Puoli vuotta on kohta ohi. Poijjat pääsee intistä siviiliin. Ainakin jokunen erä. Mitenkäs naisilla on sujunut inttipoikien odotus? Nyt se tuntuu helpotukselta; vihdoin "miehet" tulee kotiin vaan kenties hieman pelottaa koska onhan tässä saanut paljon omaa aikaa joskin samalla myös ikävää. Miten siis odotitte? Kuinka moni erehtyi eksymään johonkin muuhun kuin omaan kotiinsa yöksi? Oliko riitoja lomilla "sodan" kiristäessä hermoja? Säilyikö suhde? jne. Mulla oli alussa pää ainaki rikki kun tuntu ettei puoli vuotta mene ohi mutta nyt kun sekin aika kohta koittaa, olo helpottuu. Ja enemmän rikkihän se oli itse intin kävijällä. Itse tarvin turvaa ja halauksia muutaman kerran miespuoliselta kamulta mutta pettäjän tielle en sortunut. Jonkun lauseen kuulin miespuoliselta että naiset tuumii "Kun oli niin ikävä eksyin väärään syliin."
Ja kommentteja myös sotapoijjilta, miten raskaasti te intin lopulta otatte. Mikä on pahinta? Mitä toivoisitte tyttökamuiltanne, ymmärrystä?
Yksinäiset illat, toisen epäluulot, ikävä, ajan riittämättömyys, kiireiset loimailut. Rankkaa se on meilläkin.
Ja yhtä onnellinen olen niiden puolesta, joilla se on ohi. Toivottavasti itse sotaa ei koskaan tule.
Ja kommentteja myös sotapoijjilta, miten raskaasti te intin lopulta otatte. Mikä on pahinta? Mitä toivoisitte tyttökamuiltanne, ymmärrystä?
Yksinäiset illat, toisen epäluulot, ikävä, ajan riittämättömyys, kiireiset loimailut. Rankkaa se on meilläkin.
Ja yhtä onnellinen olen niiden puolesta, joilla se on ohi. Toivottavasti itse sotaa ei koskaan tule.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ole ensimmäinen kerta, kun näen nuorten ihmisten käyttävän itsestään nimitystä "sotaleski", kun kaveri on muutaman kuukauden intissä. Ettekö edes häpeä!? Ettekö tiedä, mitä sotaleski tarkoittaa?? En usko monenkaan oikean sotalesken seuraavan tämmöisiä palstoja, mutta jos seuraisi, niin varmasti tekisi mieli irroittaa sokka ja paiskata - niin loukkaavalta tuo kuullostaa.
Ei kannata ottaa nimityksiä niin vakavasti, koska elämme kuitenkin nykyaikaa eikä sillä ketään tahdota loukata. Tottakai oikea sota on aina eri asia, mutta nimitykset ovat kuitenkin vain nimityksiä, jotka liittyvät aiheeseen.
Nykyään joutuu ihan 6kk oleen intissä, ehkä joskus jopa vaatteet kuraantuu. Lomillekaan ei pääse kun ehkä kerran viikossa. Kyllä se on niin vaikeeta nykyään toi nuorten elämä.
Sitten äkkiä kotio elämään työkkärillä ja sossulla. Miten täällä kukaan jaksaa asua edes!
mun jätkä on ollut armeijassa vuoden koska hän kävi myös ruk:n.. mutta me tavattiin viime kesänä niin olen kärsinyt ikävää n. vajaa puoli vuotta.
Nyt kylla alkaa uudet ajat kun äijä menee takas opiskelemaan ja töihin. Toivottavasti silti kaikki menee tulevaisuudessa hyvin:)
Ei olla tapeltu vielä kertaakaan mutta eiköhän tässä lähiaikoina pientä fightia oteta kun kunnon arkeen päästään. JES,nyt on loppu ne kaikki inhottavat sunnuntait kun jätkäni lähti takas ja nyt on ohi ainainen ikävä:)
Kultani on ollut puoli vuotta intissä ja kotiutuu 3.1. Alkuun oli aivan hirveetä kun joutu oleen yksin (oltiin asuttu jo vuos yhdessä ennen hänen intiin menoaan, joten oli jo tottunu siihen että toinen on "koko ajan" lähellä), mutta kyllä siihen tottu... Tietysti ikävä on kova, mutta puoli vuotta on kuitenkin aika lyhyt aika...
Tässä puolen vuoden aikana on tullut paljon enemmän oltua kavereiden kanssa (ei kannata jäädä kotiin nyhväämään). En oo eksyny väärään syliin, ei olisi tullut mieleenkään!
Kiletämättä riitoja oli jonkun verran, koska molemmilla oli hermot vähän kireellä, mutta loppua kohti kaikki on menny paremmin :)
Eli Kulta tulee kotiin 3.1 ja päästään taas elämään normaalia elämää. En usko että mikään on muuttunu, paitsi että suhde on vaan entisestään vahvistunu :)
usein mietin että ne poijjjatt olis parempi pitää kokonaan siellä intissä. Tulisivat sitten vain niille pikkulomille kotio. Poijjjat niin nopsasti turtuu kodin läpöön ja huolenpitoon eikä se ikäväkään sitten todellakaan vaivaa kun toinen on ilmaa siinä arjessa.
Usein mietin näin, mutten aina...
Oma poikaystävä lähti heinäkuussa armeijaan. Tottakai se tuntui kamalalta. Aluksi varsinkin itkin ikävää, odotin että kaksi viikkoa kuluisi nopeasti ja saisin taas oman rakkaani luokseni. Onneksi puhelimet olivat olemassa ja soittelimme ja viestittelimme ahkerasti. Ikävää podimme molemmat, onneksi koulu ja harrastukset antoivat muutakin ajateltavaa. Kovin montaa kertaa ei poikaystävä ollut kiinni viikonloppuisin, eli melkein joka viikonloppu tapasimme. Ne viikonloput kyllä vietettiin varsin tiiviisti yhdessä. Syyskuussa poikaystäväni sairastui ja joutui osastolle. Monen viikon sairastelun jälkeen hän oli jälleen palveluksessa, mutta yksi metsässä vietetty viikonloppu palautti pojan osastolle. Lokakuun lopulla tuli tyly tuomio, e-paperit tuli ja takaisin ensi kesänä. Eli meiltä tämä ei ole vielä ohi.
Uskon kuitenkin, että suhteemme kestää sen seuraavankin "intti-jakson", onhan se kestänyt tähänkin asti. Poikaystäväni luottaa minuun ja minä häneen, joten riitojakaan ei ole pahemmin ollut. Kyllähän minä toki baareissa käyn ystävien kanssa vaikka poikaystävä armeijassa olisikin. Hän kuitenkin tietää, ettei kyse ole toisten miesten katselusta, vaan puhtaasta hauskanpidosta ystävien kesken. Kertaakaan en ole pettänyt, eikä se poikaystäväni ollessa intissä tullut edes mieleeni. On niillä pojilla siellä muutenkin niin rankkaa, ettei minun sitä rankkuutta olisi tarvinnut pettämällä lisätä.
Lomat sujuivat hyvin. Kahden vietimme aikaa, hellittelimme toisiamme, kävimme muutaman kerran leffassa. Yleensä istuimme vaan kotona ja juttelimme. Läheisyys merkitsi molemmille paljon. Poikaystävä oli todella väsynyt ja annoin hänen levätä. Hän halusi puhua armeijasta, kuuntelin. En ymmärtänyt kaikkea mistä hän puhui, vaikeaahan se on kun ei ole itse armeijassa ollut, mutta olin myötätuntoinen. Olihan poikaystävä intin vuoksi kireämpi ja stressaantuneempi, mutta riidat onnistuttiin melko hyvin välttämään. Aikaa ei paljon ollut, joten mitään ihmeellistä emme tehneet. Nyt kun poikaystävä on intistä palannut, olemme taas alkaneet käydä ulkona ja juhlimassa.
Poikaystävä oli aika rikki intin takia. Palatessaan varsinkin. Eihän ketään varmasti tieto siitä, että joutuu myöhemmin takaisin, ilahduta. Nautimme nyt tästä yhteisestä ajasta ja ensi kesänä sitten taas totutellaan olemaan erossa.
Minun kohdallani tuo intti-kidutus oli jo keväällä 2001, eli onhan siitä jo aikaa mutta huonoja muistoja tallessa edelleen.
Poikaystäväni kuului siihen kastiin, jolle intti otti niin koville, ettei halunnut tyttöystävää sinä aikana kuvioihin. Eli hänen jaksamisensa ei riittänyt myös parisuhteen ylläpitoon, vaan hän halusi kärsiä omissa oloissaan ja sitten lomilla antaa vain pään tuulettua baarissa kavereiden ja viinan voimin. Itse en koskaan tule sitä ajatusmaailmaa ymmärtämään, mutta eipä hän ole ainoa, on tullut nähtyä monia muita samanlaisia.
No, eipä se niin helppoa ollut vain jättää häntä rauhaan eikä hänenkään minua vaikkei seurustelua halunnutkaan. Niinpä se kevät oli sitten yhtä ollako vai eikö olla-sirkusta ja mieli oli matalana lähes koko ajan. Sitten alkukesästä kun hänellä oli intti jo loppusuoralla, minä annoin periksi. En enää jaksanut. Mutta silloin kun hän huomasi minun luovuttaneen, hän kai kauhistui ja mutkien kautta palasimme taas yhteen ja edelleen ollaan ja jopa kaiken lisäksi avopari jo tätä nykyä. Että semmoista meillä...
Mutta vaikka se on v...maista itse intissä olijalle, niin kyllä se on sille "sotaleskellekin" (ja hyvät ihmiset, älkää nussiko pilkkua, ja raivotko tuollaisen sanan käytöstä. Ei sen käyttö tarkoita oikeiden sotaleskien halveksimista! Pikkuisen hymyä suupieleen, kiitos!).
Hmm... mä ootan viä puoli vuotta ennenku saan kultani takas. Joutuu perkele vuodeks inttiin. En oo pettäny, eikä se oo käyny ees tosissaan mieles. Riitoja meil ei paljoo onnex oo ollu.. mitä ny siitä ku se haluu mennä frendien kans mut kyl mä sen lopulta ymmärrän. Ikävä on koko ajan päällä ja pelko siitä että mitä tämän jälkeen tapahtuu... Toisaalta tää on syventäny meiän suhdetta. On vaan niin ihana käpertyä kultansa kainaloon. Jos rakastaa toista tosissaan ni kyl inttiajan kestää!!! =)
Meillä lähti viime heinäkuussa molemmat inttiin.. Aluksi se oli tosi rankkaa, varsinkin kun minä en päässyt ensimmäiseen 3 viikkoon lomille. muutenkin kun lomat meni välillä aivan ristiin. Me olimme vielä aivan eri paikkakunnilla ja välimatkaa oli monta sataa kilometriä. Kyllä niitä riitoja on ollut, kun molemmilla on ollut pinna kireellä intin takia. Minä kotiuduin 3.1, mutta kultani vasta puolen vuoden päästä. Tässä sitä nyt odotellaan. Ei kyllä ole kertaakaan käynyt mielessä, että menisi toisen miehen syliin. Lomat meni kyllä ihan liian äkkiä eikä siinä paljon kavereita ehtinyt näkemään. Mutta se ehkä helpottaa, kun minä kuitenkin tiedän mitä se intti ihan todellisuudessa on. Se antaa aivan uusia näkökulmia ja ymmärrän , että moni poika todellakin on rikki sen takia. Muijilla se on hieman eri, kun vapaaehtosestihan me sinne mennään. Että semmosta meillä... Onnellisia ollaan.
Meillä lähti viime heinäkuussa molemmat inttiin.. Aluksi se oli tosi rankkaa, varsinkin kun minä en päässyt ensimmäiseen 3 viikkoon lomille. muutenkin kun lomat meni välillä aivan ristiin. Me olimme vielä aivan eri paikkakunnilla ja välimatkaa oli monta sataa kilometriä. Kyllä niitä riitoja on ollut, kun molemmilla on ollut pinna kireellä intin takia. Minä kotiuduin 3.1, mutta kultani vasta puolen vuoden päästä. Tässä sitä nyt odotellaan. Ei kyllä ole kertaakaan käynyt mielessä, että menisi toisen miehen syliin. Lomat meni kyllä ihan liian äkkiä eikä siinä paljon kavereita ehtinyt näkemään. Mutta se ehkä helpottaa, kun minä kuitenkin tiedän mitä se intti ihan todellisuudessa on. Se antaa aivan uusia näkökulmia ja ymmärrän , että moni poika todellakin on rikki sen takia. Muijilla se on hieman eri, kun vapaaehtosestihan me sinne mennään. Että semmosta meillä... Onnellisia ollaan.
Meillä lähti molemmat viime heinäkuussa inttiin. Aluksi oli todella rankaa varsinkin kun minä en päässyt ensimmäiseen 3 viikkoon lomille. Muutenkin kun lomat menivät hieman ristiin. Me palvelimme molemmat eri paikkakunnilla. Lomat menivät aivan liian äkkiä eikä kavereita ehtinyt näkemään. Riitojakin oli, kun molemmilla oli pinna kireällä intin takia. Minä kotiuduin nyt 3.1 ja kultani kotiutuu vasta heinäkuussa. Nyt minä sitten odotan tämän puoli vuotta tässä. Ehkä se helpottaa kuitenkin asiaa, kun minä tiedän mitä se intti oikeasti on ja minkä takia niin moni poika on rikki sen takia. Se antaa uusia näkökulmia ja ymmärrystä. Muijilla asenne on eri, kun me kuitenkin menemme sinne vapaaehtoisesti. Minä en missään vaiheessa ole suunnitellut vaihtavani kultaani toiseen , sillä me olemme onnellisia. Enkä todellakaan menisi toisen miehen syliin.