Vietin viehkeän illan naisen seurassa ja totesin yöhön livahtaessani, että naisissa on jotain pelottavaa. Vaikka mies saattaa käyttäytyä suhteessa vastuuttomasti ja paeta ongelmia, niin toisaalta naiset voivat määrittää suhteen tilan tavalla, jota on vaikea ymmärtää.
Parisuhteen yhtenä perusperiaatteena voidaan kai pitää ajatusta, että kumpikin osapuoli on sellainen kuin on ja ainoastaan tekoihin voi vaikuttaa. Omien (rajallisten) kokemuksieni perusteella naista ei voi kuitenkaan tyydyttää teoilla ja yrittämisellä, vaan hän kokee suhteen monimutkaisemmin.
Tämän monimutkaisuuden hyväksyminen on minulle vaikeaa. Naiseen on vaikea luottaa ja sen vuoksi sitoutua, koska tuntuu siltä, että hän rankaisee armotta virheistä, mutta ei toisaalta ole peruskiitollinen yrittämisestä ja teoista. Yrittäminen ja teot eivät auta, jos naisen kokemus suhteen ehjyydestä jaa vajaaksi.
Olisi helpompaa, jos naisen kokemus suhteen onnellisuudesta olisi selvemmin yhteydessä miehen tekoihin ja yrittämiseen. Tällöin suhdetta voisi hallita. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kovallakaan yrittämisellä ei pitkälle pötkitä. Viimeistään arjen alkaessa kaikki on arpapeliä. Toimii jos on toimiakseen. Ja vaatimuksetkin saattavat muuttua.
Kai tämä toimii toisinkinpäin, mutta miehillä syyt ovat minusta selvempiä kuten vieras nainen ja uuden seksin jännitys. Naisen kokemusta ja motiiveita on sen sijaan vaikea arvata.
Parisuhteen yhtenä perusperiaatteena voidaan kai pitää ajatusta, että kumpikin osapuoli on sellainen kuin on ja ainoastaan tekoihin voi vaikuttaa. Omien (rajallisten) kokemuksieni perusteella naista ei voi kuitenkaan tyydyttää teoilla ja yrittämisellä, vaan hän kokee suhteen monimutkaisemmin.
Tämän monimutkaisuuden hyväksyminen on minulle vaikeaa. Naiseen on vaikea luottaa ja sen vuoksi sitoutua, koska tuntuu siltä, että hän rankaisee armotta virheistä, mutta ei toisaalta ole peruskiitollinen yrittämisestä ja teoista. Yrittäminen ja teot eivät auta, jos naisen kokemus suhteen ehjyydestä jaa vajaaksi.
Olisi helpompaa, jos naisen kokemus suhteen onnellisuudesta olisi selvemmin yhteydessä miehen tekoihin ja yrittämiseen. Tällöin suhdetta voisi hallita. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kovallakaan yrittämisellä ei pitkälle pötkitä. Viimeistään arjen alkaessa kaikki on arpapeliä. Toimii jos on toimiakseen. Ja vaatimuksetkin saattavat muuttua.
Kai tämä toimii toisinkinpäin, mutta miehillä syyt ovat minusta selvempiä kuten vieras nainen ja uuden seksin jännitys. Naisen kokemusta ja motiiveita on sen sijaan vaikea arvata.
Vastaukset 42
Vanhimmat
ollaan yksilöitä. Itse arvostan miehen tekoja ja yritystä. Hienoa! Tuputtaa toiselle ei kannata, mutta muuten kun tietää mistä toinen tykkäisi. Miehen kannattaa "salaa" selvittää mistä nainen pitää. Ja toisinpäin.
"Itse arvostan miehen tekoja ja yritystä. Hienoa!"
Niin, asiaa voi tarkastella monelta kantilta. Ehkä yleistykseni peustuu siihen, että edellinenkin suhteeni päättyi, vaikka nainen totesi, että
-olet yrittänyt kovasti
-et ole tehnyt mitään väärin.
Näitä samantapaisia juttuja tuntuu silloin tällöin olevan. En tiedä olenko väärässä, mutta vaikuttaa siltä, että mies sietää suhdetta paremmin, jos arki vain jotenkuten toimii. Nainen sen sijaan kaipaa sitä jotain. Kovakaa yrittäminen ei auta, jos se jokin puuttuu.
sellaista sielujen välistä yhteyttä ja läheisyyttä, jota nainen kaipaa.
Sanotaan, että mies osoittaa välittämisensä esim. remontoimalla taloa tai jollakin muulla konkreettisella tavalla. Se on tietenkin hienoa ja oikein hyvä juttu, mutta toisaalta sellaiseen hommaan kelpaa melkein kuka tahansa remonttitaitoinen mies, jonka voi vaikka palkata paikalle työtä tekemään. Sielunkumppania ei niin vaan palkatakaan. Sielunkumppanissa on jotakin enemmän kuin remonttireiskassa. Olkoonkin, että remonttireiska olisi kuinka mukava ja osaava mies. :)
"sellaista sielujen välistä yhteyttä ja läheisyyttä, jota nainen kaipaa."
Sepä se. On helppo tiskata useammin. On helppo siivota useammin. On helppo sanoa naiselle kauniita sanoja useammin. On helppo hieroa naisen hartioita useammin. On helppo kuunnella naista enemmän. On helppo käydä useammin naisen kanssa teatterissa, leffassa, matkoilla tai vaikka runoillassa.
Mutta valitettavasti nämä tämänkaltaiset teot eivät takaa mitään, jos se jokin puuttuu tai katoaa.
sille mitään mahda. Nainen ilmeisesti vaan vaatii kumppaniltaan enemmän kuin mies. Mutta hei, en usko että kaikki naiset edes haluavat mitään sielunkumppania. Joillekin riittää oikein hyvin työteliäs ja huomaavainen mies ilman mitään sen kummempaa sielunkumppanuutta. Ja sitä paitsi sinäkin voit löytää juuri sellaisen naisen itsellesi, jonka kanssa sielut synkkaavat samassa tahtilajissa.
Mä olen aina luullut, että mies ei jaksa pitkään naisen kanssa, jonka korvien väli ei ole tarpeeksi stimuloiva.
"Mutta hei, en usko että kaikki naiset edes haluavat mitään sielunkumppania."
Minä tahtoisin sielunkumppanin, mutta en usko sielunkumppanuuden kestävän ilman työtä. Jos pari viihtyy yhdessä ihastuneena ja heillä on puhuttavaa, niin mihin tuo kumppanuus katoaa arjen alkaessa?
ilmenee vasta sen ihastumisen jälkeen, jos on ollakseen. Ihastuessa kumppani tuntuu aina sielunkumppanilta, vaikkei sitä olisikaan.
Mutta totta tuo, että suhteen eteen tulee tehdä työtä.
yksi ihminen, oli sitten mies tai nainen, koska suhteessa on ja toimii kaksi ihmistä. Jos haluat suhteen, jota voit hallita, hanki koira.
"Jos haluat suhteen, jota voit hallita"
Miksi suhteen hallinta näyttää kadonneet viime vuosikymmeninä ja erityisesti viime vuosina? Olisiko syy se, että ihmiset ovat alkaneet vaatia enemmän juuri sitä jotain? Ennen on tyydytty vähempään.
muuta vaihtoehtoa kuin olla miehen hallittavana. Miehen taholta kaikki piti sietää ja kaikkeen piti alistua kunnes se kuolema erottaa. Silloin naisen elämä ilman miestä oli perin hankalaa ellei mahdotonta. Nyt nainen laskee kerrankin miehen plussat ja miinukset ja päättää sitten kannattaako yhteiselämän autuudessa enää jatkaa.
"Nyt nainen laskee kerrankin miehen plussat ja miinukset ja päättää sitten kannattaako yhteiselämän autuudessa enää jatkaa."
Voiko tuollaisella asenteella rakentaa lainkaan pitkää suhdetta? Luulisi että rakkaudessa on kysymys ennen kaikkea siitä, että haluaa nähdä toisen kauniisti.
Eihän parisuhde koskaan mitään suurta autuutta ole ihastuksen mentyä ohi. Silloin pitäisi oppia tyytymään. Molempien.
parisuhde? Tottakai kannattaa kiinnittää mieluummin huomio toisen positiivisiin kuin negatiivisiin puoliin. Mutta jos ei natsaa niin ei.
pitkää suhdetta, mutta se vaatii mieheltä että niitä plussia on miinuksia enemmän. Ai suuri kaunis rakkaus? Sitäkin tiettävästi on, vaikka esimerkkejä on harvassa. Kyllä naiset ovat ennen tinkineet hyvinkin paljon vaatimuksistaan, joka tapauksessa nuoruutensa haaveista ja unelmista, ja tyytynyt siihen, mitä on sattunut olemaan tarjolla. Mutta kuten totesin, nyt sitä pakkoa ei enää ole ja tylsää miestä ei tarvitse sietää. Nainen vihdoin tajusi että ellei hän tarvitse liikkuessaan fyysistä tukea, mikään ei estä häntä opettelemasta itsellistä elämää. Yleensä nainen elää mielummin vaikka yksin kuin tyytyy epätyydyttävään parisuhdekompromissiin.
jos koet naiset pelottavaksi. Täytyy sanoa, että en ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta, ja kirjoituksesi oli erittäin hyvä.
Miehen (puhun tässä nyt keskivertomiehestä) kaiken toiminnan taustalla piilee todennäköisesti erilainen logiikka kuin naisilla. Mies yrittää miellyttää naista samalla konkreettisella tavalla kuin haluaisi itseään miellytettävän, tosin eri teoilla. Ja hän näkee teon ja tuloksen välisen yhteyden suorempana ja konkreettisempana.
Mies voi esim. ajatella "rakennan perheelleni talon, ja osoitan samalla vaimolleni, kuinka häntä arvostan ja rakastan". Nainen taas voi kokea tilanteen siten, että mies vain raataa raksalla ja laiminlyö suhdetta, eikä osaa arvostaa miehen työpanosta, jonka tämä tekee itseasiassa rakkaudenosoituksena vaimoaan kohtaan. Seurauksena on vain kränää ja pahimmassa tapauksessa avioero.
Naiset osoittavat rakkauttaan ja arvostustaan abstraktimmalla tasolla. Jotkut miehet kokevat naisten roikkuvan heissä, koska aina pitäisi tietää toisen menemisistä ja tulemisista, viettää aikaa yhdessä. Mutta tämä on naisen tapa osoittaa kiintymystä. Sitten kun nainen ei enää osoita kiinnostusta edellämainitulla tavalla, suhde on karilla.
Ja samanlaista käyttäytymistä he odottavat miehiltä, koska jokainen pitää omaa toimintatapaansa kriteerinä, se lienee inhimillistä. Yksittäiset, useatkaan teot eivät siis ole niin ratkaisevia kuin henkinen yhteys. Yhdessä olo, kiinnostuksen säilyminen naista kohtaan myös muussakin yhteydessä kuin seksin muodossa on naiselle tärkeää.
Toki em. kaltaiset teot ovat tärkeitä, varsinkin niiden tärkeyden huomaa vasta siinä vaiheessa kun niitä ei enää ole. Mutta moni nainen on mahdollisesti vielä onnellisempi, jos mies joskus soittaa vaimolleen kesken työpäivän ja kyselee kuulumisia. Tai katsoo vaimonsa kanssa jotain soopaa televisiosta, on läsnä ja keskustelee tämän kanssa.
Olen vakuuttunut siitä, että nainen pystyy hyvin pian sanomaan, onko mies hänelle potentiaalinen kumppani. Ja monilla naisilla tuntuu olevan jossain aivojen kolkassa joku mies, jonka perään he ovat haikailleet viimeiset kymmenen vuotta, koska he kokivat ko. henkilön olevan "se oikea".
Siinä tilanteessa uutterinkin, perheensä eteen raatava mies jää naisen ajatuksissa kakkoseksi, jos henkinen yhteys puuttuu.
Eli miksi naiset rakastuvat renttuihin? Koska kyseinen renttu antaa heille sitä, mitä he tarvitsevat. Rakkautta, läheisyyttä, kiinnostusta, ja he kokevat miehen olevan "se oikea". Moiset asiat painavat naisen vaakakupissa paljon.
Ja miksi naiset pettävät? Todennäköisesti siksi, että se saavat läheisyyttä, jota omalta mieheltä ei saa.
Kaikkein kauheimpia ovat tapaukset, joissa pitkä avioliitto päättyy eroon, koska nainen kokee, että mies ei enää rakasta. Mies puolestaan sanoo kertoneensa vaimolle hääpäivänä rakastavansa tätä. Ja oli kuulemma luvannut myös ilmoittaa, mikäli tilanteeseen tulee muutoksia. Niinpä niin...
"Siinä tilanteessa uutterinkin, perheensä eteen raatava mies jää naisen ajatuksissa kakkoseksi, jos henkinen yhteys puuttuu."
Miksi naiset edes rupeavat suhteeseen, jos henkinen yhteys puuttuu? Voihan seksiä harrastaa ilman sitoutumistakin.
Ja miksi henkinen yhteys tuntuu säilyvän ihastuksen ajan - muutaman vuoden - mutta katoaa sitten?
Enemmän minusta haiskahtaa siltä, että naiset kaipaavat jatkuvaa ihastumisen tunnetta. He haluavat suhteen, jossa tunteita ruokitaan ihan koko ajan, vaikka sellaisen suhteen rakentaminen käytännössä on mahdotonta.
Jos kaipaa elämäänsä jännitystä ja uutuudenviehätystä, niin minusta on viisaampaa pettää kuin kokeilla uusia suhteita, koska tilastollisesti tarkastellen uudet suhteet epäonnistuvat vielä varmemmin kuin vanhat.
taisi nyt jäädä sinulta ymmärtämättä.
"He haluavat suhteen, jossa tunteita ruokitaan ihan koko ajan, vaikka sellaisen suhteen rakentaminen käytännössä on mahdotonta."
Kyllä, naiset todellakin haluavat suhteen, jossa tunteita ruokitaan koko ajan. He haluavat tuntea olevansa rakastettuja, koko ajan, joka päivä, aina viimeiseen hengenvetoon asti.
Sellaisen suhteen rakentaminen EI ole mahdotonta. Voisitko kuvitella yrittäväsi hieman enemmän? Koska suhde on aina antamista ja ottamista. Kumpikaan osapuoli ei saa toimia vain sillä tavalla, jonka itse kokee olevan se oikea tapa.
Eli miehet voisivat yrittää miellyttää vaimoaan myös kyselemällä joskus kuulumisia tai olemalla läsnä ja keskustelemalla. Onko se liikaa? Jos on, niin paras jatkaa yksineloa.
Samoin naiset voivat osoittaa miehelleen konkreettisella tavalla rakkauttaan. Ja siihen käyvät aivan yksinkertaiset asiat, kuten ruoan laitto työpäivän päätteeksi, niskahieronta tai jotain vastaavaa.
Jos ei viisti nähdä vaivaa toisen vuoksi, niin suhde ei onnistu.
"Miksi naiset edes rupeavat suhteeseen, jos henkinen yhteys puuttuu?"
Naiset kuvittelevat miesten alkuajan innostuksen olevan aitoa, he kuvittelevat sen riittävän koko loppuelämän. Siksi he alkavat suhteeseen. Mutta jos miehen valmius yrittää lopahtaa, naisen kiinnostus lopahtaa. Lapsia on ehkä jo tullut, ja molemmat osapuolet sinnittelevät suhteessa.
Kysymys ei ole uutuudenviehätyksestä, vaan välittämisestä ja kiintymyksen osoituksesta. Kumpikin osapuoli tekee sitä omalla tavallaan ja odottaa erilaisia rakkaudenosoituksia. Mutta ihminen on ajatteluun kykenevä, oppiva olento. Näin ollen voimme nähdä vaivaa puolisomme vuoksi, koska suhteen eteen on aina tehtävä töitä. Edellyttäen että haluamme.
"Voisitko kuvitella yrittäväsi hieman enemmän?"
Voisin tietenkin, mutta eiväthän naiset itsekään näytä aina tietävän, mitä tahtovat, koska "se jokin" on ei-sanallista eikä perustu tekoihin. "Se jokin" vain on. Ei sitä pysty luomaan. Joissain miehissä vain on "se jokin". Suhteessakin saattaa olla "se jokin" aikansa, mutta se myös saattaa yllättäen kadota.
Välillä naiset ahdistuvat liiasta läheisyydestä, välillä välinpitämättömyydestä. Välillä asioista olisi oltava hiljaa, välillä puhuttava. Edellisessä suhteessani minua moitittiin sekä siitä, että analysoin ja kyselin liikaa enkä antanut omaa tilaa, että siitä, etten ottanut huomioon ja olin poissaoleva.
Kun kysyin, mitä voisin tehdä toisin, vastaus oli, "ettet mitään". Toisin sanoen yrittäminen, teot ja asenne eivät vaikuta, vaan ratkaisevaa on "se jokin". Jos nainen tulee suhteessa tulokseen, että tästä puuttuu "se jokin", niin se on sitten siinä.
Valitettavasti.
Mutta eikö miestenkin mielestä joissakin naisissa ole "jotain", mitä toisissa ei ole? Eikö jokainen mieskin ole joskus hullaantunut johonkin naiseen ja ajatellut (näin kärjistettynä), että "tuon naisen minä haluan"? Ja tehnyt melkein kaikkensa sen eteen?
Se, kenet me koemme "siksi oikeaksi", riippuu paljolti myös niinkutsutusta kemiasta. Alitajuntaamme ohjataan hajujen, hormonien, visuaalisten seikkojen perusteella. Kukaan ei voi loppujen lopuksi sanoa, mitä se jotain loppujen lopuksi on/oli.
Ja ajan myötä voi myös käydä niin, että "se jokin" ei enää tunnukaan sopivalta, koska me yksinkertaisesti muutumme vuosien ja vuosikymmenten aikana. Kehitys on aivan luonnollista. Ja nykyisin avioliitto/suhde ei enää ole samanlainen "toimintayksikkö" kuin ennen, eli yhdessä pysyttiin hamaan kuolemaan saakka, koska "se nyt vain on niin".
Nykyisin odotukset ovat erilaisia, suhteen tarkoituksena ei enää ole primitiivinen yhdessä elossapysyminen, vaan suhteelta odotetaan ennemminkin henkistä turvaa ja tukea. Ja silloin moiset seikat tulevat tietysti etualalle ennemminkin kuin onko mies hyvä karjankasvattaja ja nainen hyvä leipuri.
Ajat muuttuvat, samoin osapuolille asetetut vaatimukset.
Ihmiset, tunteet ja tilanteet muuttuu, se on osa elämää. Yritäpäs saada pysymään virtaava vesi paikallaan.
Työtä se vaatiikin että kaksi kasvavaa ja kehittyvää ihmistä pysyy yhdessä. Työn lisäksi halua pysyä yhdessä. Jos halut muuttuu matkan varrella minkä sille voi, yleensä siihen on kai jokin syy kuitenkin.
Jotkut ihmiset on niin vasta-alkajia suhteissa ettei oo hajuakaan miten siinä olla niin että juttu toimisi, ei ihmisiä muutenkaan ole tehty suhteita varten..epäilen. Loogista että on yhdessä sen aikaa kun jälkikasvua tekee.
"Mutta eikö miestenkin mielestä joissakin naisissa ole "jotain", mitä toisissa ei ole?"
On toki, mutta ainakin minulle selviää jo seurustelun alkuhetkillä, minkätyyppisestä ihmisestä on kysymys. Enkä edes ihastuksen huumassa tee sellaista oletusta, että hän olisi täydellinen ja virheetön.
"Se, kenet me koemme "siksi oikeaksi", riippuu paljolti myös niinkutsutusta kemiasta. Alitajuntaamme ohjataan hajujen, hormonien, visuaalisten seikkojen perusteella. Kukaan ei voi loppujen lopuksi sanoa, mitä se jotain loppujen lopuksi on/oli."
Tässä on sellainen ongelma, että jos ihastumisen ohi mentyäkin kuuntelee ehdoitta kemiaansa ja tunteitaan, niin suhteella ei ole kummoisia mahdollisuuksia onnistua. Ihastuksen jälkeen suhde pitää rakentaa ikään kuin uudestaan ja hyväksyä se, että sydänten suuri yhteinen rytmi vaimenee ja epätahdistuu ja sammuu välillä kokonaan.
"Ja ajan myötä voi myös käydä niin, että "se jokin" ei enää tunnukaan sopivalta, koska me yksinkertaisesti muutumme"
On paljon parista kiinni, antaako se muutoksen tuhota suhteensa vai ei.
"vaan suhteelta odotetaan ennemminkin henkistä turvaa ja tukea."
Juuri näin. Siksi välillä toivonkin, että olisin syntynyt homoksi, koska nykynaiseen on vaikea luottaa. Häneen ei voi enää henkisesti turvata, koska jos "se jokin" katoaa, niin suhde on sitten siinä.
että suhteen jatkuessa pelkkien vaistojen kuunteleminen ei riitä. Mutta ei riitä pelkkä järkikään.
Jos toimiva kemia puuttuu suhteesta kokonaan, suhteesta tulee juuri sellainen suhde, jossa yhteinen eloonjäänti ja nykymaailmassa ehkä toimiva kumppanuus pitävät suhdetta koossa.
Mutta ei se riitä. Väitänpä, että kukaan itseään kunnioittava moderni nainen ei kykene harrastamaan esimerkiksi seksiä miehen kanssa, jota kohtaan ei TUNNE mitään missään muodossa, paitsi ehkä sisko-veli -tyyliin.
En halua leimata miehiä koneiksi, mutta uskon kuitenkin, että miehelle seksi on jollain tavalla fyysisempää kuin naiselle. Miehet kiihottuvatkin enemmän mekaanisista asioista kuin naiset. Naisilla seksi tapahtuu, tai saa ainakin alkunsa, korvien välissä.
Eli pelkkä ratioaalisuus ei pidä ONNELLISTA suhdetta koossa, ainakaan naisilla.
"Eli pelkkä ratioaalisuus ei pidä ONNELLISTA suhdetta koossa, ainakaan naisilla."
Arvaan kuitenkin, että parhaiten menestyvät ne suhteet, joissa realismi on kunniassa. Esimerkiksi meillä länsimaissa paljon pelätyt järjestetyt avioliitot ovat kuulemma usein sangen onnellisia. Niissä ei etsitä onnea vaan järjestetään yhteinen elämä mahdollisimman mukavaksi.
Hyvin taitavat menestyä myös niiden lasten suhteet, jotka ovat nähneet vanhempiensa tekevän käytännön työtä suhteen eteen. Ehkä lehtihyllyistä on tullut liian voimakkaita kasvattajia. Vastikään katselin, mitä nuorille naisille tai tytöille tarjotaan ja onhan se aika rajua mielikuvakamaa. Kaukana todellisuudesta.
Miksi ihmeessä moderni nainen, joka elättää itse itsensä, kituuttaisi suhteessa miehen kanssa, jota ei rakasta?
Seksiä saa muualtakin, toimeentulo on taattu, eikä läheisyyttä ei saa sellaisestakaan suhteesta, joka toimii vain rationaaliselta pohjalta.
Miksi ihmeessä, sano yksi järkevä syy?
"Miksi ihmeessä moderni nainen, joka elättää itse itsensä, kituuttaisi suhteessa miehen kanssa, jota ei rakasta?"
Miksi moderni mies, joka elättää itsensä ja selviää kotitöistä ja pitää ruoanlaitosta eläisi suhteessa naisen kanssa, johon ei tunne suurta intohimoa ja polttavia tunteita?
Minun tapauksessani siksi, että arvostan paljon jaettua arkea. Minusta olisi kiva tulla kotiin, jossa odottaisi tai johon tulisi ihminen, joka osoittaisi kunnioitusta, hyväksyntää ja kumppanuutta. Ihastuminenkin on suloista, mutta ei se vedä vertoja hiljaiselle yhteiselle jakamiselle ja olemiselle.
Ongelma on nimenomaan käsite rakkaus siinä merkityksessä kuin mielikuvateollisuus meille sitä tyrkyttää. Sellaista rakkautta ei näet ole. Nykyään ihastumista nimitetään rakkaudeksi ja rakkautta arjeksi tai tylsyydeksi.
onkin, että suhteessa on riittävästi rakkautta ja kiintymystä. Koska muuten kunnioitusta ja hyväksyntääkään ei liene olemassa?
Kyllä "oikeaa" rakkautta on olemassa. Ehkä et vain ole vielä löytänyt sitä oikeaa.
Tosin rakkauskin muuttuu ajan kuluessa ja suhde vaihtuu arjeksi. Mutta rakkaus ei silti häviä ihannetapauksessa mihinkään.
"onkin, että suhteessa on riittävästi rakkautta ja kiintymystä. Koska muuten kunnioitusta ja hyväksyntääkään ei liene olemassa?"
Kunnioitus ja hyväksyntä saavutetaan teoilla, yleisellä inhimillisellä asenteella ja peruskäytöstavoilla, joihin kuuluu mm. toisen huomioiminen. Niistä seuraa kiintymystä ja rakkautta.
Ihastuminen voi hypätä esiin ennen tekoja tai jopa ennen sanoja, mutta rakkaus on vuosien rakennustyön tulos. Se ei synny hetkessä eikä se myöskään ole välttämättä suora jatko ihastumiselle.
"Mutta rakkaus ei silti häviä ihannetapauksessa mihinkään."
Kuinka paljon näitä tapauksia on? Alle prosentti arvaan.
Luin kirjaa onnellisista pitkistä (elinikäisistä) avioliitoissa ja siinä mm. joku tuumi, että välissä oli vähän heikompi kymmenen vuoden jakso, mutta kyllä sellaisista työllä ja kärsivällisyydellä selviää. Tässä on se pointti. Tyydytäänkö siihen mitä on ja ollaan onnellisia siitä vai etsitäänkö koko ajan parempia fiiliksiä.
on ehkä syytä todeta, että käsityksemme rakkaudesta tuntuu olevan niin erilainen, että se olisi ehkä kannattanut määritellä jo heti keskustelun alussa..?
"on ehkä syytä todeta, että käsityksemme rakkaudesta tuntuu olevan niin erilainen, että se olisi ehkä kannattanut määritellä jo heti keskustelun alussa?"
Käsityksemme totisesti on erilainen. Tunnen useampia pitkiä liittoja eikä niissä yhdessäkään toteudu rakkaus siinä mielessä kuin sinä sen määrität. Kumppanit ovat toisilleen enemmän ystäviä kuin rakastavaisia. Arki pyörii tottumuksen varassa.
Ehkä toisenlaisiakin pitkiä liittoja on, mutta normiksi niistä ei ole.
Mielenkiintoinen ketju teillä, ja paljon asiaa olette puhuneet.
Mun on kuitenkin pakko heittää välistä tähän kun murehdit:
"Edellisessä suhteessani minua moitittiin sekä siitä, että analysoin ja kyselin liikaa enkä antanut omaa tilaa, että siitä, etten ottanut huomioon ja olin poissaoleva.
Kun kysyin, mitä voisin tehdä toisin, vastaus oli, "ettet mitään". Toisin sanoen yrittäminen, teot ja asenne eivät vaikuta, vaan ratkaisevaa on "se jokin". Jos nainen tulee suhteessa tulokseen, että tästä puuttuu "se jokin", niin se on sitten siinä."
Tämä exäsi vaikuttaa ainakin esimerkistäsi lukien ihmiseltä, joka oli hyvin hukassa itsensäkin kanssa, eihän hän tiennyt mitä todella haluaa. Ehkä hänellä oli oma kehityskriisinsä ja purki pahan olonsa, epätietoisuutensa sinuun.
Mietin vain teetkö itsestäsi turhan syntipukin ja yrität kuitenkin liikaa? Kyllähän suhteessa on kaksi ihmistä ja molempien tulee hoitaa suhdetta, kuunnella toista ja yrittää löytää kompromisseja. Ja yrittää kasvaa itsekin ihmisenä niin suhteessa kuin sen ulkopuolisessa elämässä.
Ja eihän se kumppani voi kuitenkaan mun elämää elää, vaan täytyy osata katsoa myös peiliin ja miettiä miten aikoo omaa elämäänsä elää. Silloin osaa kertoa myös kumppanilleen mitä häneltä mahdollisesti haluaa, miten hän voi tukea sekä vastavuoroisesti kuulla mitä toinen haluaa ja miten näistä yhteiselo sitten muodostetaan.
Ehkä on totta et miehet ja naiset haluavat hieman erilaisia asioita suhteelta, käsittävät rakkauden ja sen osoittamisen eri tavoin. Uskon kuitenkin et puhumalla avoimesti asioista ja uskaltamalla huomata sen mitä itse oikeasti on ja haluaa olla, pystyy huomioimaan toisenkin tarpeet ja kuvailemasi yhteiselo tappavan tylsää arkea eläen on mahdollinen. Ja uskon että sitä suurin osa naisistakin loppujen lopuksi haluaa!
"Tämä exäsi vaikuttaa ainakin esimerkistäsi lukien ihmiseltä, joka oli hyvin hukassa itsensäkin kanssa, eihän hän tiennyt mitä todella haluaa."
Hukassahan hän oli, mutta siitä huolimatta kohteli minua kunnioittavasti sekä erotessa että eron jälkeen. Välimme ovat tälläkin hetkellä hyvin läheiset ja lämpimät.
Minua jää näissä tällaisissa eroissa ärsyttämään, jos erolle ei pysty nimeämään selvää syytä. Olisi helpompaa, jos eksä vaikka olisi rakastunut johonkuhun, mutta kun ei. Ero vain tapahtui ilman mitään nimettyä syytä. Edes rakkautta ei näytä puuttuvan, ei edelleenkään.
"Mietin vain teetkö itsestäsi turhan syntipukin ja yrität kuitenkin liikaa?"
Tuossa on sikäli viisaita sanoja, että toimiva suhde on toimivaa vaihtoa. Suhteessa ei pitäisi ainoastaan antaa vaan myös ilmaista tarpeensa ja vaatia. Ehkä suhteemme hajoamiseen vaikutti osaltaan se, että se muuttui yksipuoliseksi. Minä annoin ja vaimo otti ja kärsi sitten syyllisyyttä epätasa-arvoisesta asetelmasta.
Mun mielestä on hienoa jos pystyy eroamaan ilman suuria draamoja, riitoja, loukkaamisia. Yleensähän se lopullinen syy ei välttämättä ole kuitenkaan esim. se pettäminen. Kyllähän ne ongelmat ovat alkaneet jo ennen pettämistä ja siellä ne syyt ovat, pettäminen on vain epäkypsä, radikaali ratkaisu pahaan oloon ja ongelmiin suhteessa.
Jos pystyy selvittämään asiat, tai sitten vaikka päätyä lähtemään eri teille ennen kui tehdään tyhmyyksiä, kertoo jo paljon suhteen avoimuudesta ja siitä rakkaudesta toista kohtaan.
Ja taisit itse sitten keksiä sen syynkin miksi "se jokin" tuntuu puuttuvan suhteistasi.. ;) Kyllähän jokainen haluaisi saada, mutta jos rakastat toista haluaa myös antaa kaikensa. Ja jos ei tiedä tai pysty antamaan sitä mitä toinen haluaa, voi tuntua hyvinkin ahdistavalta, riittämättömältä jne..
Puhuit alussa luottamuksesta, et pysty luottamaan naisiin. Juuri siksi et varmaan pysty kertomaan mitä haluat, silloinhan toinen pystyy loukkamaan ja haavoittamaan.
Väitit etteivät naiset tiedä mitä haluavat, etsivät jotain unelmaa rakkaudesta ja ettei heille riitä pelkkä yhteinen elo, arkinen aherrus ja välittäminen.
Toisaalta tästä saa sen kuvan ettet itse ole valmis antamaan itsestäsi sen enempää toiselle, uskaltamaan luottaa, näyttää herkät ja tarvitsevat puolesi?!? Olisitko itse valmis suhteeseen jossa toinen ei koskaan päästäisi "henkisesti" lähelle?
"Toisaalta tästä saa sen kuvan ettet itse ole valmis antamaan itsestäsi sen enempää toiselle, uskaltamaan luottaa, näyttää herkät ja tarvitsevat puolesi?"
Tämäkin on yksi paradoksi. Naiset toivovat avointa ja tunteensa ja tarpeensa näyttävää miestä, mutta kun alan näyttää tunteitani ja tarpeitani ja kertoa sisimmästäni, he pistävät jarruja päälle.
Eli avoimuuskin kai merkitsee naisille yhtä parisuhdeleikin osaa. Todellinen avoimuus ja itsensä paljastaminen voi olla suhteelle todella tuhoisaa. Se ei suinkaan ole aina rakentavaa. Siksikö naiset eivät sitä oikeasti toivo?
En kyllä ihan allekirjoita tuota..
"Tämäkin on yksi paradoksi. Naiset toivovat avointa ja tunteensa ja tarpeensa näyttävää miestä, mutta kun alan näyttää tunteitani ja tarpeitani ja kertoa sisimmästäni, he pistävät jarruja päälle."
Oletko varma ettet itse vain oleta toisen tekevän niin ja suhtaudu siihen niin? Monesti pelkojaan alkaa toteuttaa..
Eli uskallat mielestäsi luottaa ja avaudut naisellesi, mut odotat tiettyä reaktiota ja samalla jo itse alat käyttäytyä sen mukaisesti. Et anna toiselle edes tilaisuutta reagoida kertomaasi?
Itse ainakin edellisessä suhteessa tein näin, onneksi mieheni sen huomasi ja sanoikin päin naamaa. Helppoahan on olla avoin ja laittaa toisen vastaus jo valmiiseen muottiin, kuulematta oikeaa vastausta..
Ei se aina ole naisen vika ettei avoimuutta hyväksytä tai et nainen osaisi aina olla avoin..
miehen aukaistessa suunsa. Jos "se jokin" on ennen kuin mies aukaisee suunsa, niin "se jokin" voi hyvinkin hävitä sitten, kun mies sen suunsa saa auki.
kannatakaan paljastaa tunteitaan. Aivan kuten naisen ei kannata väärän miehen seurassa paljastaa tunteitaan. Väärä ihminen on sellainen, joka ei välitä toisesta tarpeeksi.
"Olisi helpompaa, jos naisen kokemus suhteen onnellisuudesta olisi selvemmin yhteydessä miehen tekoihin ja yrittämiseen. Tällöin suhdetta voisi hallita."
Luepas tuo kohta uudestaan. Pyrit siis HALLITSEMAAN suhdetta! (ihan omien sanojesi mukaan)
Kyllä minäkin naisena nousen heti vastarintaan, jos/kun joku yrittää liikaa HALLITA minua!!!
"Luepas tuo kohta uudestaan. Pyrit siis HALLITSEMAAN suhdetta! (ihan omien sanojesi mukaan)
Kyllä minäkin naisena nousen heti vastarintaan, jos/kun joku yrittää liikaa HALLITA minua!!!"
Suhteen hallinta on tärkeää. Jos suhdetta ei hoida, se näivettyy ja kuolee. Suhdetta ei saa pitää itsestäänselvyytenä, vaan siitä on pidettävä kiinni. Se on suhteen hallintaa.
aloittaja tarkoitti lähinnä sitä, että suhde olisi molempien osapuolten hallittavissa. Hän tarkoittanee sitä, että suhteen onnellisuuteen ja toimivuuteen voisi konkreettisesti vaikuttaa teoilla. Silloin ei tarvitsisi "tallustaa haparoiden pimeässä", niin sanotusti.
"Hän tarkoittanee sitä, että suhteen onnellisuuteen ja toimivuuteen voisi konkreettisesti vaikuttaa teoilla."
Juuri sitä tarkoitan. Toivon, että kumpikin osaisi olla kiitollinen siitä, mitä toinen yrittää ja pystyy antamaan sen sijaan että haikailisi koko ajan jonkin mittaamattoman ja määrittelemättömän perään. Mitä enemmän haikailee, sitä vähemmän saa. Tyytyminen ja rajojen myöntäminen on onnen edellytys.
Minusta kunnioitus on sitä, että haluaa antaa arvon toisen teoille ja olemiselle. Tarpeista on neuvoteltava, rajoja asetettava ja joskus saa olla tyytymätönkin, mutta suhteellisuus on säilytettävä.
Ja ihannetilanne lienee se, että molemmat yrittävät antaa toiselle sitä mitä tämä tarvitsee. Molemmat yrittäisivät parhaansa ja tekisivät töitä suhteen eteen.
Kenenkään ei ole tarkoitus uhrautua, vaan molemmilla olisi eräänlainen luonnollinen miellyttämisen tarve kumppania kohtaan. Eli se tuottaisi iloa nähdä kumppanin ilahtuvan ja nauttivan jostain. Myös molemminpuolinen arvostus lisääntyisi ja kaikki edellämainittu vaikuttaisi suhteeseen positiivisesti.
Kuulostaa ihanan, naiivin idealistiselta. Mutta olen vakuuttunut siitä, että me kaikki voimme tehdä jotain suhteen eteen jos vain haluamme. Ja se palkitaan.
Suhteen "hoitaminen" on suhteen HOITAMISTA, suhteen "hallinta" on suhteen HALLITSEMISTA.
Niin.
"Suhteen "hoitaminen" on suhteen HOITAMISTA, suhteen "hallinta" on suhteen HALLITSEMISTA.
Niin."
Suhteen hallitseminen tarkoittaa tietoisuutta suhteen tilaan vaikuttavista tekijöistä eli on suhteen hoitamista. Suhteen hoitaminen sokeasti ei ole suhteen hoitamista, vaan teoilla ja seurauksilla pitää olle ennustettava yhteys.