No niin, mitäs jos oltaisiin kaikki tänään rehellisiä ja myönnettäisiin muutama fakta. Eli kyse on kateudesta. Se joka vaivautuu vastaamaan tähän kysymykseen 100%:n rehellisesti, voisi kertoa vastauksen tähän:
mistä olet kateellinen miehille?ja mistä olet kateellinen naisille? Ja se, joka väittää, ettei ole kateellinen ikinä mistään (eli valehtelee) voi olla vastaamatta tähän, kiitos.
Ja voisitte kertoa vielä miten kateutenne ilmenee?
Itse voisin myöntää olevani kateellinen siitä kuuluisasta miesten solidaarisuudesta miehille. Eli miesten ryhmähengestä yms.
Ja naiset, jotka älykkäitä, kauniita ja persoonallisia, voisivat hyvinkin olla kateuteni kohteena.
Oma kateuteni ei ilmene oikeastaan mitenkään (ihan totta). Voin olla kateellinen ilman, että puran sen negatiivisesti kadehtimaani henkilöön. Se ei tosin tarkoita sitä etten olisi kateellinen;)
No niin ja nyt sitten sitä totuutta kehiin(=
mistä olet kateellinen miehille?ja mistä olet kateellinen naisille? Ja se, joka väittää, ettei ole kateellinen ikinä mistään (eli valehtelee) voi olla vastaamatta tähän, kiitos.
Ja voisitte kertoa vielä miten kateutenne ilmenee?
Itse voisin myöntää olevani kateellinen siitä kuuluisasta miesten solidaarisuudesta miehille. Eli miesten ryhmähengestä yms.
Ja naiset, jotka älykkäitä, kauniita ja persoonallisia, voisivat hyvinkin olla kateuteni kohteena.
Oma kateuteni ei ilmene oikeastaan mitenkään (ihan totta). Voin olla kateellinen ilman, että puran sen negatiivisesti kadehtimaani henkilöön. Se ei tosin tarkoita sitä etten olisi kateellinen;)
No niin ja nyt sitten sitä totuutta kehiin(=
Vastaukset 37
Vanhimmat
Sitä nyt oikeastaan voi ilmetä ihan täysin ajankohdasta riippumatta tai kohdekkin vaihtelee jatkuvasti.
Sanotaan vaikka kun joku lauantai olet koko päivän tehnyt omaan autoon remonttia, sit lähdet valuun kotia kohti ja vastaan tulee joku hyypiö uudella autolla ni kateellisuus saattaa pompsahtaa kattoon.
Sit myös oikeassa mielentilassa kun käy vaikka kaupassa ja näkee jonkun pariskunnan mistä huokuu tuo parisuhteen positiivisuus ni taas ketuttaa.
Vaikea määritellä mitään yksittäistä kohdetta mistä jatkuvasti olis kateellinen, sellaista tuskin edes onkaan. Välillä nuo edellä mainitut ei syletä yhtään vaan kohteet ovat vaihtuneet.
Ja tämä tarina on tosi :)
Jos sanoisi, etten ole kenellekään enkä mistään oikein erityisen kateellinen, vaan kohtuullisen tyytyväinen elämääni.
Mutta ainahan pieniä kateellisuuden aiheita löytyy. Aina joku on komeampi, älykkäämpi, varakkaampi, koulutetumpi, paremmassa duunissa tai kuuluisampi ja ihaillumpi kuin minä.
Ai niin, olen kateellinen naisille, koska naisten ei tarvitse ikääntyessään pelätä impotenssia ;-)
on sitten se ikääntyvien naisten ongelma, käsittääkseni useammin kuin miehillä. Eli tasoissa ollaan...
Vastaanpa silti! ..että vaikkei olisikaan kenellekään kateellinen, se kun on niiiiin turha tunne, niin se ei tarkoita sitä että valehtelisi. Musta olisi aika surullista, jos kaikki ihmiset käyttäisivät energiaansa kateuden kokemiseen :)
Toki toki. En tarkoittanutkaan, että ihminen olisi jatkuvasti ja kokoajan kateellinen. Olen itsekin tyytyväinen eläämääni tällä hetkellä, enkä tunne kateutta. Mutta uskon, että jokainen ihminen, ainakin jossakin elämänvaiheessa tai silloin tällöin tuntee edes pienen pientä kateutta jostakin.
Kysymykselläni hainkin vähän takaa, että mistä asiasta sinä ehkä kuvittelisit tulevasi kateelliseksi/olet ollut kateellinen yms.?
Ja hlökohtaisesti minä en tunne yhtäkään ihmistä, joka ei jossaan vaiheessa joskus olisi tuntenut kateutta, mutta ehkä sinä oletkin harvinainen poikkeus(=
elämän kevät näitä mun kirjoitusvirheitä...
En es huomannu niitä virheitä ennen kun sanoit niin piti oikein syynätä minkä verran niitä oli, pari taisin löytää :D
Niin jos puhutaan siitä että onko ollut joskus kateellinen niin kyllä olen ollut, esim. pienenä olin kateellinen joillekin kavereille joilla oli vaikkapa mukavat vanhemmat.
Mutta nyt näin vanhana ja viisaana kun oma elämä on sellaista, että mulla on kaikkea mitä olen halunnutkin ja jos jotain ei vielä ole kuten sitä omakotitaloa, tiedän että sekin tulee vielä olemaan niin en jaksa kadehtia ketään kenellä se jo on :) Eli kun olen tyytyväinen tähän mitä mulla on ja miten elämäni on, niin nykyään en tosiaan kadehdi ketään :)
Minun kateuteni ilmenee niin, että käyn kertomassa sille ihmiselle jota kadehdin, että olen kade. :) Ja hehkutan, mistä. En tunne katkeraa kateutta. Minun kateuteni on jollain tavalla positiivista, siitä seuraa vain hyvää jos jotain seuraa. Voin ja haluankin sen aina kertoa.
Kenenkään elämä ei ole kadehtimisen arvoista minulle, suomalaisena. En halua elää kuin omaa elämääni. Jos joku toisen elämää kadehtii täällä pohjolassa, se ei tiedä elämästä mitään. Jokaisella on taatusti ollut vastoinkäymisensä. Voisivat oikeammin kadehtia toisten taitoa selvitä ongelmista ja kolauksista, ei sitä mitä toisella on, sitä materiaa. Eli opettelemaan uusia henkisiä taitoja, hus!
Viimeksi olen ollut kateellinen ystävälleni, joka opiskelee todella ahkerasti. Olen myös ylpeä hänen puolestaan.
Miehiä en kadehdi sen enempää kuin naisiakaan.
Asiaa puhut.Hieno asenne sinulla(= Kunpa kaikilla ihmisillä olisi rohkeutta ja mennä vain kertomaan, että "hei, minä olen sinulle nyt siitä ja siitä kateellinen"....
Suurin kateuteni aiheuttaja on ihmisten hyvä itsetunto ja sellainen säihkyvä tasapainoisuus, sukupuolesta riippumatta.
Toinen asia, josta olen oikeasti kateellinen monille, on lapsuudenkoti. Minulla sellaista ei ole. Se koti, josta lähdin, on myyty. Isä ja äiti ovat eronneet ja veljeä ei enää ole.
Oikeastaan olen kateellinen myös niille, joiden vanhemmat ovat yhdessä (tai edes ystävällisissä väleissä) sekä niille, joilla on sisaruksia elossa. Niille, joilla on edelleen perheillallisia ja hauskaa yhdessä perheenä.
Minun kateuteni ilmenee ajoittaisena surumielisyytenä enkä ole ikinä ajatellut että kateuden tunnetta voisi purkaa millään tavalla, varsinkaan kohteeseen.
Nytkin alkoi itkettää tosi paljon...
Voih...älä nyt itke *taputtaa olalle* kyllä se siitä sitten ajan kanssa...
Sinulla varmaan muita tärkeitä ihmissuhteita näitä menetyksiä korvaamaan. Olen pahoillani.
Joskus näyttää siltä, että kateus sekoitetaan suruun... siitä, että on menettänyt jotain.
Kateus saatetaan sekoittaa myös mielipahaan... joka johtuu vaikeasta elämäntilanteesta/ajanjaksosta elämässä.
Tämmöisiä kokemuksia minulla on.
Minun varsinkin on vaikea vetää raja.
Minä olen mielestäni rehellisesti kateellinen noista mainitsemistani asioista. Mutta koen samalla, että niistä on helpompi olla kuin esim. mammonasta. Ennen, nuorempana siis, olin kateellinen jos milloin mistäkin.
Eikä siitäkään ole kauaa kun olin todella kateellinen niille, jotka vain kykenivät valmistumaan yliopistosta ja minulle se tuntuu olevan ylivoimainen urakka.
Mutta jotenkin sitä on kaiken kanssa (2 viimeistä vuotta elämässäni ovat oikeasti olleet elämäni rankimmat, toivottavasti myös kokonaiskuvassa) oppinut enemmän arvostamaan sitä, mitä ON. Ja olemaan jopa iloinen ja ylpeä niistä asioista ja saavutuksista.
Sillä niinhän se on, että eri asioita me arvostamme (tai luulemme arvostavamme, jottei menisi liian helpoksi :) ja sen mukaan kadehdimme. Ja suurella todennäköisyydellä kateutemme kohde (jos ihminen) kadehtii jotain meiltä (vrt. esim. sinkut vs. parisuhteessa olevat).
yhtään mikään mutta kun mainitsit tuon lapsuudenkodin niin olen siitä onnellisessa asemassa että voin koska vaan käydä katsomassa "vanhoja" paikkoja kun olen sen nykyisen omistajan kanssa hyvissä väleissä ...
Juups, tämä on mun lemppariaiheita.
Kateus on minulle merkki siitä, että jotain on mitä haluan tavoitella. Yleensä kateuden huomaaminen, jossain asiassa antaa potkua lähteä liikkeelle.
No sitten, jos ei voi käyttää tälleen positiivisesti kateutta hyväkseen, ei se välttämättä tule myöskään esiin millään tavalla.
Saatan kyllä hehkuttaa jostain jollekin, että olen kateellinen. Mutta yleensä osaan kehua ihan oikeesti toista, eikä tartte ilmottaa olevani kateellinen.
Kaikkein raastavinta vääryyttä olen kokenut, kun on ollut vaikea elämäntilanne ja joku tulee murskaamaan tokasemalla huvin vuoksi, että taidat olla vaan kateellinen sille ja sille, siitä ja siitä. Ei kateutta ole jos haluaa puhua pahasta olostaan. Minun pahaan olooni kuuluu myös se, että sietoraja muitten jutuille alentuu. Tuossa lueskelin joitain yöllisiä purkauksia jotka poistettu nyt...tosiaankin aina ei ole helppoa muistaa sitä kuinka HYVIN asiat meillä yleisesti ottaen on.
Miehille olen kateellinen esim. täällä kerrotusta porukkahauskasta yhteisyydestä ja kaverilaumoista... tai oikeestaan kaipaan sellasta paljon. Olisi kiva olla toimija.
Naisissa yleensä ihmettelen semmosia esim. Kirsti Paakkanen, joka on ollut myös ulkomailla pitkän työuran ja nyt sitten taidokkaasti johtanut Marimekkoa...ihmettelen sitä vahvuutta ja ihailen. Semmoista vahvuutta minulla ei ole...on vaan vahvuutta selviytyä paskassa kahlaamisessa.
"Kateus on minulle merkki siitä, että jotain on mitä haluan tavoitella. Yleensä kateuden huomaaminen, jossain asiassa antaa potkua lähteä liikkeelle."
Joops. Eikös se taida olla juuri niin, että asiat mistä ihminen on kateellinen kertovat paljon kyseisen ihmisen tavoitteista, haaveista, elämästä ja siitä mihin haluaa pyrkiä. Että siinä mielessä kateus on positiivinen voimavara. Kunhan se ei käänny täysin itseä vastaan ja aiheuta vain mielipahaa ympäristössään)=
No juu tästä on kiistelty ennenkin. En vaan saanut auki arkistoa jostain syystä, olisin ottanut valmiin kirjoituksesni.
En muista missä kirjassa luin tämmöstä hahmottamista erilaisista tunteista ja tunnetiloista: Kateudenkin voi asettaa janalle. Toisessa päässä sen aiheuttama vaikutus on positiivista/myönteistä ja toisessa päässä sen aiheuttama vaikutus on negatiivista/kielteistä -.
Tämän koko janan nimi on siis kateus, jolleka sijoittuu ihmisen toiminta jopa ajatukset ym. sen mukaan minkälainen vaikutus sillä itseen tai ympäristöön on. Siis lopputulos kateudesta voi olla myönteinenkin. Siinä tapauksessa kateus on opittu käyttämään myönteisenä merkkinä siitä, mihin suuntaan itse pyrkii ja ikäänkuin VOIMAvarana, voimanlähteenä, 'nyt laitetaan tämä asia järjestykseen' tai innostuksen alkuperänä.
Kiivaasti vastustan ajatusta, että kateus tai esim. viha, himo, laiskuus mitä näitä perisyntejä onkaan, olisivat PELKÄSTÄÄN kielteistä ja pahaa. Kyse on siitä miten KÄYTTÄÄ voimavarakseen näitä.
Jos tämmöisen olemassaolon kieltää itsessään, ummistaa silmänsä omalta pahuudelta. Siis semmoinen ihminen, joka väittää, että hänellä on käytössään vain janan puoli, ei ole uskottava. Tässä sitten on taas lisää yksi ihminen, joka näkee kaiken pahan ja vian muissa, muttei itsessään. Nousee ikäänkuin toisten yläpuolelle. Tämmöisten puhuja on minulle heti merkki siitä, että ollaan vaarallisilla vesillä.
Homma sitten riistäytyy jollain tavoin käsistä. Tulee mm. epäsuoraa aggressiota, kun vihan ilmaiseminen ja käyttäminen voimavarana kielletään itseltä. Olen tavannut tämmöisiä ihmisiä paljon.
Nyt voisi sitten kysyä, mitä on kateuden kaikki kielteiset muodot? Aika viattomia esimerkkejä tässäkin keskustelussa mainittu. Nämät kateuden aiheuttamat negatiiviset jutut sijoittuu sinne janan keskivaiheille. Parempi olisi kysyä, millaisia ihmisen tekemiset on olleet SINUA kohtaan, kun olet päätellyt että sen toiminta/sanomiset johtuvat kateudesta?? Vois tulla pikkasen roisia juttua tähän aloitukseen sitten.
Minulla on yksi eläimellinen, oikeen patologinen kateus-juttu: Se on rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve... lapsuuden perheestä kumpuava traumaattinen tunne. Olen 'oppinut' etsimään täyttymystä tälle tarpeelle juuri siitä suunnasta mistä sitä ei saakaan. 'Turpaan tulee' kerta toisensa jälkeen. Olen järjettömän kateellinen siitä, että joku tykkää jostain toisesta ja heillä näyttää olevan jokin minulle näkymätön side välillään!!
Varmaankin minulle on osoitettu kiintymystä ja hyväksyntää lapsuuden kodissa, mutta jossain vaiheessa on siis tullut trauma=massiivista kielteisellä tavalla yksilöön vaikuttavaa oppimista. Tiedän melkolailla syytkin miksi näin on käynyt, mutta onhan tätä saanut selvittää, juu.
Seuraava vaihe on pois-oppiminen tietynlaisesta käyttäytymiskuviosta. Tämähän on sitten sitä elämänmittaista kasvamista, jees.
Hyvä, muikku, tämä on hyvä aloitus. Minunkin jutustani tuli taas ihan erilainen kuin muistelen sen aiemman olleen. :D
"Jos tämmöisen olemassaolon kieltää itsessään, ummistaa silmänsä omalta pahuudelta. Siis semmoinen ihminen, joka väittää, että hänellä on käytössään vain janan puoli, ei ole uskottava. Tässä sitten on taas lisää yksi ihminen, joka näkee kaiken pahan ja vian muissa, muttei itsessään. Nousee ikäänkuin toisten yläpuolelle. Tämmöisten puhuja on minulle heti merkki siitä, että ollaan vaarallisilla vesillä."
Joo, samaa mieltä. Tässä tapauksessa päähäni pälkähtää mielikuva päänsä puskaan piilottaneesta pupujussista, joka leikkii olevansa näkymättömissä;)
"Homma sitten riistäytyy jollain tavoin käsistä. Tulee mm. epäsuoraa aggressiota, kun vihan ilmaiseminen ja käyttäminen voimavarana kielletään itseltä. Olen tavannut tämmöisiä ihmisiä paljon."
Joo. Kyllä niiitä on, jotka jaksavat väittää etteivät ole ikinä kateellisia, vaikka todellisuus puhuu ihan toista kieltä(=
"Parempi olisi kysyä, millaisia ihmisen tekemiset on olleet SINUA kohtaan, kun olet päätellyt että sen toiminta/sanomiset johtuvat kateudesta?? Vois tulla pikkasen roisia juttua tähän aloitukseen sitten."
Minua kiinnostaisi myös tietää muiden kokemuksia, mutta siksi niitä juuri on varmaankin vaikea kuvailla muille, koska ne ovat niitä omia kokemuksia. Eikä kaikkea pysty kirjoittamalla selittämään. Siitä tulisi jotenkin niin momimutkaista. Koska kateus on monimutkainen asia mielestäni. Mutta luen kyllä muiden kokemuksia mielelläni jos joku osaa niitä selkeästi kirjoittaa niin, että lukijakin ymmärtää(=
ps. kiitos kovasti vaivannäöstäsi.
En ole kovinkaan kateellinen siinä pahansuopaisessa mielessä, että toivoisin jotain toiselta pois ja itselleni enemmän. Ei tule myöskään mieleen sellaista asiaa, jota kadehtisin nimenomaan vastakkaisen sukupuolen edustajissa, mutta yksilötasolla sukupuoleen katsomatta piirteitä joista tulee olo "olisipa minullakin / olisinpa minäkin..." ovat tilannetaju ja sanavalmius yhdistettynä hyvään huumorintajuun, nopea äly, rohkeus ja armollinen suhtautumistapa itseen ja muihin.
Lisäksi kadehdin ihmisiä, joiden autot eivät kaipaa remonttia yhtä usein kuin omani. *huokaus*
olen kade.
Eikö ihminen voi ollakaan tyytyväinen omaan itseensä ja olotilaansa, kysynpä vaan?
Kyllä voi, eikä siinä pitäisi olla mitään epäselvää.
Kaikkea ei voi eikä tarvitse saadakaan.
Joten nykyisellään olen tyytyväinen enkä ole siis kade kellekään.
Taidat ollakin sellaiselle ihmiselle kade, joka on sinut itsensä kanssa.:)
Mutta voitko myöntää ettet ole ollut ikinä, koskaan, missään tilanteessa edes vähän kateellinen?Ja jos nyt ajattelet niin itseasiassa ihminen, joka myöntää omat vajavaisuutensa eli heikkoutensa on mielestäni hyvinkin sinut itsensä kanssa...
Piti vielä sanoa, että kovasti tällä ns. pakkosyötöllä on tullut vastauksia kateuden aiheista, vaikka osa ihmisistä on selvästi sellaisia, jotka kadehtivat erittäin vähän (myös minä). Mutta me ihmisethän emme ole koskaan täydellisiä...vai mitä?
Tottakai olen ollut vuosia sitten ties vaikka mitä, mutta tiedostettuani omat heikkoudet/vajavaisuudet olen saanut kuin jonkinlaisen potkun takalistooni. Enkä näinollen osaa enää olla samoista asioista tai uusistakaan kade. Pyrin ajattelemaan elämän olevan ihan elettävää näinkin, huonomminkin voisi olla.
Sitä kun hyväksyy itsensä sellaisenaan eikä pyri tavoittelemaan jotain maata mullistavaa, mitä naapurilla tai jollakin on, niin pystyy kummasti elämään ja toteuttamaan itseään omasta näkövinkkelistä katsottuna.
Jokos uskot?:)
ihmisen täydellisyyteen ei ole mielestäni tervettä. Ihmisen aivokapasiteetti ei tule kestämään ympäristön asettamia paineita. Tyydynkin ehdottomasti olemaan vain oma itseni, ilman sinun hyvää kirjoitustaitoa, jota olet vuodattanut palstalle.
Jotkut ne osaavat.:))
"Se joka vaivautuu vastaamaan tähän kysymykseen 100%:n rehellisesti, voisi kertoa vastauksen tähän, ettei ole kateellinen ikinä mistään (eli valehtelee), kiitos."
En tunnista valheellista kateutta itsessäni.
Naiset voivat tulla monta kertaa, miehet vain kerran ja siihen se lopahtaa :)
Sitten lainaan sinua: "Oma kateuteni ei ilmene oikeastaan mitenkään. Voin olla kateellinen ilman, että puran sen negatiivisesti kadehtimaani henkilöön."
Noin se menee allekirjoittaneellakin. En jaksa / ei kiinnosta murehtia toisten asioita, ei siitä ole mitään hyötyä. Vaikka olenkin kateellinen erinäisistä asioista, niin eipä se vaikuta mun elämääni sen kummemmin. Esimerkiksi jos just se inhokki-ääliö voittaisi lotossa, niin varmaan toteaisin kavereilleni että miksi hitossa just TUO voitti. En kuitenkaan jaksaisi murehtia asiaa tämän enempää.
Kateuteni on tilannekohtaista ja ilmenee mietteenä "miks juuri tuo, miksen minä" tai "miksen mä koskaan". Silloin kun näitä ajatuksia on ollut, ovat ne liittyneet sinkkuuteeni.
siinä mielessä, että he voivat kulkea iltaisinkin yksin ulkona vaikkapa juoksemassa, ilman että joku hullu raiskaaja käy kimppuun. Toki niin voi käydä miehellekin, mutta uskon kuitenkin, että riski on paljon pienempi kuin naisilla.
Samoin joskus kadehdin tietyn ikäluokan edustajamiehiä (60 ), jotka on kasvatettu niin patriarkaalisesti, että he kuvittelevat sen olevan itsestään selvää, että naiset joustavat, väistävät, hyysäävät.
Esimerkki: olin eilen pankkiautomaatilla, edelläni oli noin seitsemänkymppinen ukkeli nostamassa rahaa. Ei siinä mitään, jos ei ole tottunut automaatin käyttäjä. Mutta pitääkö sitä alkaa käymään kaikki kortit ym. lompakon kuitit siinä automaatin edessä läpi, siis sen jälkeen kun ON JO VALMIS? Miksi ihmeessä siitä automaatilta ei voi väistyä kun näkee, että seuraava (minä) odottaa vuoroaan. Tyyliin "kyllä tuo tyttönen tuossa odottelee rauhassa mitään sanomatta". Minä laskin jo kymmeneen, kohta olisin pimahtanut kun oli muutenkin kiire.
Kadehdin vastaavia henkilöitä siinä mielessä, että he eivät edes tajua kuinka ylimielistä ja toiset huomioonottamatonta moinen käyttäytyminen on. Tietynlaisessa umpiossa kun on kasvanut/elänyt, niin eihän sitä ymmärrä.
Tuo miesten solidaarisuus on myös asia, joka joskus kadehdituttaa.
Mutta pidempi lista tuli, jos kirjaisin ylös, missä suhteessa EN kadehdi miehiä, vaan olen mieluummin nainen. Ja tässä ei ole kyse pelkästään tuuheammista säärikarvoista...
Joskus/monesti/aika usein vain vituttaa miesten kyky suoriutua teknisistä probleemista "vasemmalla kädellä"/"jollain sisäänrakennetulla ohjausmenetelmällä" ihan tuosta vain..
Ja sitten fyysinen vahvuus.Sekin "tuttaa",kun joutuu pyytämään apua..
Ei muu.
Jos miehet oikeasti olisivat solidaarisia toisilleen, niin tämä yleinen asepalveluksenkin ongelma olisi hoidettu jo ajat sitten.
Mutta asenne tuntuu monilla miehillä olevan, että kun he itse olivat kärsineet paskaa, niin odotetaan innolla, että naapurikin pääsee kärsimään. Tämäkö oli sitä solidaaruutta?
Taidatte vain nähdä omianne.
Miehille olen kateellinen:
-paremmista tienesteistä
-paremmasta menestyksestä elämässä
-isommista lihaksista
-massiivisesta 22cm dongista
Naisille olen kateellinen:
-paremmista tienesteistä
-paremmasta menestyksestä elämässä
Kateuteni ei ilmene mitenkään muuten kuin että muutun ahdistuneeksi.
PS. Se ryhmähenki olisi teoriassa mahdollista saavuttaa olemalla vähemmän itsekäs ja kateellinen ja keskittymällä enemmän siihen, miten toimii itse tiimin osana.
Käytännössä tämä jää haaveeksi naisporukoissa, koska suurin osa naisista ei kykene tätä asiaa sisäistämään saatikka soveltamaan omalta osaltaan. Ja ryhmähän on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki, joten siitäpä miettimään..
Olen kateellinen niille, jotka pystyivät heti kertomaan mistä ovat kateellisia toisille. Ei meinaan meinannut millään irrota yhtäkään kateudenaihetta mihinkään suuntaan, vaikka kuinka päätä rassasin. Outoa. Minulla taitaa olla liian kiire omien asioiden kanssa, että ehtisi muita seuraamaan.
No täytyy sanoa, että itsellänikin oli vaikeuksia keksiä kateuden aiheita. Mutta se on pakko mikä pakko;)Olisin odottanut enemmän tähän kyselyyni sellaisten "superkateellisten" ihmisten vastauksia. Mutta tähän mennessä suurin osa on ollut ihan itseensä tyytyväistä porukkaa(=
Haluaisin kyllä vielä kuulla niiden vastauksia, keille kateellisuus on ihan oikeasti ongelma (silti ketään tuomitsematta), mutta ilmeisesti sellaisilla ei ole rohkeutta tai kiinnostusta vastata tälläisiin kysymyksiin...
Ystävieni mukaan mä olen vähiten kateellisimpia ihmisiä, mitä he tuntevat.
Enkä mä kauheen kateellisena itsekään itseäni pidä. Kateuden aiheeni menee aika henkilökohtaiselle alueelle..noh..sanottakoon (suorana always;D), että joskus on saattanu hetkittäisesti tulla kateuden pistos niitä ihmisiä kohtaan, jotka ei koskaan ole joutunu.. noh.. miettimään elämän jatkuvuutta ylipäätäänkään.
Samaten (sukupuolesta riippumatta) kateuden tunnetta oon hetkittäisesti saattanu tuntea joitakin sellaisia ihmisiä kohtaan, joille työuralla etenemisen on mahdollistanu ihan täysin muut seikat, kuin oma älypotentiaali jne. Mistään ulkonäöstä tms. jutuista en kuitenkaan ikinä ole tuntenu kateutta muita naisia kohtaan, rehellisesti.:)
Oon aika sinut itseäni kohtaan ja sen verran aina kuullut ympäristöltäkin kehusanoja itsestäni, että sellaiseen "mä oon kateellinen ton hiusten pituudesta"- p*skaan ei ikinä ole ollu tarvetta.
Luulen, että mul on aika terve itsetunto kuitenkin.
Miehiltä kadehdin hyvää suuntavaistoa, suvereenia tapaa ajatella loogisesti ja koko elämää vailla ympäristön asettamia normeja ulkonäöstä (lue: painosta).
Naisista kadehdin niitä rohkelikkoja jotka uskaltavat olla rehellisesti juuri sitä mitä ovat (lue: Irina Krohn) ja näyttävät vielä puutteineen kaikkineen upeilta. Älykkäitä, tasapainoisia naisia kadehdin ja se näkyy ainostaan ihailuna - mitään negaatiota en saa siihen liitettyä.
Miehille saattaisin kuvitella olevani kateellinen seuraavista:
- Ette varmaan kovin usein pelkää raiskatuksi tulemista?
- Palkkaus, saatte enemmän massia.
- Orgasmin helppous...
Naisten kohdalla on vaikeampi keksiä mitään yleispätevää mistä olisin kateellinen.
Sukupuolesta riippumatta voisin olla kateellinen taidoista ja kyvyistä joita itselläni ei ole.
Olen kuitenkin erittäin harvoin kateellinen, silloin kerron sen kateuteni kohteelle, lasken leikkiä asiasta tai alan kehittää itseäni.
Mielestäni homma on kuitenkin niin että jokaisen elämässä on omat hankaluutensa, jotka ei välttämättä näy ulospäin. Joten kenenkään elämä ei ole kadehdittavaa, kun ei siitä kaikkea tiedä...