Mitäpä tehdä, kun kumppanin kaksoisolento ilmestyy kuin tyhjästä samaan kaupunkiin, samaan kouluun? Hyvin kauan ollut näkemättä miestä ja ensi kerran ehkä vasta ensi kesänä pääsemme kosketuksiin. Fyysisen eromme syy on hyvin henkilökohtainen ja kipeä paikka meille molemmille, joten en siitä tässä mielellään puhu.
Koko seurustelumme ajan olemme luvanneet pysyä toisillemme uskollisina, vaikka ajat olisivatkin vaikeat. Tähän saakka, yli puolitoista vuotta, ovat asiat menneet näin, melkein hyvin. Näkemättä. Koskematta. Ikävä on aina ollut. Yhteydenpito on silti ollut jokapäiväistä puhelimitse ja koneitse. Olen lähettänyt hänelle joskus kirjeitäkin. Jonkin kumman syyn takia epävarma elektroniikka ei toimi käsissämme, ja harmittavan usein siitä koituu väärinkäsityksiä.
Ei sillä, etten voisi olla uskollinen, mutta kenties ehkä hiukan pelkään lankeavani tähän toiseen. Yksin on vaikea olla ja nyt se iskee tajuntaani kipeämmin kuin ennen, kun lähellä on joku, joka todella muistuttaa Häntä, muttei ole Hän. En saa hypätä hänen syliinsä ja sulkea suudelmiin. Hän ei ole se henkilö, jonka kanssa olen muistoni kokenut. Hän ei ole se, jota rakastan.
Huomaan aina katseeni vaeltavan kyseisen henkilön suuntaan. Pienintä piirtoa myöten piirteet hänessä ovat samanlaiset kuin kumppanissani; arka, harvassa oleva hymy, rennot, tavalliset vaatteet, samanmuotoiset kasvot, joissa samanlaiset piirteet, kampaamattomat, muttei sekaiset hiukset, laiha, pitkä keho. Paljoa hänestä itsestään en tiedä, en oikein haluaisi tietääkään. Vielä pahempaa on, että ko. henkilö on alkanut luoda katseita minua kohtaan. On tainut nähdä kuinka vilkuilen häntä. Tämäkin vielä..
En mahda itselleni mitään. Silti aina mielessäni on Hän.
Tänään ei ollut ensimmäinen kerta, kun purskahdin itkuun. Vuodatin kyyneliä monta tuntia, paha olo ei mennyt pois. Puhuin hänen kanssaan asiasta ja yritämme jollain tavoin aikaistaa tapaamista. Kumminkin kuten aiemmin en usko sen onnistuvan.
Kumppanini ei osaa ottaa "ihastustani" "vakavasti". Hän ei osaa olla mustankipeä, eikä hänellä ole samanlaista tilanne Siellä. Ei ole tullut vastaan toista minua. Loppujen lopuksi kaikki mikä minua tässä miehessä viehättää, on se ketä hän muistuttaa. Toistaalta myös sellainen ulkopuori on purrut minuun aina. Olen ihastunut vain kahteen, toivon, etten joudu tämän kanssa tekemisiin, jottei hänestä tule se kolmas.
Hassua kun olen sanonut, ettei ole toista häntä. Miksi juuri nyt piti käydä näin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaa? Ihannemieheni on ulkoisesti aina ollut pitkä ja laiha, mutta ennen kaikkea omanut sellaiset kasvonpiirteet. Sellaiset kasvot ovat harvassa.
Olen aina uskotellut ihastuneeni Hänen luonteeseensa. Näin kuvankin vasta ihastuttuani. Ja Hän vielä luuli, että hylkäisin kuvan perusteella. En usko, että olisin hylänyt. Hänen luonteensa ja ajatuksensa ovat aina merkinneet paljon enemmän.
Olen ihan sekaisin. En tiedä jaksanko vuotta. Haluan jaksaa, mutten tiedä miten.
Koko seurustelumme ajan olemme luvanneet pysyä toisillemme uskollisina, vaikka ajat olisivatkin vaikeat. Tähän saakka, yli puolitoista vuotta, ovat asiat menneet näin, melkein hyvin. Näkemättä. Koskematta. Ikävä on aina ollut. Yhteydenpito on silti ollut jokapäiväistä puhelimitse ja koneitse. Olen lähettänyt hänelle joskus kirjeitäkin. Jonkin kumman syyn takia epävarma elektroniikka ei toimi käsissämme, ja harmittavan usein siitä koituu väärinkäsityksiä.
Ei sillä, etten voisi olla uskollinen, mutta kenties ehkä hiukan pelkään lankeavani tähän toiseen. Yksin on vaikea olla ja nyt se iskee tajuntaani kipeämmin kuin ennen, kun lähellä on joku, joka todella muistuttaa Häntä, muttei ole Hän. En saa hypätä hänen syliinsä ja sulkea suudelmiin. Hän ei ole se henkilö, jonka kanssa olen muistoni kokenut. Hän ei ole se, jota rakastan.
Huomaan aina katseeni vaeltavan kyseisen henkilön suuntaan. Pienintä piirtoa myöten piirteet hänessä ovat samanlaiset kuin kumppanissani; arka, harvassa oleva hymy, rennot, tavalliset vaatteet, samanmuotoiset kasvot, joissa samanlaiset piirteet, kampaamattomat, muttei sekaiset hiukset, laiha, pitkä keho. Paljoa hänestä itsestään en tiedä, en oikein haluaisi tietääkään. Vielä pahempaa on, että ko. henkilö on alkanut luoda katseita minua kohtaan. On tainut nähdä kuinka vilkuilen häntä. Tämäkin vielä..
En mahda itselleni mitään. Silti aina mielessäni on Hän.
Tänään ei ollut ensimmäinen kerta, kun purskahdin itkuun. Vuodatin kyyneliä monta tuntia, paha olo ei mennyt pois. Puhuin hänen kanssaan asiasta ja yritämme jollain tavoin aikaistaa tapaamista. Kumminkin kuten aiemmin en usko sen onnistuvan.
Kumppanini ei osaa ottaa "ihastustani" "vakavasti". Hän ei osaa olla mustankipeä, eikä hänellä ole samanlaista tilanne Siellä. Ei ole tullut vastaan toista minua. Loppujen lopuksi kaikki mikä minua tässä miehessä viehättää, on se ketä hän muistuttaa. Toistaalta myös sellainen ulkopuori on purrut minuun aina. Olen ihastunut vain kahteen, toivon, etten joudu tämän kanssa tekemisiin, jottei hänestä tule se kolmas.
Hassua kun olen sanonut, ettei ole toista häntä. Miksi juuri nyt piti käydä näin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaa? Ihannemieheni on ulkoisesti aina ollut pitkä ja laiha, mutta ennen kaikkea omanut sellaiset kasvonpiirteet. Sellaiset kasvot ovat harvassa.
Olen aina uskotellut ihastuneeni Hänen luonteeseensa. Näin kuvankin vasta ihastuttuani. Ja Hän vielä luuli, että hylkäisin kuvan perusteella. En usko, että olisin hylänyt. Hänen luonteensa ja ajatuksensa ovat aina merkinneet paljon enemmän.
Olen ihan sekaisin. En tiedä jaksanko vuotta. Haluan jaksaa, mutten tiedä miten.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oikeasti et ole ihastunut tähän kakkoseen vaan siihen ketä hän muisuttaa ja hän saattaa olla luonteeltaan ihan jotain muta ja saattaa olla jopa varattu...
Ehkä hän ei edes huolisi sinusta
Kyllä jos ihastuksesi omaan rakkaaseen on noin kova, jaksat silloin odottaa.
Voistko kertoa missä hän on? Jos on Suomen sisällä, ei voi olla mahdotonta olla tapaamatta...sen luulisi järjestyvän. Sekä on web kamerat ym mitkä mahdollisavat lähes toisen läsnäolon.
Punnitset tunteesi alkuperäistä häntä kohtaan. Ja jos rakastat häntä ja hän on kaikinpuolin niin täydellinen kumppani, että voisit odottaa häntä vuosia, niin otat itteäs niskasta kiinni ja suljet kaksoisolennon pois silmistäsi. Todennäköisesti tämä klooni ei yllä samaan eikä ole riskeeraamisen arvoinen. Voithan aina tutustua häneen perinpohjin kaveripohjalta ja katsoa, että minkälainen hän on. Kai sinulla sen verran selkärankaa ja kontrollia on omiin tekoihisi, että pystyisit tekemään tämän ilman, että ihastuisit samantien perinpohjaisesti vaikka hän kultasi näköinen onkin?
Kyllä, Suomen sisällä on, mutta tämä muutaman sadan kilometrin välimatka ei ole Se erottava ongelma, josta en mielellään puhu mitään mitään, suonette anteeksi. Kyydit, aika ja majoitukset ovat pienenä pulmatekijöinä, mutteivät sentään mahdottomia. On vain tilannetekijöitä, jotka pitävät meidät vielä sen vuoden erossa.
Paikassa, jossa hän on, ei voi käyttää webbikameraa, muuten olemme olleet netin kautta yhteydessä miltei päivittäin. Meille webbikset olivat alkuaikoina hyvin tuttuja välineitä. Oikein harmittaa, ettei enää voi nähdä toista ja tämän hymyä uuden viestin kilahtaessa ikkunassa.
Sekin on totta, etten tiedä tästä "kakkosesta" oikein mitään. Kaiketi vain ikävä kaivertaa liikaa, eikä hänenlaisensa näkeminen oikein edesauta sitä. Toivon, että pää kestää vielä tämän vuoden, sitten voisimme ehkä viimein olla yhdessä. Pitänee hankkia sitä ennen silmälaput ja kulkea aina pää painuksissa. En vain kestä tätä kaikkea sisälläni, joten oli henkinen pakko kirjoittaa edes tänne. En ollut koskaan varautunut tällaiseen, en tajunut kuinka paljon se voi koskea..
...onko kultasi vankilassa tai jossain muussa laitoksessa?
Jos ei, niin en todellakaan ymmärrä, mitkä tekijät muka voivat pitää teidät vuosikausia erossa toisistanne kun ikävä kerran on noin kova.
eräänlaisesta laitoksesta on kysymys. Hän ei ole myöskään ns. vieroitusosastolla, jos sitä epäilette.
Esteenämme on sen lisäksi muutakin, josta ei kumpikaan meistä halua puhua toisille.
Niinhän se on että se, kehen on rakastunut, näyttää kaikkein komeimmalta/kauneimmalta. Ei sillä ole merkitystä millainen ihannekumppani on omasta mielestä ollut ennen kuin rakastuu, ihannekumppanin ulkonäkö muuttuu aina sen mukaan kehen on rakastunut. "Kaksoisolento" muistuttaa nyt kumppaniasi johon olet rakastunut ja jota et näe. On aivan ilmeistä että kaipaat häntä ja hänen kosketustaan mutta vuosi on pitkä aika jaksaa pelkän ajatuksen ja keskustelun voimin. Se aiheuttaa sen että alat kaivata fyysistä puolta niin paljon että alat etsiä sitä muista.
Nyt tarvitset tahdonvoimaa jos haluat olla uskollinen. Kaikki haihattelut ja katseet siihen "kaksoisolentoon" pois. Turhaa kiusata itseään katselemalla sinne päin ellet halua jättää/pettää kumppaniasi. Mitäänhän et voi silloin kuitenkaan "kaksoisolennon" kanssa tehdä. Tunteet eivät liikuta jalkojasi ja silmiäsi, voit ihan itse päättää mitä niillä teet. Mutta jos taas olet sitä mieltä ettet pysty estämään itseäsi hakeutumaan tuon kaksoisolennon lähettyville ja ajattelemasta häntä niin silloin sinun pitää sitten joko jättää kumppanisi tai pettää häntä. Muita vaihtoehtojahan sinulla ei ole, vai mitä? Mieti mitä haluat.
päätimme odottaa toisiamme, oli kysymys fyysestä tai henkisestä odottamisesta, mutta jomman kumman rakastuessa toiseen on lopetettava suhde ennen kuin alkaa muuhun ryhtyä. Eiköhän kaksi itsepäistä puske läpi harmaan kiven, oli se sitten terveellistä tai ei.
Joskus on ollut aikoja, jolloin vain on halunut lopettaa. Onneksi jompi kumpi on aina ollut itsepäinen asian suhteen. En kadu mitään, jota olemme tähän mennessä kokeneet - vaikka se on koettu erossa. Nyt ei ole aika lopettaa.
Kiitos, tämä antoi minulle voimaa kestää ja uskoa. Toivon, että kestän tämän ajan. Ja että hän kestää yhtälailla.