Täällä on ihana purkaa omia ajatuksiaan ja omaa pahaa oloa tapahtuneesta. Ja joskus ehkä saakin hyviä neuvoja.
Muistakaa kaikki joita on petetty tai aikovat pettää Ettei maailma siihen lopu. Ei se nainen,mies ole se ainut maailmassa. Oma mielipiteeni on se ettei mikään oikeuta toista pettämään. Ei ikä kriisi ei pikku lapsi vaihe ei hellyyden puute tai mikään niistä miljoonista syistä joita ladellaan kun on kiinni jääty.
Jos arvostaa parisuhdettaan EI PETÄ!!!
Jos pettaa niin lähteköön kokonaan kiertoon. Sillä vaikka kuinka jälkikäteen kaduttaa sillä hetkellä kun toisen makuuhuoneessa on ei yhteisillä asioilla tai muistoilla tai millään ole minkäänlaista paino arvoa.
Pettäjät eivät ansaitse jatkaa petetyn kanssa!!!
Siinä vaiheessa jos jatkaa on pettäjä mitätöity täysin ja petetystä tulee tyhmä hölmö osapuoli mitä petetty ei todellisuudessa ole!
Kukaan samaa mieltä??????

Vastaukset 4
Vanhimmat
ei ole niin yksinkertaista
Tiedän ettei ole,mutta pitäisi olla. Siitä yritänkin muistuttaa kaikkia niitä epävarmoja ihmisiä. Tilanne tekee epävarmaksi! Koittakaa muistaa että kunnon mies/nainen olisi alunperin jättänyt tekemättä kuin että katuu vain jälkikäteen!!!!!
esimerkiksi vaihtoehdot, joissa ero ja "pakkomuutto" lapsista kauaksi tai toinen vaihtoehto kestää ja vain tämän avulla pysyä lasten kanssa kotona, niin tiedät varmasti minkä valitset, jos yhtään lapsistasi välität
pitäisi? Kuka on sanonut, että elämän pitäisi aina olla helppoa?
Kyllä se vaan on niin, että jotkut asiat on vain koettava ja läpikäytävä, jos siltä tuntuu ja näyttää. Vaikka puolisoaan, lapsiaan arvostaisi. Vaikka perhe-elämä olisi auvoista. Kaikista kamalinta on katua sitä, että on pelannut koko elämänsä ns. varman päälle, virheitä peläten. En nyt sano, että suosittelen hankaluuksia ja uskottomuutta kaikille, mutta ihmisyyden syvin olemus silti toteutuu anteeksiannossa ja ymmärtämisessä/myötäelämisessä/kärsimyksessä. Miellyttävä yhdessäolo ja eläminen ei yhdistä samalla tasolla kuin yhteisen kurjuuden kokeminen ;).