pakon edessä

esteen kuin esteen.
viime viikolla kun olimme kaverini kanssa näpistys reissulla, niin jäimme kiinni,
pääsimme karkuun mutta poliisit olivat saaneet tuntomerkkimme ja alkoi kiivas juoksu puiston läpi.
kaverini pääsi livahtamaan autolla karkuun mutta itse jäin juoksu hippasille poliisi sedän kanssa.
juoksin ja juoksin minkä jaloistani pääsin en edes katsonut taakseni, vaan kuulin huudot tuon poliisin.
edessäni oli este jota ei päässyt kiertämään puolin eikä toisin ajattelin että yli oli päästävä, kiihdytin vautiani ja ponnistin kaikin voimin sen puskan luona suljon silmäni ja hops olin ilmassa, avasin silmäni ja tömähdin selälleni maahan jäin vielä makaamaan kun se sattui niin pirusti.
poliisimies jäi aidan toiselle puolelle, kuuluttamaan puhelimeensa olin paikkaansa.
no eilen käytiin mittaamassa se puska aita, ja se oli 188cm korkea just siitä kohtaa mistä mä hyppäsin sen yli, eikä mun vaatteet hipassutkaan sitä estettä.
ajattelin vain kirjoittaa, että taitaa poliiseilla olla huono urheilu tausta kun ei päässyt yli, se oli kyllä metrin leveä puska aita.
mikäköhän mahtaa olla suomen ennätys korkeus hypyssä, kannattaakohan mun alkaa urheilla?
mitä mieltä muut?
terv. jukkis 79
3268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

2.30 tai 2.31

Äänestä
  • se on kyllä jo aikasta korkea!

    Äänestä

Mutta pitäydy kuitenkin leipälajissasi eli varastelussa, sillä tienaa paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihminen hyppää yli kirjoitti:

esteen kuin esteen.
viime viikolla kun olimme kaverini kanssa näpistys reissulla, niin jäimme kiinni,
pääsimme karkuun mutta poliisit olivat saaneet tuntomerkkimme ja alkoi kiivas juoksu puiston läpi.
kaverini pääsi livahtamaan autolla karkuun mutta itse jäin juoksu hippasille poliisi sedän kanssa.
juoksin ja juoksin minkä jaloistani pääsin en edes katsonut taakseni, vaan kuulin huudot tuon poliisin.
edessäni oli este jota ei päässyt kiertämään puolin eikä toisin ajattelin että yli oli päästävä, kiihdytin vautiani ja ponnistin kaikin voimin sen puskan luona suljon silmäni ja hops olin ilmassa, avasin silmäni ja tömähdin selälleni maahan jäin vielä makaamaan kun se sattui niin pirusti.
poliisimies jäi aidan toiselle puolelle, kuuluttamaan puhelimeensa olin paikkaansa.
no eilen käytiin mittaamassa se puska aita, ja se oli 188cm korkea just siitä kohtaa mistä mä hyppäsin sen yli, eikä mun vaatteet hipassutkaan sitä estettä.
ajattelin vain kirjoittaa, että taitaa poliiseilla olla huono urheilu tausta kun ei päässyt yli, se oli kyllä metrin leveä puska aita.
mikäköhän mahtaa olla suomen ennätys korkeus hypyssä, kannattaakohan mun alkaa urheilla?
mitä mieltä muut?
terv. jukkis 79

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu