistusta. Jos epäilee, että on masentunut tai niin kannattaa oikeasti miettiä, että olisiko aika kertoa asiasta ja hakea apua. Itseään kituuttamalla ei tuota muutakuin lisää pahaa oloa itselle.
Sen halusin vielä sanoa, että valitettavasti me elämme 2000-luvulla. Ja valitettavasti elämä ei ole enää niin yksiselitteistä kuin 1950-luvulla. Tuntuu, että tällä palstalla törmäävät usein eri aikakauden ihmiset. Jokaisen tulisi kuitenkin muistaa, että ajat muuttuvat. Ja jos 55-vuotias mies ei ole valmis hyväksymään 35-vuotiaan sinkkunaisen elämäntapaa, niin siirtyköön sitten oman ikäistensä pariin. Heistä varmasti löytyy saman ajatusmallin kannattajia.
No huh.. Tulipas tästä pitkä kirjoitus.. Onkohan kukaan edes jaksanut lukea loppuun saakka.. Kiitos kiinnostuksesta ja oikein mukavaa syksyn jatkoa! Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka monen ihmisen veret sain kiehumaan näillä mun mielipiteillä.. =)
Minusta tuntuu, että tietyllä tavalla olen juuri sellainen nykyajan nainen, joita täällä mollataan. Kuitenkaan en tunnista itseäni noista jutuista. En näe itseäni negatiivisella tavalla, enkä usko, että miehetkään sitä tekevät. Olen lähempänä kolmeakymmentä, sinkkuna olen ollut puolitoista vuotta pitkän suhteen päätyttyä. Olen käynyt treffeillä ja minulla on ollut muutama suhteen tapainen, puolisen vuotta kesti yksi pidempi.
Minulla on myöskin ollut klamydia, tiedän keneltä sen olen saanut. Ja itseni olen hoitanut ja kertonut siitä hänelle, joka mahdollisesti olisi saattanut sen minulta saada. Tosin onneksi en ollut häntä tartuttanut. Ennen vakavaa suhdetta oletan, että kumpikin osapuoli käy testeissä ja hoitaa tautinsa. Se on minusta aikuismaista käytöstä ja vastuunottamista. Se on asia, josta tulee voida puhua vakavasti ja asiallisesti. Ja se ei ole asia, jossa leimataan toinen kevytkenkäiseksi tms.
Miehen ei tarvitse olla neitsyt.. Toivottavasti mies ei odota sitä minultakaan. Jos ihminen on ollut sinkkuna parikin vuotta, niin minusta on luonnollista, että hän on harrastanut seksiä sinä aikana, oli hän sitten mies tai nainen. Ja tämä mielipide ei tee minusta huoraa. Mielummin otan kolmikymppisen miehen, joka on harrastanut seksiä kuin sellaisen joka ei ole. Tässä vaiheessa kuitenkin toivoisi, että vastapelaajalla olisi jo kokemusta parisuhteesta ja seksistäkin.
En ole itsekäs tai liian ronkeli. Olen pari kertaa tässä sinkkuna olon aikana tavannut miehen, jonka kanssa olisi voinut kuvitella suhdetta ja yhteistä elämää. Kuitenkin yritelmät ovat joistain syistä kaatuneet. Tiedän siis, että minulla on toivoa ja mahdollisuuksia, enkä ole "tuomittu" ikuiseksi sinkuksi. Ja mahdollisuudella tarkoitan nimenomaan sitä, että tässä maailmassa on todellakin kunnollisia ja hyviä miehiä, joiden kanssa mielellään elämänsä viettäisi.
Minusta tämä sinkkuna olo ei ole mitään helvetillistä tuskaa, vaan se on minun elämääni tällä hetkellä. Asia, mikä nyt on näin ja mikä saattaa muuttua hetkellä millä hyvänsä. Minulle sinkkuus ei ole pysyvä olo tila. Yksi ystäväni oli ns. ikisinkku. Hän oli sinkkuna kymmenisen vuotta. Hän oli aina naama näkkärillä ja valitteli elämäänsä ja kurjuuttaan. Sitten hän löysi elämäänsä hyvän harrastuksen ja työkuviot selkenivät. Ystävän käytöskin muuttui ja hän ikään kuin unohti hetkeksi kurjan sinkkuelämän.. Ja varmaan miehetkin huomasivat muutoksen, koska hän löysi loistavan miehen. Nyt he ovat seukkailleet puolisen vuotta. Ja onnellisia ovat ja vaikuttavat siltä, että viihtyvät vielä pitkään yhdessä. Ei murjottamisella ja rähjäämisellä voita mitään.
Jos ihminen on niin loppu, että hän hautoo itsemurhaa tai ei keksi enää mitään positiivista elämästänsä, niin siinä vaiheessa on mielestäni aika lähteä hakemaan apua ammattiauttajalta. Elämäntilanteenmuutokset esim. ero, työpaineet, yksinäisyys ja lukemattomat muut syyt aiheuttavat joillain ihmisillä masennusta ja ahdistusta. Jos epäilee, että on masentunut tai niin kannattaa oikeasti miettiä, että olisiko aika kertoa asiasta ja hakea apua. Itseään kituuttamalla ei tuota muutakuin lisää pahaa oloa itselle.
Sen halusin vielä sanoa, että valitettavasti me elämme 2000-luvulla. Ja valitettavasti elämä ei ole enää niin yksiselitteistä kuin 1950-luvulla. Tuntuu, että tällä palstalla törmäävät usein eri aikakauden ihmiset. Jokaisen tulisi kuitenkin muistaa, että ajat muuttuvat. Ja jos 55-vuotias mies ei ole valmis hyväksymään 35-vuotiaan sinkkunaisen elämäntapaa, niin siirtyköön sitten oman ikäistensä pariin. Heistä varmasti löytyy saman ajatusmallin kannattajia.
No huh.. Tulipas tästä pitkä kirjoitus.. Onkohan kukaan edes jaksanut lukea loppuun saakka.. Kiitos kiinnostuksesta ja oikein mukavaa syksyn jatkoa! Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka monen ihmisen veret sain kiehumaan näillä mun mielipiteillä.. =)
Vastaukset 14
Vanhimmat
Totta joka sana ja kerrankin sujuvaa, helposti luettavaa tekstiä. Jälleen kerran vakuutuin siitä, että vanhemmat sinkut naiset ovat älyllisesti lahjakkaampia kuin ikäisensä parikymppisinä lapsenteko-koneeksi muuttuneet kanssasisarensa.
Jos tekstistäsi jonkun veri kuohuu, on syytä mennä itseensä!
Mukavaa säpinärikasta syksyä sinulle :)
nainen on sinkkuna, niin luultavasti jää vanhaksipiiaksi, niin ei tarvitse niitä synnytyksiä ja raskausaikojakaan kokea eikä tietenkään myöskään lastenlasten tuottamia iloja.
Siis summa summarum: Jos luonto on sitä mieltä, että nuorena on vitsa väännettävä, se kannattaa tehdä, jos haluaa muutakin kuin tyhjää ilmaa tulevaisuudessa ja opiskella voi koko elämänsä, se ei ikää katso, myös silloin kun lapset ovat pieniä, nuorena jaksaa öitäkin valvoa silloin tällöin.
Taas kerran tuo ylenkatse äiti-ihmisen suunnasta. Tulevaisuus ei täyty vaan lasten ansiosta, vaikka omalle elämällesi ne ilmeisesti ovat kaikki kaikessa.
Elämässään voi saada täyttymyksen myös työssään etenemisestä ja todellisesta rakkaussuhteesta. Täyttymyksen voi myös antaa matkustelu ja aktiiviset harrastukset, vaikka voi kai sen lastehoidonkin ottaa harrastuksena.
Kaikki kun eivät tarvitse lapsia täydentämään elämäänsä, vaan voivat täydentää sen ihan itse, nöyrtymättä kotitalouskoneeksi ja rooliin ÄITI.
todella rakastunut etkä ainakaan ole päässyt rakastamisvaiheeseen ja luulen, että toinen osapuoli empii, siitä johtuu, että et halua lasta. Kun nainen todella rakastuu ja rakastaaa miestään, on aivan selviö, että silloin haluaa lapsen, luonto on sen niin naisen kohdalla järjestänyt, mutta kun puuttuu tiettyjä palasia tästä suhteesta, niin silloin järki tulee väliin, jos tulee. Lastenhoito voi olla joillekin harrastus, minulle se oli sekä antava että myös erittäin haastava ja vaativa tehtävä, ei siis pelkästään pikkulapsiaikoina, vaan koko elämän ajan. Perhe on perhe aina, niin on ainakin muissa maissa, Suomi ja ehkä Ruotsi ovat poikkeuksia. Muissa kulttuureissa vanhus on suvun kaikkein arvostetuin henkilö.
Ai, että nyt on jo koko Suomi onneton maa -pientä dramatisointia ilmassa hehheh.
Jos olet yhtään maailmaa "oppineena" seurannut on monia onnellisesti yhdessä olevia pariskuntia, jotka eivät lasta halua. Luonto viritti varmasti lastentekoon helpommin ennen kuin naisilla ei ollut vielä tarpeeksi aivokapasitettia ajatellakseen mitä haluavat.
Itse en ole koskaan sairastunut vauvakuumeeseen, vaikka ikää on jo 40-v. ja saman miehen kanssa olen ollut hyvässä suhteessa jo kymmenen vuotta. On toki hyvä, että on teitä vauvatehtailijoitakin, niin meidän kaikkien ei tarvitse samaan alkaa.
Niin, ja kiitos vaan perhearvoni on ihan kunnossa ainakin mitä tulee omaan sukuuni. Huolehdin vanhemmistani ilman, että minulla on lapsia -kuinka osaankaan!
ja mikä oli lukiessa kun oli niin hyvin kirjoitettu.
Ei tällä palstalla ole kuin yksi häirikkö, joka vastailee välillä itse itselleen, kun muut eivät sitä tee. Useimmat osaavat kai ohittaa hänen kommenttinsa itsekseen naureskellen, mutta oma temperamenttini kuohahtaa välillä yli. Toisaalta, kun hän kohdistaa vihansa minuun niin siinähän pääsevät muut vähemmällä :-)
Öljy kallistuu, jenkit velkaa täynnä, uskonllinen kiihko lisääntyy... No eiköhän se renki ja piika yhteiskunta tule takaisin ja tämä nykyinen muovinen osta ja kuluta yhteiskunta häviää siinä samalla moni muukin asia.
Muutos voi olla hyväkin asia. Taloudellisen kasvun sijasta voisi olla vähemmän kulutusta suosiva yhteiskunta. Muutos ei ole aina paluuta taaksepäin.
Kirjoituksestasi huomaa miten erilaista elämää me sinkutkin elämme. Jokainen taitaa toivoa sitä mitä itse on. Kokenut toivoo ehkä kokenutta ja kokematon kokematonta. Se jolla vientiä riittää pitää luonnollisena seksin harrastamista usein, ja sillä jolla vientiä ei ole, ei asia ole kovin luonnollinen. Kokenut kiinnittää huomiota viesteihin joissa puhutaan negatiiviseen sävyyn kokoneista ja kokemattomat viesteihin joissa puhutaan negatiivisesti kokemattomista.
Sitä löytyi kirjoituksestasi. Et vaadi mitään kuin samaa kohtelua kuin itsekin annat toiselle.
Olen kanssa sinkkuillut, deittaillut, seukannut jne... Olen onnellinen tavallani. Uutta sisältöä elämään saa juuri aloittamalla uuden harrastuksen, minäkin hyppään syksyllä iltaopiskelijaksi avoimeen yliopistoon. Vaihtamalla asuntoa tai sisustusta saa myös vaihtelua elämään.
Ikäryhmittäin sinkut muuttuvat. Samoin asuinpaikan, toimeentulon, statuksen, koulutuksen, perhetaustan ja materialististen arvojen mukaan. Viimeinen on mielenkiintoinen. Onko toisen materiaalitarve este yhteen muuttoon? Monia tavaroita on kahdet, tv, pesukone, mikro jne. mutta jos toinen on intohimoinen hifisti tai keittiövälinekeräilijä, miten suhde toimii täysin erityypisen kanssa. Yksi ratkaisu: isompi asunto!
ehkä aina selviää, jos ei muuten niin hankkimalla riittävän ison asunnon, kuten ehdotit (tosin pääkaupunkiseudulla iso asunto edellyttää isoja tuloja).
Mutta entä jos toinen on intohimoinen ystävien kanssa istuja ja toinen enemmän erakko? Jos toisen mielestä on vain mukavaa saada yllätysvieraita, ja toinen ei haluaisi ylipäänsä ketään vieraita?
Tällaiseenkin ongelmaan olen joskus törmännyt (olen itse se erakko, jolle koti on lepopaikka ja ystävät ja tuttavat tavataan muualla).
"Toivottavasti mies ei odota sitä minultakaan. Jos ihminen on ollut sinkkuna parikin vuotta, niin minusta on luonnollista, että hän on harrastanut seksiä sinä aikana, oli hän sitten mies tai nainen. Ja tämä mielipide ei tee minusta huoraa. Mielummin otan kolmikymppisen miehen, joka on harrastanut seksiä kuin sellaisen joka ei ole. Tässä vaiheessa kuitenkin toivoisi, että vastapelaajalla olisi jo kokemusta parisuhteesta ja seksistäkin. "
Aivan kuin tämä olisi miehille "helppo" harrastus. Aivan kuin se olisi oma valinta: saako vai ei.
Mikäli ei saa vaikka yrittää. On aika vaikea hyväksyä lukuisia suhteita tulevan kumppanin osalta. Tulee kumppanista "likainen olo" ja sille ei voi mitää. Koko elämän arvot ovat lähtökohtaisesti poikkeavat. Eikä ymmärrystä riitä. Ei. Enkä tuntisi itseäni mitenkää erityiseksi tällaisen kumppanin rinnalla. Valitettavasti.
kirjoitti erittäin fiksun kirjoituksen, siitä vain lukemaan kaikki palstan naiset. Olen asioista aivan samaa mieltä. Näin asioiden kuuluu olla. Täydet pisteet!
En ole valmis hyväksymään sinkkunaisten elämäntapaa. Itselläni on moraali, toivoisin sitä myös mahdolliselle tyttöystävälleni. Mihinkäs se sukupolvikysymys katosi? Eikö minun pitänyt olla 55-vuotias vanhapoika?
(ja huutelijoille tiedoksi, että olen seurustellut eikä ole poikuutta jäljellä)