En ymmärrä, miksi naiset odottavat miehiltä henkevää keskustelua. Mieshän voisi suosiolla ottaa jonkin kaskukirjan yms. mukaansa, mistä hän on puheenaiheensa opiskellut.
Vastaavasti nainen voisi ottaa mukaansa lempikirjansa, jotta mies voi siitä hänelle sitten lukea. Ja jos miehen ääni ei miellytä, niin varata mukaan äänikirjan ja soittimen.
Näin olisi yksi yhdynnän este jälleen kumottu ja naiset voisivat vihdoin olla rehellisiä yhdyntävalintojensa suhteen ja valita kaikkein komeimman miehen.
Raha ei luullakseni enää ole naisille valintaperuste, sillä tasa-arvoisessa maassamme naiset tahtovat toimia ansiotyössä, jotta eivät jää tyhjän päälle, kun jäävät kiinni rahasamponsa pettämisestä. Ja toisaalta he harvat, jotka Suomessa onnistuvat rikastumaan, ovat yleensä siinä määrin viisaita, että eivät tyydy feministisellä kasvatuksella ja päihteillä pilattuihin, "pelimiesten" perään kuolaaviin ja lähinnä omaa etuaan laskelmoiviin suomalaisiin naisiin, joita, pelottavaa kyllä, kuvaa nykyään hyvin luonnehdinta "hyvä jätkä".
Vastaavasti nainen voisi ottaa mukaansa lempikirjansa, jotta mies voi siitä hänelle sitten lukea. Ja jos miehen ääni ei miellytä, niin varata mukaan äänikirjan ja soittimen.
Näin olisi yksi yhdynnän este jälleen kumottu ja naiset voisivat vihdoin olla rehellisiä yhdyntävalintojensa suhteen ja valita kaikkein komeimman miehen.
Raha ei luullakseni enää ole naisille valintaperuste, sillä tasa-arvoisessa maassamme naiset tahtovat toimia ansiotyössä, jotta eivät jää tyhjän päälle, kun jäävät kiinni rahasamponsa pettämisestä. Ja toisaalta he harvat, jotka Suomessa onnistuvat rikastumaan, ovat yleensä siinä määrin viisaita, että eivät tyydy feministisellä kasvatuksella ja päihteillä pilattuihin, "pelimiesten" perään kuolaaviin ja lähinnä omaa etuaan laskelmoiviin suomalaisiin naisiin, joita, pelottavaa kyllä, kuvaa nykyään hyvin luonnehdinta "hyvä jätkä".
Vastaukset 5
Vanhimmat
Katsoppas kun naisille seksuaalinen ihastuminen on jotain muutakin kuin vain miehen komea ulkonäkö. He haluavat ensimmäiseksi olla miehen kanssa jonka kanssa heile tulee hyvä tunne, fiilis. Tottakai myös miehen ulkonäöllä on vaikutusta. Naiset haluavat olla miehen kanssa joka aiheuttaa heissä niitä tiettyjä Tunteita, vie jalat alta. Tottakai myös ulkonäöllä on merkityksensä tämän asian suhteen, mutta loppujenlopuksi sen merkitys ei ole ollenkaan niin suuri ja oleellinen. Meile miehille ne tunteet tulee ihan puhtaasti naisen ulkonäön vaikutuksesta. Naiset ovat hieman monimutkaisempia olentoja.
Kuvittele vipu jonka voi kääntää On tai Off asentoon. Tämä kuvaa miehen kiihottumis prosessia.
Kuvittele 12 vipua joita voi käännellä On tai Off asentoon. Tämä sitten kuvastaa naisen vastaavaa.
Ehkäpä viestiketjun aloittaja viittasi siihen, että miesten lepertelyt ja palopuheet on kuitenkin omaksuttu jostakin, kuten vaikka Miehen käsikirjasta, jota tunnut tuon tuosta lainaavan. Täten miehen puheilla ei ole paljon tekemistä miehen itsensä kanssa, ne ovat yhtä ominaisia hänelle kuin hänen tietonsa Suomen historiasta tai matematiikasta.
Luulisi komeuden merkitsevän naiselle jotakin, sillä se on estetiikan ohella myös merkki geneettisestä erinomaisuudesta, jonka nainen halunnee siirtää jälkeläisiinsä.
Mun mielestä on naisten aliarviointia väittää, että naisille merkitsee vain miehen ulkonäkö. Eiköhän tässäkin olla tapauskohtaisia, jotkut naiset valitsevat mahdollisimman komean miehen, jota heidän ulkonäöllään saa, mutta eihän se koske kaikkia naisia.
Ensinnäkin kannattaa muistaa, että on aika paljon niitäkin naisia, jotka eivät käy baareissa. Osa naisista käy baarissa, koska he siitä aidosti tykkäävät, mutta osa käy baareissa vain kavereittensa "pakottamana" tai koska etsivät miestä.
Osa naisista haluaa baarissa ihailua, kehuja ulkonäöstä, ilmaisia drinkkejä jne. Osa taas on siellä tosimielellä etsimässä elämänkumppania eikä niinkään hupimielellä. Osa on taas vain kavereiden kanssa pitämässä hauskaa tyttöporukalla.
Mun mielestä miehen tulee olla miellyttävä. Ulkonäössä pitäisi olla jotakin, josta tykkää. Tämä ei todellakaan tarkoita, että miehen pitää olla mikään kansikuvapoika! Lähes jokaisella ihmisellä on jotakin kivaa: kauniit silmät, hyvä ryhti, tuhma hymy tms. Tällöin mitättömältäkin vaikuttanut mies saa ihan uutta vetovoimaa, jos saa ensivaikutelmaa korjaamaan jotakin uutta, positiivista informaatiota (kuulee, että mies on hyvä hauskuuttaja tai näkee, että mies osaa juoda fiksusti jne).
Yleensähän huumori on hyvä keino murtaa jäätä. Valitettavasti aika harva osaa olla myös naisen mielestä hauska. Känniset, kovaääniset, tyhjänhohottajat osaavat olla aika rasittavia. Jos ei kertakaikkiaan osaa vääntää vitsiä, niin voihan sitä ihan iloisella asialinjallakin lähteä liikkeelle. Yllättävän harva tulee juttelemaan ihan tavallisesti tyyliin: "Moi, mitä sulle kuuluu? Oletko täällä yksin vai kaverin kanssa? jne".
Vaikutat varttuneemmalta naiselta, joten ymmärrän vastauksesi.
Unohdin mainita mielipiteessäni, että se koskee lähinnä oman ikäryhmäni (parinkymmenen vuoden paikkeilla) ja asuinseutuni (yli 100 000 asukkaan kaupunki) naisia, joiden joukosta harvat muihin kuin ulkoisiin ominaisuuksiin rakastuvat naiset ovat jo varsin nuorena sitoutuneet parisuhteisiin eivätkä siten ole enää "sinkkumarkkinoilla".
Tämän väestöryhmä haluaa pitää hauskaa ja kokeilla. Ja moisen saavuttaa parhaiten komeiden miesten seurassa, sillä ulkonäkö herättää naisessa sellaisia tunteita, joita ei voi puhumalla tuottaa.
Biologisen kellon alkaessa vetelemään viimeisiään useimmat näistäkin elämysmatkailijoista muutakin kuin nautintoa ja mielihyvää. Komeilla miehillä aika ei kuitenkaan lopu yhtä pian, joten naisia alkavat kiinnostaa vähemmänkin näyttävät miehet. Heistä itseään kunnioittavimmat eivät kuitenkaan tällaisia "lutkia" voi hyväksyä kumppanikseen, joten eivät tasan käy onnen lahjat.
Joo, olet oikeassa, olen jo yli kolmekymppinen "vanhus":)
Se on ihan selvää, että ulkonäköä arvostetaan, mitä nuoremmasta on kyse. Kyllähän sen huomaa vaikka teini-idoleista jne, että arvostetaan ja fanitetaan eniten niitä, jotka näyttää seksikkäältä ja coolilta. Vaikkapa musamaailmassa ei laulutaito tms. ole niin oleellista, kunhan vain vetoaa kohderyhmään. Periaatteessa vähän vanhempaan kohderyhmään pelkkä ulkonäkö ei välttämättä enää riitäkään, vaan myynnin aikaansaamiseksi pitää olla näyttöjä taidoistakin.
Kyllähän nuoretkin miehet katsovat tarkkaan naisten ulkonäköä. Myös sellainen "kevytpornahtava" pukeutuminen naisilla on nuorten miesten mielestä parasta. Sanoisin myös, että nuoret miehet ovat hyvin paljon isojen tissien ja kauniiden kasvojen perään.
Aikuistumisen myötä miehetkin pikkuhiljaa oppivat arvostamaan vaikkapa muodokkaita sääriä, lantion kaarta, siroa niskaa jne. Kun vielä vähän tulee ikää, mies arvostaakin esim. aiemmin ihailemiensa silikonirintojen sijasta vaikkapa naisellista keinuvaa, itsevarmaa kävelyä.
Uskoisin, että sekä miesten että naisten kohdalla ulkonäön merkitys korostuu sitä enemmän mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse. Tosin jotkut pysyvät koko ikänsä hyvin pinnallisina, jolloin he eivät halua kumppaniltaan kovin syvällisiä asioita, koska eivät itsekään kovin syvällisiin keskusteluihin kykene.
Tietysti paljon riippuu myös siitä, haluaako kumppania näyttelyesineeksi, vuosittain vaihtuvaksi kiertopalkinnoksi vai ehkä kenties itselle ystäväksi, rakastetuksi ja tulevien lasten äidiksi.
On selvä, että ihmisen hallitsevin aisti on näkö. Näön avulla on helppo tuottaa mielihyvää toiselle. On myös helppoa saada itselle lisää arvostusta ja hyvää mieltä, kun rinnalla on itseä tasokkaampi kumppani. Vähän lapsellista, mutta varmasti totta. Se pätee erityisesti yhden yön jutuissa ja myönnän itsekin sortuneeni siihen sinkkuaikana, jolloin ei edes haettu mitään pysyvää juttua, vaan puhdasta nautintoa.