Mietin tätä palstaa lukiessani usein sitä, miten täällä haukutaan sukupuolia puolin ja toisin. Miksi? Kaikki (noh, melkein) kuitenkin kaipaavat juuri sitä toisen "hirvittävän" sukupuolen edustajaa rinnalleen.
Onko tässä kyeessä jonkinlainen "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista"-ilmiö?
Itse olen ollut sinkku jo koko 28-vuotisen elämäni. Minulla on ollut lapsuudessani erittäin huonoja esimerkkejä miehistä ja siitä seurannut varsin syvälle juurtunut epäluottamus miehiä kohtaan. Nykyäänkään minulla ei ole perheessäni tai ystävissäni ainoatakaan miestä: he ovat minulle tuntematon rotu ja pelkään heitä kuin ruttoa.
Mutta, samalla kuitenkin kaipaan itselleni miestä, kumppania. Sellaista, jonka kanssa voisin olla helposti kuin mitä hengittäminen on. Ongelma on vain siinä, etten ole koskaan oppinut katsomaan miehiä silmiin, olen oppinut vain katsomaan heidät lyttyyn. Lisäksi, tiedän tasan tarkkaan millaisen miehen haluan, ja sellaista en ole vielä tavannut (eikä se ole mitään tyylin "prinssi valkealla ratsullaan").
Siis, vaikkakin miehet ovat minulle vieraita, uskallan kuitenkin väittää, että he ovat ihmisiä kuten me naisetkin. Yhtä ihania, yhtä haavoittuvaisia ja yhtä inhimmillisiä... Meistä vain hiukan erilaisia, machompia kaiketi. Hyviä kumppaneita kuitenkin. Tämä tosin on oletus, ei kokemukseen perustuvaa tietoa.
Ja, koska naiset eivät ole minulle vieraita, voin kertoa teille hyvät miehet, että uskon aika monen meistä olevan ihania, pehmeitä ja voimakkaita kumppaneja - silloin kun kohdalle sattuu se, joka on kuin puuttuva palanen omassa kahden palan palapelissämme.
Siispä, teoriani siitä miksi täällä haukutaan niin paljon sukupuolia puolin ja toisin:
Monet ovat haavoittuneet toisen sukupuolen edustajan toimesta (toiset lapsuudessaan, toiset parisuhteissa "väärien palojen" kanssa), eivät luota enää, vaikka se, että yksi on ollut viheliäinen (tai muutama) ei tarkoita sitä, että KAIKKI olisivat.
Siis luottakaa - ja ennen kaikkea: selvittäkää itsellenne MITÄ haluatte. Se, että ryntäilee pakokauhussa ympäriinsä kuin päätön kana ja törmäilee mahdollisimman moniin seiniin lisää kyllä mahdollisuutta löytää ovi, mutta todennäköisemmin aiheuttaa vain TODELLA kovan päänsäryn.
Siis rautalangasta: Jos otat itsellesi kumppanin, josta jo alussa huomaat, ettei hän ehkä KUITENKAAN ole se, mitä haluat, Tai huomaatkin uhraavasi itsestäsi yhä enemmän ja enemmän, olevasi onneton, mutta ajattelet, että ehkä tämä ajan kuluessa muuttuu - silloin olet ollut paniikkinen päätön kana (tai kukko), joka on juossut päin seinää. Ole kärsivällinen ja tunnustele niitä seiniä rauhallisesti, ei yksinäisyys ole niin kauheata (vaikka onhan se toisinaan rankkaa), että sitä kannattaisi kaikin keinoin välttää. Säästyy oma sisus pienemmillä kolhuilla ja se oikea palanen kohdataan sitten huomattavasti terveemmin asentein ;).
Muistakaa, että JOKAINEN meistä on Se Oikea jollekulle, mutta Se Väärä KAIKILLE muille ;).
Onko tässä kyeessä jonkinlainen "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista"-ilmiö?
Itse olen ollut sinkku jo koko 28-vuotisen elämäni. Minulla on ollut lapsuudessani erittäin huonoja esimerkkejä miehistä ja siitä seurannut varsin syvälle juurtunut epäluottamus miehiä kohtaan. Nykyäänkään minulla ei ole perheessäni tai ystävissäni ainoatakaan miestä: he ovat minulle tuntematon rotu ja pelkään heitä kuin ruttoa.
Mutta, samalla kuitenkin kaipaan itselleni miestä, kumppania. Sellaista, jonka kanssa voisin olla helposti kuin mitä hengittäminen on. Ongelma on vain siinä, etten ole koskaan oppinut katsomaan miehiä silmiin, olen oppinut vain katsomaan heidät lyttyyn. Lisäksi, tiedän tasan tarkkaan millaisen miehen haluan, ja sellaista en ole vielä tavannut (eikä se ole mitään tyylin "prinssi valkealla ratsullaan").
Siis, vaikkakin miehet ovat minulle vieraita, uskallan kuitenkin väittää, että he ovat ihmisiä kuten me naisetkin. Yhtä ihania, yhtä haavoittuvaisia ja yhtä inhimmillisiä... Meistä vain hiukan erilaisia, machompia kaiketi. Hyviä kumppaneita kuitenkin. Tämä tosin on oletus, ei kokemukseen perustuvaa tietoa.
Ja, koska naiset eivät ole minulle vieraita, voin kertoa teille hyvät miehet, että uskon aika monen meistä olevan ihania, pehmeitä ja voimakkaita kumppaneja - silloin kun kohdalle sattuu se, joka on kuin puuttuva palanen omassa kahden palan palapelissämme.
Siispä, teoriani siitä miksi täällä haukutaan niin paljon sukupuolia puolin ja toisin:
Monet ovat haavoittuneet toisen sukupuolen edustajan toimesta (toiset lapsuudessaan, toiset parisuhteissa "väärien palojen" kanssa), eivät luota enää, vaikka se, että yksi on ollut viheliäinen (tai muutama) ei tarkoita sitä, että KAIKKI olisivat.
Siis luottakaa - ja ennen kaikkea: selvittäkää itsellenne MITÄ haluatte. Se, että ryntäilee pakokauhussa ympäriinsä kuin päätön kana ja törmäilee mahdollisimman moniin seiniin lisää kyllä mahdollisuutta löytää ovi, mutta todennäköisemmin aiheuttaa vain TODELLA kovan päänsäryn.
Siis rautalangasta: Jos otat itsellesi kumppanin, josta jo alussa huomaat, ettei hän ehkä KUITENKAAN ole se, mitä haluat, Tai huomaatkin uhraavasi itsestäsi yhä enemmän ja enemmän, olevasi onneton, mutta ajattelet, että ehkä tämä ajan kuluessa muuttuu - silloin olet ollut paniikkinen päätön kana (tai kukko), joka on juossut päin seinää. Ole kärsivällinen ja tunnustele niitä seiniä rauhallisesti, ei yksinäisyys ole niin kauheata (vaikka onhan se toisinaan rankkaa), että sitä kannattaisi kaikin keinoin välttää. Säästyy oma sisus pienemmillä kolhuilla ja se oikea palanen kohdataan sitten huomattavasti terveemmin asentein ;).
Muistakaa, että JOKAINEN meistä on Se Oikea jollekulle, mutta Se Väärä KAIKILLE muille ;).
Vastaukset 4
Vanhimmat
oli asiaa. Katkeruus on kuluttavaa, ja siitä kärsii eniten ihminen itse. Katkera ihminen ei liioin houkuttele muita lähelleen.
Mutta silti olen minäkin sitä mieltä, että valtaosa miehistä on ihania ja monet heistä tutustumisen arvoisia. Terveesti (sic!) itsetuntoinen mies, jolla on pilke silmäkulmassa, ilahduttaa pelkällä olemassaolollaan.
Uskoakseni suomalainen nainenkaan ei ole hassumpi olento, vaikka en parisuhdetta sellaisen kanssa koskaan ole yrittänytkään ;-)
"Se, että ryntäilee pakokauhussa ympäriinsä kuin päätön kana ja törmäilee mahdollisimman moniin seiniin lisää kyllä mahdollisuutta löytää ovi"
Kiitos. :DDD
Positiivisuutta tälle palstalle kaivataan.
Mistähän saisi sellaiset lasit joiden läpi maailma näyttäisi niin ruusunpunaiselta, että voisi uskoa että jossakin on olemassa se oikea. Ja vaikka hän olisikin olemassa, niin että hänen löytämisensä olisi ylipäätään mahdollista.