miten te muut naiset ootte oppinut tykkäämään itsestänne? miten ootte saanut hyvän itsetunnon? kertokaas vinkkejä miten pääsen huonosta itsetunnost eroon ja oppisin hyväksymään itseni semmosena kuin olen?
mun ongelma on siis se että en niinku tykkää yhtään itsestäni. En yhtään. Mussa ei oo mitään naisellist tai söpöä...hävettää kulkea kaupungilla ja ihan oikeesti! ja en mä oikeen enää jaksa (kehtaa) baariinkaan lähteä kamujen kaa..
mulla ei oo ollut vielä yhtään seurustelusuhdetta ja uskon että syy on mun ulkonäössä vaikka eihän sitä kukaan kavereista myönnäkään kun oon kysynyt...
oon vaan jo niin maassa ettei oikeen mikään enää kiinnosta :/
mun ongelma on siis se että en niinku tykkää yhtään itsestäni. En yhtään. Mussa ei oo mitään naisellist tai söpöä...hävettää kulkea kaupungilla ja ihan oikeesti! ja en mä oikeen enää jaksa (kehtaa) baariinkaan lähteä kamujen kaa..
mulla ei oo ollut vielä yhtään seurustelusuhdetta ja uskon että syy on mun ulkonäössä vaikka eihän sitä kukaan kavereista myönnäkään kun oon kysynyt...
oon vaan jo niin maassa ettei oikeen mikään enää kiinnosta :/
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse en tykännyt itsestäni/ulkonäöstäni vielä kaksvitosena ollenkaan, kolmikymppisenä aloin tajuta, että olen ihan ok nyt jokunen vuosi myöhemmin olen sinut itseni kanssa. Nyt voin katsoa peiliin tyytyväisenä, näen kauniin aikuisen hyväkroppaisen naisen ja tiedänpä että niin muutkin näkee.
Sitä en tiedä miten luonnostaan epävarmoille nuorille ihmisille saisi itseluottamusta tai miksi jotkut on niin itsevarmoja vaikkei ulkonäkö olisi sen kummempi. Hyvä ryhti ja iloinen hymy ja ystävällisyys kaunistavat kaikkia, iästä tai sukupuolesta riippumatta. Kuulostat aika lailla masentuneelta, siihen kannattaa kyllä hakea apua ajoissa niin itseluottamuskin kasvaa.
ihan sama. Sitten täytin 30 ja jostain kumman syystä minusta tuli kaunis, mukava, hauska ja haluttava. Eli jotain vaan tapahtui oman pään sisällä, tuli hyvä olo eikä ollut itselleen enää niin ankara. Oppi pitämään itsestään. Se sitten kai näkyi ulospäinkin, kun siitä saa nykyään jatkuvasti kuulla :) Sellainen kierre...
Tee jotain sellaista, mistä sulle tulee hyvä olo. Jätä jokin sellainen homma sivuun, mikä ei ole aivan välttämätön ja mistä et pidä, ainakin hetkeksi aikaa. Älä unohda vaikka sitä väkisin ihmisten ilmoille menemistä. Käy niin helposti, että mökittyy :(. Liiku ulkona, lenkkeile, kävele, katsele, hengittele. Harrasta jotain, jossa tapaat ihmisiä.
Psyykkaa itseäsi. Mene peilin eteen, flirttaa itsellesi ja muista aina sanoa, että olet kaunis ja mukava! Etsi niinä "krapula-aamunakin" jokin kaunis piirre itsestäsi. Jokaisessa on! Kehu itseäsi ääneen!
Pidä hyvää huolta itsestäsi. Osta vaikka hiusväri ja käy kampaajalla. Muutamalla kympillä saat jotain uutta vaatetta päällesi, sekin piristää. Juo kahvit kaupungilla, lähde sinne vaikkapa vain niiden kahvien takia. Hymyile, sinullekin hymyillään! :)
Jos mikään ei tunnu auttavan, tai et pysty mihinkään, kannattaisi käydä juttelemassa työterveyshoitajan kanssa, tai teveyskeskuslääkärillä. Voi olla ihan vakava masennuskin kyseessä, eikä se ole enää leikin asia! Jos tätä ei ole jatkunut vielä kovin kauaa, se voi vaikka mennä ohi. Mutta jos vaikka jo 2kk, niin sitten hae apua. Mulla saattaa joskus olla sielu mustana viikon verran, mutta aina sieltä on noustu lopulta.
no ehkä mun pitäis sit vaan raahautua tonne psykologille..tätä on jatkunut jo niin kauan..oikeestaan jo yläasteen alusta ja oon kuiteskin jo kohta 23 ja tä vaan menee pahemmaks..
pelottaa vaan koska se on sit se mun viimeinen kortti..jos en sieltä saa apua ni en saa sitä mistään.. :/
ja kyllä mä harrastan kaikenlaista..4-5 keraa viikossa käyn jumpassa ja ulkoilen yms..ahdistaa vaan niin paljon... :/
Anthony de Mello: Havahtuminen.
Eläminen ulkopuolisten leimojen ja toisten osotusten mukaan johtaa konemaiseen ihmisyyteen.
vielä kovin nuori ja osa näistä tunteista on ihan normaaleja,mut ehkä olet vähän jäänyt pyörimään niihin liikaa.
Hanki joku hyvä ammatti auttaja niin luulen et sun viimeinen kortti on hyvä kortti.
Henkisellä puolellahan tuo ongelma on sillä kaikki ovat omalla tavallaan hyviä ja kauniita,sinä vaan et ole vielä löytänyt tyyliäsi ja paikkaasi.
Samalla kun paikkailet itsetuntoasi psykologilla niin tosiaan uhraa muutama euro ja käy hyvällä kampaajalla.Kerro et etsit jotain uutta ja omaa tyyliäsi ja yrittäkää löytää sinua itseäsi ja persoonaasi uudistava tyyli.Ihan eri väri ja look.Sillä on usein ihmeen suuri vaikutus itsetuntoon miltä näyttää.
Sit hankit siihen tyyliin sopivia vaatteita ja unohdat vanhat..vaatteet..tavat..hiukset...kaikki.Aloita uusi elämä!
Älä tosiaan turhaan panikoi,ikä tekee tehtävänsä,onneksi,mut helpotusta voi hakea vähän etuajassa.
Tsemppiä!
Jossain vaiheessa kun olin tarpeeksi sitä vaakaa tuijotellut (bmi normaali mutta ei mitään missiluokkaa) niin tajusin, että hitot minä halua laihtua sen takia, että joku mies saa fantasiansa kanssani tyydytettyä vaan tajusin, että minä olen tällainen kuin olen enkä halua olla itseni takia 15kiloa hoikempi, enkä halua olla sellainen nainen joka itseään alkaa muokata yleisen linjan näköiseksi, enkä todellakaan halua sellaista miestä, joka haluaa sellaisen naisen sillä minähän olen tällainen :D ..vaan pitää löytää joku tarpeeksi hullu joka ihastuu ja rakastuu minuun juuri tällaisenä kuin olen. Sekin sitten lopulta löytyi.
Eli piti oppia elämään itsensä kanssa välittämättä muista ja yleisistä kauneuskriteereistä. Sen jälkeen se oma peilikuvakin alkoi näyttää paremmalta :)
Vaikka kyllä sitä siltikin on silloin tällöin hetkiä että "minä kun olen tämän näköinen.." :/
olin laihdutuskuurilla kaksi vuotta, vihasin itseäni, pidin itseäni tosi rumana.
en jaksanut panostaa ulkonäkööni ja söin mitä mieli teki, en liikkunut, en edes lähtenyt kotoa ellei ollut pakko.
sitä jatkui sen kaksi vuotta.
lopuksi muutin toiselle paikkakunnalle, ja elämäni muuttui täysin. pääsin eroon siitä "entisestä" minästäni.
laihduin 15 kg, vaikka en edes yrittänyt, rupesin käymään ulkona, nautin myös yksin olosta. aloin pitämään itsestäni parempaa huolta (ajelen jopa jalkakarvat ihan vain omaksi ilokseni, jalat tuntuvat paremmilta..)
välillä annoin mennä vaan, enkä miettinyt seuraavaa päivää. on tilanteita että ahdistaa ja masentaa, mutta nyt pidän itsestäni, olen tyytyväinen kroppaani ja itseeni. pidän itsestäni huolta, itseni takia.
myös miehet kiinnostuivat minusta, oli kyllä mukavaa huomata sellainen, heti kun pidin itsestäni, olin positiivisempi, iloisempi ja sosiaalisempi.
tietysti ei ihmisen pidä perusluonnettaan muuttaa, mutta opettele olemaan ja näyttämään kaikille millainen oikeasti olet.
löysin itselleni ihanan poikaystävän enkä ole koskaan ollut onnellisempi :)
tsemppiä sinulle!