No niin, eli erohakemus on postitettu, asuntoa haettu, tartteeko tehdä muuta nyt heti kiireellä, vai onko tämä tästä eteenpäin odottelua, siihen että ero virallistuu 6kk kuluttua?
Sen tiedän että asumistuen saan ja nuo kunnan maksamat ruhtinaalliset 40 euroa/lapsi kun muutan lasten kanssa pois tästä. Mutta onko mitään virallista asiaa, joka pitäisi vielä hoitaa tässä alku häslingissä?
Ymmärsin että elarit, tapaamiset, ositukset ja muut lyödään lukkoon vasta kun ero on voimassa? (ja siis nuokin voidaan sopia keskenämme ja pyytää vain vahvistus asiaan viranomaisilta)
vai olenko aivan väärässä?
Sen tiedän että asumistuen saan ja nuo kunnan maksamat ruhtinaalliset 40 euroa/lapsi kun muutan lasten kanssa pois tästä. Mutta onko mitään virallista asiaa, joka pitäisi vielä hoitaa tässä alku häslingissä?
Ymmärsin että elarit, tapaamiset, ositukset ja muut lyödään lukkoon vasta kun ero on voimassa? (ja siis nuokin voidaan sopia keskenämme ja pyytää vain vahvistus asiaan viranomaisilta)
vai olenko aivan väärässä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
... tosin ei kiireellä...
Olet hakenut eron ekaa vaihetta, mistä aikanaan alkaa min. 6 kk ja max. 12 kk harkinta-aika. Kun harkinta-aika päättynyt, voit/voitte/"hän voi" hakea lopullista eroa -- siis uusi hakemus oikeuteen. Ellei 12 kk harkinan jälkeenkään olla lopullista eroa haettu, eroprosessi raukeaa.
Ositus kannattaa hoitaa alta pois, jos kerran ero on 99% varma. Ei tarvitse, tai edes kannata odottaa lopullista eropäätöstä. Osituksen voi tehdä tai vaatia heti, kun eka vaihe jätetty (siis jo ennen kuin se harkinta-ajan päätös on tullut postista).
Eikä asioita paranna varmaan sekään, että lapsia koskevia asioita venyttää turhaan ... eli elatus-, tapaamis- ja huoltajuussopimuksia. Jos niistä pystytte sopimaan, niin asiat paperille ja lastenvalvojalle ... tai, lopullisen erohakemuksen liitteeksi (jolloin oikeus ne vahvistaa).
Toisaalta, ei sen enempää osituksella kuin lapsistakaan sopimisella "tulipalokiirettä" ole, jos asiat kuitenkin sujuvat näin "sopimuksettomassakin" tilassa. Silti, sovussa sopiminen aina helpointa -- ja kun asiat pitkittyy ne mutkistuu.
Mieheni olettaa että elämme tuon 1% uusinta mahdollisuuden alla. Jos vien tuon uskon vaatimalla pikaisia toimia, hän voi päättää päivänsä, joka olisi eittämättä ikävää.
Tuskin saamme ositusta sovussa suoritettua, sen enempää kuin tapaamisia. Ajattelin pelata aikaa, tiedä onko hyötyä vai häviänkö?
Koska en vielä ole saanut asuntoa, (voi viedä pari viikkoa), ajattelin tämän välitila-ajan pitää noita asioita vällyn alla, jottei tämä loppuveto olisi äärimmäistä repimistä.
Voihan olla että sortuisin antamaan uuden mahdollisuuden kun mies oikein ahtaalle minut ajaisi.
Noin ollen itselleni olisi helpompi käydä näiden asioiden kimppuun vasta kun olen eri osoitteessa.
Pitkittämistä en aikonut tilanteeseen tuoda. Mieheni tämänkertainen "yritys muuttua" eittämättä päättyy ennen kuin edes pääsen muuttamaan, kunhan olen eri osoitteessa käyn varmasti noiden asioiden kimppuun kuin sika limppuun.
Mutta voin siis siirtää tuota aikaan kun saan sulkea puhelimen ja noin voin estää toista sanomasta sitä viimeistä sanaa ja sen jälkeisiä kahtatuhatta muuta syyttävää sanaa.
Kiitos neuvoista.
No tämä on tapauskohtaista tietysti, mutta
kokemukseni: Ero sopuisa, ositusta ei heti tehty, kolmen vuoden kuluttua, kun uudet kumppanit
kummallakin tilanne oli se: Ositusta hoiti
2 asianajajaa ja kaikki mahdollinen likapyykki
pestiin!
Kysymys minun kohdallani on viikoista, ei vuosista?
Eli en ihan vertaisi tilannettani tilanteeseesi. Eikä tämä ole sopuero, vaan helvetti, jossa parast aikaa pelaan korkein panoksin saadakseni lapset mukaani tästä.
Ensin täytyy siirtyä turvaan, ennen kuin tämä uuvutustaistelu saa viimeisen voimanrippeen vihasta ja alkaa loppusota, jossa yhtään ammusta ei jätetä käyttämättä.
nyt on niin helvetin oleellista että ne ihan välttämättä on saatava erossa omaan dominanssiin? Kärsiikö itsetunto jos ei näe omien paskageeniensäiliöiden liikahtelevan näkökentässä? Vai tarviiko loputtoman egoistinen narsistinen minä omat manipuloitavat jatkeensa kun eksä ei tätä roolia enää näyttele kunnolla?
Kannattaa ensin muuttaa pois rauhassa ja pitää tämän väliajan kun vielä asutte yhdessä välirauhaa yllä. Riita äityy todella kiihkeäksi eikä se ole missään tapauksessa sopivaa lapsille kuultavaksi.
Kuukauden kaksi voit hyvin odottaa ennen kuin alat tuota vyyhtiä selvittää mutta pidempään ei kannata odottaa.
No tuo on ikävä kuulla... silloin asiat päätetään käräjäoikeudessa. Osituksen osalta joudutaan vaatimaan pesänjakajaa, joka maksaa molemmille... Josko kuitenkin sovitelleen yritätte asianne hoitaa.
Ajan pelaamiseen mahdoton sanoa, joskus hyväksi ... joskus ei. Osituksen kannalta sillä ei merkitystä (vaikka pitkittyminen voi vaikeuttaa asioiden selvittämistä), ja elaritkin voidaan määrätä takautuvasti maksettavaksi.
Joudutte sopimaan kumman luona lapset jäävät asumaan ennen kuin voi muuttaa pois lasten kanssa. Samoin tapaamiskuvio pitää sopia ainakin alustavasti ettei lapset joudu olemaan pitkiä aikoja erossa toisesta vanhemmasta. Vaikka sitten ihan ruutupaperilla tai suullisesti. Voitte vahvistaa sopimukset huollosta, asumisesta, tapaamisista ja elareista joko lastenvalvojalla tai käräjäoikeudessa erohakemuksen yhteydessä.
Hyvä huomio ... nuinhan se on.
:-D
Lapset muuttavat kanssani uuteen osoitteeseen, koska isän ja esikoisen suhteet ovat tulehtuneet, isä äityi käyttämään väkivaltaa 10 tyttöön.
Kyse ei ole itsetuntoni puutteesta, vaan puhtaasta järjestä. Mitä aikuinen tekee tilanteessa jossa toinen aikuinen käyttäytyy väärin?
Tämä tilanne on kehittynyt pitkään ja tullut nyt maaliviivalle.
Voimme siis sopia tapaamisista päineen, nimet paperiin jne. Hyvä. Suunnittelempa moisen paperin hetimiten.
Isä ehdotti viikko/viikko järjestelmää, mutta tilanteen ollessa äärimmäisen tulehdusarka en mieluusti jättäisi esikoista isänsä kanssa kokonaiseksi viikoksi. En tiedä onko miehestäni vielä ottamaan noin suurta vastuuta?
Tulemme asumaan lähellä toisiamme, joten lähinnä kyse on nukkumajärjestelyistä ja siitä kumman vanhemman vastuulla muksut ovat. Luultavasti neitoset suhaavat pyörillä niin ettei kumpikaan vanhemmista jää ns. syrjään.
Taidan keskustella asiasta mieheni ja lasteni kanssa tänään, tässä "annan mahdollisuuden palata jos todella voit muuttua" tilassa mieheni toimii kuten järkevä aikuinen. (toivon noin)
ei kymmeneen tyttöön vaan 10v. tyttöön..
Juuri noin minäkin tilanteessasi tekisin.
Jos miehesi suostuu tässä vaiheessa siihen, että lapsesi muuttaa kanssasi, niin jättäisin "likapyykin pesun" myöhempään. Kun asutte eri osoitteissa, eron asioiden sopiminen on helpompaa muuten kuin lapsen silmien alla. Ja vielä jos miehelläsi on taipumusta väkivaltaisuuteen, kannattaa olla varovainen. Omasta kokemuksestani kerron, että kun mieheltä viedään "kaikki, mitä hänellä on" (=avioliitto), niin ennen niin kiltti mies muuttuu :(
Toimi rauhallisesti, mutta varmasti: ensin oma koti, jossa voit olla rauhassa. Sitten alat selvitellä eroasioita.
Pärjäät kyllä, niin me muutkin olemme pärjänneet! Voimia Sinulle!
Ajattelin juuri niin, etten kiirehdi asioiden kanssa. Muutto erilleen riitti aluksi. Ajattelin antaa mihelle ns aikaa pikkuhiljaa tottua eroon, etten heti läväytä kaikkia asioita (ositus, lasten asiat jne) pöydälle. Itse olin paljon pidemmällä eron käsittelyssä. Eli tarkoitukseni oli hyvä. MUTTA.. kävikin niin, että kun lopulta asioita aloin hoitamaan..alkoi helvetti. Ilmeisesti mies elätteli toivoa yhteenpalaamisesta niin kauan kun asioita ei oltu hoidettu. Vaikken MILLÄÄN tavoin antanut toiveita. Tarkoitukseni oli hyvä - metsään meni.
Siis noinhan meilläkin sota tulee, mutta juuri tuota ajattelin että siirrän lapset suojaan tulilinjalta. Ovat kuulleet jo riittävästi riitoja, kun olemme eri osoitteissa voimme riidellä viranomaisten välityksellä. En usko että perikatoon joudun vaikka muutaman tuhatlappusen joutuisin pulittamaan, kysehän on liki parikymppisestä liitosta, jossa jo ollaan omillaan, eikä velkaa enää ole.
Viisas veto tuo, että ottaa välimatkaa ja pyrkii sillä turvallisuuteen. Ja siten saa kerättyä itselleen voimia tulevaan koitokseen. Itsellä vaan meni ehkä sitten liian pitkään, ennenkun voimia löytyi riittävästi. Tsemppiä!
On aina hienoa lukea tuollaisia kirjoituksia, joissa todellakin lapsen/lasten hyvinvointi nousee suurimmaksi kysymyksiksi. Voisihan asia olla toisinkin; kirjoittettaisiin vain rahasta elareiden ym. muodossa.
Voi olla että eron voi hoitaa aikuismaisesti vaikka vain toinen osapuoli käyttäytyy kuin aikuinen. Kysehän on kai siitä että suostuu olemaan se ainut aikuinen, eikä selitä aidan alituksia sillä ettei toinenkaan käyttäydy kuten pitäisi.
Se miten aikuiseksi kasvaa? on kunkin oman elämän suurin dilemma. Aika harvalla on todellista halua kantaa vastuu vaikeissa tilanteissa.
Ei se mahdotonta ole, muttei helppoakaan.
Helppoa on syyttää, sättiä, lyödä lyötyä ja puhua pahaa. Vaikeampaa mutta pitkällä tähtäimellä järkevämpää, on etsiä totuuksia, armahtaa, ymmärtää ja puhua hyvää toisesta.
Vaikka se toinen tekisi päinvastoin.
Vain tämä tie vie ulos sodasta. Tässä kohtaa minä olen aikuinen, minä lopetan sodan.
Tulevissa rauhanneuvotteluissa en anna periksi vaan pidän tiukan linjan jonka päätän pitää, kauppaa voidaan käydä Porkkalalla tai parilla pikku saarella, mutta hellämielisyyttä minusta ei tule löytymään.
En odota pikaisia kiitoksia tästä järkevyydestäni, aikuisuudestani, toiminnastani. Kiitokset tulevat vasta vuosikymmenen ehkä kahden kuluttua, jos onnistun?
Elämä on arvaamaton ja voin epäonnistua, mutta onnistumiseni mittaan vasta kun katson lapsenlapsiani silmiin, onko heillä se mitä heille halusin antaa, vai kantavatko he virheideni siemeniä katseessaan?
Itsekkyyttäkin on mukana tässä erossa, kuten jokaisessa erossa aina, kahdella sanalla sanottuna eroan koska; Minä haluan elämän
siis: Lapsesta viis! Sehän on vain esine.
Minä haluan elämän. En kiellä, tuon kieltäminen olisi tyhmää, tekisin itsestäni marttyyrin jos tuon kieltäisin ja sanoisin eroavani VAIN lasten vuoksi, ihan kuten tekisin itsestäni marttyyrin jäämällä tähän lasten vuoksi, tilanteessa jossa minä joutuisin maksamaan itselläni elämän.
Kukaan teistä ei tiedä liittoni todellisuutta, minä tiedän. Olen oman elämäni ainut asiantuntija. Tässä liitossa, jos tätä jatkaisin, olisin välikäsi. Pehmittäisin mieheni iskuja, toimisin puskurina loputtomalle vihalle, nielisin kaiken itseeni jottei se kohdistuisi lapsiini, koska mikään ei ole turhempaa kuin riitä jolla ei saavuta mitään.
Jokainen lapsi tarvitsee edes yhden tasapainoisen aikuisen. Terveitä lapsia ei kasva talossa jonka perusjalka on muurattu riidoista joilla ei ole alkua tai loppua. Peruskivi muurattiin niin kauan sitten, etten itseäni syytä siitä, etten lapsena 17-vuotiaana, ymmärtänyt mitä parisuhteen pitäisi olla.
Minulla ei ollut mallia siitä mitä sana perhe tarkoittaa. Kotini oli kauhukalmisto jossa elävät kuolleet satuttivat toisiaan, mutta pysyivät yhdessä kaksikymmentä viisi pitkää ja mustaa vuotta, koska olivat lapsia siittäneet.
Minun tässä tilanteessa tekemäni loppu on riitojen loppu, ikuisen kaunan loppu, katkeruuden loppu. Lopullinen loppu.
Lapsista välitän, siksi jään paikkakunnalle, vaikka se ei ole itselleni helppo ratkaisu, asukkaita parituhatta, jokainen tietää toistensa asiat, mieheni varmasti käyttää jokaisen tilaisuuden mustatakseen minua. Silti jään? Koska haluan että lapsillani on isä??
Rajaan itseni miehen vallan ulottumattomiin, rajaan tilaa lapsilleni miettiä mitä sana perhe tarkoittaa, millaista on "normaali" arki, jätän lapsille tilaa rakentaa oma mielikuvansa tästä kaikesta, enkä yritä syöttää heille kuvaa jossa joku meistä olisi oikeammassa kuin joku toinen.
Tällä palstalla kiertelen lukemassa m36:den ohjeita käytännön asioissa. Tukea päätökselle en enää ole hakemassa, sen enempää kuin syitä etsimässä. Sitä mietin usein näitä sivalluksia lukiessa, että ettekö te ihmiset koskaan pysähdy siihen peilin eteen katsomaan itseänne ja sisällenne kasvanutta katkeruutta?
Asiat hyvin harvoin ovat sitä mitä näistä viesteistä näkyy, taustoilla on aina paljon enemmän kuin pariin sanaan mahtuu. Tuskin kukaan meistä eroavista ihan niin itsekäs on kuin väitetään.
Minkä tahansa parisuhdekirjan avatessaan voi pysähtyä siihen totuuteen, että se joka hakee eroa, on se joka jäi enemmän vaille läheisyyttä, toista ihmistä, joka liitosta pitäisi saada. Se josta erotaan, joka ei koe tilanteessa olevan mitään väärää, hän saa liitosta sen mitä tarvitsee.
Tyypillinen nykyvosu: itsekeskeine manipulaattori. Tee lapsillesi palvelus: anna ne isälleen tai sitten jonnekin muualle. SInun hoivissasi heistä tulee valmiiksi elämään katkeroituneita.