täydellinen mies, jonka luulin olevan minulle se oikea, jätti minut. en tiedä kuinka kestän, viikko on mennyt, enkä pysty olemaan hetkeäkään ajattelematta asiaa. ahdistus tuntuu puristavana rinnassa, öisin ei nukuta, ajatukset rullaa koko ajan samaa rataa. mietin jatkuvasti, mitä olisin voinut tehdä toisin ja mikä meni vikaan.
suhdetta ei ollut puoltakaan vuotta, mutta tuska on aivan valtava. mies oli niin hyvä ja täydellinen, etten usko toista sellaista olevankaan. öisin joudun nappaamaan unilääkkeitä, jotta saisin edes hetken nukuttua.
itken joka päivä. ajattelen asiaa jatkuvasti. kuinka kauan tätä kestää. selviänkö tästä niin, että joku päivä ajattelen miestä tuntematta piinaavaa kaipuuta ja menetyksen tuskaa?
mikä auttaa? oletko kokenut saman, kuinka selvisit?
suhdetta ei ollut puoltakaan vuotta, mutta tuska on aivan valtava. mies oli niin hyvä ja täydellinen, etten usko toista sellaista olevankaan. öisin joudun nappaamaan unilääkkeitä, jotta saisin edes hetken nukuttua.
itken joka päivä. ajattelen asiaa jatkuvasti. kuinka kauan tätä kestää. selviänkö tästä niin, että joku päivä ajattelen miestä tuntematta piinaavaa kaipuuta ja menetyksen tuskaa?
mikä auttaa? oletko kokenut saman, kuinka selvisit?
Vastaukset 19
Vanhimmat
olen kokenut saman jo pariin otteeseen. Viime kerrasta on nyt vuosi ja nyt alkaa taas oleen siinä "kunnossa" että voisi ajatella uutta suhdetta...selvisin siitä keksimällä mahdollisimman paljon tekemistä!menin avoimeen yohon(oon töissä päivisin) ja aloitin tanssin harrastuksena jne...siinä se aika menikin erittäin hyvin, eikä paljon ehtinyt miettimään...itse suru loppui(siis itkeminen) parissa kuukaudessa. Sen jälkeen tuli hetkittäisiä "tunnetiloja" jolloin saattoi alkaa itkettää esim. kerran parissa kuukaudessa...mutta silleen vähitellen se loppui...keksit vaan muuta ajateltavaa, vaikkei se ihan heti auta ja ole paljon ystävien kanssa sen sijaan et istut koneen ääressä ja kirjoittelet tänne ;o)
kait me tästä selvitään vaikken usko mulla oli sentään 15v.suhde ja ikinä en pettänyt en ikinä olisi voinut kaverista et menee naapurin ukon kans (sentään paras kaveri ,jätti akkansa samana päivänä)mut jotenki tässä on selvitty otan viinaa tosi usein(en normaalisti)tällä hetkellämenossa vasta 3 päivän putki.ja olen keravalla kaverin luona.pitää olla liikenteessä koko ajan ei yksin kämpällä.miettii vain liikaa .mulla on ikävä mun omaa kultsia mut en varmaan ikinä enää saa takas.joten jatketaan juomista ja mennään rappiolle et sillai mun kohtalo.toivottavasti sä olet vahvempi ja et retkaha juomaan niinkuin mä.tsemppiä sulle pää pystyyn.
Ymmärrän hyvin tuskasi, ymmärtäisin, vaikken itse tietäisi asiasta mitään. Olen itsekin eroamassa; tilanteeni ei ole ihan sama kuin sinun, mutta ei helppo myöskään.
Elä päivä - mieluummin hetki - kerrallaan, äläkä vaadi itseltäsi liikoja. Sure niin paljon kuin surettaa, ja yritä myös puhua tai kirjoittaa surustasi - ymmärtäjiä löytyy varmasti. Jaa kokemuksiasi ihmisten kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Pidä huolta itsestäsi; älä jää sisälle vaan liiku niin paljon kuin suinkin jaksat - urheilu auttaa aina, saat siitä tasapainoa elämääsi. Elä mahdollisimman 'normaalia' arkea, kaikesta huolimatta. Tee ja harrasta asioita, joista pidät; mene vaikka yksin elokuviin, jos siltä tuntuu.
Tuskasi menee aikanaan ohi, vaikka nyt et sitä voi uskoa. Jonakin päivänä voit ajatella, että tämä mies ei 'täydellisyydestään' huolimatta ollut sinun miehesi; olitte ehkä liian erilaiset, tämä on se todenäköisin syy, joten älä kiusaa itseäsi ajatuksilla, että olisit voinut tehdä asiat toisin. Teit varmasti parhaasi, koska olit rakastunut mieheen. Ja hänkin sinuun, mutta se ei vain toiminut pitemmän päälle.
Jos mies on jättänyt sinut täysin ilman 'ennakkovaroitusta', se on erittäin ikävää ja loukkaavaa. Toivottavasti hän voi kertoa sinulle myös oman kantansa; se auttaisi tässä tilanteessa myös. Tosiasiat satuttavat sillä hetkellä kun ne kerrotaan, mutta ne pitäisi aina voida kertoa toiselle, kun harkitsee eroa. Niiden ymmärtäminen on tärkeää.
kirjoituksesta. luin sen monta kertaa. lämmittää mieltä kun joku jaksaa kannustaa, vielä ihan vierasta ihmistä!
niin kai se on. jos mies olisi ollut minulle juuri se oikea, ei hän olisi minua jättänyt. ei kai sille mitään voi. pitää yrittää kunnioittaa toisen tahtoa. jos ei niin ei. kolhaisee se silti ja rajusti. vaikuttaa itsetuntoonkin. pystyisi vain ajattelemaan järkevästi ja selkeästi, mutta kun ajatukset poukkoilevat sinne tänne asian tiimoilta. ei jaksaisi käydä tätä surua läpi, mut ei kai siihen ole oikotietä. sen riskin ottaa kun suhteeseen alkaa. että voi pudota korkealta...
Olisiko tämä mies voinut tehdä jotain joka helpottaisi oloasi? Mietin kun olen itse jättämässä toista, niin miten voisin tehdä sen mahdollisimman hellävaraiseti ja niin että toinen pääsisi mahd. nopeasti eteenpäin.
Minä toivotan sinulle voimia jaksaa arjessa, ei ole helppoa! Yritä keskittyä rakentamaan itseäsi, siis etsit ne asiat joista saat voimaan, edes ihan pikkuriikkisen. Ja kohtaa tuska, itke, sure, vello itsesäälissä, ne kaikki ovat mielestäni tunteita jotka pitää käydä läpi rehelliseti ennen kuin oikeasti pääsee eteenpäin. Ja ole kärsivällinen itseäsi kohtaan :)
...ja tuntuu tylsältä sanoa, että aika hoitaa tälaiset asiat, mutta kyllä niistä jää silti arpia.
Löydät varmasti vielä paremman ja sinun arvollesi sopivan!
samat on virret täälläkin puolisen vuotta yhteis eloa. oli täydellinen ja minulle oikea mies joka vain viikko sitten päätti että hän lähtee. ei ole todellakaan herkkua vuorotöitä tarvitsisi tehdä ja exä asuu seinäntakana naapurissa. kaikki sujuisikin omalta kohdalta hyvin jos mies vain lopettaisi älyttömän riidan haastamisen ja selvittäisi asiat puhumalla jolloin molemmat pystyisi jatkamaan eteenpäin päivä päivältä paremmin. ei tarvitsisi miettiä miksi? tai mikä meni vikaan? tai mitä tein väärin?? nyt hänen takiaan töistä sairaslomalla koska kärsin unettomuudesta johtuvasta masennuksesta. lähdin siis loman ajaksi pois maisemista ja antaa pölyn laskeutua maiseman vaihdos oli siis jo ensimmäinen etappi sille että saan yöni nukuttua.
Minulla kuoli mies jokin aika sitten,se on lopullista. Kyllä sinä kestäs tuon jos minäkin kestän.
Hei! Nimimerkki: "palasina". Luin kirjoituksesi ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan! Olen itse ollut jo kauan hyvin masentunut....syitä sen kummemmin tässä jaappaamaan. Tunnen vaan juuri samoin kuin sinä! Olen sisältä aivan palasina...minulle ei ole ketään jolle voisin puhua. Öitäni saan tuskin nukutuksi ja jos sen unen jostain kumman syystä saa niin näen painajaisia.Elämän halu on kadonnut....Pointtini oli kai vaan se, että syitä on monia miksi ihminen joutuu kärsimään nuin/näin....! Voimia sinulle, todella!!!!!
näin on. elämä on aaltoliiketta, joskus ylös, joskus alas. jatkuvaa virtaa. emme kuitenkaan ole ainoita tässä maailmassa, jotka vajoavat syystä tai toisesta. kukaan ei kai säästy ongelmitta. mutta kuitenkin helpottaa tieto, että ainakin ammattiapua on aina saatavilla, jos tuntuu, ettei jaksa enää. en tiedä, miten annoin tämän vaikuttaa itseeni näin kovasti, olen todella masentunut. ei kai olisi pitänyt antaa itsensä rakastua.
kuin olisi minusta kirjoitettu, sillä erolla että minä en ole jättänyt.
En tiedä onko naisenikaan jättänyt, mutta kun en saa minkäänlaista vastakaikua.
Tällä hetkellä ajattelen että hän on jättämyt mut.
Kostein silmin meen usein nukkumaan, mutta kun saan unen päästä kiinni niin saan nukuttua. Viimeks eilen illalla.
Itse en tahdo kestää tätä tuskaa, mutta kait se tästä helpottaa ajan myötä.
Voi kun hän tulisi takaisin. Maailman ihanin nainen jollaisia en tiennyt edes olevan olemassa. Rakastan häntä edelleen aivan silmittömästi ja se ei tule katoamaan todennäköisesti koskaan. Tuntuu tosi tyhjältä, mieli tekis tuhota ittensä lopullisesti. Muttei kannata. Se ei auta sitten taas muita läheisiäni.
Meillä kans vajaa puolen vuoden suhde, ja ihana sellainen.
Tähän ei tunnu auttavan yhtään mikään. Ei läheiset, viina eikä muut tekemiset. Kun ei kykene tekemään mitään. Hyvä kun työnsä saa hoidettua.
Jos saan asiani parempaan kuntoon niin annan sulle kyllä kommenttia tänne.
Koita nyt kuitenkin jaksaa vaikka kaikki tuntuu vaikealta. Minäkin yritän.
ihan samanlaiset ajatukset meillä. tuntuu ettei tätä ahdistusta vaan kestä enää millään. mikään tekeminen ei auta. keskustelut läheisten kanssa voivat hetkeksi tuoda helpotusta, mutta ne samat ajatukset rullaa kuitenkin mielessä. paikallaan en pysty olemaan hetkeäkään, vaan koko ajan on oltava liikkeessä. jos pysähtyy paikalleen, tuska käy miltei sietämättömäksi. onkohan tämä normaalia reagointia, vai kokevatko kaikki eron näin...? jos tämä kauan kestää, käyn kyllä lääkärissä, ei tällaista kykene kauaa sietämään. laita toki kuulumisia tänne, minäkin voin kirjottaa jos/kun toivottavasti edistyn asiassa. voimia sinulle!!et ole ainoa tuskasi kanssa.
Puhuimme puhelimessa tänään yli neljä tuntia. Saimme asiat selviksi ja totesimme että molemmat ovat jättäneet toisensa. Eli sopu ero. Koska on turha jatkaa väkisin suhdetta joka ei vaan yksinkertaisesti toimi. Nyt meillä on molemmilla hyvä mieli ja olemme kavereita jatkossa. Aika näyttää kuinka hyviä mutta toivon että tosi hyviä.
Olen sanonut hälle että pienestä on kiinni mutta loppujen lopuksi se on iso asia, puhuminen.
Nyt tästä eteenpäin emme kumpikaan itke iltaisin ja saamme yömme nukuttua kunnolla.
Teillä ei ehkä tuo puhuminen auta tuskaasi yhtään koska jättäjiä on vain yksi.
Mulla nuo ajatukset kans laukkas liikaakin ja toivoin että asia kääntyisi parempaan mutta. Tulos ei ollut toivottu mutta jos ei ole muuta mahdollisuutta ninn sitten näin.
Hän välittää minusta ja minä hänestä, hän rakastaa vielä vähän ja minä enemmän. Mutta nyt uskoisin saavani olotilani kuntoon.
Haluaisin auttaa sinua tuskassasi vaikka privana sähköpostilla, jos kiinnostaa. Koska minulla on nyt asiat paremmin niin on helpompi auttaa toista. Varsinkin vielä kun tapauksemme on niin samankaltainen, apu voisi olla sinulle tarpeen.
En tiedä onko sillä merkitystä että toinen on nainen ja toinen mies, uskoisin että ei.
Mieti asiaa jos kiinnostaa, niin laitan sähköposti osoitteen sulle jollakin lailla.
HEI. Kyllä se paistaa päivä risukasaankin, joskus.
Kaakeli
Ihan samoin kävi minulle, erona, että yhdessä oltiin vuosi. En ensin uskonut selviäväni hengissä, mutta kyllä aika on parantanut. Nyt kaikesta kulunut 9 kuukautta ja olen onnellinen. Ensimmäinen kuukausi meni itkiessä, toiset kaksi surressa ja kesän hiipiessä rupesi tuntumaan siltä, että hyvä niin, vaikka rakastin häntä aivan valtavasti. Kun tunteet oli haalentuneet, kykenin näkemään hänet ilman sädekehää ja tajusin ettei hän olisi tehnyt minua onnelliseksi, koska olimme liian erilaisia ja menimme liian paljon hänen ehdoillaan kaikessa. Minä olisin hukannut itseni ja oman itsenäisyyteni siihen suhteeseen, jos se olisi jatkunut.
Kyllä sinä selviät. Itke, kirjoita ulos pahaa oloa, ulkoile, harrasta ja pian huomaat, että aika parantaa niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Tottakai ero tuntuu pahalta, jos on ollut vahvat tunteet. Mutta siitä selviää ja kun on selvinnyt, on taas yhtä kokemusta vahvempi.
Sinä selviät!
toki, jos haluat jakaa näitä juttuja kanssani sähköpostilla, niin mikä ettei! mikä on olo, toivottavasti jo parempi? mulla ei vielä valo pilkota risukasassa. on mekin puhuttu asioista, mutta ei moneen päivään...ai kun tekis mieli taas soittaa, mutta en halua hänen kenties ahdistuvan jos taas alan kyselemään syitä yms yms. hän on ne syyt jo kertonut, ei tuntunut siltä kun pitäis. jotenkin vaan kiusaan itseäni ajattelemalla, että tein jotain väärin ja haluaisin kaivaa sen hänestä ulos. masokistista eikö totta!
Kyllähän tuo olo alkaa oleen parempi vaikka edellisyö menikin aika vähällä unella. Haikeita ikävän tunteita on välillä
Eilen soiteltiin ja puhuttiin n. tunti. Sekin helpotti jonkin verran
Esitin toivomuksen että tapaisimme viikonloppuna oikeen kasvotusten. Saas nähä.
Heitäppä "palasina" tuonne jotakin tekstiä niin katsotaan kuin käy.
[email protected]
Koita nyt vaan jaksaa, vaikka tuntuu vaikealta.
P.S. Meidän suhteessa minä tein väärin
Kaakeli
mukaan yli puolet eroista on turhia. Jostain pikkujutusta lähteneitä. Ite olen saanu liiton eron jälkeen pelastettua kun on selvinnyt mistä kiikasti. Siis tilanteessa missä ei ole ollut pettämistä, tai mitään muutakaan isoa syytä. Tietysti ei kaikilla ole yhtä hyvä tuuri, eikä kaikki ihmiset valitettavasti eron jälkeen kerro mistä oli kyse pohjimmiltaan. Ainahan voitte kokeilla kysyä entiseltä puolisolta miksi jätti, mikäli ei sitä ole teille kertonut. Silloin tiedätte olisiko asialle voinut tehdä jotain ja voiko sille vielä tehdä jotain käyttäytymistä muuttamalla. Tietysti ei silloin mikäli olette sitä mieltä että ero oli hyväksi.
Minä erosin juhannuksena kahden ja puolen vuoden suhteesta. Mies jätti. Ensimmäisen kuukauden itkin aina kun olin yksin. Tuntui, ettei se voi milloinkaan mennä ohi. Seuraava kuukausi oli jo vähän parempi, välillä sai jopa nukuttua ilman sydämenahdistusta. Huomasin, että maailmassa on muitakin miehiä. Aloitin sen pahamaineisen laastarisuhteen. Olen siinä vieläkin, vaikka tiedän, ettei siitä tule mitään mahtavaa suhdetta. Rakastan exääni vielä aivan älyttömästi.
Näin exäni sattumalta viime viikonloppuna, ja nyt olen taas itkenyt silmäni puhki. Kerroin hänelle, että rakastan vielä ja haluaisin yrittää uudelleen. Hän ei halua. Ei muuta kuin laastarin viereen nukkumaan, niin ei tarvitse olla yksin ja itkeä. Huono strategia, mutta en kestä olla yksin, koska en haluaisi itkeä, en haluaisi vielä rakastaa.
Kai näitä ylä- ja alamäkiä tulee, onneksi ne harvenee kuitenkin koko ajan. Toivottavasti tämä olis viimeinen surukausi.. Ainakin nyt tiedän, ettei varmasti ole toivoa yhteenpaluusta, eipä se varmaan olisi kovin viisastakaan. Mutta sitä sydämeni haluaisi. Enemmän kuin mitään.
Minä ainakin olen itkenyt niin paljon kuin on itkettänyt.Eron jälkeisen ajan olin yksin ja itkin. Olisi auttanut puhua jonkun kanssa. Mutta sitten kun pääsi lopulta normaalielämään kiinni, niin eroa ajatteli päivä päivältä vähemmän.Kunnes sitten taas iski pari aallonpohjaa.
Mutta voimia teille kaikille, samanlaisista suruista on eronnut miljoonia ihmisiä aiemminkin. Näiden palstojen lukeminenkin auttaa, kun huomaa ettei ole yksin, joka päivä tapahtuu monta eroa ja moni ihminen romahtaa, mutta kyllä me sieltä tuhkista noustaan, viisaampina kuin ennen. Minä yritän nyt lopettaa itkemisen tähän. Tuolla jossain on jokaiselle joku paljon parempi, joka ei aiheuta tällaista tuskaa, vaan rakastaa ehdoitta. Rutistuksia kaikille, olette vahvoja mahtavia yksilöitä, tästä se elämä vasta alkaa.
menettää elämänsä naisen?
Eli itselleni kävi samoin kun tämän veistiketjun ekassa viestissä (noin 4 kuukautta sitten).
Sen verran tullut elämän aikana naisista kokemusta et olin aivan varma et tämä ihana olento oli se oikea: älykäs, seksikäs, persoonallinen, seurallinen, omalaatuinen siis aivan 100% sellainen unelmien nainen, jota olin salaa etsinyt. Toista edes 1% sinnepäin olevaa mimmiä ei ole olemassa. Kaunein ja ihmeellisin olento minkä olen koskaan nähnyt missään.
Jä minä olin hänelle unelmien mies ja elämän suurin rakkaus, sitä monesti kertoi. Sit kahdessa viikossa kaikki oli kadonnut.
Ei ole olo vieläkään kauheasti alkushokin jälkeen helpottanut (4kk). Päivittäisiä itkukohtausksia jopa julkisesti, pettymystä, vihaa, epätietoisuuttaa, surua, voimattomuutta, holtitonta riskinottoa (millään ei ole enä väliä).
Ainoa mikä on välillä auttanut on urheilu, salilla + pitkät pyörälenkit. Vastapainoksi sitten joku ilta kotona yksin istuskellessa käy ostamassa 2 pulloa viiniä ja 8-pakin, juo ne ensin ennen baariin lähtöä ja yökerhossa sitten niin kauan kunnes ei tolpillaan pysy...
- Jotta voisi unohtaa, jotta saisi edes hetken helpotuksen, jotta saisi itsetunnon takaisin. Sitten krapulaa parannetaan ja taas salille. Tämä tapahtuu 2-3 kertaa viikon aikana ja luonnollisesti töistä ei siinä sivussa tule yhtään mitään.
Eli kroppa ja mieli taiteilevat ääripäästä toiseen päivittäin! Ei kauaa enää kestä.Millään ei ole enää mitään väliä.
Mitä voikaan mies tehdä, kun menettää elämänsä rakkauden?