Hei kaikille.
Itselläni on ongelma mihin en keksi ratkaisua, tunnen olevani lähellä ratkaisua mutta aivan kuin olisi jokin sokea piste mihin en pääse käsiksi, että ymmärtäisin asian.
Olen 27-vuotias perheellinen mies, kärsin noin 20-vuotiaana paniikkihäiriöstä, mistä tunnen päässeeni viimeisinä vuosina eroon.
Ongelmani on sellainen, eli pelkään olla kahdestaan vieraan naispuolisen henkilön kanssa samassa tilassa. Otetaan esimerkki, vien työtoveriani työpäivän päätteeksi autollani kotiin, niin minua pelottaa että hän alkaa iskemään minua ja alkaa lähentelemään minua ja minä menen lukkoon enkä uskalla/osaa kieltäytyä. Pelkään vain lähteväni mukaan "leikkiin" miellyttääkseni ihmistä, vaikka ei minun pidä miellyttää ketään noin. Perheeni on minulle kaikki kaikessa ja pelkkä ajatus tällaisesta että en osaisi/uskaltaisi kieltäytyä saa minut voimaan pahoin kun ajattelen miten paljon satuttaisin vaimokettani ja lapsiani. Se olisi minulle kuin maailmaloppu.
Olen ollut pienestä pitäen ollut kiltti ja ehkä elänyt muiden ihmisten elämää. Olen nyt lasten myötä päässyt tästä eroon jonkin verran, mutta ehkä ihmisen muuttuminen on hidas prosessi ja pelko vanhaan palaamisesta on vielä takaraivossa.
Elin ennen perheen perustamista huoletonta elämää, en ottanut asioita tosissaan, en osannut, vaikka elin silloin toisessa suhteessa. Ajattelin aina että kyllä asiat jotenkin tästä lutviutuu...
Olen tehnyt asiasta itselleni mörön, mistä pitää päästä eroon. Kaikki on ajatusmaailmastani kiinni ja suhtautumisesta muihin ihmisiin, mutta jotenkin en saa langan päästä kiinni että pystyisin muuttamaan ajastusmaailmaani. Välillä tunnen olevani epätoivoinen ongelmani kanssa.
Ongelma tuntuu kyllä aivan typerältä mutta jotenkin vaan painin sen kanssa ja se vie turhaan voimia :(
Osaisiko joku auttaa minua tai onko jollain samankaltainen ongelma.
Itselläni on ongelma mihin en keksi ratkaisua, tunnen olevani lähellä ratkaisua mutta aivan kuin olisi jokin sokea piste mihin en pääse käsiksi, että ymmärtäisin asian.
Olen 27-vuotias perheellinen mies, kärsin noin 20-vuotiaana paniikkihäiriöstä, mistä tunnen päässeeni viimeisinä vuosina eroon.
Ongelmani on sellainen, eli pelkään olla kahdestaan vieraan naispuolisen henkilön kanssa samassa tilassa. Otetaan esimerkki, vien työtoveriani työpäivän päätteeksi autollani kotiin, niin minua pelottaa että hän alkaa iskemään minua ja alkaa lähentelemään minua ja minä menen lukkoon enkä uskalla/osaa kieltäytyä. Pelkään vain lähteväni mukaan "leikkiin" miellyttääkseni ihmistä, vaikka ei minun pidä miellyttää ketään noin. Perheeni on minulle kaikki kaikessa ja pelkkä ajatus tällaisesta että en osaisi/uskaltaisi kieltäytyä saa minut voimaan pahoin kun ajattelen miten paljon satuttaisin vaimokettani ja lapsiani. Se olisi minulle kuin maailmaloppu.
Olen ollut pienestä pitäen ollut kiltti ja ehkä elänyt muiden ihmisten elämää. Olen nyt lasten myötä päässyt tästä eroon jonkin verran, mutta ehkä ihmisen muuttuminen on hidas prosessi ja pelko vanhaan palaamisesta on vielä takaraivossa.
Elin ennen perheen perustamista huoletonta elämää, en ottanut asioita tosissaan, en osannut, vaikka elin silloin toisessa suhteessa. Ajattelin aina että kyllä asiat jotenkin tästä lutviutuu...
Olen tehnyt asiasta itselleni mörön, mistä pitää päästä eroon. Kaikki on ajatusmaailmastani kiinni ja suhtautumisesta muihin ihmisiin, mutta jotenkin en saa langan päästä kiinni että pystyisin muuttamaan ajastusmaailmaani. Välillä tunnen olevani epätoivoinen ongelmani kanssa.
Ongelma tuntuu kyllä aivan typerältä mutta jotenkin vaan painin sen kanssa ja se vie turhaan voimia :(
Osaisiko joku auttaa minua tai onko jollain samankaltainen ongelma.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...voisi olla harjoitella tilanne etukäteen. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu ja luulen että harjotitelu voisi pelkoasikin lievittää. En siis tarkoita jonkun kanssa harjotitelua, paratkoon, vaan mielikuvaharjoitusta. Kuvittele tilanne, montakin, mitä nainen voisi sanoa vaikkapa edellämainitsemassasi tilanteessa, ja harjoittele itsellesi puheenvuoro. Käsikirjoita tilanne valmiiksi mielessäsi. Mieti ytimekäs lause johon sisällytät viestin että rakastat perhettäsi etkä tahdo antaa minkään pilata suhdettanne. Olet hyvin viehättävä, mutta... voi olla toimiva alku. Se ei haittaa jos se kuulostaa harjoitellulta ja teennäiseltä, pointti menee perille jos sellaista tarvitsee käyttää.
Sitä tilannetta vain pitää kelata mielessä niin monta kertaa että tuo lause tulee selkäytimestä, ainakin tiedät että jos sellainen tilanne tulee, sinulla on millä "puolustautua".
***
Suosittelisin ammattiauttajalle menemistä. Tai esimerkiksi vyöhyketerapiaan. Itse sain paljon apua vyöhyketerapiasta ja se sai minut ajattelemaan elämää pajon laajemmin kuin koskaan ennen.
Kuulostaisi, että sinulla on menneisyydessäsi asioita, jotka saavat sinut ajattelemaan noin ja käyttäytymään noin. Ei kenenkään kuulu elää toiselle tai toisen elämää vaan omaa elämää! Sinun täytyisi nyt purkaa ajatuksiasi ja lapsuuttasi ja miettiä tapahtumia ja syitä elämässäsi, mitkä ovat johtaneet sinut tähän tilanteeseen. Ehkäpä sieltä löytyy apu?