Ikäeroa 20 vuotta

Mies n40

No niin no siinä kävi niin että harrastuksen parissa tavattiin ja aluksi ei ollut mitään mutta pikkuhiljaa alkoi sitten olla. olen ymmärtänyt vastuuni eikä se ole vähän. Tyttö on rakastunut minuun sydänjuuriaan myöden ja on luopunut kaikesta parisuhdetta uhkaavasta omasta halustaan ja myös minä. Viestit, mailit ja keskustelumme kertovat suoraa sen että olen hänelle koskaan elämässään ennen ollutta miestä tärkeämpi ja parempi.Myöskin hän on onnellisempi kuin koskaan. Minäkin aloin rakastumaan häneen ja odotamme ja laskemme vain tunteja että saisimme olla kahdestaan.
Yksi vaivaa ja se on ihmisten torjuminen tällaista näin ikäeroista suhdetta vastaan. Jos hän olisi 30 ja minä 50 niin varmasti "parempi". Me kuitenkin olemme yhdessä, uskollisina toisillemme eikä kukaan siitä tiedä.Olemme onnellisempia kuin koskaan, kumpikin. Mitä te olette tästä "ikäerohöösäyksestä" mieltä vai onko se nyt vaan minun päässäni suurimmaksi osaksi.
Mitä tekisitte sijassani, meidän jutussa?

6

1231

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelkään

      että hänellä on eri ajatukset 10 vuoden päästä. Mulla myös toistakymmentä vuotta vanhempi mies, ja ite oon vielä suhtkoht nuori ja jaksais painaa tukka putkella,mutt ku välillä tuntuu ett sai riippakiven jalkaansa ku vanhemman miehen otti. Mihinkään sitä ei saa lähtemään ,kun se on koko ajan niin väsyny(?!?). Erokin mielessä, se taitaa vaa vaatia paikkakunnalta muuton. Mutta ei tuomita, jos tuntuu että tää on nyt se juttu niin antakaa palaa. Tyhjä kait se on etukäteen murehtia.....

    • neuvovat

      Sinun kannattaa lukea ketju osiosta Avioliitto/Vanhuksesta eroa hakeva! Sieltä löytyy monenlaista mielipidettä ikäerosta..

      Itse neuvoisin Sinua harkitsemaan kaksi kertaa!:)

    • Vastasit itse kysymykseesi.

      Kirjoitit: "... on luopunut kaikesta parisuhdetta uhkaavasta omasta halustaan ja myös minä..."

      Jos tuo on totta, niin ei suhde tule pitkän päälle toimimaan. Tämä täysin riippumatta ikäerosta. Kuulostaa siltä, että olette vangitsemassa itseänne.

      Pitäkää silmät auki. Ihastumisia ja rakastumisia tulee... ja menee. Älkää tehkö kummallekaan loukkua suhteestanne.

      Edelleen kirjoitit: "Yksi vaivaa ja se on ihmisten torjuminen tällaista näin ikäeroista suhdetta vastaan."
      Mitä asia muille kuluu? Kuunnelkaa itseänne ja olkaa rehellisisiä itsellenne ja toisillenne. Muita ja heidän suhtautumistaan ette voi muuttaa.

    • M.......

      Molemmin puolinen rakkaus on nykypäivänä niin harvinaista jos sellasta löytyy niin kannattaa toimia. Moni menee nykyään naimisiinkin melkein enemmän velvollisuuden tunnosta kuin tunteiden perusteella. Liitotkin on sitten nykyään mitä on....

      Ja ainahan voi erota jos se ei toimi.

    • 20v,tytön äiti myös

      Täytyy todeta,että itse oisin kovasti vastaan mikäli mun parikymppinen tytär toisi sinun ikäisesi miehen näytille,sillä sinä oisit hänen isäänsä vain 2vuotta nuorempi,ei meille ei olisi asiaa ja tytölle tekisin myös hyvin selväksi,että suhde loppuisi ennenkuin alkaisikaan.Tyttärelläni ei onneksi ole mitään tarvetta hakaeutua,saada noin turvallista olkapäätä isänhahmoa siis itselleen ja seurusteleekin itseään vain 4vuotta vanhemman miehen kanssa,ovat olleet nyt 2vuotta yhdessä,hyvä niin.Mielipiteitä mahtuu asiaan monenlaisia ja sinä teet kuten parhaaksi näet,sillä sinä kannat vastuun tekemistäsi ja valinnoistasi ja voit miettiä minkä hinnan olet valmis maksamaan.Syksynjatkoa!

    • kiinni...

      Rohkaisen sinua kuuntelemaan sydämen ääntäsi ja pitämään jutussa puhumisen mukana jatkuvasti. Toivotan onnea suhteellenne. Osaat varmasti elämää enemmän nähneenä tehdä järkeviä päätelmiä myös nuoren naisen kypsyydestä.

      Minä olen käynyt vastaavanlaisen kiirastulen läpi. Mieheni on minua 12 v. nuorempi. Olemme hyvin onnellisia edelleen vaikka vuosia on mennyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1139
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      998
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      61
      722
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 47
      488
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      95
      454
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe