on tämä kipu sydämessä. Se puristaa ja ahdistaa sisimmässä, ja yksin ollessa on niin vallitseva, että tuntuu jo, että on sairastunut vaikeaan masennukseen. Vähän helpompaa kun on ihmisten ilmoilla muiden seurassa, tosin silloinkin voi tulla kivun tunteita. Useimmiten helpottaa kuitenkin muiden kanssa, mutta kun suurimman ajan on kuitenkin yksin, niin mielessä ei ole mitään muuta..
Eikö lopu minulla koskaan..
Olen näitä palstoja tutkinut, ja lukenut ihan samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia kuin itsellä. Sinänsä helpottavaa huomata, että saman hulluuden kourissa riutuu muitakin..
Oman sydämen särkijäni tapasin ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. Ja olen haikaillut peräänsä kaikki nämä vuodet, niin hullu minä, järki käteen pitäisi ottaa ja eteenpäin mennä. Ja onhan tässä muuta elämää tietysti ollutkin, paljonkin! Muita ihmisiä ja suhteita. Mutta tunteet kuuluvat kuitenkin tietylle. Suhteissa elän vähän jakautuneesti.
Olen aina tiennyt, että hän olisi minulle oikea, ja kerran ollaan lyhyesti yritetty. Mutta hän ei kai koko tänä aikana ole ollut oikeasti vapaa, joten mitään ei ole jutusta tullut. Minä olen ottanut joitain kertoja yhteyksiä, mutta tullut aina torjutuksi. Sydäntä on sattunut, kun joku muu on ollut tärkeämpi. Mutta toisaalta se on ollut lohduttavaa, koska olen ajatellut, että tilanne voisi olla toinen, jos hän olisi vapaa, että olosuhteet vaan sitovat häntä.
Nyt sitten olen kuullut, että kyseisen ihmisen tilanne olisi muuttunut, ja olisikin nyt vapaa! Olen sattumoisin itsekin nyt vapaa. Ja nyt se vasta sydäntä pusertaakin, koska muuttuneista olosuhteistaan huolimatta kyseinen henkilö ei välitä ottaa yhteyttä..Nyt alan tajuta, että hän ei kai tosiasiassa ole koskaan minusta välittänytkään samalla tavoin kuin minä hänestä, ja olosuhteet ovat olleet vain veruke (hyvä veruke kylläkin). En ole uskaltanut mitään yhteyksiä ottaa, koska pelkään, että nyt tulee se oikea torjunta, kun ei voi enää vedota siihen, että on varattu.
Tuntuu, että nyt tämä sydänsuru vasta onkin alkanut, koska tajuan, mistä oikeasti on ehkä ollut kyse. Kun toinen on varattu, siinä on helppo tavallaan hyväksyä ja järkeillä tilanne,mutta nyt kun on vapaa, eikä osoita mitään kiinnostusta sittenkään, niin ei jää mitään järkeilyä lohduttamaan. Sydän pakahtuu kivusta..
Oliskohan nyt aika katsoa kylmää totuutta silmiin, ja myöntää, että hänellä ei vaan ole tunteita??
Vai uskaltaisko nyt toivoa lopultakin..Toisaalta en haluaisi koskaan luovuttaa hänen suhteensa! Mutta en uskalla ottaa yhteyttä, pelkään niin musertavaa vastausta..
UNOHTAAKO nyt lopultakin, vaiko...
Eikö lopu minulla koskaan..
Olen näitä palstoja tutkinut, ja lukenut ihan samanlaisia kokemuksia ja tuntemuksia kuin itsellä. Sinänsä helpottavaa huomata, että saman hulluuden kourissa riutuu muitakin..
Oman sydämen särkijäni tapasin ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten. Ja olen haikaillut peräänsä kaikki nämä vuodet, niin hullu minä, järki käteen pitäisi ottaa ja eteenpäin mennä. Ja onhan tässä muuta elämää tietysti ollutkin, paljonkin! Muita ihmisiä ja suhteita. Mutta tunteet kuuluvat kuitenkin tietylle. Suhteissa elän vähän jakautuneesti.
Olen aina tiennyt, että hän olisi minulle oikea, ja kerran ollaan lyhyesti yritetty. Mutta hän ei kai koko tänä aikana ole ollut oikeasti vapaa, joten mitään ei ole jutusta tullut. Minä olen ottanut joitain kertoja yhteyksiä, mutta tullut aina torjutuksi. Sydäntä on sattunut, kun joku muu on ollut tärkeämpi. Mutta toisaalta se on ollut lohduttavaa, koska olen ajatellut, että tilanne voisi olla toinen, jos hän olisi vapaa, että olosuhteet vaan sitovat häntä.
Nyt sitten olen kuullut, että kyseisen ihmisen tilanne olisi muuttunut, ja olisikin nyt vapaa! Olen sattumoisin itsekin nyt vapaa. Ja nyt se vasta sydäntä pusertaakin, koska muuttuneista olosuhteistaan huolimatta kyseinen henkilö ei välitä ottaa yhteyttä..Nyt alan tajuta, että hän ei kai tosiasiassa ole koskaan minusta välittänytkään samalla tavoin kuin minä hänestä, ja olosuhteet ovat olleet vain veruke (hyvä veruke kylläkin). En ole uskaltanut mitään yhteyksiä ottaa, koska pelkään, että nyt tulee se oikea torjunta, kun ei voi enää vedota siihen, että on varattu.
Tuntuu, että nyt tämä sydänsuru vasta onkin alkanut, koska tajuan, mistä oikeasti on ehkä ollut kyse. Kun toinen on varattu, siinä on helppo tavallaan hyväksyä ja järkeillä tilanne,mutta nyt kun on vapaa, eikä osoita mitään kiinnostusta sittenkään, niin ei jää mitään järkeilyä lohduttamaan. Sydän pakahtuu kivusta..
Oliskohan nyt aika katsoa kylmää totuutta silmiin, ja myöntää, että hänellä ei vaan ole tunteita??
Vai uskaltaisko nyt toivoa lopultakin..Toisaalta en haluaisi koskaan luovuttaa hänen suhteensa! Mutta en uskalla ottaa yhteyttä, pelkään niin musertavaa vastausta..
UNOHTAAKO nyt lopultakin, vaiko...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vaikka et saisikaan sitä musertavaa vastausta, niin hän voi murskata sun sydämen jonkin ajan kuluttua, kunhan ottanut mitä haluaa. Miksi turhaan kiusaat itseäsi?
Mun mielestä odotus ja pelko energia ei tee kenellekään hyvää. Sun pitää vain luottaa siihen että jos olette oikeita toisillenne, tulette löytämään toisenne. Toivoa ja uskoa saa aina olla, mutta itseään ei tarvitse satuttaa. Ja rakastatko oikeista syistä miestä -ei mustasukkaisuutta, ei pelkkää pinnan ihailua -vaan muuta. Olisitko todella oikean tilanteen sattuessa valmis -onko todella oikea mies sinulle? Seuraavat "tuhat" vuotta jne. :) Mielestäni voisit virittää ystävyyttä ja niin ettei tarvitse mennä töksäyttämään: Rakastan sinua. Silloin ainakin mies juoksee. Ystävyydestäkin näet, tuleeko hommasta mitään. Hohtavinkin ihminen muuttuu arkiseksi, mielikuvat usein saavat kohteen hohtamaan. Tässä miehessä on joku energia joka mahdollisesti vetää puoleensa. Oikeasti mies voi olla ihan erilainen mitä kuvittelet, ei muita kummempi. Ja mikäli toisella ei olisi tunteita, lopulta omatkin tunteet kuolee, eikä sitä ihmistä jaksa -lopulta- enää ajatella. Mikäli uskallat voit koittaa tutustua muihinkin miehiin (salaa), jutellen -muuta ei sydämiä särkien, jos sieltä joku vie jalat alta. Mutta väkisin en suosittelle vääntämään niin että tuntuu pahalle, kolmen soppia keittelemään, saattamaan ketään mustasukkaiseksi, ja hyvä rakkaus energia kannattaa kohdentaa yhteen.
15 vuotta on "pitkä aika". Joskus voi olla helpompi touhuta omaa elämää, pitää toista ystävyydellä (mikäli haluaa), katsoa ajallaan miten menee. Kehittää vähän itseään. Eri tasoisista ihmisistä on puhuttu -hmh, itsetunto ja usko omiin hyviin puoliin on tärkeää, ei se mitä joku muu sanoo.
Kello on paljon, saitkohan selkoa kirjoituksesta. Toivon niin kovasti että olosi paranee, helpottaa ja voit olla rennompi niin ettei tarvitse miettiä. Joskus tartumme ihmeellisiiin haasteisiin, vaikka voisimme yhtä hyvin uskoa että joku, yksi muukin ihminen voi vielä löytyä. Sitä entistä parempi. Joskus taas voi olla ettei tule lähdettyä minnekään. Onhan uuteen ihmiseen tutustuminen kynnyksen takana joskus ja vaatii pitkää totuttelua. Mikä tuntuu oikealta sitten lopulta..?
Harkitse ja funtsi itse mikä on sinulle paras, muun etsiminen vai ajan kuluttaminen tämän kanssa. Täyskäännös pois voi olla hyvä tai yrittäminen. Tai keskitie. Miltä sinusta tuntuu??
En halua yllyttää mihinkään suuntaan, sinä voit itse tehdä ajatusprosesseja ja analysoida miestä ja kaikkea. Rennosti suosittelen.
uskomalla voi saada mitä haluaa. Mutta se on suuri voima ja siinä on vastuu. Kannattaa miettiä mitä todella haluaa, sillä voi saada sen. Siksi juuri. Sitä ei voi aina tietää mitä se pitää sisällään. Jokaisessa on hyvät ja huonot puolet. Myöhemmin ei voi ehkä sanoa ei kiitos, en halua sittenkään. Kannattaa harkita mitä haluaa.
Usein ihminen pelkää että mitä jos "hän" tekee sitä ja sitä, todellisuudessa ihminen pelkää omia tekojaan... välitänkö tarpeeksi, petänkö jollain tapaa. Toinen ei luota ellei ensin luota itseen.
ihminen ei saa heti mitä haluaa, niin pitää miettiä mistä se johtuu. Kaikki selkiää aikanaan, kun mietiskelee elämää.
Ja joskus voi olla se parempi kulman takanakin, tai sitten on tämä ratkaisu oikea. Vain ihminen itse tietää mikä on lopulta parasta.
Olen itsekin hankalassa tilanteessa ollut ja jollain tapaa olen nyt. Mutta lainalaisuuksia olen huomannut elämässä. Kuka niihin sitten uskoo.
Hyviä ajatuksia sulla.
Täyteen täyskäännökseen ei taida minusta olla, mutta taitaa olla aika hellittää asian ja ihmisen aktiivisesta ajattelemisesta ja antaa ajan kulua. Se vaatii voimaa ja tahtoa, heittää pois mielestään, ja ottaa rennompi asenne. Mutta kyllä pitäis antaa jo mielen levätä, on tämä tosi kuluttavaa.
Jotenkin tämä asia vaan niin pompahti pintaan, kun kuulin kys. ihmisen olevan taas vapaa.
Pienenä tarkennuksena, että olen kyllä koko tämän ajan elänyt omaa elämää,tavannut ihmisiä, elänyt pitkissäkin suhteissa, jotka päättyneet ihan muista syistä kuin hänen takiaan, ja kokenut muitakin (pienempiä) sydänsuruja ja iskuja sinne tänne, ja myös todellakin hyviä asioita! Välissä on ollut vuosia, että en ole ajatellut koko ihmistä.
Elämässäni on menossa paljon kaikenalaista tärkeää tälläkin hetkellä (ei romantiikkaa kylläkään), koko elämäni ei ole koskaan keskittynyt vain suhteeseen miehen kanssa, ja pitäiskin varmaan nyt keskittyä tähän "tosi" elämään täysillä, kohdistaa ajatuksensa siihen kokonaan. En kyllä kulje silmälaput silmilläkään, jos joku muu nyt tulisi, ja "veisi jalat alta", todellakin antaisin viedä. En siinä mielessä ole mikään masokisti itseäni kohtaan, että haluaisin tässä tilanteessa vaan virua. :) Mutta kieltämättä tuo henkilö on nyt tietämättään vienyt minulta ihan hirveästi henkistä arsenaalia. :)
Tämän tietyn ihmisen kanssa ajatusmaailma vaan niin kohtasi, hänellä tuntui olevan samankaltaisia näkemyksiä elämästä, kokemuksia ja tahtoa tehdä tiettyjä asioita, ja oli aito. Oli varmaan niin, että hänessä "joku energia" veti lujaa, ja pinta oli/on ihanaa, mutta en voi rakastua ihmisen pintaan. Hänen jälkeensäkin olen tavannut ulkoisesti samantyylisiä, mutta tyhjempi päisiä, ja en ole oikeasti tuntenut mitään. Tässä tyypissä oli jotain sielukkuutta, silmissäkin, johon olen jäänyt kiinni.
Mutta on tosiasia, että minulla ei ole mitään arkipäivän kokemusta hänestä! Todellisuudessa en tietäisi, mitä odottaa. En tosiaan uskaltaisi odottaa rakkautta "tuhanneksi vuodeksi" itseltäni enkä häneltä, mutta sen tiedän, että olisin 100%kuitenkin valmis sitoutumaan yrittämiseen, ja pistäisin itseni kyllä likoon selvittääkseni, tulisiko jutusta mitään!
Ystävänä jos voiskin tehdä sen, ilman tunnelatausta, se oliskin hyvä..
Kiitti sulle viesteistä. On minulla uskoa. En usko petkuttaneeni itseäni tässä sydämen asiassa, ainakaan ihan hirveän pahasti.. Mutta tulipa tässä viestisi luettua ja asiaa setvittyä tunne, että haluan nyt lepuuttaa tunteita, ja koettaa keskittyä johonkin muuhun. Mielettömän vaikeaa se on, mutta pakko tehdä..
Ehkä jossain vaiheessa otan yhteyttä vaan ystävänä, tai sitten en..
Jos ne tiet sitten joskus kohtaisivat, jos niin on tarkoitus. Varmaan toivon sitä jollain tasolla niin kauan, kun ei ole ketään toistakaan, joka veisi sydämen kokonaan.
Mutta tämä odotus vaan kyllä raastaa ja satuttaa itseä. Ja en jaksa kyllä enää sitä :)
Niin sinulla ei ole halua täyskäännökseen ja haluaisit yrittää. Myös jos ymmärsin oikein haluat lepoakin tästä. Voisitko sitten laittaa sellaisen viestin, että tämä ymmärtää oikein aikeesi että haluaisit olla ystävä tai tuttu? Kyllä sinulla saa olla tunnetta kun sille ei mitään voi, miksi yrität estää sitä -vaan itsestään sellainen voi hiipua. Ja myös jos ymmärtää eri asioita. Mutta kertoa yhtäkkiä "rakastavansa jotakin" ei kannata. Tässä tapuksessa voi olla voi olla parempi se muulla tavalla hoitaa, mies itse voi pyytää jotakin. Seurustellessa tai oikeassa suhteessa se on eriasia jos toinen joskus haluaa kuulla sen. Ja vain harvinaisissa muissa tapauksissa. Käytöksesi voi olla myös ystävällistä ja positiivista, ei hössöttävää. :)
Ei sinun tarvitse odottaa jotakin, voit varmaan viestin laittaa. Voit saada alussa takaisin järkyttävääkin palautetta jos toinen käsittää väärin, mutta sittenkun mies lopulta tajuaa asian oikein niin ... hyvä. :) Ei ihan itsestäänkään kaikki hoidu, viesti olisi oikein. Ja tiedät milloin voi laittaa viestin ja milloin ei. Mielestäni voisit olla rohkeampi. Mutta hienotunteinen.
Tällaisissa tapauksissa voi kulua aikaa, hirveää kärsivällisyyttä vaatii. Miesten on joskus vaikea tutustua toiseen, se vaatii aikaa ja totuttelua. Naiselta taas itsetutkiskelua mahdollisesti ja elämän miettimistä. Joskus miehen analysointia (hyvällä) ja palstojen lukemista että jostain saa vinkin miten mies voi käyttäytyä -kaikkeen ei kannata uskoa mutta itse suodattaa tietoa. Miehetkin on yksilöitä, pitää ymmärtää hiukan mitä toisen päässä liikkuu.
Uskoa hyvää miehestä, koittaa ymmärtää itsekseen häntä.. auttaa eteenpäin. Positiivisuus, katsoa mistä toinen haluaa puhua (jos tapaamisia) -mitkä ovat hänen puheen aiheensa ja mistä voi itse puhua. Mikä häntä kiinnostaa, mitkä ovat sinun kiinnostuksen aiheesi.
Toivon sinulle rentoutta, uskoa ja positiivisuutta. Rauhaakin sydämeen. Luottamusta että oikein tapahtuu. Rohkeutta. Et ole varmaan ainoa nainen tässä, onhan muitakin. Elämän mietiskelyllä löydät positiivisia vastauksia. Minä mietin, niin kauan, kunnes löysin vastauksia. :) Ehkäpä minulle tulee lisää vastauksia jostain, toivon niin.
Minäkin pidän eräästä miehestä. Mutta ei siitä nyt enempää.
Liika odotusenergia kohdistaa liikaa vaatimuksia. Odottaa saa innoissaan ja rakastaen, silloin jos toinen tulee, mutta jos koko ajan odottaa jotakin eikä kukaan tee mitään niin se on hankalaa itselle. Vaikka ainahan me jotakin odotamme hiukan ja uskomme. Niin ja oikeanlainen oikea rakkauden energia vetää puoleensa. Myönteinen ajattelu pelotta auttaa asioita oikeaan.
Edelleen, sinä päätät miten haluat tehdä.
Rakentava ajattelu auttaa myös, sillä tiedäthän että sinä et ole ketään huonompi, vaan luulisin että parempi.
Muista huumori elämässä, kun itseksesi kotona ihmettelet, vaikka tv:stä komediaa :) Se ainakin helpottaa ajatukset muualle jollain tavalla. Joku kiva tekeminen, mistä pitää on ihan hyvä idea.
Joko tämä mies tai kulman takana on joku. Joskus vaatii aikoja yrittää ja siinä samalla täytyy muutakin tehdä. Joskus olisi taas helpomi sanoa moi ja katsoa kulman taakse. Sinä päätät (ja lause ei jatku -visa avaa tulevaisuutesi, niinkuin mainoksessa) vaan oikea ajattelu avaa tulevaisuutesi. :)
Jos menet muualle, onnea. Mies unohtuu aikanaan, uusi ehompi tulee todennäköisesti tilalle. Jos menet miehen suuntaan, onnea ja mieti josko tekisit asialle vähän jotain -viestiä. Harkitse sisältö ja ajankohta milloin ihmiset ovat yleensä hyväntuulisia ja leppoisalla päällä (ei yöllä tai viikonlopun primetimena kuitenkaan ehkä). Tee toinen viesti varalle. Mieti mitä vastaat jos hän vastaa niin tai näin. Valmistaudu henkisesti kaikkiin tuloksiin, mutta älä myönny laittamaan takaisin -sopii minulle -viestiä jos sieltä sattuu tulemaan tulta ja tappuraa. Sen jälkeen vain annat kiukutella rauhassa, itse ole hillitty, mutta ymmärtäväinen toisen tunteille.... ääh en tiedä kello on niin paljon että kohta tulee virheellisiä neuvoja, sulla on aivot -tiedät itse mitä tehdä.
Perustele, miksi sinusta olisi mukavaa että... niin ja näin. Jos siis mieheltä tulee jotain ihmeellistä kommenttia.
No ajattele tosiaan ihan itse, älä anna tämänkään kirjoituksen sekoittaa itseäsi.
älä sitten kerro kummempia edellisistä suhteistasi, se voi olla mustasukkaiselle miesluonteelle liikaa.
Ja jos valitset keskitien, onnea siihenkin. Itse taisin valita sen. Aika aina näyttää. Ainakin kohdallani mihin menee.
että voisi olla toisenlaisia ratkaisuja. Mutta aika näyttää.
Pitää miettiä vielä, mitä tekee.
Missään tapauksessa en viestissä tai muutenkaan töksäytä, että "rakastan sinua". Vaikka mieli tekisikin..:) Ihan niin noviisi en ole! :)
En tosiaankaan halua asiasta mitään hösäystä tai suurta numeroa tai ylidramatiikkaa, mitä kuitenkin pelkään, että jutusta tulisi, jos laittaisin viestin, sisältäisi se sitten miten hienovaraista sanomaa hyvänsä. Meillä kun ei ole mitään yhteistä taustaa liiemmin, voitais olla korkeintaan tutut..Joten viesti on jotenkin jo tosi rohkea veto..Tai sitten itse vaan koen niin. Olenhan minä hälle niitä viestejä ennenkin lähettänyt, ehkäpä hän itse ei siitä olisi enää niin yllättynyt. Dramatiikka on ehkä täällä minun puolella..
Olen niin jännitynykin, jos hänet näen, että pasmat meinaa mennä sekaisin. Tai meni silloin joskus..Jotenkin en usko, että enää menisi! Elettyä elämää on nyt välissä.
Vaikeaa on..En osaa sanoa yhtään mitään, mitä hänen päässään liikkuu. Jotenkin on intuitio, että hän on mielessään päättänyt jättää tämän jutun historiaan, ja mennä eteenpäin! Välillä kyllä tulee intuitio toiseenkin suuntaan..Mutta olisko toiveajattelua vaan. Tai heijastumaa omista tunteistani ja peloista.
Jokatapauksessa en minä voikaan, enkä haluakaan tunteita kuollettaa..Eikä ne kuoleudu itsestään. Mutta järki vaan takoo päässä, että pitäis unohtaa, miehellä on paljon laimeammat tunteet. Voihan hänellä olla lievä mielenkiinto, mutta ei sen tasoista, että olisi itsellään halua laittaa tähän vähän effort:a. Mua vaivaa olla aktiivinen tässä, vaikkin vain ystävätasolla..
Tai mistä minä tiedän, mitä hänen elämässään on nyt, mitä haluaa ja mitä mietti, ja mitä ylipäänsä haluaa elämässään tehdä.
MUTTA totta on, että odottamalla kädet ristissä ei mitään kyllä tapahdu tässä maailmassa, jonkun on tehtävä jotain..Jos siltä tuntuu.
Joskus mietin, kun näen ja kuulen muitakin "míelenkiintoisia miehiä", että miksi en noihin nyt voisi ihastua, miksi en noihin koettaisi saada samaa latausta. Mutta kun se ei ole on-off-asia. Tämä tunne kyseistä kohtaan ei ole off. Ehkä menisi pois, jos kohtaisin uuden "ehomman". Tiedän, että se toinen osapuoli varmaan myös näkee paljon mielenkiintoisia naisia - ja varmaan myös toimii sen mukaan.
Just nyt on vähän kesken tämä koko homma päässä. En osaa sanoa, kumpaan suuntaan lähden, vaan jäänkö keskitielle. Kyllä hän mielessä on vahvasti.
Koetan miettiä, mitä hän ehkä ajattelee..Enkä saa siihen mitään tuntumaa. Onko miehet, syvällisetkin miehet, loppujun lopuksi melko virtaviivaisia..? Jos jostain ei joskus syystä tai toisesta ole tullut mitään, niin se jää historiaan, poistuu mielestä ja jopa muistista, ja matka jatkuu..Ja entiseen ei enää koskaan palata. Tai ehkä jää mieleen jollain tasolla, mutta siihen ei kuitenkaan palata. Tai en minä tiedä. Spekuloida vois loputtomiin.
Kiitos neuvoista..Oli helpottavaa puida tätä kasvottomana.:) Kännykkä kyllä polttaa näpeissä, mutta en ole siihen henkisesti valmis. Viestin sisältö pitäis miettiä niin tarkkaan, en ole vielä oikein valmis edes miettimään.
Mutta ehkä joskus..
Toivot. sinä saat sen, mitä haluat, mitä se sitten onkin. Onnea taipaleelle siellä keskitiellä..
Minun mielestäni on hyvä elää tässä hetkessä. En tiedä ovatko miehet virtaviivaisia, se on yksilökysymys toisaalta ehkä. Voi joku tehdä päätöksen, mutta jos huomaa että olisi sittenkin oikea ratkaisu olla jonkun kanssa, niin.. Mutta en tiedä. Olet tässä tapauksessa arka(?). Suojelet itseäsi ehkä dramatiikalta ja kielteisiltä reaktioilta, mikä on ymärrettävää. Joskus tällaisissa tilanteissa niitä voi tulla, mutta mitä sitten (maailmaan mahtuu mölyä) :). Mikäli itse kestää jotenkin. Oma päätös silti.
Järki takoo siis että unohda? Niin, ehkä voi suuntautua muualle. Intuitio taas sanoo tämän hetken vain, ei tulevaisuutta. Ainakaan välttämättä. Joskus voi sanoa tulevaisuutta. Mutta toisaalta teot vievät tulevaisuuteen ja tunteet. Itse olisin rohkea, jos jotain pitäisi tehdä, mutta sillä edellytyksellä että se tuntuisi oikealle ratkaisulle. Sen tietää itse. Joskus kakku vaan näyttää hyvälle, mutta kun maistaa, niin sisällä onkin liian imelää täytettä. Toisella kerralla kakku näyttää hyvälle, ja maistuu hyvälle. Kakun koostumus selviää pienellä maistamisilla, syväanalyyseillä ja myös itsetutkiskelulla.
Joskus luulin että elämäni mies on se ja se, ei ollutkaan, jälkeenpäin mietin että mitä ihmettä olen nähnyt... Joskus taas voi tietää mikä olisi oikea. Mutta se sama hokema... aika näyttää. Ja kiehtovaa on että vastakappale on kuitenkin jossain, se joka ainakin vie jalat alta. Joskus saa tarpoa vaan matkoja, ennenkuin oikeat asiat ja ihmiset löytyvät. Joskus on oikein yrittää jos on aika varma, joskus on parempi suunnata muualle.
Niin, minä koitan saada sen mitä haluan, mikäli se on oikein kaikelle, myös minulle ja toiselle. Mutta se pitää huomioida että kaikkea en voi saada, ja olen tyytyväinen siitä mitä on. Väkisin en mitään halua, vaan jos toiselle tulee rakkaus jne. Vain jos nimenomaan hän haluaa. Välittää voin toisesta.
Mitä ennemmän tietää toisesta, huomaa että hänkin on tavallinen, inhimillinen ihminen, näkee myös heikot puolet. Ja asettaa ne hyvien puolien kanssa järjestykseen ehkä.. Mutta rakastamassaan haluaa kyllä tukea hänen hyviä puoliaan. Ihmiset muuttuvatkin.
Joskus luo mielikuvia ja ne saattavat olla todella upeita jne. Tosielämässä kun on tekemisissä, tietää vähän minkälainen toinen on, ei käytöksen perusteella välttämättä mutta erilaisista vihjeistä.
Kun asettaa asioita tärkeysjärjestykseen, vertaa erilaisia olosuhteita, voi tuntea rauhaa jos asiat ovat suht hyvin itsellä kuitenkin. Ja mikä onni, että miehiä on, ja se oikea jossain, mikäli joku menee metsään. "Ensi kerralla", kaikeasta kun oppii, osaa valita... ehkä paremmin. Itse en jaksaisi enää pyörityksiin lähteä, saattaisin ottaa sellaisen jolle heti nappaa. Mutta elämä ei aina mene niin, mikähän siinäkin on. Pelkääköhän sitä liikaa lämpimyyttä, että haluaa hitaammin tutustua. Järkevä mies kyllä yleensä tutustuu, ennenkuin laittaa leiman paperiin. Vaikka kaikille ei voi napata.
No omakin tilanteeni on selvillä ja ei ole. Joskus mennään takapakkia, joskus eteenpäin. Yksi on varma, aika näyttää. Mikäli ei näytä, on aika jatkaa sitä samaa keskitietä tai mennä eteenpäin, kaikki on omassa mielessäni. Tai josssain maailmankaikkeudessa. :) Dramaattisia loppuja on tullut, yllättäviä alkuja on tullut, minä olen "hullu" kun tähän lähdin. Joskus tasaista. Jotenkin menen vaan eteenpäin, syitä on. Puhuin tuossa menneisyydesta enimmäkseen. Tämänhetkistä tilannetta en paljasta ihan. Mutta huomista en minäkään tiedä, tämä hetki vain on.
Jos on kovin herkkä ihminen, suosittelen ehkä oma rauhan takia hakea muualta muuta. Ja luottamaan siihen. Käymään vaikka tuhansilla treffeillä... :)
Mikäli pää kestää ja halua on sitten sama mies. Itse alan olla jo kovaksi keitettyä kamaa, minä, herkkä ihminen. Olen kyllä edelleen herkkä vaikka olenkin sopissa keitetty. Itken joskus. Vaikka nyt hetkeen ei ole ollut itkuun tarvetta niinpaljoa.
Joskus on helpompi sano MOI ja juosta kulman taa. :) Miksen juossut jo aikoinaan?
Hyvä itsetunto ja itsearvostus on tärkeitä, ne rapisevat äkkiä kun joku ei välitäkään tutustua paremmin tai saa kielteistä palautetta. Toisaalta, se on sen ihmisen menetys. Hankalissa suhteissakaan ei kannata itseään ahdistaa, niin paljon parempaa on olemassa. Ihmisen on vaan vaikea tajuta, että oikeasti parempaa on -kunhan valitsee jotenkin. Jokaisessa on tietysti omat puolensa.
Juttuni ovat taas väsähtämässä, ehkä lopetan ennenkuin tulee ihan hassuja kirjoiteltua. Kyllä tässä jokainen pohtii asioitaan ja tekemisiään ja motiiveitaan.. sain itsekin näkökulmaa omaan juttuuni taas, tästä anonyymistä vuorokeskustelusta.
Joskus joku ihminen on aarre, vaikka näkee huonompi puoliakin, ja tietää että joku muukin voi olla olemassa. Komeampia, iloisempia, pystyvämpiä... mutta naiset rakastuvat... johonkin. Johonkin sieluun.
Vaikea on tutustua uuteen, aina ei voi valita ihan kaikkea, menneeseen ei voi palata -on vaikea lähteä joskus eteenpäin. Valinnanvaikeuas on vaikein. Syitä tulee sieltä ja täältä. Positiivinen vetää puoleensa. Jokainen tietää itse mitä tekee, mutta itsensä rääkkäämisellä on rajansa. Tulevaisuudessa sanon epämääräisille, päättämättömille ja vaikeille jutuille ei - mahdollisesti. Aikaa annan, tietyn verran. Ja ymmärrän silti jotakin. Mies joka antaa aihetta itkuun liikaa tai ehkä ollenkaan, onko hän tavoittelemisen arvoinen - vaikka itkun aiheuttaminen olisi tahatonta. Vain osa miehistä voi muuttua, jotkut ei. Liikutuksesta itkeminen jos toinen tuo lahjan tai tekee jotakin hyvää on eri asia -ja miksi silloin pitäisi itkeä -yleensä sanotaan kiitos ja ilahdutaan. Ironista että sanon näin, koska olen edelleen hiukan vaikeassa jutussa. Toisaalta tuntuu että olen oikeinkin toiminut ja silloin viisaasti jollain tavalla jos jotain... ei, ei se ollut viisasta aina.
Sinun tapauksessasi ap, on hankala tuo ajan kuluminen, tutustumisen välissä, ym ja tässä hetkessä on ollut aikaa. Mutta jos päättää, mitään esteitä ei ole. Aikaa, älytön kärsivällisyys tietysti on haittana. Itse en jaksaisi ehkä lähteä siihen jos ihan toivottomalta tuntuu. Itseään siinä räkkää ainoastaan mikäli aikaa kuluu. Mutta jos ei ole niin hankalaa ja näet paljon valoa... ja tuntuu täysin oikealta... Mutta vaikutat viisaalta ja tiedät mitä teet.
Järkevä ihminen heittää pellolle ne, joita ei kiinnosta. No onko kaikki niin yksinkertaista? Joskus on, joskus ei. Onkohan se tapauskohtaista vai...
ehkä tämä, että tätä pitää nyt miettiä näin paljon, kertoo jo jotain tilanteen toivottomuudesta..tai sitten vaan omasta asenteesta.
Kyllä olen arka hänen suhteensa! Maailmassa riitää tosiaan mölinää, mutta enpä tiedä, mikä hänessä tekee minusta niin "aran". Hyvinkin arka olen ollut: aluksi kuin hihittelevä pikkutyttö, tosin itsevarmuus ja palaavat vähän myöhemmin (edellisellä kerralla tosin liian myöhään kai).
Edellisestä tapaamisesta on selvästi alle 10 vuotta, onhan siinä tietysti kaikkea tapahtunut..Aika on kulunut, mutta..Sen verran tiedän tästä ihmisestä, että tuskin on tuossa ajassa mennyt ainakaan huonompaan suuntaan.
Olen kyllä perusherkkä, mutta kovetettu myös.En luontaisesti kova, mutta yhtäkkiä huomaa kestävänsä ja menevänsä läpi harmaan kiven. Kun on tullut iskuja, on kai sietokykykin kai kasvanut samassa suhteessa.
Kun meniskin maailmassa kaikki aina hyvin :) Kävis niin, että kaikki olisivat onnellisia, ja päätökset tekisivät onnellisiksi monia.
Jokatapauksessa toivon tuolle ihmiselle pelkkää hyvää, että pysyisi omana itsenään, olisi onnellinen tahollaan, teki sitten mitä vaan ja oli kenen kanssa tahansa.
Minä en usko, että olisi vieläkään liian myöhäistä :) Mutta..Tarvitsen vielä mietintää. Että voin tehdä oman päätöksen, ja olla sitten vahva, teinpä mitä tahansa sitten..
En halua häntäkään lähestyä enää anteeksi että olen olemassa-fiiliksellä ja epävarmana, varmaan tulee kuonoon. :)
Jokatap. taidan tässä harjoittaa sitä mainistsemaasi "itsetutkistelua" hetken. Olen sitten ehkä valmiimpi tekemään mitä ikinä teenkin.
Mitenkähän sulle voisi vastata? Kaikenlaisia neuvoja kuulee... Anna ajan kulua, vaikka 15 vuotta on pitkä aika... Elä elämääsi eteenpäin, niinkuin olet tehnytkin. Älä rakenna katteettomia pilvilinnoja... Realiteetit iskevät kuitenkin "vasten kasvoja" ennemmin tai myöhemmin. Luulisin...
Olen itse paraskin neuvoja: Muistan kyllä rakastumiseni vuosikymmenten takaa ja se ilmeisesti jäi ainoaksi. Elin elämääni eteenpäin, perhekin on ja maisemia, ammattia ja asuinpaikkaakin on tullut vaihdettua tässä välissä.
Minä aikoinaan jätin myös sen miehen... se ei ollutkaan suhteeni kunniallisin aikein liikkeellä ja minkäs minä sille voin. Luulin että aika parantaisi haavat.
Olen kuulema epätävallisen herkkä - ties mitä se sitten mahtaa tarkoittaakin. Romahtaminenkin on kuulema ollut lähellä jo nuorena (tosin toisista syistä). Tässä sitä kuitenkin mennä porskutetaan eteenpäin elämässä, vaikka en kyllä kenellekään soisi sitä epäonnea rakkaudessa. On se niin harvinainen tunne kuitenkin yhden ihmiselämän aikana vaikka toisilla niitä kyllä näyttäisi riittävän vaikka muille jakaa - onnekkaitako? - en usko sitäkään. Masentuminen ei kannata. Myös katkeruutta ja kyynisyyttä vastaan on taisteltava. Ja apatiaakin vastaan, sekin on paha, jos tunteet menevät ihan totaalisesti lukkoon... Sitä vastaan kannattaa taistella vaikka jollain terapialla tai vaikka hätätilassa lääkkein, jos muuta apua ei saa (vaikkei herkkyys itsessään kuulema sairaus olekaan). Ei elämänsä/kokemansa tunteet hyvin muistava oman henkilökohtaisen kokemukseni niitä tosta vaan heitä pois mielestään, tuntuvat oikein hyvin pysyvän siellä, vaikka elämä onkin ns. jatkunut... Mutta millaiset ne muistot vailla tunnesisältöä mahtaisivat sitten olla? Aika tyhjiä, veikkaisin.
Henkilökohtaisesti ajattelin kyllä että mulle kelpaisi jonkinlainen terapia: ihan vaan sitä tahtoisi tietää välillä, missä on menossa, mutta joku kyllä ihmetteli, mihin sitä mahdan tarvita, kun vaikutan vähintäinkin terveeltä. Sellasta se...
Olisi nimittäin näin vähän vanhempana mukava muistella niitä mukavia huom. mukavia rakastumismuistoja ja kipua tuottaa huomata - ettei niitä olekaan, rakastuminen onnellisessa mielessä ei ollutkaan minua varten... Kyllä se itkettää yhä vieläkin, vaikka se oma perhekin on rakas. En minä itsestäni ole sellaista unohdusnappulaa vielä löytänyt.
Minä joka ap:lle aiemmin vastasin, en ollut tämä joka nyt viimeisenä kirjoitti.
Et niin: sotkin keskustelunne??? Aika vaikea tällaisista tunneasioista kenellekään mitään järjellistä sanoa. Aika näyttää, miten käy. Mitään on ja off-nappulaa meihin ei liene asennettu. Joskus ihmiset esittävät sen, miten he itse maailman kokevat, ainoana oikeana totuutena, mutta kun se ei ole niin.
Turhia odotuksia elämän ja rakkauden suhteen itse sain jo kotoani. Sitten kun rakastut, niin se se auttaa moneen asiaan... Ainahan sitä toivotetaan toisille sitä myös, kuinka nämä ovat ansainneet parempaa. Sanotaan, että olet nuori vielä ja kyllä se sinunkin kohdallesi osuu aikanaan, sitten kun sen aika on.
Ja vaikka olet kuinka jo itsenäisen oman elämäsi aloittanut ja valmis itse vaikka mihin, niin kukaan ei voi taata, että kuitenkaan käy hyvin, vaikka edellytykset olisivatkin olemassa.
Ja entä sitten se unohtaminen, unohduksen hakijat täyttävät kaikki maailman kapakat ja hauskaa piisaa. Osa menee puolestaan kirkkoon: Humala tai Jumala - ja kaikki pahat teot ovat anteeksiannetut. Onneton rakkaus on onneton ja onnelliset puolestaan saavat ainakin hetken elämässään nauttia ikäänkuin taivaasta maan päällä ja sillä kait parhaimmillaan pääsevät pitkälle, (onnelliset voivat sitten arvostella sieltä omasta nukkekodistaan vähemmän onnekkaiden outoja ratkaisuja. Oudoiksihan ne ratkaisut jokatapauksessa menevät, kun kaikki ei menekään ennakko-odotusten mukaan...)Sama tunne molemmissa tapauksissa. Kuulema on ihmisen perustarve kokea jotain elämää suurempaa, suomeksi sanottua ihmisellä on halu kokea rakastumisen tunne ja myös itse saada osakseen rakkautta. Jälkimmäisen toteuttaminen tosielämässä on vaan niin pahuksen hankalaa. Aina toinen rakastaa ja toinen ei.
Pitäskö laittaa nimi ja osote alle, kun kysyit että keneltäs tämä????
Et sotkenut, oli hyvä vaan kun kirjoitit. Minulta eräältä meni vaan sekaisin missä mentiin -kuka mitä missä. Ei nimeä alle ollenkaan tarvii laittaa. :)
on harhaista ja virheellistä kuvitella onnensa olevan riippuvainen jostakusta toisesta ihmisestä. Joojoo, tällä ihmisellä on sulle joitakin terapeuttisia ominaisuuksia, ehkä, mutta ota huomioon että huomiota kerjäävänä läheisriippuvaisena nyyhkypaskaläjänä olet äärimmäisen rasittava ihminen niin tälle kuin kaikille muille.
jättänyt lukematta osan näistä viesteistä!! Ja taitaa tunne-elämäsikin olla aika kuollutta. Kuten myös luetun ymmärtäminen ja älykkyysosamäärä.
Itsesi kaltaiset epäsosiaaliset älykääpiöt ovat rasite koko yhteiskunnalle.
Mene itse pois täältä valittamasta. Vai etkö tajua, millä palstalla olet? Tämähän on kai tarkoitettu sydänsurujensa käsittelyyn.
Sinun pitää toisin sanoen häätää kaikki "sydänsuruiset" täältä pois ja jäädä yksin tänne p.....jauhamaan. Surullista.
viisas ihminen asdasda? (tosi mielikuvituksellista) halusi tulla sanomaan viimeisen sanan. Ole hyvä vaan, jos se sinun selvästi tosi "korkeaa" itsetuntoasi pönkittää.
Mitä kaltaisellesi voisi olla sanottavaa? Parempi taitaisi olla, että ei sanoisi mitään.
Paitsi että olet kyllä silmäillyt tämän ketjun aika YLIMALKAISESTI, muuten saarnaisit tuota läheisriippuvuussaarnaasi jossain muualla jollekin toiselle!
Onnea ja henkistä kasvua sinulle maailmassa äänitorvena. Jos sosiaalinen käyttäytymisesi on tuota luokkaa, eiköhän joku vielä jossain tuki sinunkin suusi.
Niin, vikahan on tietysti mussa kun en ruokkimalla ruoki läheisriippuvaisuudesta kärsivien ihmisten riippuvuuksia. Eivät he halua parantua, he haluavat silittelyitä ja kieltäytyvät näkemästä omien harhakuvitelmiensa vaikutusta ihmissuhdesuossa rämpimiseensä.
On täysin väärä lähtökohta ruokkia riippuvaisen ja ulkoa ohjatun ihmisen riippuvuuksia. Itsenäiset, vahvat ihmiset, inhimillisempi realismiin perustuva maailma, valoisampi tulevaisuus.
kaltaistesi epäinhimillisten ja todellakin EPÄSOSIAALISTEN yksilöiden välityksellä, vai? En tiedä, mitä ed. kirjoittaja tarkoitti, mutta lainaten "nyyhkypaskaläjä"-termiäsi, " niin kyllä tuon perusteella olet tosi sosiaalinen ja tasapainoinen (????), kaikista riippuvaisuuksista vapaa "valoisamman tulevaisuuden" luoja! Siis Haloo!!
Hae hoitoa omiin sosiaalisiin taitoihisi, ja tule sitten tänne valistamaan.
Lisäksi sinulla tosiaan taitaa olla lukihäiriö! Mistä kohtaa teksteistäni löydät viitteitä läheisriippuvaisuuksista? Sydänsuru ja asioiden käsittely/pohtiminen eivät tarkoita läheisriippuvuutta! Tiedätkö oikeasti edes, mitä se termi tarkoittaa?
En jaksa kaltaisellesi s....läjäjälle avata tekstejäni tarkemmin (ajan hukkaa),ja ne ovat kyllä luettavissa, mutta lyhyesti sanottuna minulla ON elämä, joka on riippumaton kenestäkään, toisin kuin sinulla, joka tarvitset ilmeisesti saada sairasta tyydytysta muiden haukkumisesta, jotta itse tuntisit olevavasi edes pikkuisen jotain.
Terveempiä päiviä sinulle.
Ei sinun kannata unohtaa..mitä voit menettää jos yrität? Jos kuitenkin rakastat häntä niin kannattaa kaikkensa tehdä sen eteen että saisit takaisin hänet! se on minun mielipiteeni