Ja olen onnellinen että pystyin siihen. Kukaan itseään kunnioittava ihminen ei alistu siihen että sitä kohdellaan miten sattuu: ensin kehutaan, sitten haukutaan ja jopa uhkaillaan ja lopuksi taas pyydetään anteeksi ja vannotaan rakkautta. Ja oravanpyörä jatkuu ja jatkuu. Jatkui se aikanaan, mutta onneksi eräs hänen tekonsa pysäytti pyörän lopullisesti ja tajusin jättäytyä siitä pois. Välitän yhä tästä miehestä, mutta sen verran korkea itsesuojeluvaisto minulla on että katkaisin välit kokonaan lopullisesti, enkä enää vastaa hänen puheluihin tms. Ja kunniotan itseäni kuitenkin sen verran että en enää anna hänen puhua minua enää ympäri. Nyt on niin hyvä olla kun olen tämän päätöksen tehnyt vaikka vaikeaa se olikin. Tsemppiä muille samassa tilanteessa oleville :)
Jätin vaikka rakastin...
minä(n)
83201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, huonojen kokemusten myötä sitä viisastuu. Oppii arvostamaan parisuhdetta, ja karsimaan epämääräiset henkilöt (tapoineen) toisaalle.
Rakastuin alkoholistiin. En tiennyt ongelmastaan, ennenkuin olin rakastunut, ja jouduttiin kokemaan kuningas-alkoholin osuus tässä suhteessa. Mutta vaikka jouduin katkaisemaan seurustelun, ollaan edelleen mitä parhaimpia ystäviä, ja voin ihan rehellisesti sanoa että kaipaan häntä yhä, enkä ole hänen jälkeensä vastaavaan tunteeseen törmännyt, kuin hänen kanssaan. Me olimme kai luodut toisillemme, mutta alkoholi nappasi pääosan. Onneksi on ystävyys. :)
Olen itse nyt sellaisessa tilanteessa, että kerroin aamulla jättäväni poikaystäväni. Syynä on, etten jaksa enää huonoa kohtelua ja aliarvostamista. Olen hänelle pelkkä roskis johon voi kaataa kaikki pahat asiat ja sen jälkeen pyydetään anteeksi mutta sama käytös toistuu taas seuraavalla viikolla. Olen hänelle pelkkää ilmaa. Eroilmoitukseenkin hän vain totesi, että ehkä minun täytyy vahän aikaa miettiä ja rauhoittua.Kertoo kyllä rakastavansa, mutta vain ja ainoastaan hänen ehdoilla. Olen nyt päätökseni tehnyt ja siinä aion pysyä.
Vomia sulle päätöksessä pysymiseen, tiedän että se ei alussa ole helppoa kun miehet osaavat kyllä tehdä kaikkensa että palaisimme takaisin. Ja vaikka palaisitkin takaisin niin kannattaa nyt päätöksessä oikeasti pysyäkkin jonkun aikaa, koska vain se saa kunnioitusta ja arvostusta mieheltäsi. Jos heti annat taas anteeksi ja palaat takaisin, miehesi luulee voivansa tehdä ihan mitä tahansa ja sinä pysyt siinä. Ja ajan kanssa tilanne vain pahenee jos mies ei joudu pysähtymään kunnolla miettimään tekojansa.
Tein myös ratkaisevan teon ja nyt olen kuitenkin onneton. Viikon erillään olo on haihduttanut mielestä kaiken sen paskan minkä vuoksi lähdin. Viina ja valheet kuuluivat tähän vuosia kestäneeseen suhteeseen ja lopulta olin olevinani niin vahva, että pääsen hänestä eroon. Ja nyt olen niin luuseri, että kaipaan häntä ja kadun eroa.
Kokemuksesta voisin sanoa että odota ainakin kuukausi niin voit nähdä asian jo ns. ulkopuolisen silmin ja huomaat että ei ole mitään järkeä palata yhteen. Näin kävi ainakin minulle, vaikka heikkoja hetkiä tulee aina vieläkin. Mutta nyt pystyn olemaan aidosti onnellinen ja tiedän että tein hyvän päätöksen.
Muuta selitystä ei voi olla. Miksei asioista voi puhua koskaan rehellisesti?!
Seksielämä oli jo rutiinia. Ja munakin kovin pieni.
Ei ollut enää vaihtoehtoja. Mies halusi kaiken menevän hänen tahtonsa mukaan, jo muutaman viikon tuntemisen jälkeen olisi pitänyt sanoa oma asunto irti ja muuttaa hänen luokseen, aloittaa hänen harrastuksena ja jättää kaikki omat, sekä harrastukset että ystävät.
Mies pitää minua selvinpäin kauniina, älykkäänä, ja mukavana naisena, ja seksi sujuu loistavasti mutta kun olemme erossa ja hän nauttii alkoholia alkaa käsittämätön tekstiviestirumba, jossa hän haukkuu ja panettelee minua ja elämääni, syyllistää minua kaikesta ja haukkuu ystäväni. Seuraavan päivänä näistä viesteistä ei saa puhua sanaakaan. Joskus hän on sanonut että hän ei tarkoita sanomaansa eikä muista mitä on kirjoittanut eikä halua että kiusaan häntä muistuttamalla asiasta! Tätä panettelua tapahtuu keskim. 2-3 kertaa viikossa, eli enemmän kuin joka toinen ilta mitä emme yhdessä vietä hänen luonaan. Minun luoksenihan hän ei voi tulla koska asun vain kaksiossa ja hänellä on isompi ja hienompi asunto. Kun olen hänen luonaan hän kohtelee minua kuin kuningatarta, siis kun ollaan hänen reviirillään ja hänen ehtojensa mukaan.
Periaatteita häneltä löytyy; ei naimisiin, eikä lapsia, eikä kukkien ostoa naiselle. Minun siis pitäisi elää lopun ikäni hyyryläisenä hänen luonaan ollen riippuvainen hänen mielivallastaan heittää minut pihalle milloin hyvänsä, minun pitäisi olla valmis viettämään loppuelämäni hänen kanssaa ilman minkäänlaista turvaa, ja vielä kaupan päälle luopua ystävistäni ja harrastuksistani. Kun en ole hänen kanssaan samaa mieltä asioista saan kuulla olevani ihmissuhteeseen ja sitoutumiseen kykenemätön sinkku.
Normaalisti olisin lähtenyt heti ensimmäisestä oireesta kävelemään mutta tämän miehen kohdalla tunteet löivät niin lujaa päälle, etten yksinkertaisesti voinut jättää asioita kesken, minun tuli saada peetä niin paljon niskaani, että olisin varma suhteen toimimattomuudesta ja hänen kieroutununeisuudestaan. Nyt toivon sen päivän tulleen. Onneksi emme ole tunteneet kauaa, joten aika tehnee tehtävänsä...mutta helppoa tämä ei ole. Toinen puoli rakastaa ja haluaa suhteen onnistuvan, toinen puoli tajuaa kaiken mahdottomuuden ja sairaalollisuuden. Jotenkin tästä on vaan päästävä irti, sillä rakastaminen ja anteeksianto eivät johda mihinkään muuhun kuin asioiden toistumiseen yhä lyhyemmällä aikavälillä.
Hyviä neuvoja 'siskot'?