Olen kolmeakymmentä lähestyvä nainen ja joskus nuorena olin tosi romantikko, ikuiseen kaiken antavaan rakkauteen uskova unelmoija.
Vuosien mittaan ovat unelmat karisseet rytinällä alas..
En ole oikeastaan koskaan kokenut todellista rakkautta, luullut kylläkin kokeneeni, mutta aina on ollut kyse jonkinlaisesta hyväksi käytöstä, minusta on haluttu jotakin hyötyä.
Pari vuotta sitten erosin pisimmästä suhteestani, jonka luulin olevan myös vakava suhde..
Olen tässä odotellut toipumista, ehkä minun voisi sanoakin toipuneen kunnen enää tunne mitään.. En siis todellakaan yhtään mitään, olen kuin elävä kuollut, elän zombiena.
Mutta verrattuna siihen romatikkotyttöön tämä kylmä tunteeton olotila on varsin pelottava.
Tunnen olevani kuin zombie, elävä kuollut.
Kaipaan rakkautta, mutten enää usko siihen.
Joten voin nyt tässä päättää aloittaa suhteen jonkun miekkosen kanssa, mutta tiedän etten tunne mitään häntä kohtaan, se on vain pelkkä päätös. Järki suhde.
Vai onko se vaan normaalia aikuisen ihmisen parisuhde-elämää?
Unohdetaan rakkaus ja keskitytään etsimään se ihminen, kellä on kaikki ne ominaisuudet joista itse katsoo hyötyvänsä eniten?
Nuorena ei piitannut sellaisista hyötyseikoista, onko rahaa tms.
Jos se niin on, ettei enää tässä iässä voi tuntea todellista romanttista rakkautta, niin mieluumin olen yksin.
En halua olla suhteeseen harkiten pyrkivä tunteeton zombie.
Vuosien mittaan ovat unelmat karisseet rytinällä alas..
En ole oikeastaan koskaan kokenut todellista rakkautta, luullut kylläkin kokeneeni, mutta aina on ollut kyse jonkinlaisesta hyväksi käytöstä, minusta on haluttu jotakin hyötyä.
Pari vuotta sitten erosin pisimmästä suhteestani, jonka luulin olevan myös vakava suhde..
Olen tässä odotellut toipumista, ehkä minun voisi sanoakin toipuneen kunnen enää tunne mitään.. En siis todellakaan yhtään mitään, olen kuin elävä kuollut, elän zombiena.
Mutta verrattuna siihen romatikkotyttöön tämä kylmä tunteeton olotila on varsin pelottava.
Tunnen olevani kuin zombie, elävä kuollut.
Kaipaan rakkautta, mutten enää usko siihen.
Joten voin nyt tässä päättää aloittaa suhteen jonkun miekkosen kanssa, mutta tiedän etten tunne mitään häntä kohtaan, se on vain pelkkä päätös. Järki suhde.
Vai onko se vaan normaalia aikuisen ihmisen parisuhde-elämää?
Unohdetaan rakkaus ja keskitytään etsimään se ihminen, kellä on kaikki ne ominaisuudet joista itse katsoo hyötyvänsä eniten?
Nuorena ei piitannut sellaisista hyötyseikoista, onko rahaa tms.
Jos se niin on, ettei enää tässä iässä voi tuntea todellista romanttista rakkautta, niin mieluumin olen yksin.
En halua olla suhteeseen harkiten pyrkivä tunteeton zombie.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ikävää kuultavaa, mutta näin aika usein käy, kun tulee hyväksikäytön tunne itselle :=( Olen itsekkin kylmettänyt tunteeni,onkohan olemassakaan enää mitään Tunnejuttuja??? uskottavuus menee kyllä!!
"Jos se niin on, ettei enää tässä iässä voi tuntea todellista romanttista rakkautta, niin mieluumin olen yksin. En halua olla suhteeseen harkiten pyrkivä tunteeton zombie."
"romanttinen rakkaus" vs zombie? Ei kai se nyt ihan noin mustavalkoista ole? Jos rakkaudesta puhutaan, niin "romanttinen" on siinä vain kuorrutus kakun päällä, IMO. Ehkä se kuorrutus kiiltelee niin houkuttelevasti, että estää sinua näkemästä itse kakkua..
Kyllä sinä vielä löydät sen oman rakkaasi!Usko pois.
siis tunteet kuolee kun pistää sytämen päälle jääpussin, menee maata hekkuksi aikaa ja avaa ikkunan, vetää henkeä ja laskee kuuteen. Sillviisill kai sitten, ainakin luulisi, öööö.
No toi kuulostaa ihan siltä että olet pääsemässä eroon harhaluuloistasi koskien romanttista rakkautta. Se on vain eräs harhoista johon koko kulttuurimme ehdollistaa maitä kehdosta hautaan, mutta viralliselle propagandalla voi reippaasti pieraista. Ihmissuhteet toimivat parhaiten niin että vietät aikaa niiden kanssa, joiden seurasta nautit, sitomatta kuitenkaan itseäsi heihin. Näin toimien mikään ei pysty loukkaamaan sinua. Lue Anthony de Mello: Havahtuminen .
Kerrohan sitten mistä sä olet ne miehet bongannut ja mikä loppujenlopuksi on sitten ollut sun mielestä se hyöty mitä he ovat hakeneet? Voitko vakavin naamoin syyttää pelkästään niitä miehiä siitä että suhteet kariutui? Mihin ne suhteet päättyi, ja tapahtuiko se aina miehen aloitteesta? Kuinkas monta ns. suhdetta sulla on sitten takanapäin, kerran noin tunnezombiksi olet muuttunut? Nykymaailmassa suhteita alkaa ja suhteita kariutuu. Toiset jutut kestää kauemmin kuin toiset. Pitäisi vaan nauttia niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.
Ymmärrän kyllä että sua harmittaa kun ne sun prinsessa haaveet ikuisesta rakkaudesta on menneet penkin alle. Mutta tämä on elämää. Loppuelämän kestävä rakkaus yhden ja saman ihmisen kanssa harvemmin enää nykyään toteutuu.
Mutta joo, otas ihan rauhassa ja mietiskele asioita ja availe niitä umpisolmuja pääsi sisällä, niin ehkä joskus taasen kykenet rakastamaan.
Tuttu juttu. Tosin kuvaisin asiaa omalta kohdaltani niin, että olo on kuin sisinpäni olisi laitettu jäiseen vankilaan. Toisaalta uskoisin että jos kaksi lämpöä kaipaavaa ihmistä löytää toistensa viekun niin ei siitä olotila parane.
Se on tieteellinen fakta. Rakastuminen on kemiallinen poikkeustila aivoissa, jonka ainoa tarkoitus on saada ihmiset lisääntymään.
Itse en ole koskaan halunnut lisääntyä, ja liekö sen seurausta etten myöskään ole ollut kykenevä rakentamaan rakkautta, vaan suhteen jatkuessa ja aivokemiallisen tilan normalisoiduttua toisen läsnäolo on väistämättä alkanut ahdistaa ja pahasti. Ja se tekee olon tyhjäksi, koska kyllä minäkin kaipaan kumppania tähän yksinäisyyteen. Toki rakastan ystäviäni, mutta eihän se ole sama.
Hyvä puoli tässä on se, että en enää odota. En vastarakkautta keneltäkään, koska se on pelkkää harhaa, en hyväksyntää koska se on silkkaa utopiaa... yritän sen sijaan oppia rakastamaan itse itseäni, riittämään itse itselleni.
Mutta joskus mietin, mitä järkeä minun on herätä aamuisin ja olla elossa. Koko olemassaoloni sotii sitä vastaan mihin minä uskon, ja toisinaan vaatii melkoisia ponnistuksia jäädä eloon sen sijaan että vain lopettaisi tämän tyhjän ja tarkoituksettoman elämänsä.
Tiedän tunteesi ja toivon, että löydät
vielä sen oikean joka rakastaa sinua aidosti.
Sitä odottaessa vietä mahdollisimman paljon
aikaa hyvien ystävien seurassa.
Itse olen 32V romantikko mies, jolla
ei ole ollut onnea tunne-elämässä.
Vain kaikenlaisia vedättäjiä ja huijareita
on ollut hetken vierelläni, kunnes ovat löytäneet
jonkun uuden vedätettävän.
Itse olen päättänyt luovuttaa, lopulta vahvakin
murtuu. Elän nyt päivä kerrallaan ja teen työni.
Ystävätkin ovat kadonneet maailman tuuliin, jatkuvan
työn perässä muuttamisen takia.
Jos tulee tilaisuus kunnialliseen poistumiseen
tartun siihen.
mulla on vahan samanlainen tunneltila vakituisesti paalla. oon aika sellainen etta haluan olla nykyaan paljon yksin ja kukaan ei miellyta miehista. harvoin naen sen nakoinen kundin etta kiinnostais, taidan olla vain kissa jolle kelpaa vain kerma. toisaalta naa nykyajan vakipanokasitteet ovat jotenkin niin paskoja ilmaisuja,halventavia, kuin elaimien parittelua kuvaavia, hyi vittu. pitaa siina enemman olla.oonkohan ma sittenkin syvalla jaatyneessa mielessani rakkautta kaipaava. on helppoa olla onnellinen kun ei haaveile turhista mista tulee vain paskaa niskaan. ja viel mulla on sellainen juttu etta en luota ihmisiin.