Oli aivan pakko kirjoittaa. Minulla ei oikeasti ole ketään jolle voisin huolista taikka murheistani puhua. Itsessään jo tämä asia on hyvin pitkälti syy miksi en haluaisi enää elää. Tämä kirjoittaminenkin on todella vaikeaa, mutta yritän silti...
Olen jo pitkään kärsinyt jonkin asteisesta masennuksesta. Lapsuuteni ei ole ollut helpoimmasta päästä, mutta ei kyllä kurjemmastakaan. Jos siitä lyhyesti jotain mainitsisin niin olen joutunut "aikuistumaan" liian varhain. Tämä on ollut siis minusta johtumaton asia. Äitini sairastui henkisesti kun olin 15-vuotias. Jouduin ikäänkuin ottamaan perheen "äitin" roolin. Tämä siksi, koska minulla on 4 vuotta nuorempi pikkusisko. Tässä siis "hieman" taustaa.
Elän nyt jonkinlaista "tyhjiö" vaihetta. Minun elämän haluni on kadonnut täysin. Tuntuu etten jaksa mitään ja ettei millään ole mitään väliä. Takanani on 7 vuoden suhde erääseen poikaan joka päättyi minun aloitteestani pari vuotta sitten. Nyt on menossa uusi suhde, jota on kestänyt vähän päälle vuoden.Uskon vain, että tämäkin suhde päättyy kohta, koska minä en enää jaksa panostaa edes siihen.
Olen miettinyt, että mistä tämä paha oloni johtuu ja olenkin löytänyt todella monta syytä, mutta en osaa niille mitään tehdä. Olen 25 vuotias, minulla on ammatti ja tälläkin hetkellä työllistetty. En ole vaan tyytyväinen edes ammatti valintaani. Minä haluaisin olla jotain aivan muuta mitä nyt olen. Minulla on paljon unelmia ja haaveita esim. juuri siitä "mikä minusta tulee isona"! Toinen asia joka sekin yhtä tärkeä on se, että mitä minä haluaisin harrastaa. Täällä "tuppu kylässä" ei ole sitä mahdollisuutta. Tämä kaikki vaatisi sen, että muuttaisin pääkaupunki seudulle. Miksi tämäkin vaan tuntuu niin älyttömän vaikealle? Kai minä pelkään...jos kerta pelkään "pienempiäkin" asioita. Minulla olisi hirveä tarve päästä toteuttamaan itseäni ja näyttää mihin minä "oikeasti" pystyn...,mutta jotenkin olen nyt ajautunut epätoivoon ja masennukseen kun en osaa asioille mitään tehdä.
Nykyinen suhteeni: luulin sen olevan elämäni mies ja uskoin vielä jokin aika sitten, että perustaisimme perheen ja, että hän on minulle se oikea...voihan hän olla, mutta ei tämä seurustelukaan tunnu enää miltään. Tuntuu ettei hän oikeasti minua ymmärrä, vähättelee vaan pahaa oloani. Sanoo, että minullahan on kaikki hyvin, töitä, katto pään päällä, rahaa, rakastava poikakaveri siis hän ja olen vielä (kuulema) kaiken lisäksi aivan saatanan hyvännäköinen ja seksikäs....miten minä voisin olla masentunut, kunhan kuulema höpötän. Eli näin....mitä (v*tun) väliä nuilla asioilla on....Jos ihminen ei voi henkisesti hyvin, niin ei mikään voi olla hyvin? Ainakaan sen ihmisen silmissä joka kärsii...eli tässä tapauksessa minä. kun katson peiliin...niin ei sieltä katso enää se sama kaunis, hymyilevä "tyttönen" vaan apea, kalpea ja kärsinyt "naisen alku".
Nyt minulla vaan on sellainen olo, että minun täytyy ottaa ohjat käsiin,kerätä voimia, jotta jaksan huolehtia itsestä ja jaksan ammentaa itseeni sitä rohkeutta ja voimaa, jotta pääsen nuihin unelmiini.Tuntuu, että pärjäisin paremmin yksikseni(siis ilman tätä "miestäni") vaikkakin sekin on varmasti todella raskasta....
Jokainen aamu tuntuu vaan väsyttävältä ja päivät menee haaveillessa ja iltaisin itken pahaa oloani ja öisin ei tahdo saada unta...ja jos saa näkee yleensä painajaisia.
Olen iloinen kuitenkin siitä, että olen oikeasti ihan ihana ihminen. Minulla on sydän paikallaan ja aidosti välitän muista ihmisistä ja sydäntäni todella raastaa kaikki "paha" ja "kataluus" mitä täällä maapallolla tapahtuu kaiken aikaa.Auttaisin jos pystyisin.
Jos joku ymmärsi tästä tekstistäni yhtään mitään niin olisi ihana jos joku auttaisi nyt minua....
Toivon vain, että saisin aivan uutta potkua elämääni ja jaksaisin taas hymyillä kuin silloin joskus....kauan sitten! Halauksia!
Olen jo pitkään kärsinyt jonkin asteisesta masennuksesta. Lapsuuteni ei ole ollut helpoimmasta päästä, mutta ei kyllä kurjemmastakaan. Jos siitä lyhyesti jotain mainitsisin niin olen joutunut "aikuistumaan" liian varhain. Tämä on ollut siis minusta johtumaton asia. Äitini sairastui henkisesti kun olin 15-vuotias. Jouduin ikäänkuin ottamaan perheen "äitin" roolin. Tämä siksi, koska minulla on 4 vuotta nuorempi pikkusisko. Tässä siis "hieman" taustaa.
Elän nyt jonkinlaista "tyhjiö" vaihetta. Minun elämän haluni on kadonnut täysin. Tuntuu etten jaksa mitään ja ettei millään ole mitään väliä. Takanani on 7 vuoden suhde erääseen poikaan joka päättyi minun aloitteestani pari vuotta sitten. Nyt on menossa uusi suhde, jota on kestänyt vähän päälle vuoden.Uskon vain, että tämäkin suhde päättyy kohta, koska minä en enää jaksa panostaa edes siihen.
Olen miettinyt, että mistä tämä paha oloni johtuu ja olenkin löytänyt todella monta syytä, mutta en osaa niille mitään tehdä. Olen 25 vuotias, minulla on ammatti ja tälläkin hetkellä työllistetty. En ole vaan tyytyväinen edes ammatti valintaani. Minä haluaisin olla jotain aivan muuta mitä nyt olen. Minulla on paljon unelmia ja haaveita esim. juuri siitä "mikä minusta tulee isona"! Toinen asia joka sekin yhtä tärkeä on se, että mitä minä haluaisin harrastaa. Täällä "tuppu kylässä" ei ole sitä mahdollisuutta. Tämä kaikki vaatisi sen, että muuttaisin pääkaupunki seudulle. Miksi tämäkin vaan tuntuu niin älyttömän vaikealle? Kai minä pelkään...jos kerta pelkään "pienempiäkin" asioita. Minulla olisi hirveä tarve päästä toteuttamaan itseäni ja näyttää mihin minä "oikeasti" pystyn...,mutta jotenkin olen nyt ajautunut epätoivoon ja masennukseen kun en osaa asioille mitään tehdä.
Nykyinen suhteeni: luulin sen olevan elämäni mies ja uskoin vielä jokin aika sitten, että perustaisimme perheen ja, että hän on minulle se oikea...voihan hän olla, mutta ei tämä seurustelukaan tunnu enää miltään. Tuntuu ettei hän oikeasti minua ymmärrä, vähättelee vaan pahaa oloani. Sanoo, että minullahan on kaikki hyvin, töitä, katto pään päällä, rahaa, rakastava poikakaveri siis hän ja olen vielä (kuulema) kaiken lisäksi aivan saatanan hyvännäköinen ja seksikäs....miten minä voisin olla masentunut, kunhan kuulema höpötän. Eli näin....mitä (v*tun) väliä nuilla asioilla on....Jos ihminen ei voi henkisesti hyvin, niin ei mikään voi olla hyvin? Ainakaan sen ihmisen silmissä joka kärsii...eli tässä tapauksessa minä. kun katson peiliin...niin ei sieltä katso enää se sama kaunis, hymyilevä "tyttönen" vaan apea, kalpea ja kärsinyt "naisen alku".
Nyt minulla vaan on sellainen olo, että minun täytyy ottaa ohjat käsiin,kerätä voimia, jotta jaksan huolehtia itsestä ja jaksan ammentaa itseeni sitä rohkeutta ja voimaa, jotta pääsen nuihin unelmiini.Tuntuu, että pärjäisin paremmin yksikseni(siis ilman tätä "miestäni") vaikkakin sekin on varmasti todella raskasta....
Jokainen aamu tuntuu vaan väsyttävältä ja päivät menee haaveillessa ja iltaisin itken pahaa oloani ja öisin ei tahdo saada unta...ja jos saa näkee yleensä painajaisia.
Olen iloinen kuitenkin siitä, että olen oikeasti ihan ihana ihminen. Minulla on sydän paikallaan ja aidosti välitän muista ihmisistä ja sydäntäni todella raastaa kaikki "paha" ja "kataluus" mitä täällä maapallolla tapahtuu kaiken aikaa.Auttaisin jos pystyisin.
Jos joku ymmärsi tästä tekstistäni yhtään mitään niin olisi ihana jos joku auttaisi nyt minua....
Toivon vain, että saisin aivan uutta potkua elämääni ja jaksaisin taas hymyillä kuin silloin joskus....kauan sitten! Halauksia!
Vastaukset 3
Vanhimmat
siltä että nyt olisi syytä mennä juttelemaan mielenterveystoimistoon jollekin ammattilaiselle. Jo tuo, että perheessäsi on ollut mielenterveysongelmia on jo syy. Ehkä tuo lapsuutesi on noussut pintaan ja olet herkkänä sen vuoksi. Olet vielä tosi nuori, joten sinulla on kaikki mahdollisuudet opiskella uuteen ammattiin! Älä huoli! Tosi monet toteuttavat haaveensa uudesta ammatista vielä keski-ikäisinäkin.
Varmaankin ammattiauttaja ja lääkitys voisi olla sulle hyvä juttu. Mikä se päällimmäinen murheesi sitten oikein on? Onko se just se että jouduit olemaan se ainoa ns. aikuinen perheessä ja "äitinä" sille siskollesi? Nyt sä olet ihan oikeasti aikuinen, joten mikään muu kuin asunnon saaminen ja raha ole esteenä sinne pääkaupunkiseudulle muuttamisessa. Ammattikouluja ja kursseja piisaa, jos nykyinen ammatti ei nappaa pitemmän päälle, ja haluat opiskella jotain muuta. Sun elämässä pyörii miehiä, joten saat rakkautta ja ystävyyttä. Mutta kun sä olet niin maassa, niin seurustelukaan ei oikein kiinnosta sua. Miksi sitten aloit seurustelemaan uudelleen, vaikka sun oikeastaan pitäisi selvitellä niitä umpisolmujasi siellä pääkopassasi. Haaveetkin voi toteuttaa, jos ne eivät ole mitään älyttömiä. Sekö sun voimattomuutesi ja saamattomuutesi sua eniten ärsyttää?
vaikea on ketään neuvoa tai ohjeistaa siispä näin katson elämääni itse. oon ollut enemmän murhemielin kuin auringon alla vaikka periaatteessa kaikki on ollut hyvin. tosin en haluakkaan toisenlainen olla vaikka onkin raskaampaa elää tällä sydämmellä se on kuitenkin oma ja ennen kaikkea kaunis vaikka herkkä onkin. tahtoo sanoa et mulla on mielikuva mikä menee yksinkertaisuudessaan jotenkin näin. tunne ihminen vaatii hirvittävästi oikeanlaista huomiota voidakseen elää, mut oikein hoidettuna antaa vastaavasti taas hämmentävän paljon kaikille ympärillä oleville. ainoa asia mihin kukaan voi oikeasti vaikuttaa on oma ulosanti niinpä pitkinhampain oon omaani koittanut muokata ja kyllä se tehokasta onkin paremmin voin kuin ennen. tuli mitta täyteen kaikkea ja kaikkia kohtaan syystä et paljon on asioita päin v**tua tässä ajassa ja paikassa. ajattelin et niin tai näin mä yritän haistakoot muut pitkät pyrin vain tekemään itse asiat niin et voin olla ylpeä itsestäni. nyt kun oon saanut siitä kiinni on suuntakin parempi, täytyy välillä vaan keskittyä ihan hulluna et löytyy joka asiasta se lanka esim. on uskollinen perusluonne ja kaikki periaatteessa hyvin mut murhepainaa ja kaipaa jotain mitä ei oikein tiedä itsekkään eikä varsinkaan kukaan toinen. ne asiat mitä tarvii uupuu ja se tietty oireilee tavalla mistä saa yleensä vielä huonon omantunnon kiitokseksi suotta. pienet asiat on tunne ihmiselle tärkeitä tarkkaavaisia kun ovat eikä niitä tunnu monikaan ymmärtävän hymy kosketus yms.hellyyteen ja läheisyyteen liittyvät asiat jätetään liian vähälle ja niistä maksetaan pahoinvoinnilla, mihin tunne ihminen ensimmäisenä kaatuu, minkä jälkeen siitä vielä syyllistetään samaan rahaan. oops nyt tuli kiire töihin, luulen et kaava on itse asiassa yllättävän yksinkertainen, on sen verran vaan tuore etten sitä osaa oikeaan lyhyeen muotoon vielä asettaa. mut jos ajatuksia vaihtaa tahdot....