Kysymys kokeneille...
Kummat selviää "paremmin", putoaa tukevammin jaloilleen, pustyy jatkamaan elämäänsä luottavaisemmin/parempaan uskoen
petetyt?
vai pettäjät?
Itseäni on petetty rankasti ja olen käynyt läpi helvetin kiirastulet, syvän masennuksen ja menettänyt ilon, mutta
nyt alkaa aurinko paistamaan ja koen, että voin lähteä rauhallisemmin mielin pois suhteesta ja uskoa vielä tulevaan.
Ukosta en tiedä mitä ajattelee, hän ei ole pettämistään juuri minun kanssani pohtinut mutta yllättävää on se että hän haluaa jatkaa parisuhdetta.
Pelkään, todella pelkään, että hän elää koko ajan halujensa ja valheittensa verkossa, eikä ajattele asiaa ennekuin perhe on häipynyt ja kaikki kutkuttavat salasuhteet eivät ole enää salaisia ja taloudenhoitajaa pitää lähteä hakemaan..
Toisaalta olen kohdannut petettyjä jotka ovat katkeria vuosienkin jälkeen...
ja pettureita, joiden elämä on muuttunut...
tiedän yksilöllistä, mutta kertokaa...
Kummat selviää "paremmin", putoaa tukevammin jaloilleen, pustyy jatkamaan elämäänsä luottavaisemmin/parempaan uskoen
petetyt?
vai pettäjät?
Itseäni on petetty rankasti ja olen käynyt läpi helvetin kiirastulet, syvän masennuksen ja menettänyt ilon, mutta
nyt alkaa aurinko paistamaan ja koen, että voin lähteä rauhallisemmin mielin pois suhteesta ja uskoa vielä tulevaan.
Ukosta en tiedä mitä ajattelee, hän ei ole pettämistään juuri minun kanssani pohtinut mutta yllättävää on se että hän haluaa jatkaa parisuhdetta.
Pelkään, todella pelkään, että hän elää koko ajan halujensa ja valheittensa verkossa, eikä ajattele asiaa ennekuin perhe on häipynyt ja kaikki kutkuttavat salasuhteet eivät ole enää salaisia ja taloudenhoitajaa pitää lähteä hakemaan..
Toisaalta olen kohdannut petettyjä jotka ovat katkeria vuosienkin jälkeen...
ja pettureita, joiden elämä on muuttunut...
tiedän yksilöllistä, mutta kertokaa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen aika tietoisesti pyrkinyt pois mieheni uskottomuuden aiheuttamasta katkeruudesta ja tunnen olevani nyt pari vuotta tapahtuneen jälkeen jaloillani. Uskottomuuskriisin läpikäynti sattui nelikymmenvuotissyntymäpäiväni aikoihin ja luulenpa käyneeni molemmat kriisit (ikä- ja uskottomuus) samalla. En toivo petetyksi tulemista kenellekään, mutta onhan se myös niin, että vaikeudet karaisee. Itse tunnen olevani henkisesti enemmän selvillä vesillä nyt kuin ennen uskottomuutta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Siihen asti elämä oli mennyt ulkoisesti hyvin: hyvä työpaikka, muka hyvä avioliitto, kivat lapset, taloudellisesti mukavaa keskiluokkaista elämää jne. Miehen uskottomuus pakotti miettimään omaa elämää ihan toiselta näkökannalta. Tuollainen pysähtyminen oli tavallaan hyvä kokemus, kimmoke siihen olisi voinut olla tietysti toisenlainen.
Minulla meni kuukausia miehen pettämisen jälkeen ihmetellessä, miksi hän haluaa jatkaa avioliittoamme. Tuntuisi, ettei kukaan riskeeraa mitään arvokasta muutaman salapanon takia. Minulle oli ihan selvää, että eroamme, mutta mies muuttui kuin kosioretkellä olevaksi sulhaseksi. Hänelle itse aiheutettu uskottomuuskriisi oli paljon vaikeampi. Hän oli täysin altavastaajan asemassa ja hukassa. Kakkostaan hän ei vakituisekseen ollut ikinä halunnut ja koko juttu perustui siihen, ettei sen pitänyt ikinä paljastua. Suomi on vain niin pieni maa, että koskaan ei tiedä, mitä muut tietää.
Varmaan riippuu tapauksesta, miten petetyt ja pettäjät selviää. Uskon, että aika paljon riippuu ihan taloudellisista seikoistakin. Jos petetty putoaa taloudellisestikin tyhjän päälle henkisen kriisin lisäksi, selviäminen varmaan vielä haastavampaa. Jos pettäjä ei halua kakkosensa kanssa yhteen vaan jatkaa mieluummin avioliittoaan, hänellä on varmaan vielä vaikeampaa kuin petetyllä. Petetty työstää asiaa, mutta varsinkin miespettäjät lilluvat tilanteessa ja odottavat petetyn ratkaisua eivätkä pääse asiassa ja elämässään yhtään eteenpäin. Näin kävi ainakin meillä.
Minä olen se joka petti meidän parisuhteessa. Ja olen monesti miettinyt, että mieluummin olisin se petetty. Tapahtuneesta on kohta kolme vuotta, mutta asiasta "keskustellaan" vielä useinkin. Siksi lainausmerkit, koska keskustelu yleensäkin päättyy riitaan ja petetty osapuoli, siis mieheni on humalassa.
Itselläni ei ole halua asiasta puhua enää, koska mielestäni olen sen selvittänyt juurtajaksain; eli en halua enää tehdä sitä kyseisen henkilön, enkä kenenkään muunkaan kanssa! Ja haluan jatkaa avioliittoamme puhtaalta pöydältä, koska rakastan miestäni yli kaiken. Mieheni otti ja ottaa asian kovin raskaaksi ja olen tuhonnut hänen itsetuntonsa tällä asialla.
Humalassa olin, kun tämä silloin tapahtui ja kerroin itse puolisolleni seuraavana päivänä, koska minusta hänellä oli oikeus tietää, enkä voi käsittää suhteita, joissa tämmöiset tapaukset pidetään salassa toiselta!
Mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä nuoresta iästäni(30v) huolimatta pian 15 vuotta. Ja kummallakaan ei ole ollut seksikokemuksia ennemmin. Tämä oli omassa pettämisessäni yksi suuri syy, että mielenkiinto jonkun muun kanssa harrastaa seksiä oli siihen aikaan valtava, ja miten itse tai millainen itse olisin sängyssä jonkun muun kanssa. Mitään parempaa kumppania en ollut hakemassa.
Miehelläni oli tätä aikaisemmin lähes vastaavan lainen kokemus toisen naisen kanssa, paitsi, etteivät päässeet esileikkiä pidemmälle. Joten jotain petetyksi tulemisen tunnetta tiedän itsekkin. Mies ei vaan pidä tätä omaa hyppyään niin pahana, koska eivät menneet loppuun asti... itse olen eri mieltä.
Toistuvien keskustelutilaisuuksien takia ja oman syyllisyydentunteeni takia olisin mieluummin se petetty!
onko kysymys muutamasta "panosta" vai pidemmästä suhteesta , jossa on jo tunteitakin mukana.
Kummallisia nuo miehet ovat kun ykkösensä luo aina vain palaavat , jos kakkossuhde ei onnistukkaan. Ja sitten rakastetaan. Pitempi suhde satuttaa aivan toisella lailla ja jos siitä aijotaan selvitä on urakka melkoinen.
Luulenpa , että jos eroisin petturistani, hänellä olisi tulenpalava kiire hankkia uusi nainen. Hän ei voisi, osaisi elää yksin miksi hän muuten täällä luuhaa ja selvästi kärvistelee tuskissaan. Voihan se tietysti olla aitoa yritystäkin....? Jotenkin hän on vain alkanut tuntua reppanalta , joka ei ole varustettu kovin hääppösellä tunneälyllä .
Minulla on sellainen tunne , että petettynä loppujenlopuksi kuitenkin olen vahvoilla. Minulla on itsekunnioitus tallella. En ole tehnyt mitään omaa moraalia tai eettisiä käsityksiä rikkovaa. Uskallan ja voin katsoa itseäni peilistä tuntematta suunnatonta häpeää ja itseinhoa.
Ehkä monelle petturille pettämisessä , valehtelemisessa ja epärehellisyydessä ei ole mitään moraalisesti tuomittavaa. No, se on heidän ongelmansa. Mutta eihän sellaisten ihmisten kanssa kannata elää suhteessa. Menkööt niin kauas kuin pippuri kasvaa.
Tulipa tästä sekava juttu, mutta eikö nämä pettämisjutut tahdo yleensä olla sekavia ja hankalia.
Minun näkemykseni on, että yleensä petetty selviää kuitenkin paremmin, koska itsekunnioitus säilyy ja jos pystyy työstämään pettymyksen pohjamutia myöten, huomaa, että lopulta onkin aika vahva ihminen ja elämä lopulta voittaa. Katkeruudelle ei vain saa antaa liikaa tilaa. Nämä pettämiset ovat niin vaikeita asioita, ettei mitään tietenkään voi yleistää, mutta mitä olen lähipiiristäni seurannut, ovat monet petetyksi tulleet selvinneet ja jatkaneet elämäänsä, kun taas pettäjät ovat jääneet junnaamaan paikoilleen.
Itse tulin petetyksi ja tunnen tuon tarinan kovin hyvin. Omani on kuin maanrakoon mennyt ja jäänyt pikkupoika.
Mietin vain, että koska ja miten tämän voi puolisoni antaa itselleen anteeksi niin, että lopettaisi turhan syyttelyn.
Seksi elämämme on tuon jälkeen kun hän palasi "häntäkoipien" välissä takaisin ja aneli anteeksi antoa laskenut. Miehelläni ei yksinkertaisesti seiso.
Pettämisen aikoihin ja sinä aikana kun hän oli edelleen ihastunut tuohon toiseen, mutta olimme yhdessä hänellä sujui seksielämä oikein hyvin kanssani, oli liiankin halukas välillä, mutta heti kun kertoi tunteen tuota toista kohtaan lopahtaneen ja itkien pyysi minulta anteeksi ja pyysi ottamaan takaisin hänen mieskuntonsa ei ole enää pelannut.
Voiko tuohon olla syynä se, että hän tuntee itsensä jotenkin arvottomaksi miehenä vai mikä.
Luulisi, että kun asiat ovat selvät ja avioliitto jatkuu ei tuollaisia ongelmia pitäisi enää tulla.
En tiedä kertokaa muut kokemuksia.
Kait se on yleensäkin joku sellainen juttu, että kun on itsestään epävarma niin ei onnistu.
Itseä petettiin (siis mun vaimo petti) tuossa heinäkuussa, ja sain tietää kuukausi sitten.
Mulla on nyt muutaman kerran käynyt niin että ei meinaa onnistua, vaikka mieli tekis.
Tätä aikaisemmin noin on käynyt yli 12v yhdessäolon aikana tasan kerran, ja sekin taitais mennä useamman promillen humalan piikkiin.
Yksi pelko on itselläni se, että jos en pystykään "yhtä hyvään" kuin tämä toinen mies (joo, en varmaan oo oppinu mitään vaimoni mieltymyksistä tänä aikana...) ja toinen juttu omalla kohdallani in se, että tuonne samaan "luukkuun" on ulkopuolinenkin kikkelinsä työntänyt.
Ihan perseestä.
Eli mieheni tuntee nyt itsensä epäonnistuneeksi, mutta missä. Minä olen se vanha vakaa vaimo, joka otti hänet takaisin ja haluan hänen kanssaan seksiä, mutta kun se ei onnistu.
Ei hänellä ainakaan voi sellaisia ajatuksia olla, että tuonne rööriin on joku toinenkin, sillä en minä ollut se joka petti vaan hän oli se joka petti.....
no kaippa tämä tästä
miehelläsi onkin tunteita tätä toista naista kohtaan ja tuntee pettävänsä häntä, koska on tunteillaan sidoksissa siihen toiseen. Tämän voin sanoa kokemuksella.
Aiemmin oli vielä tunteita toista naista kohtaan ja silloin kyllä peli pelasi hyvin sängyssäkin kun sai vain tehdä toimituksen, mutta nyt on alkanut ajattelemaan minua ja on vissiin suorituspaineita???
Hän itse kertoi, että vaikka itse "suhde" loppui jo aikoja sitten tunne vasta pari viikkoa sitten ja silloin näin hänen silmistään kun hän itki, että siinä oli murtunut ja toisen naisen jättämä mies palannut vaimon luo...
Kyllä se on niin, että syyllisyys se saa miehen toimimattomaksi. Kun ei voi syyttää kuin itseään ja koko ajan on paha omatunto kaiksesta siitä mitä tuli tehtyä.
viime vuonna. Sitä tapahtui pari kertaa ja lopulta oli pakko kertoa miehelle mitä oli tapahtunut. Itselläni oli tosi paha olo toisen puolesta mutta en itsekään selvinnyt helpolla. Muutin pois yhteisestä asunnosta mutta päätimme pysyä kavereina. Itselläni oli sen jälkeen paha olla kun mies vielä rakasti mua. Vielä tänäkin päivänä mietin joskus mitähän hän mahtaa miettiä tekosistani. Tein tosi typerästi mutta luulen että pahempi olo oli miehelläni jolle ero tuli järkytyksenä. Opimpahan sen että ikinä en enää petä, kellekään en halua enää samanlaista tuskaa enkä itsekään halua kokea enää samaa. Yksi kerta riitti!