Todella monesti saa kuulla tavallisista perheistä joissa toinen jää kiinni pettämisestä ja päätetään jatkaa yhdessä lasten takia.
Onko mielestänne hyvä syy jos vanhemmilla on tunteet toisiaan kohtaan näivettyneet? Vanhempina ok, mutta toisilleen ei mitään.
Onko lasta/lapsia kohtaan parempi vai huonompi vaihtoehto kuin ero?
Onko mielestänne hyvä syy jos vanhemmilla on tunteet toisiaan kohtaan näivettyneet? Vanhempina ok, mutta toisilleen ei mitään.
Onko lasta/lapsia kohtaan parempi vai huonompi vaihtoehto kuin ero?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Nyt kysyn ihan yleisesti, oli pettämistä tai ei. Millainen olisit pitkällä tähtäimellä jos tiedät ettet halua olla puolisosi kanssa tai tiedät, että puoliso ei haluaisi olla kanssasi? Vaikuttaisiko se sinuun? Pystyisikö lapsetkin näkemään sen, miten tuollainen muuttaisi sinua ihmisenä?
Noh, asia riippuu siitä miten paljon tunteet toista kohtaan ovat lopahtaneet ja halu jatkaa yhdessä.
ite olen sitä mieltä,että lapset ei ole syy olla yhessä.en ite ainakaan vois olla,jos miehen kanssa olis tilanne semmonen,ettei toisiaan kohtaa tunne enää mitään.vaikka kyllä jo vähän siltä alkaa tuntua nimittäin peti ukkooni toisen kanssa eikä kaduta yhtään.voisi saman tehä uudelleen niin kauan on hauskaa kun ei kiinni jää.
Vaikka mikä kiusaus olisi ollut niin kyllä minut on aina pitänyt erossa pettämisestä se, kun oikeasti ajattelen miten siinä puolisoani satuttaisin ja miten ehkä menettäisin hänet sen selvittyä. Siksi kysynkin, kun sanoit että siihen asti kivaa jos asia selviää, että olisiko sinulle ykshailee jos se mies siitä vierestä lähtisi?
Olisitko ystävällinen ja käyttäisit isoja kirjaimia ja kirjakieltä. Kiitos :)
Olemme kohta 20 vuotta yhdessä ollut pari. Sovimme toisillemme täydellisesti, mutta rakkaus on kuihtunut, liekö ihan kuollut. Miehellä on ollut vuoden kestävä toinen suhde, joka jatkunee edelleen... Kaksi kuukautta olen tässä tilanteessa ollut ja käynyt läpi sellaisen tunteiden kirjon, että en usko itsekään, miksi olen nyt sangen seesteisen rauhallinen, nukun yöni hyvin, enkä ole enää ahdistunut. Näen valoa. Näen sen, että me voisimme elää yhdessä, me voisimme tehdä töitä rakkautemme elvyttämiseksi, intohimo voisi löytyä. Minun varmaan pitää kuitenkin odottaa, että miehellä alkaa tuo rakastuminen toiseen hiipua, sillä vissi ero on rakastumisella ja rakkaudella.
Turhia eroja on niin paljon, ja minä olen valmis tekemään kaikkeni, jos yksi niistä jäisi tulematta. En tiedä, olisiko parempi luovuttaa ja antaa meidän lähteä eri teille, mutta kun KUMPIKAAN ei sitä oikeastaan heti halua. Lasten vuoksi ja pitkän historiamme ja toistemme vuoksi, vaikka nyt näyttää siltä, että tunteet ovat kuolleet, menköön vaikka kuinka kauan, se pitää olla aivan varmaa, ennenkuin teemme lopullista päätöstä.
Olen varma siitä, että kahden aikuisen välisessä suhteessa tuollainen on vankka perusta. Sitähän osoittaa sekin, että olet seestyneessä tilassa.
Yleisesti tuollainen tilanne on kuitenkin pulmallinen. Olen uudenaikainen moraaliltani eli en hyväksy uskottomuutta. Tilanteesi tekee epävakaaksi kumppanisi. Ajan myötä hänen rakkautensa toiseen varmaan syvenee. Jotenkin asetelma tuntuu perin väärältä, kaikkia kohtaan. Mutta perustaltaan olen varma siitä, että onnellinen elämä on mahdollinen myös siten, että "ei odota oikeastaan mitään elämältä eikä puolisoltaan".
Eräs neljännesvuosisadan yhdessä ollut pariskunta vaikuttaa ulospäin onnelliselta, vaikka tilanne on juuri tuollainen. Naaras ei siellä odota oikein mitään muuta kuin rauhallista arkea. Ja uros on perustanut äskettäin suhteen - pysyvämmän homosuhteen. Kaappihomous tekee tilanteesta tasapainoisen.
Mitä sitä aikuisten polkuja arvioimaan? Mietin vain, kokeeko naaras tuossa suhteessa itsensä syvimmältään äärimmäisen loukatuksi?
On sitä mieltä, että on väärin olla yhdessä vain lapsien vuoksi. Mä aikanani toivoin ja rukoilin, että omat vanhemmat erois, itseasiassa houkuttelin jopa äitiäni lähtemään huonolla menestyksellä. Eivät edes käyneet vieraissa vaan istuivat kotona, rakkautta en siinä liitossa nähnyt kertaakaan, maailman huonoin esimerkki avioliitosta. Mielestäni olisi parempi erota, jos yhteiselo ei ole auvoista... lapsena olisin mielummin katsellut onnellisia vanhempia, vaikkakin sitten uusissa avioliitoissa...
Jatkaminen lapsen takia on tekosyy ja ei koskaan lapselle oikein. Niin tyhmää lasta ei taida olla ettei ne tajuaisi missä mennään. Lapsi on asiaan syytön, eikä ansaitse vanhempiensa valehtelua.
Kun lapsi kysyy tykkätkö mutsi faijasta ihan oikeesti? Ootteko onnelisia yhessä jne.
Kuinka moni vanhemmista vastaa rehellisesti?
Entä kun lapsi kysyy miks mutsi petät faijaa? Tiesitkö että silläkin on joku jota käy paneskelemassa? Tunnetsä sen tyypin? Mitäpä silloin vastataan? Lapsi saa päälleen sellaisen valehteluhelvetin että meinaa pää hajota ja kehenkään ei pysty sen jälkeen ikinä täysin luottamaan. Ei lapselta vanhempiensa rakkaus mihkään häviä vaikka ne eri osoitteissa asuisivat. Murrosiässä on vielä kivaakin saada valita missä milloinki haluu asua.
mielestäni paljon tilanteesta. Miten asumisjärjestelyt on,työ yms sellaiset asiat.Aina ei ole yksinkertaista erota.Mikä on lapsille parasta,varsinkin jos ovat kovin molemmista vanhemmista riippuvassa iässä. Ei lapsuutta tarvitse pilata aikuiseten tähden.
Aikuiset ihmiset osaavat järjestää asumisensa lapsille sopiviksi!
Ei kai se työpaikka alta mene jos eroaa? Onhan sitä pystynyt ennen eroakin siinä samassa työssä käydä. Pitääkö eron jälkeen olla exään välimatkaa satoja kilometrejä?
Eroaminen ei ikinä ole yksinkertaista!!!
Mikä on lapsien parasta? Onnelliset vanhemmat! Ei toisilleen ja lapsilleen valehdellen onnellista näyttelevät vanhemmat! Minne hevon kuuseen erossa mielestäsi toinen vanhemmista pakotetaan muuttamaan?
Koko lapsuus eletään vanhemmista riippuvassa iässä! Eikä lasten vanhemmat tästäkään syystä häviä lapsen elämästä, vaikka eri osoitteessa asuisivat.
LAPSUUS MENEE PILALLE JUURI LAILLASI AJATTELEVIEN VANHEMPIEN TAKIA!
Lapset eivät ole tyhmiä! Kyllä lapset tietää missä mennään ja lapsille pahinta maailmassa on vanhempien luottamuksen menetys. Älä siis valehtele, tai esitä huonoa kesäteatteria lapsillesi! Ne eivät siihen kovin kauaa usko. Sitten olet pilannut lopullisesti uskottavuutesi vanhempana.
"Mikä on lapsien parasta? Onnelliset vanhemmat!"
Kuka määrittelee onnelliset vanhemmat? Ettei vain vanhemmat itse? Elämä ei koskaan (juuri niin, EI KOSKAAN) ole aina onnellista. ON ylä- ja ALAmäkiä. Juuri nuo alamäet yhdistävät erityisesti - sitä ei aina tajua aikuisetkaan. Lapset tietyssä iässä pyrkivät EROTTAMAAN vanhempiaan - he tekevät kaikkensa, että isi ja äiti olisivat eri mieltä. Näin lapset pyrkivät käyttämään valtaa, he kokeilevat rajojaan.
Lapsi määrittelee onnelliset vanhemmat. Vanhemmat määrittelevät onnellisen parisuhteensa. Lapsetko siis ajavat vanhempansa pettämään?
Kerroit tuolla aikaisemmin energia mittauksistasi. Säteileekö vieraissa juokseva mies erilaista energiaa kuin vaikka kakkonen?
Voiko saunan kiukaan saada lämpenemään, jos säteilee oikein kovasti negatiivista energiaa? Onko säteilysi radioaktiivista?
Miksi lapset määrittelisivät onnelliset vanhempansa ja osuuko määritys kohdalleen? Kaikkein tarkimman määrittelyn voi tehdä vain ihminen itse.
Onko sinulla muuten kaikki kohdallaan? Tekstistäsi päätellen sinussa virtaa tosi pahaa (hajottavaa) energiaa ;), josta ei ole mitään hyötyä, mutta paljon haittaa ihmissuhteissasi.
yhtä typerä. Ei lapset kokeile "rajojaan" erottamalla vanhempiaan. Itse avioerolapsena tiedän tasan tarkkaan mitä on olla riitelevien vanhempien kodissa. Oletkos sinä itse ollut? Siis todella riitelevien ei siis pikku nahisteluja, vaan todella tappelua.
Luultavasti et tiedä tästä mitään, mitä lapsi siinä vaiheessa kokee. On todella parempi, että tällainen liitto loppuu ja kaikille tulee ns. rauhallisempi olo. Kullekin tahoillaan, kun vanhemmat eroavat.
Ainoa asia mitä lapset tarvitsevat on se että eronkin kohdatessa heillä säilyy hyvät yhteydet kumpaakin vanhempaan erosta huolimatta. Näin he eivät kuitenkaan menetä sitä perusturvallisuuttaan
sinä todella rakentava...
Lapset todellakin yrittävät aiheuttaa eripuraa vanhempien välille - etenkin teini-iässä. Se on vallankäytön harjoittelua. Lapset osaavat ihan tarkoituksella vetää juuri siitä väärästä narusta: ja saavat usein vanhempansa raivon partaalle.
Minulla on ollut erittäin riitaisa lapsuus ja etenkin nuoruus. SILLOIN ajattelin useinkin, että olisi parempi, jos vanhempani eroaisivat. He eivät kuitenkaan eronneet ja muuttuivat jostain syystä teini-ikäni (ja sisarusteni teini-iän) jälkeen sopuisaksi pariksi. SILLOIN taas ajattelin, että olipa hyvä, kun eivät eronneetkaan. Eli paras asia, mitä lapsi voi kokea on se, että myrsky tyyntyy - ilman eroa. Kaikki on sovittavissa ja soviteltavissa. Ratkaisut hakevat paikkansa, ennemmin tai myöhemmin. Eroaminen ei olekaan mikään ratkaisu, vaan tilanteesta pakeneminen.
Että sitten eroaminen on tilanteesta pakenemista?
Eihän pettäminen ole vastuun pakenemista?
Eihän toiselle tekemisistään valehtelu ole oman moraalinsa ja uskottavuuden pakenemista?
Eihän tekemistensä salailu ole itsensä korottamista suteen tyranniksi?
Eikö juuri silloin päätetäkin yhdessä suhteen tärkeimmistä asioista?
Eihän ole itsekästä käyttää toisen luottamusta hyväksi, omien päämäärien saavuttamiseksi?
Oletpas Tiina todella syvästi ajatteleva!