Onko muita joiden mies on viikot poissa töissä muualla ja vain vkl kotona? Meillä 3kk vauva ja vaikka omat vanhemmat ja sisarukset ovat tukena niin arki on henkisestikin todella raskasta. Miten olette selviytyneet?
mies reissun päällä
natalie
101515
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
naimisiin 3v sitten ja mieheni teki silloin koti-ja ulkomaan reissuja aika paljon, meillä 4 lasta (8v-15v välillä). nyt lopetti reissaamisen kun katsoi sen olevan liian raskasta itsensä ja perheen kannalta. nyt katsomassa uusiatuulia työsaralla ja perhe-elämä on mallillaan.
Olen nainen, ja viikot poissa kotoa, töiden takia.(tehden 14-16 tuntista päivää)
Perhettä on kaksi lasta, (nyt jo 17 ja 18v) mutta on tämä tilanne ollut maailman sivu.
Yllätys, yllätys, kyllä ne miehetkin samalla lailla valittaa siitä ettei puoliso ole koskaan kotona.----->josta erilleen muutto kolme vuotta sitten....
Myönnettäköön että meiltä "tukiverkko" puuttui.
Oli se mitenpäin vain, on se raskasta kotona olevalle puolisolle. Miksei se ole raskasta toki työssä uurtavallekin.
Jostain kummansyystä useammin ne kotona olevat valittavat. Mistähän johtuu????
Mies on viikot muualla ja viikonloput kotona. Välillä on jopa kuukauden töissä ja sitten esim kolme kuukautta kotona. Kyllä tähän on totuttu, joskus tuntuu että ihan mukava kun lähtee. Meillä avioliitto ihan hyvällä mallilla lapset 3v ja 5v.
Mun mies on kans viikot töissä ja viikonloput kotona, meillä ei vielä ole lapsia mut yritys on kova, tuli vähän mietittävää kun tolleen kirjoittelette... Että selviääkö sitten vai ei...
kaippa se joillakin sit toimii... itellä vain todella raskasta kun synnytyksen jälkeinen masennus päällä... tosin ennen raskauttakin oli vaikeaa kestää ainaista poissaoloa ja raskausajan olin yksin... :(
mies myös reissussa, mutta sillä ertuksella että saattaa olla jopa kaksi kuukautta yhteenputkeen ja sitten pitempiä aikoja kotona, jolloin tottuu että toinen on siinä vierellä aamulla ja illalla jakamassa arkea. Meillä kaksi pientä lasta 3 ja 1vuotiaat. Arki todella rankaa koska apuja hankala saada viikolla, kummit ja mummi töissä. Nyt taas tilanne että yksin pari kuukautta, vaikeaa on ja levottomuus vaivaa eikä viitsi jatkuvasti soitella kavereille kun paha olla. Ihmeesti ajasta selviää, alku aina hankalaa. Eniten säälittää pikkuinen 3v joka ei ymmärrä miksi isi taas lähtee ja hänelle se on pitempi aika kuin minulle. Ens.kaksi viikkoa menee usein kiukutellessa ennenkuin sopeudutaan kaikki arkeen kolmisin. Ei ole helppoa, monta kyyneltä tulen vuodattamaan nytkin.
Jos sinulla masennus vielä, puhu vaikka terveydenhoitajalle ettei asiat pahene. Jos haluat jutella minulle, pistä osoite. Minä tiedän todella mille tuntuu olla pienen kanssa yksin, kokemus puhuu.
meillä myös mies on reissuhommissa ja aina parisen kuukautta yhteensä pois.Hän on myöskin sitten kotonakin sen parisen kuukautta kun tulee kotiin.
Meillä on kans 3v lapsi joka ei voi ymmärtää sitä et miks toinen on niin kauan poissa ja kiukkua riittää sen takia aina alussa.
Ei tämä mitään herkkua ole silloin kun toinen on kauan poissa, välillä täytyy " hammasta purra" kun on niin ikävä ja jos on lapsen kanssa hankaluuksia.
Nytkin mies on reissussa, kuukausi on jo takana päin ja toinen kuukausi pitäis vielä jaksaa...
Kummasti se aika aina kuitenkin jotenkin vierähtää ja sit on ihanaa kun toinen on kotona sen parisen kuukautta.
paremmalla puolella. Itse tosiaan aamu yöllä hyvästelin taas niin tutun ja turvallisen ja meillä ainakin menee viikko kaksi sopeutua tilanteeseen. Voi kun aika menisikin nopeasti, yritän koko ajan keksiä tekemistä ja asunto yleensä putipuhdas kun ei halua ajatella. Ei tämä yksinäisyys herkkua ole.
Toivon että olisi pian jo lokakuu sen kun niin helpottaa!
olen puhunut terveydenhoitajan kanssa mutta tuntuu ettei se auta. olen vain entistä enemmän sekaisin omien ajatusteni kanssa. kirjoita vain, se olisi mukavaa. [email protected]
paremmalla puolella todella ollaan, ei vaan tunnu siltä. Äskenkin tuli tosi paha olo kun juttelin miehen kanssa puhelimessa niin iski kauhee ikävä päälle, ei oikein tiiä miten taas sais ajatukset koottua ja itsensä koottua...
Tottuukohan tähän parin kuukauden yksinoloon ikinä?