Naisten lähestymisestä yökerhoissa

Tälläkin palstalla moni valittaa, kuinka naisia ei lähestytä yökerhoissa ynnä muissa sellaisissa.
Eräs syy on, että naiset asettavat sille monia esteitä.

Suurin niistä lienee se, että miesseuraa kaipaavat naiset saapuvat yökerhoihin suurissa ryhmissä ja vielä pysyttelevät niissä illan ajan. Ryhmästä, joka on asettunut tiiviisti joillekin sohville, on yksinäisen iskumiehen vaikea naista alkaa jututtamaan.

Vielä haitallisempaa on, että useat naiset pysyttelevät yökerhoissa miesseurassa, vaikka nämä miehet olisivatkin vain ystäviä. Silloin on melko turha odottaa iskuyrityksiä muilta kuin "pelimiehiltä", jotka kyllä tuntevat konstit, kuinka sulkea seurueen miehet ulkopuolelle.

Ja vaikka nainen pysyttelisikin vain naisseurassa, pyrkivät hänen seurueensa naiset torjumaan useimmiten lähestyvät miehet vastoin lähestyttävän naisen tahtoakin.

Mitä tästä voimme päätellä? Jos nainen tahtoo rehellisten miesten yhteydenottoja yökerhoissa, tulisi hänen oleskella siellä enimmäkseen yksin.
Muuten saatte turhautuneena valitella tälläkin palstalla, kuinka teitä ei lähestytä.
3110987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tuossa oli asiaa, hyvin oivallettu! Olenkin huomannut että useimmiten miehet tulevat iskemään kun menen yksin tilaamaan juomaa.

Äänestä

Ongelman ydin on siinä, että eivät naiset lähde yökerhoon iskemään miehiä. Naiset lähtevät yökerhoon kaveriporukalla "pitämään hauskaa". Tottakai moni tyttö "salaa" tai vähemmän salaa toivoo, että joku uljas prinssi tulee ja vie jalat alta, mutta itse ei kuitenkaan olla välttämättä valmiita tekemään kovinkaan paljon asian edistämiseksi.

Äänestä

Tällä tempulla naiset suodattavat saamattomimmat nahjukset.

Äänestä
  • Jaa, mutta taisitkin olla nainen.. :)

    Äänestä

  • Oivalsit! .. kirjoitti:

    Jaa, mutta taisitkin olla nainen.. :)

    oli tuosta aloitusviestistä suora kopio eri terminologialla vain. Eli molemmat terminologiat yhdistäen saadaan tulos, että on kahdenlaisia miehiä pelimiehet eli ei-nahjukset ja nahjukset eli ei-pelimiehet. Ja naiset on kiinnostuneita vain näistä pelimiehistä, joka kyllä jo tiedettiinkin.

    Äänestä

Olen kulkenut yöelämässä enimmäkseen yksin. Monena kertana olen ollut myös varattu tai muuten en ole etsinyt syvempää suhdetta. Jutellahan voi. Nykyään otan, vaikka jonkun miespuolisen kaverin mukaan, koska iskuyritykset on alkanut ahdistaa. Kymmeniä miehiä joutuu "käännyttämään takaisin". Eli vaikka nainen on yksin, ei se tarkoita että kaipaisi seurustelu- tai seksisuhdetta. Käyn siellä, koska kyllästyn kotona oleluun.

Äänestä
  • Sinä naisena saat kymmenen iskuyritystä illassa, minä miehenä saan yhden iskuyrityksen kymmenessä vuodessa... (Sekin oli 20 vuotta liian vanha ja 20 kg liian lihava.)

    Äänestä

... jostain kumman syystä kaikki vika on taas meissä miehissä, jotka emme mene rohkeasti juttelemaan tuntemattomalle naiselle. Naisethan eivät itse kykene edes katsomaan miestä silmiin, saati sitten tekemään aloitetta.

Äänestä
  • Miehet hurmataan juuri katseella, ja niin syvälle silmiin kuin mahdollista hymyn kera.A`vot

    Äänestä

Vaikka tulisinkin yökerhoon tyttöporukalla, käyn usein yksin hakemassa juomaa, wc:ssä mutkan kautta tai sitten ihan rehelisesti "käyn heittämässä kiekan" eli kierroksen hitaasti kävellen ja "maisemia" katsellen. Se on sitä kalastusta: käyn heittämässä verkot vesille ja yleensä aikamoisia vonkaleita verkkoon tarttuukin. On oltava itse aktiivinen, otettava katsekontaktia, hymyiltävä ja moikkaamalla kiinnostavaa miestä. Jopa haettava tanssimaan! Ooh! Aika harva nainen hakee miestä tanssimaan vai olenko väärässä?

Äänestä

Minä olen lähes aina yksin baarissa, ja ne harvat miehet, jotka lähestyvät, ovat kaameassa kännissä, puristelevat perseestä(yrittävät), tai sitten tullaan sönköttämään että miksi sinä olet täällä yksin, ja katsotaan ihmetellen. Yksin baarissa olevaa naista pidetään luuserina/juoppona(vaikka ei olisi humalassakaan) tai/ja muuten outona. Miehet vain katselevat kaukaa eivätkä tule juttusille.

Olen keskimääräistä näyttävämmän näköinen, mutta en ole leuhka. En keksi muuta syytä tilanteelle, kuin että tavalliset miehet eivät uskalla tulla juttusille, koska pelkäävät saavansa pakit. Itse en viitsi tehdä aloitetta, koska olen saanut kuulla että aloitteen tekevä nainen on epätoivoinen, ja toisekseen olen monta kertaa haaskannut aikaani mieheen, joka on minua katsellut, ja kun sitten teemme syvempää tuttavuutta, onkin ollut varattu..Eli avoimesti flirttaavat miehet ovat usein varattuja/pelimiehiä, koska heillä ei ole mitään menetettävää. Tavikset eivät ota riskejä, ja minä taas en lähde niitä puolisalaa minua vilkuilevia jututtamaan kun en voi tietää ovatko vapaita/varattuja/oikeasti kiinnostuneita vai vaan uteliaita.

Äänestä
  • "Itse en viitsi tehdä aloitetta, koska olen saanut kuulla että aloitteen tekevä nainen on epätoivoinen"

    Olet kuullut? Ja asiaa mitenkään kyseenalaistamatta uskot sen?

    "Tavikset eivät ota riskejä, ja minä taas en lähde niitä puolisalaa minua vilkuilevia jututtamaan kun en voi tietää ovatko vapaita/varattuja/oikeasti kiinnostuneita vai vaan uteliaita."

    Siis koska et tiedä, onko joku mies varattu vai ei, jäätkin koko illaksi istumaan yksin pöytään. Mitä järkeä? Vaikka joku olisikin varattu, eikö se nyt kivempaa olisi jutella jonkun kanssa kuin istua tyhjänpanttina pöydässä.

    Mitenkäs luulet, että mies tietää tuon, onko nainen vapaa vai varattu, mistä ne tietää, ettet ITSE ole varattu, esim. odota pöydässä jotakuta? Ei mitenkään, etukäteen, sitä täytyy mennä juttelemaan, silloin vasta selviää.

    Tekosyitä tekosyitä. Tiedät sen itsekin.

    Tiedät, mitä sinun pitäisi tehdä. Älä syytä miehiä siitä.

    Äänestä

  • Minäkin käyn pääsääntöisesti yksin baarissa johtuen lähinnä siitä, että ystäväpiiristäni (noin 35-vuotiaita) kaikki ovat joko avo/avioliitossa tai asuvat liian kaukana. Käyn baarissa ehkä noin kerran viikossa siksi, että tapaan ihmisiä ja näen kavereitani turhan harvoin.

    Olen myös huomannut sen, että sinkkumiehet eivät uskalla tehdä aloitetta, vaan aloitteen tekijät ovat nimenomaan varattuja tai pelimiehiä. Sitten taas jos torjun tiukasti niitä pelkkiä panoa kaipaavia, sinkkumiehet näkevät, että ahaa, toi nainen ei lähde edes tuon hyvännäköisen miehen matkaan, joten eipä se lähde kumminkaan munkaan matkaan.

    Olen ihan tavallisen näköinen, en polta, baarissakin juon yleensä limua eli alkoholiongelmaa ei ole, mutta kieltämättä harmittaa, kun vain vaivihkaa pälyillään eikä tulla juttelemaan. En siinä mielessä ymmärrä, miksei joku uskalla tulla vain rupattelemaan, sillä jutellessahan äkkiä kyllä käy ilmi, onko nainen kiinnostunut vai ei.

    Minäkään en naisena halua tehdä aloitetta, koska en halua antaa vaikutelmaa, että olen munaa metsästämässä. Tarkoitan, että joskus saatan kivan miehen matkaan vaikka lähteäkin, mutta pääsääntöisesti etsin poikaystäväkandidaatteja. Missään tapauksessa en lähde kenenkään matkaan, jollei mies ole kiinnostava ja mukava.

    Äänestä

  • Se naisen aloitteenteko on vain asenteesta kiinni. Jos menet ihan normaalisti iskemään ilman että leimaat itsesi jo etukäteen epätoivoiseksi, silloin et ole epätoivoinen miehenkään silmissä.
    Jos silti joku äijä pitää sua outona, se on äijän vika - silloin voit unohtaa tapauksen samantien.

    Äänestä

  • N69 kirjoitti:

    Minäkin käyn pääsääntöisesti yksin baarissa johtuen lähinnä siitä, että ystäväpiiristäni (noin 35-vuotiaita) kaikki ovat joko avo/avioliitossa tai asuvat liian kaukana. Käyn baarissa ehkä noin kerran viikossa siksi, että tapaan ihmisiä ja näen kavereitani turhan harvoin.

    Olen myös huomannut sen, että sinkkumiehet eivät uskalla tehdä aloitetta, vaan aloitteen tekijät ovat nimenomaan varattuja tai pelimiehiä. Sitten taas jos torjun tiukasti niitä pelkkiä panoa kaipaavia, sinkkumiehet näkevät, että ahaa, toi nainen ei lähde edes tuon hyvännäköisen miehen matkaan, joten eipä se lähde kumminkaan munkaan matkaan.

    Olen ihan tavallisen näköinen, en polta, baarissakin juon yleensä limua eli alkoholiongelmaa ei ole, mutta kieltämättä harmittaa, kun vain vaivihkaa pälyillään eikä tulla juttelemaan. En siinä mielessä ymmärrä, miksei joku uskalla tulla vain rupattelemaan, sillä jutellessahan äkkiä kyllä käy ilmi, onko nainen kiinnostunut vai ei.

    Minäkään en naisena halua tehdä aloitetta, koska en halua antaa vaikutelmaa, että olen munaa metsästämässä. Tarkoitan, että joskus saatan kivan miehen matkaan vaikka lähteäkin, mutta pääsääntöisesti etsin poikaystäväkandidaatteja. Missään tapauksessa en lähde kenenkään matkaan, jollei mies ole kiinnostava ja mukava.

    Aika vaikea on arvon neideille\naisille tulla juttelemaan. Ensimmäisen kahden sanan jälkeen saa kuulla jotain törkeyksiä ja toivotuksia painumisesta jonneki.. Mitä keskustelua se on? Miten siitä voisi syntyä mitään keskustelua?
    Miten voi ihmiseen edes tutustua?

    Näin ei ole käynyt vain muutamaa kertaa, joten nämä eivät ole mitään poikkeuksia.

    Näistä "jonoista", joissa rinsessa odottaa "sädehtivänä" ja jakelee pakkeja jonossa. Kukaan ei ole niin idiootti, että menisi jonon jatkoksi taas kerran kuuntelemaan jotain törkeyksiä.

    Äänestä

Jos on jotain asiaa, niin sopii tulla ihan reilusti juttelemaan. Aika nopeasti selviää kohtaako kemiat vai ei.

Äänestä

No niin, miehet eivät siis osaa olla baarissa kunnolla. He joko vain kyräilevät yksinään jossain nurkassa eivätkä tee aloitetta, tai sitten yrittäessään ovat liian epätoivoisia, humalassa, pelimiehiä, säälittäviä, rumia, pilkkeettömät silmäkulmat omaavia tai muuten epäkelpoja.
Kyllä, kaiken tämän naisiin kohdistuvan vääryyden on oltava miesten syytä ja vielä tahallista. Meidän miesten tulisi hävetä.

Äänestä

Väitän, että nainen tulee kyllä flirttaamaan miehelle, jos on tästä kiinnostunut. Jos mies ei flirttiä ymmärrä tai halua siihen vastata, turha kitistä ettei naiset iske. Tai sitten kyseisestä miehestä ei vaan olla kiinnostuneita. Siksi ei tulla iskemään! Jos haluat huomiota, anna sitä itse ensin.

Miehet roikkuvat epätoivoisina baarissa saadakseen naisen. Naiset tulevat baariin tapaamaan ystäviään, eivät ensisijaisesti iskemään miehiä. Sitten miehet valittavat, kun naiset eivät tee aloitteita?? Mitä hemmetin aloitteita? Kyllä se on ihan yhteistoimintaa se flirtti ja tutustuminen. Jos ei osaa pelata sitä peliä, niin ei voi mitään....

Äänestä
  • "Sitten miehet valittavat, kun naiset eivät tee aloitteita??"

    Sisälukutaitoa, hyvä pirkko. NAISET täällä valittavat, että miehet eivät tee aloitteita.

    Äänestä

  • iskumikko kirjoitti:

    "Sitten miehet valittavat, kun naiset eivät tee aloitteita??"

    Sisälukutaitoa, hyvä pirkko. NAISET täällä valittavat, että miehet eivät tee aloitteita.

    Aloituksesta sai kyllä sen käsityksen, että se on miehen kirjoittama.

    Hiukan sisälukutaitoa itsellesikin: Naiset valittavat, että miehet eivät osaa vastata flirttiin, vaan jäävät haavi auki tumput suorana odottamaan sitä noutajaa.

    Naisista ei koskaan tule miehiä eikä miehistä naisia. Minä en edes halua miestä, joka ei hallitse pariutumisrituaalia. Tulee mieleen, onko sillä muitakaan tarpeellisia taitoja onnellista elämää varten.

    Äänestä

  • Iskupirkko kirjoitti:

    Keskustelun otsikko on hämäävä: "Naisten lähestymisestä yökerhoissa". Mutta kai nyt sentään luit, mitä aloittaja tarkoitti? Sanoma oli se, että naiset tekevät miesten lähestymiset lähes ylivoimaisen vaikeiksi. Eli toisin sanoen naiset eivät osaa sitä, mitä sinä kutsut pariutumisrituaaliksi. Missään kohtaa tekstiä aloittaja ei sanonut, että naisten pitäisi tehdä aloite VAAN, että naisten pitäisi tehdä hommma helpommaksi miehille, mikäli siis miesten seuraa haluavat, sen sijaan, että valittelevat joka paikassa sitä, miksei miehet tee aloitteita.

    Mutta katso itse miten homma yökerhoissa toimii. Hyvin harva nainen siellä flirttailee ja luo pitkiä katseita miehiin, vaan suurin osa odottaa miehen olevan joku ajatusten lukija. Hölmöhän minäkin olisin, jos yökerhoissa jäisin odottamaan naiselta kiinnostuksen merkkiä, minkäänlaista, yksinhän sitä olisi koko illan, vaan pakotettava sitä on itsensä jonkun naisen juttusille, ilman MITÄÄN tietoa siitä, millainen vastaanotto mahtaa olla.

    "Hiukan sisälukutaitoa itsellesikin: Naiset valittavat, että miehet eivät osaa vastata flirttiin, vaan jäävät haavi auki tumput suorana odottamaan sitä noutajaa."

    Missä näin valitetaan? No joo saattaa siinä haavi auki jäädä silkasta hämmästyksestä, kun nainen flirttailee, on se niin harvinaislaatuinen ilmiö sekin nykypäivänä, yökerhoissa varsinkin. Ei ole koskaan omalle kohdalle ainakaan sattunut, mikä EI tarkoita, etteikö naiset olisi musta kiinnostuneita.

    Jos ne naiset ovat siellä baarissa ystäviensä kanssa, ei niitä kiinnosta ne miehet. Noin kärjistetysti. Tokihan kaikki naiset osaavat "asettua tarjolle" ja flirtata isommassakin porukassa, jos niitä vaan kiinnostaa. Joko aukesi?

    Sisälukutaito on sellaista, että ymmärtää jotain rivien välistäkin. Osaa lukea soveltavasti. Että ei tarvitse erikseen mainita, että tämän saan nyt kirjoittaa, koska aloittaja sanoi noin, ja tämän saan nyt kirjoittaa, koska minä olen tätä mieltä. Ja nyt saan kirjoittaa näin, koska minulla on tällaiset kokemukset. Tai jos on kaksi vaihtoehtoa, punainen ja sininen: kerron ottavani punaisen, ja joku jo valittaa että "niin mutta kun et sanonut jättäneesi sitä sinistä...".

    Kun näihin kirjoituksiin vastailee, niin ei se mene aina sen mukaan, miten sinun tapasi on tai miten se sinusta tulisi hoitaa. Ihmiset kirjoittavat omiakin ajatuksiaan, rönsyilevät, kyseenalaistavat, miettivät menneitä, olevia, tulevia, jotkut yleistävät.... Jokaisella oma tapansa. Tässä on minun tapani. Ikävää, jos se aiheuttaa kovasti päänvaivaa ja ahdistusta.

    Jos ei ole mitään tietoa, millainen vastaanotto voisi olla, ihmettelen miksi edes pitäisi silloin mennä iskemään. Mikä siinä naisessa sitten kiinnostaa? Yleensä tuossa vaiheessa kun toista lähestytään, on jo jonkinlainen käsitys toisesta. On flirtattu ja peli on lähtenyt käyntiin. Jos sinua ei ole edes huomattu, voi olla niinkin että nainen haluaa olla rauhassa, tai sinä et kiinnosta. Tietystikään ei ole kiellettyä käydä itseään kauppaamassa, mutta se on tehtävä silloin niin, että varautuu siihen että on vain haitaksi.

    Lisäksi vielä, jotta pakkasi menisi oikein sekaisin: flirtti ei ole välttämättä merkki siitä, että sinusta oltaisiin kiinnostuttu seksuaalisesti. Se voi olla osoitus siitä. Mutta ei välttämättä.

    Äänestä

  • rautalankaa .. kirjoitti:

    "Tokihan kaikki naiset osaavat "asettua tarjolle" ja flirtata isommassakin porukassa, jos niitä vaan kiinnostaa. Joko aukesi?"

    Älä ole hölmö! Naisia saattaa hyvinkin kiinnostaa, mutteivat silti "asetu tarjolle" eivätkä flirttaa. He ujostelevat, tai mikä taustalla lienee, en tiedä, ehkä he pelkäävät, että leimautuvat helpoksi, tai pelkäävät kaverien reaktioita, ehkä he eivät osaa flirtata. Syitä on monia.

    "Jos ei ole mitään tietoa, millainen vastaanotto voisi olla, ihmettelen miksi edes pitäisi silloin mennä iskemään. "

    Pitäisikö sitten vain jäädä seisoskelemaan tyhjän panttina koko illaksi johonkin nurkkaan. KUN EI MUUTA VOI! Asia olisi aivan eri, jos naiset flirttailisivat, niin voisi jäädäkin odottelemaan, MUTTA KUN SELLAISTA EI TAPAHDU!

    Ehkä ne pitkät, komeat, lihaksikkaat niitä katseita saa, mutta ei tavismies.

    "Mikä siinä naisessa sitten kiinnostaa?"

    No mites luulet, miten minä voin sen etukäteen tietää? Sitähän varten sen aloitteen teenkin, jotta voisin ottaa asiasta = naisesta selvää.

    "Jos sinua ei ole edes huomattu, voi olla niinkin että nainen haluaa olla rauhassa, tai sinä et kiinnosta. Tietystikään ei ole kiellettyä käydä itseään kauppaamassa, mutta se on tehtävä silloin niin, että varautuu siihen että on vain haitaksi."

    Arvaan, olet iines-ankka, joka kirjoitti aiemmin jonnekin näille palstoille, etkö olekin? Huvittavaa tuo sinun tyylisi, kerrot aivan päivänselviä asioita niin kuin ne olisi kauheenkin tärkeitä, kuin kukaan ei koskaan olisi älynnyt ajatellakaan moisia. Mutta miten samalla älyttömän ärsyttävää! KYLLÄHÄN MINÄ HYVINKIN TUON KAIKEN TIEDÄN. EN MINÄ OLE IDIOOTTI!

    (Älä silti ota mun purkauksia liian vakavasti. Se on vain tehokeino.)

    mitä sinä sitten et tiedä?

    En voi mitään sille, jos sinulle ei flirttailla, tai et ymmärrä että niin tehdään.

    Äänestä

Harva haluaa yksin sinne baariin mennä ja kyllä se seura on tullu yleensä poimittua juurikin noista isommista ryhmistä. Suurempi ongelma on ne kaverit jotka tekee kaikkensa estääkseen kaverin lämmittelyn. Yli kaiken vituttaa just ne tyypit jotka ekaks töksäyttää "Mee pois, ei se mitään haluu" vaikka puhunkin tyypin kaverille. Eihän sitä nyt kaverit saa seuraa löytää.

Äänestä
  • Jatkat lämmittelyä kohteen kavereista välittämättä. Olen itse saanut monta naista lämpättyä, vaikka taustalta kuuluu kommentteja tyyliin; "vittu mikä jätkä"... jne.

    Äänestä

  • muuta kuin kirjoitti:

    Jatkat lämmittelyä kohteen kavereista välittämättä. Olen itse saanut monta naista lämpättyä, vaikka taustalta kuuluu kommentteja tyyliin; "vittu mikä jätkä"... jne.

    Niinhän mulla on ollu tapana tehdä mut kyllä se silti vituttaa kuunnella vinoilua ihmiseltä jota ei tunne tai jolle ei ole edes sanaakaan sanonu ja jos esität vastalauseen vittuilulle niin ihan turha on enää siitä porukasta yrittää seuraa löytää.

    Äänestä

  • Huh, mitä juttuja!

    Pari vinkkiä: Miehet, käyttäkää maksullista seksiä! Tämä jo muinoin todettu "purkautumis" tapa on miehelle ainoa keino olla se mitä hän fantasioissaan haluaa olla! Kaikki naisten bullshitti jää tämän kehän ulkopuolelle! Miehelle pano ja naiselle rahat! Niin se homma vaan menee!

    Naiset, jatkakaa vaan miesten pompottaminen ja vittuilu! ;-)

    Äänestä

Sopiiko tulla iskeen, jos on kaverin kanssa kahdestaan baarissa?

Äänestä
  • Tässä luekelin näitä edeltäviä juttuja ja totesi ettei oo helppoo kellään. Rupesi miettiin että mua ei kyllä baarissa yritetty naisten puolelta iskee viimeseen 10 vuoteen oon kai sen verran rankka karju ettei moni nainen rohkene lähestyä isku mielessä.Mutta eihän kukaan edes katso pinnan alle ja näe inhimillistä ja herkkää ihmistä. Koska ihmiset vain näkevät sen pinnan ja ulkomuodon ja minusta tuntuu naisten fantasioissa ja toiveissa on pienoinen ristiriita joskus se pistää miettiin

    Äänestä

Huh, mitä juttuja!

Pari vinkkiä: Miehet, käyttäkää maksullista seksiä! Tämä jo muinoin todettu "purkautumis" tapa on miehelle ainoa keino olla se mitä hän fantasioissaan haluaa olla! Kaikki naisten bullshitti jää tämän kehän ulkopuolelle! Miehelle pano ja naiselle rahat! Niin se homma vaan menee!

Naiset, jatkakaa vaan miesten pompottaminen ja vittuilu! ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tiedän kyllä kirjoitti:

Tälläkin palstalla moni valittaa, kuinka naisia ei lähestytä yökerhoissa ynnä muissa sellaisissa.
Eräs syy on, että naiset asettavat sille monia esteitä.

Suurin niistä lienee se, että miesseuraa kaipaavat naiset saapuvat yökerhoihin suurissa ryhmissä ja vielä pysyttelevät niissä illan ajan. Ryhmästä, joka on asettunut tiiviisti joillekin sohville, on yksinäisen iskumiehen vaikea naista alkaa jututtamaan.

Vielä haitallisempaa on, että useat naiset pysyttelevät yökerhoissa miesseurassa, vaikka nämä miehet olisivatkin vain ystäviä. Silloin on melko turha odottaa iskuyrityksiä muilta kuin "pelimiehiltä", jotka kyllä tuntevat konstit, kuinka sulkea seurueen miehet ulkopuolelle.

Ja vaikka nainen pysyttelisikin vain naisseurassa, pyrkivät hänen seurueensa naiset torjumaan useimmiten lähestyvät miehet vastoin lähestyttävän naisen tahtoakin.

Mitä tästä voimme päätellä? Jos nainen tahtoo rehellisten miesten yhteydenottoja yökerhoissa, tulisi hänen oleskella siellä enimmäkseen yksin.
Muuten saatte turhautuneena valitella tälläkin palstalla, kuinka teitä ei lähestytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu