Varatkaa aikaa siihen että selitätte asiat lapsillenne kun eroatte.
Ettei heidän tavitse jonottaa murrosikäisinä pitkässä terapiajonossa.
Ettei heidän tavitse jonottaa murrosikäisinä pitkässä terapiajonossa.
Selittäkää lapsillenne asiat
kun eroatte
121384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siinähän nuo elävät arjen keskellä, juttelemme asiasta päivittäin. Sitä mukaan kun muksut kysyvät, perhetyöntekijä sanoi että lapsille on paras puhua kun kysyvät, lapsi ei ymmärrä kaikkea, joten on turha selittää ihan kaikkea.
Tärkeintä on että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi eron keskellä, kaikista asioista jutellaan, pohditaan ääneen ja mietitään ratkaisuja.
Sillä että hukkuu omiin ongelmiinsa voi tuhota lapsen, jos jaksaa olla aikuinen keskellä helvettiä, lapsi kyllä selviää erosta ehjin nahoin. Eihän se ikiriitainen kotikaan kai turvalliselta tuntunut.
Kaikki muuttuu, muttei välttämättä huonompaan.
No tämä on aina surullinen ilmiö kun esimerkiksi tyttäreni kaveri (13v) silmät kirkkaina kertoo tuhannen kertaa "kuinka me sitten kaikkea kivaa kun isi ja äiti asuu taas yhdessä". Vanhemmat siis eronneet yli 3 vuotta sitten ja toisella jo uusi avioliitto ja lapsi.
että lapsi ei lakkaa toivomasta sitä, että perhe olisi vielä joskus koossa ja ehjä. Vasta kun lapsi omaa aikuisen järjen ja osaa hahmottaa asioita laaja-alaisesti, hän ymmärtää( mutta ei välttämättä hyväksy) miksi vanhemmat erosivat.
Moni lapsi saa ikuisen trauman vanhempiensa erosta - aivan kuin siitäkin, jos kotiolot ovat erittäin huonot ( alkoholi/väkivalta)ja vanhemmat eivät eroa. Pahinta mitä vanhempi voi tehdä eron jälkeen, on syyllistää toinen vanhempi ja muistuttaa siitä lasta. Se on sama kuin moittisi lasta, sillä lapsi puoliksi molempia ja luonnostaan lojaali molempia vanhempia kohtaan.
Omassa lapsuudessani vanhemmillani oli sekavia ja kamalia riitoja. Tai paremminkin isä kuunteli välillä hysteeristäkin naista.
Hyvin pienestä pitäen tajusin, että äidin ongelmat ovat hänen päänsä sisällä, eikä sellaiseen voi kommentoida mitään.
Se oli kuitenkin oma koti, jossa oli oma huone, ja olimme varsin onnellisia silloin, kun meillä oli aikaa olla toistemme kanssa.
Itse olen juuri joutunut erotetuksi huomattavan vähäisistä syistä, jos vertaa vanhempiini, jotka ovat edelleenkin naimisissa, ja äärimmäisen onnellisia. He eivät voi enää olla erossa toisistaan lainkaan.
En edes osaa kuvitella, millaiseen painajaiseen lapseni on joutunut, sillä nyt vasta meillä on sydänjuuria raastavia riitoja, joiden väliin lapsi joutuu.
Avioero on suoraan Perkeleeltä!
Katsokaa kuinka lapset voivat jatkuvasti yhä vain huonommin ja huonommin!
Äläkä väitä, että "lapsi voi hyvin, kunhan minä itse nautin elämästä"!
Minä en ainakaan nauti tästä erohelvetistä! En olisi ikinä voinut kuvitella, että aikuiset ihmiset joutuvat tällaiseen syöksykierteeseen!
Ei ihme, että lehdet ovat täynnä huostaanottokeskusteluja!
lapsille. Joo. Puoliso selitti, kuinka äitinne oli niin semmoinen, niin tämmöinen ja lisäksi tommoinen. Se halusi sitä ja tätä. Kas kuinka sen kuulinkin muutamaltakin taholta.
Päätin olla selittämättä mitään. Ensimmäinen vuosi meni lasten kyräillessä. Tytär muutti isänsä luo, riitaantui hänen kanssaan ja nyt isänsä selittää kaikille, jotka viitsivät kuunnella, kuinka tytär on tommoinen ja tämmöinen ja haluaa sitä sun tätä eikä edes siivonnut kunnolla kun asui hänen luonaan. Tytär kiristelee hampaitaan ja kyselee, oliko isä aina semmoinen. Sanoin että joo, oli se, mutta älä välitä.
Näyttää ihan minun tulevaisuudeltani, toisaalta sillä että pitää suun supussa, vetää aina pisimmän korren.
Luulen että sekä lapset että aikuiset "ollessaan terveitä" katsovat pahan puhujaa karsaammin kuin sitä josta pahaa puhutaan.
Noin ollen, kun en puhu pahaa loppujen lopuksi löydän lapseni tuon kysymyksen kanssa edestäni. Oliko isä aina tuollainen?
Lapsille ei tarvitse, eikä kuulu kertoa kaikkea, siinähän annat todella aihetta terapiaan. Aikuiset kertovat nykyään ongelmistaan turhan avoimesti lapsilleen omista tunteistaan esim. toista vanhempaa kohtaan. Paras tapa välttää turhat terapiat on kun ei puhu pahaa toisesta osapuolesta ja pitää huolta omalta osaltaan siitä, että tukee lapsen suhdetta toiseen vanhempaan. Monet lapset itseasiassa varsinkin teini-iässä saavat psyykkisiä ongelmia siitä kun vanhemmat juttelevat kaiken maailman omat ongelmansa lapsilleen. Lapsille riittää kun rakastat niitä ja koitat mahdottomaltakin tuntuvassa tilanteessa pitää elämän normaalina
Kyllä oikein kirjoitit, eli että aikuisten ei todellakaan saa kertoa avoimesti lapsilleen aikuiselämään kuuluvista ongelmista.
Kammottavia nämä äidit jotka toitottaa kuinka "ovat lapsensa kanssa parhaita kavereita" ja kaatavat oman lapsensa niskaan omat rakkaus- ja seksi- ja avioongelmat.
Kerrankin eräs 10-vuotias poika kysyi minulta että kuinka saa avioeron ja kuinka talous sen jälkeen järjestyy? Pojan mielestään äidillä oli kamalaa asua isän kanssa ja kaikki olisi helpompaa jos äiti vihdoinkin uskaltaisi muuttaa pois heidän kanssaan.....? Vanhemmuus kääntynyt päälaelleen.
"kantaa vastuuta" molemmista vahemmistaan miltei jokaisessa erotapauksessa, ainakin sen ikäinen joka ymmärtää ihmissuhteista. Sanoisin että n 9-10v on jo siinä iässä, että jotain ymmärtää.
Olen seurannut muutamaa eroa läheltä ja niiden kautta nähnyt miten lapset alkavat "suojella" molempia vanhempia toisiltaan, vaikka vanhemmat välit eivät ole riitaisat. "Suojelu" näkyy mm siinä, että kun lapset ovat viikonloppuisin etävanhemman luona, niin lapset eivät kerro mitään "kuulumisia" kumpaankaan suuntaan.Lapsen täytyy oppia "vaistoamaan" miten käyttäytyy mitä sanoo, miten sanoo jne...lapsi ei saa olla enää lapsi. Sellainen kuluttaa lasta ja koska tuon voi "yleistää" niin ei tarvitse ihmetellä miksi lapset voivat huonosti "hyvin hoidetun" eronkin jälkeen.Lapsi joutuu opettelemaan uuden "roolin" ja se ei ole lapselle normaali olotila.
Vielä murrosikäinen lapsi voi unelmoida siitä, että äiti ja isä muuttavat vielä yhteen, vaikka heillä molemmilla on uudet kumppanit.
kaikissa eroissa. Lapset joutuvat tahtomattaan vastuunkantajiksi ja kehittyvän lapsen minuus ei kestä.
selittämään niin että lapsi ymmärtää. Ei sellaista lasta olekaan, sillä lapsi on lapsi ja ymmärtää vasta aikuisena jos sittenkään.
Varmasti 90% lapsista kärsii vanhempien erosta vaikka siitä tekisi kuin "siistin" ja riidattoman.
Olen miettinyt tuota asiaa, siis mitä ja miten lapsille kerron eroon liittyvistä asioista. Ovat vielä aika pieniä ja erosta on jo monta vuotta. Toistaiseksi en ole juuri mitään kertonut. Ja mitä olen, niin olen kaunistellut asioita reilusti. Kunhan he tulevat ikään, jossa varsinainen itsenäistyminen alkaa, aion kertoa heille sen miten asiat oikeasti olivat : äiti petti, ryyppäsi, valehteli....Kerron tosiasiat mitään vääristelemättä. Sellaiset joihin on ulkopuolinen näyttö. Joku kysyy varmaan, että mitä tällä saavutan. Mielestäni sen, että lapset eivät omassa elämässään suhtaudu omaan avioliittoonsa kevytkenkäisesti. Heidän pitää oppia aikanaan omissa avioliitoissaan myös vastuihin ja velvollisuuksiin. Lisäksi heillä on oikeus tietää totuus, kunhan ovat siihen kypsiä.