Ikäkriiseistä

Yhtä kriisiä ollut koko elämä.

:-)

Ei sentään.

Jossain 25 vaiheilla oli sellainen "herääminen".

Ja 30-32 välissä "itsensätutkiskeluhetki".

Minä tapaan ajatella, että "ikäkriisit" eivät oikeastaan ole sidoksissa ikään, vaan ennemminkin elämäntilanteeseen.

Väittäisin, että naisten 30:n kriisi johtuu enemmän biologisesta kellosta. Joko on kiire perustaa perhe, tai sitten se on perustettu ja siihenastisen elämän tavoitteet on saavutettu (=opiskelu, työpaikka, mies, yhteenmuutto, kihlat, häät ja lapset). Sitten iskee suuri kysymys: Mitäs sitten? Tässäkö tämä kaikki olikin?

Miehen kriisi tulee ylensä, kun ollaan 50:n korvilla. Ura alkaa kääntymään laskusuuntaan, sairaudet alkavat vaivata, lapset muuttavat kotoa, eikä vaimon kanssa oikein osaa olla kaksin.

olla aika paljon keksittyä nuo ikäkriisit. Itse olen jo 43-v. ja nautin naisellisuudestani, enkä ole mistään ikäkriisistä kärsinyt edes 30:senä.

Tämä elämä on silkkaa ikäkriisiä kohdusta hautaan.

Keskosena täytyi jo syntyä, kun ei enää kestänyt sitä alkiomaista ahtautta ja mieli vakuutti kypsyyttä siirtyä eteenpäin edessä avara maailma. Pahuksen uuvuttava kokemus ja parhaat maisemat lipuivat sivusuun, kun aina vaan nukutti.

Aika pian siitä seurasi seuraava ikäkriisi: kutakuinkin tuskaa kiljuen katsoin aikuisten perään, kun he tyynesti kävelivät vessaan asioilleen ja meikä vaan lojui liikuntakyvyttömänä kylmällä maalaistuvan lattialla palelemassa märät housuissa (ei silloin ollut superextrahyperkuivisvaippoja).

Siitä onneksi päästiin melko pian, mutta kriisitöntä elämää ehti kulua vain vaivaiset pari vuotta, kun seuraava ikäongelma kaatui niskaan. Usko vain huviksesi, mutta kirjoittaminen tuotti minulle ensimmäiset ongelmat jo alle viiden vuoden ikäisenä. Ei se kirjoittaminen mitään, mutta sanasto. Eläkkeelle jäänyt isoisäni toimi sekä lastenhoitajana että kotiopettajana. Paikallinen hiekkatie ja talvella sen lumipenkat olivat loppumaton liitutaulu: "pappa, Musti, lehmä, auto, kelkka, ...". Sana kerrallaan ja sitten lyhyitä lauseita ja sitten pidempiä. Sanojen välille alkoi ilmestyä minulle taaperolle aivan uutta sanastoa - kulli, pillu, perse, huora, etc. Hiukset hädintuskin säästyivät, mutta tärykalvot kärsivät rasitusvammaa, kunnes selvisi, että naapurin lapsethan ne siellä koulumatkallaan täydensivät tekstejä. En oikeastaan tiedä, kumpi oli pahemmassa kriisissä; minä sanaselitysten kysyjä vai selittäjä.

Onneksi pian alkoi koulu ja pelasti tilanteen. Opin jo muutamassa päivässä ”oikean” sanavaraston ja näppäränä poikana osain yhdistää kiertoilmaukset biologisiin faktoihin. Pian sain huomata, että olin taas ikäkriisissä: luokkatoverini eivät halunneet lainkaan keskustella edellisen päivän Hesarin pääkirjoituksesta tai paikallislehden yleisöosastokirjoituksista. Kummaa sakkia! Kuusi vuotta on pitkä aika kärvistellä joukossa, jossa opetellaan vasta neljää peruslaskutoimitusta, lukemista, kirjoittamista ja luontotiedon alkeita. Joukko-oppi sentään tarjosi edes jotain älyllistä haastetta. Oli yllättävän vaikeaa piirrellä ympyröitä oikean esinemäärän mukaan, kun oli jo vuosia käyttänyt ruutupaperia tavallisiin laskutoimituksiin ja tiesi, että 3x4=12 ihan ilman helmitaulua tai muuta rekvisiittaa. Voi, miten kaipasin yläasteikäisten naapurieni mukaan, sillä heidän oppikirjoissaan näytti olevan kaikenlaista kiinnostavaa.

Ei pelastanut yläaste ikäkriisiltä. Muotivaatteita, bändejä, mopoja, seurustelun ensiaskeleita... Olisiko voinut joku vähempi kiinnostaa? No – mopo olisi kiinnostanut pitkän koulumatkan vuoksi, mutta siihenkin olin väärän ikäinen.

Tuli aikanaan lukio vastaan. Vihdoinkin jotain kiinnostavaa… paitsi että minua oli alkanut kiinnostaa kirjoja enemmän urheilu ja tytöt. Taas ikäkriisi: ensin seittemäntoista vuotta liian vanha ja nyt yhtäkkiä liian nuori. Tuli tuloksia, tuli vakisuhde, tuli valkolakki ja tuli opiskelijan köyhä arki. Yllättäen huomasinkin olevani liian vanha opiskelijaelämään: kotitehtävät, avoliitto, ilta- ja viikonlopputyö rahapulan karkottamiseksi. Sekö muka ei ole ikäkriisi, kun opiskelijakaverit lähtevät sinkkuiltaa viettämään ja minä jään kotiin haravoimaan pihaa tai lähden töihin hankkimaan ”perheelle” fyrkkaa kodin sisustamista varten? Ehkä ei – elämäntilannekriisi kai sitten. Pahakaan sellaista jaksa, vaan töihin siitä oli lähteminen.

Nyt voisi kuvitella, että loppu hyvin kaikki hyvin. Ei sinne päinkään! Tuo kaikki oli vasta alkusoittoa todelliselle ikäkriiseilylle. Silloinen parisuhde tietenkin kariutui omaan kokemattomuuden luomaan mahdottomuuteensa. Ikäiseni potentiaaliset seurustelukumppanit tietenkin opiskelivat, mutta itse olin vakiintunut vakituiseen vuorotyöhön. Voi juma, mikä vanhuksen elämäntapa. Kriisillisen yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi viimein toinen moinen ja siitä se soppa syntyi. Emmänyihan niiiin vanha ollut. Pihkuranmoista huomata olevansa naimisissa villasukkaa kutovan kiikkutuolinheiluttajan kanssa alle kolmekymppisenä. Etteikö pukkaisi ikäkriisiä päällensää, kun elämän jännittäviä kohokohtia ovat uudet Reino-tossut tai lauantairutiinista poikkeava seksi. Saunasta, pimennysverhoista, peitosta ja kello yhdeksästä illalla ei tietenkään luovuttu, mutta keskiviikko tuntui melko extremeltä irrottelulta kun ottaa huomioon, että ikää oli jo pitkästi päälle kakskyt.

Aikansa aikaa kutakin. Kolmen kympin kriisi pääsi lipsahtamaan ihan huomaamatta ohi. Ei joutanut noteeraamaan, kun hankki leipää ja lämmintä perheelleen. Tämä oli varmaankin se poikkeus, joka kuuluu jokaisen säännön vahvistajaksi.

Neljän kympin kriisi on ja jatkuu, jatkuu, jatkuu…
Nyt olisi kokemusta, näkemystä ja ymmärrystä, mutta mitä iloa? Kauhee kriisi päällä, kun voisi valloittaa maailman ja tehdä vaikka mitä, mutta naama karkottaa naiset, syntymäaika kykyjen etsijät ja ideologia muut ihmiset. Melko huolestuttavaa on myös se, että lapseni alkavat voittaa minut urheilulajeissa. Apuva! Minusta on tulossa vanhus.

Pitäisiköhän muuttaa johonkin keskelle ei mitään ja ryhtyä Pentti Linkolan opetuslapseksi?
(eikuaijoonii – minähän asun ja olen jo)

Äl o moinaskaa. Ikäkriisejä tulee ja menee. Siitä voi sitten itse valita aina sopivan tai olla valitsematta. Sekin on valintakysymys. Odotan miltei malttamattomana, mitä se kuuluisa 50 kriisi teettää.