Hyvä ystäväni jäi pyörällä auton alle keskiviikkona 6.9 :E Oon ollu siitä lähtie hiljanen ja syrjään vetäytyvä :( Viel pari tuntii ennenko se kuoli juttelin sen kaa ja kaikki oli hyvin :/ Ja sit illal kuulin et se on kuollu vaik tunti oli elvytetty...Menin viemää kynttilää sillon illalla ni asvaltilla vaa hirvee veri lammikko ja pyörän kappaleita tien laialla, oli ihan hirveetä :/ ei voinu muutako itkee...Ja päälle ajaja oli kamun äiti viel..
Kuolema korjaa satoaan :E
Taapero2
51020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se täytyy vaan yrittää käsitellä ja ymmärtää, että kaikki me täältä joskus lähdetään ja toivon mukaan tullaan uudelleen takaisinkin. Uskon vakaasti, että hän on silti sieluna lähelläsi eikä halua, että suret lopun elämääsi.
Hyviä öitä, ehkä unessa tapaatte jälleen :)
ja kuoli kun olimme molemmat 9-vuotiaita. Sen aamun muistan vieläkin kun opettaja ja me kaikki oppilaat itkimme. Se oli kauhea shokki. Hän oli mun paras kaveri silloin ja yhtäkkiä jäin ilman kaveria. Silloin ei ollut mitään kriisiryhmiä.
Iltapäivällä koulussa jatkettiin taas niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun tuliin omaan kotiin, siellä ei edes tiedetty vielä varmaan, että kuka meidän luokalta oli jäänyt auton alle?!
etten minä, mutta ei muuta.
nää o just näitä et koskaa ei voi tietää millo vikan kerra näkee.. itellä oli tos 4v sitte sama homma.. kaveri ja sen likka heitti mut ja mun poikakaverin mun porukoille, aikoivat lähteä ouluun illalla.. olisivatkin vain menneet... sillä sinä yönä tätä mies puolista kaveria (21v) ammuttiin.. ja hän kuoli.. samoin hänen pikkuveljensä (13v) ja perheen isä 40 ... omituinen on tämä elämän kulku... siispä kannattaa aina iloita ja nauttia jokaisesta hetkestä läheisten kanssa, kun koskaan ei tiedä milloin ei enää näekkään...:(
tosin miulla kuoli rakkaani..eilen se vaan nukkui pois... ei oo tietoa johtuko se kuumeesta vai siitä kun sillä oli leukemia et se romahti... oon vaan itkeny ja itkeny ja on hirveä ikävä...