Vaihdoin lenkkeilyn juoksumattoon muuttaessani loppuvuodeksi opiskelijavaihtoon 12 miljoonan asukkaan kaupunkiin, jossa en uskalla juosta ulkona. Olen nyt juossut matolla kolme kertaa, mutta oikeassa polvessani tuntuu jo noin puolen tunnin juoksun jälkeen aivan mielettömän viiltävä kipu. Jokaisen yrityksen jälkeen polveni on ollut niin kipeä, etten ole loppupäivänä pystynyt kulkemaan rappusissa. Olen lenkkeillyt pitkään ennen lähtöäni ja juossut aina ulkona, eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia polvieni kanssa, joten tiedän tämän johtuvan juoksumatosta. Tekeekö polvi juoksumatolla jonkinlaista haitallista kiertoliikettä vai mistä tämä johtuu, osaako joku sanoa? Ja miksi vain toinen polveni on kipeä?
Polvikipua
Seoulilainen
1469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Joskus aikoinaan innostuneena uudesta mielenkiintoisesta "työpaikasta", juoksin
muutamana ensimmäisenä aamuna portaat kuudenteen kerrokseen. Mutta ylijohtajan
sihteeri hälyttikin portaissa palttoo päällä huiskivan hullun perään vartijan ...
Juoksenteluni viraston portaissa ei varsinaisesti loppunut kuitenkaan tämän takia,
vaan kipeytyneen polven takia. Portaissa juokseminen aiheuttaa aika kovaa vääntöä
toiseen polveen (en muista kumpaan) ja eturistisiteeni (anterior cruciate ligament) ..
http://www.medterms.com/images/ABAKNEE.GIF
.. kipeytyi niin, että kipu jatkui viikkokausia.
Tuo eturistiside on usein ongelma jalkapalloilijoille (äkkinäiset rytmin muutokset)
myös juoksijoille varsinkin kun muuttaa harjoittelua. Yleisesti näistä polviseudun
vammoista käytetään nimitystä ”Juoksijanpolvi”, mikä voi tarkoittaa vähän mitä vain.
En tiedä, olisiko sinulla saman tapainen syy polven kipeytymiseen, mutta jos kipeytynyt
kohta on suunnilleen tässä (minusta nuoli pitäisi kyllä olla hieman alempana) ..
http://www.sportsdoc.umn.edu/Patients_Folder/Patient Information Main/anterior knee pain/anterior knee.jpg .. niin voisihan se olla mahdollista.
Mutta kun tuossa polven seudulla on kaikenlaista lihaksia, jännettä, sidettä (ligament)
ja vielä rustoa, niin eipä sitä kukaan ihan pelkän oman kokemuksen perusteella pysty
paljon sanomaan. Usein puhutaan myös oireyhtymästä (Patellofemoral Pain Syndrome),
mikä on hyvinkin yleinen polviongelma. Tässä kuvassa näkyvät nuo kaikki tärkeimmät
lihakset, nivelet, jänteet, ...
http://www.leadingmd.com/virtual/education/assets/knee_patella_small.gif (Huom! kuva
kääntyilee sivulle ja eteen)
USA:lainen Perhelääkäri (Family Doctor) väittää, että tällaiset polviharjoitukset (Exercises
to help your knee pain) voisivat auttaa polven seudun eri vaivoihin ..
http://familydoctor.org/479.xml?printxml
Toivottavasti nämä kuvat antavat vähän vinkkiä siitä mistä voisi olla kysymys. Ja lääkärisihän
tuon osaa sitten tarkemmin kertoa jos ei ala hellittää!