Aiemmassa keskustelussa "Avoimuudesta on vain haittaa" kirjoitin seuraavan kommentin, mutta ajattelin aloittaa kokonaan uuden ketjun siitä, miksi miehellä ei saa olla huolia ja heikkoja hetkiä samassa määrin, kuin naisella. Onko kukaan muu huomannut, että periaatteessa sama lause, "huolistaan ja tunteistaan puhuva mies" ja "huolistaan ja tunteistaan puhuva nainen" käsitetään täysin eri tavalla riippuen siitä, kummasta sukupuolesta puhutaan?
A) Kun nainen kertoo huolistaan miehelle, hänellä on ihan oikeita huolia, jotka kuuluukin ottaa esille ja miehellä on velvollisuus kuunnella tarkkaan, mitä naisella on sydämellään. Muut naiset vielä kehuvat kanssasisartaan, koska hän kykenee käsittelemään tunne-elämäänsä ja ratkomaan henkilökohtaisia ongelmiaan. Naiset sanovat kanssasisarelleen ylpeinä: "Ihminen on vahva, kun hän uskaltaa olla heikko".
B) Kun mies puhuu huolistaan naiselle, hän on negatiivisella tavalla heikko ja huono-itsetuntoinen ruikuttaja, jolla ei ole mitään todellisia huolia tai jos onkin, hänellä täytyisi olla tarpeeksi miehekästä itsevarmuutta hoitaa ongelmansa yksin tai korkeintaan ammattiauttajalla, eikä ärsyttää kumppaniaan pillittämällä joutavuuksista. Mikä pahinta, miehen jatkuva vollotus mitättömistä ongelmistaan ei todellakaan kiihota naista, joten mitä aikaisemmin mies tajuaa pitää turpansa kiinni, sitä parempi naiselle.
A) Kun nainen kertoo huolistaan miehelle, hänellä on ihan oikeita huolia, jotka kuuluukin ottaa esille ja miehellä on velvollisuus kuunnella tarkkaan, mitä naisella on sydämellään. Muut naiset vielä kehuvat kanssasisartaan, koska hän kykenee käsittelemään tunne-elämäänsä ja ratkomaan henkilökohtaisia ongelmiaan. Naiset sanovat kanssasisarelleen ylpeinä: "Ihminen on vahva, kun hän uskaltaa olla heikko".
B) Kun mies puhuu huolistaan naiselle, hän on negatiivisella tavalla heikko ja huono-itsetuntoinen ruikuttaja, jolla ei ole mitään todellisia huolia tai jos onkin, hänellä täytyisi olla tarpeeksi miehekästä itsevarmuutta hoitaa ongelmansa yksin tai korkeintaan ammattiauttajalla, eikä ärsyttää kumppaniaan pillittämällä joutavuuksista. Mikä pahinta, miehen jatkuva vollotus mitättömistä ongelmistaan ei todellakaan kiihota naista, joten mitä aikaisemmin mies tajuaa pitää turpansa kiinni, sitä parempi naiselle.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Kuules nyt. Sä tulkitsit mut aivan täysin väärin. En tiiä teitkö sen tahallas, mutta hiukan negatiivista ajattelutapaa olen sun kirjoituksissas huomaavinani. Luepa mun allaoleva kommentti, niin ehkä sit ymmärrät mitä tarkotin. Oma mielipiteeni on, että ihminen saa toki olla heikko, ja näyttää sen. Sekä mies että nainen. Parisuhteessa lohdutus ja tuki kuuluu musta tasan kummallekin osapuolelle, ei vaan miehelle. Tutustumisvaiheessa EI KANNATA alkaa käymään läpi sairaskertomustaan tai ikävää lapsuuttaan, siitä tulee tosi negatiiviset vibat, oli kyseessä nainen tai mies.
Tuo on kyllä ihan totta. Ei kaikkia murheitaan pidä toiselle heti tutustumisen alussa kaattaa. Lähes tuntematon ihminen joutuu kantamaan toisen murheita ja ottamaan niihin kantaa tahtomattaan. Ei omien ongelmien oksentaminen toisen syliin tee kennestäkään herkkää taiteilijaluonnetta. Sellainen antaa heikon kuvan,
Eri asia on, kun suhde on syventynyt, Silloin voi jo toiselle avautuakin. Siinäkin saa olla tarkkana, millaista taakkaa haluaa toisen ottaa mukaan kantamaan. Pitää ymmärtää, että kun olet kertonut toiselle huolesi, olet saanut hänet huolestumaan.
Olen ihan samaa mieltä aloittajan kanssa. Tietenkin kyseessä on yleistys ja asiaan vaikuttavat myös ihmisten persoonallisuudet, mutta KYLLÄ ASIA PÄÄPIIRTEISSÄÄN ON JUURI NOIN.
miehet naisia siitä, etteivät saa rauhassa olla heikkoja ilman että pidetään nössyköinä? Ettehän te edes halua paljastaa heikkouttanne, koska pelkäätte sillä tavalla antavanne aseita naisen käyttöön. Siis kumpaa te nyt oikein haluatte: olla heikkoja vai esittää vahvaa? Tuntuu vähän siltä, että haluatte esittää vahvaa, jottei tarvitsisi olla heikko, mutta kuitenkin samalla vituttaa se, ettei voi olla heikko. Sen sitten pistätte naisten syyksi.
Miehiltä puuttuu kunnon esikuvia. Jos isä antaisi pojan rauhassa itkeä pillittää, niin ei olisi niin paljon heikkoutta pelkääviä miehiä maailmassa.
Minulla ei mene kovin hyvin, ainakaan joillain elämän alueilla. Yritän kyllä, mutta elämä ei ole aina helppoa.
Valitanko minä jollekin? Arvaa valitanko? Edes äidilleni en huolia kerro silloin kun se soittelee. Eikä minulla ole sellaisia kavereita, joille voi kertoa huolia. En usko, että useimmilla miehillä on sellaisia kavereita, paitsi nyt ehkä jotain tuttuja naisia, ehkä exiä tai jotain, jonka syliin voi sitten kännissä itkeä.
Arvaa kuinka paljon vituttaa, että jos elämäni on tällaista yksin, niin en edes parisuhteessa saisi sanoa, että nyt tuntuu aika raskaalta? Vittu kun te ämmät ette ikinä voi tajuta mitä elää miehen maailmassa... Mansikat ja kermat olette kyllä poimimassa kakun päältä, "naisten oikeuksista" vaan puhutaan.
Haistan naisvihan jo kaukaa ja sä lemuut tosi pahalle! "Tietysti kyseessä on yleistys ja asiaan vaikuttavat myös ihmisten persoonallisuudet, mutta kyllä asia pääpiirteissään on juuri noin.", joo hei älä viitti, tällasilla sutkautuksillahan kaikki voidaan kuitata. Yleistetään perkele sitten, jos sitä vaaditaan. Mä en tosin siihen lähde mukaan, sorry. Leiki keskenäs.
Sähän kultapieni nakkaat kaiken meidän naisten niskaan tolla vuodatuksellas, ja mitä se hyödyttää? Sulle tulee itelles entistäkin pahempi mieli. Ja sitäkö haluut? Jokainen voi ihan ite valita onko "heikko" vai "vahva". Sehän tässä elämässä onkin ällistyttävää, että säkään miehenä et voi tietää millasta on olla nainen. Sulla ei ole vartailukohdetta (siis omakohtaista kokemusta) joten et voi sanoa kumpana sukupuolena olo on vaikeempaa. Koita nyt hyvä mies lopettaa se katkeroituminen ja ota järki käteen.
Haiset ihan feministiseltä julistukselta ja naistenlehdiltä.
No mä en sille mitään voi, jos tunnet noin. Oletko muuten tutustunut tutkimuksen tuloksiin, että 50 % naistenlehtien lukijoista on miehiä? Silloin kun ihminen ei pysty enää mitään järkevää argumenttia esittämään, turvaudutaan noihin epäasiallisiin juttuihin. Tais loppuu tarinat sulta.
karkeasti. Mielestäni naisen tulee kuunnella ja tukea miestä hänen huolissaan yhtä paljon kuin miehen naista.
Voin kuvitella, miten kamalaa on jos ei voi purkaa vaikeuksiaan vaan pitää ne sisällään. Jos naisestasi ei ole tukijaksesi niin mene vaikka terapiaan. Pakkohan jonkun on kuunnella, muuten menee järki.
viesteissäni sanallakaan sairaskertomuksesta, ikävästä lapsuudesta tai muusta. Koko ajan kyse on ollut siitä, että kun mies on rotkon reunalla, naisen tehtävä on tukea häntä. Naiset kyllä puhuu kauniita täällä netissä, että "Parisuhteessa tuen saaminen on jokaisen oikeus, myös miehen", mut kuten joistakin vastauksista näkyy, naiset ei suostu ottamaan tukijan roolia itselleen, vaan heittää asetelman tahallaan ääripäähän, kuten sinäkin teit:
"Tutustumisvaiheessa EI KANNATA alkaa käymään läpi sairaskertomustaan tai ikävää lapsuuttaan, siitä tulee tosi negatiiviset vibat, oli kyseessä nainen tai mies."
sun kanssa ei jaksa kukaan nainen jutella kun olet ihan tolkuton KINAAJA ja vastaanvänkääjä!!!
Käsität kaiken AINA väärin ja vääntelet sanoja.
Miksi pitäisi valita onko heikko tai vahva. Totta kai suhteen alussa miehen on hyvä osoittaa olevansa henkisesti vahva, mutta eikö jokaisella (niin miehellä kuin naisella) ole oikeus olla heikko ja vahva silloin kun elämä niin sanelee.
Varsinkin parisuhteessa olisi suotavaa, että parisuhteessa olevat osapuolet osaisivat suhtautua oikein toisen heikkoihin hetkiin ja tarjota hänelle tarvitsemansa tuen. En toki tarkoita, että toisen pahaa oloa olisi pakko seurata vuodesta toiseen, jos toinen ei tee mitään parantaakseen omaa elämäänsä ja pahaa oloansa.
Itse olen valitettavasti vaan joutunut toteamaan, että omaa pahaa oloa tai herkkyyttään ei naiselle kannata kertoa. Ainakaan silloin, jos olet parisuhteessa hänen kanssaan.
ja harvempi nainen kehtaa edes nimettömänä tunnustaa, ettei halua miehen olevan yhtä tunteellinen ja herkkä, kuin itse on?
"tunteellinen ja herkkä" - eikö tämä ole aika laveaa määrittelyä? Miten voidaan määritellä kuka on oikeasti tunteellinen ja herkkä, kuka ei? Kaikki on suhteellista. On ihmisiä, jotka ovat itkuherkkiä. Sitten on ihmisiä, joilla on kyky asettua toisen asemaan, ja silti he vaikuttavat 'viileiltä'. Kuka siis voi "päättää", kuka ansaitsee tulla nimetyksi "tunteelliseksi ja herkäksi" - sinäkö Nautilus???
Tämä keskustelu alkaa mennä sanoilla(si) näpertelyksi...
"Valitanko minä jollekin? Arvaa valitanko? Edes äidilleni en huolia kerro silloin kun se soittelee."
Huomaatko? Olet itse valinnut toimintamalliksesi sen, ettet kerro huolistasi kenellekään, edes äidillesi (ainakin tekstistäsi saa sen kuvan). Mistä tuo johtuu? Naisistako?
"Eikä minulla ole sellaisia kavereita, joille voi kertoa huolia. En usko, että useimmilla miehillä on sellaisia kavereita, paitsi nyt ehkä jotain tuttuja naisia, ehkä exiä tai jotain, jonka syliin voi sitten kännissä itkeä."
Tarkoitatko miespuolisia kavereita? Onko se naisten syytä, jos mieskulttuuri on sellaista, ettei kaveriporukassa voida käsitellä omia ongelmia, paitsi ehkä humalassa? Pitäisikö naisten pystyä jotenkin vaikuttamaan miesten väliseen kulttuuriin?
Huomaatko vielä, kenelle arvelet miesten voivan puhua ongelmistaan tai joiden sylissä mies voi (kännissä...) itkeä? Aivan... Eikö tämä kommenttisi tavallaan kumoa aloituksen väitteen, jonka mukaan naiset eivät anna miesten olla heikkoja?
Miksi et saisi parisuhteessa sanoa, että nyt tuntuu raskaalta? Mikä sinua estää?
Tottakai voi olla valitsematta onko heikko tai vahva. En nyt tarkottanu sitä, että seisot peilin eessä ja kelaat, että hei mä oon vahva ihminen. Vaan sitä asiaa tarkotin, että tietyissä tilanteissa kun ihminen joutuu oikeesti antamaan itestään ensivaikutelman, niin pyrkii sitten olemaan vahva. Vai tiedätkö ketään, joka haluis tieten tahtoen näyttää heikolta?? Niin kuin sanoin aiemmin, parisuhteen edetessä asia eri. Ja muuten samaa mieltä sun kanssas.
Täytyy kyllä myöntää, että olet sanojen vääntelijä- kääntelijä, perusnegatiivinen lohduton pessimisti. Anteeks nyt vaan, mutta en nää järkee tossa kirjotuksessa. Olisitko oikeesti halukas lähtee treffeille ihmisen kans joka tilittää koko ajan lohdutonta elämäänsä?? Jos olisit, niin onnee sulle. Kuulostaa sun kirjotukset pahasti masentuneen jutuille, siksi mä oikeestaan säälin sua. Koita nyt keksiä jostain itelles joku, joka osais auttaa sua tai kelle sä voisit jutella. In real life se vois auttaa enempi ku täällä netissä. No hard feelings, koita jaksaa.
Ei kai kukaan sano noin kun puhuu huolista että se olisi vahvuutta olla heikko?
Vahvuutta olla heikko meinaa sitä että näyttää myös heikkoutensa tms, mut ei se ny sitä meinaa että puhuu murheistaan.
Huolista voi puhua tietty kuka vaan jos niitä on sukupuolesta riippumatta ja se tee heikkoa tai vahvaa.
"Ei kai kukaan sano noin kun puhuu huolista että se olisi vahvuutta olla heikko?
Vahvuutta olla heikko meinaa sitä että näyttää myös heikkoutensa tms, mut ei se ny sitä meinaa että puhuu murheistaan."
Se juuri nimenomaan tarkoittaa sitä, kaiken muun ohella. Vahva ihminen uskaltaa puhua tunteistaan ja murheistaan luotetulle ihmiselle. Ei tietenkään ole pakko kertoa ollakseen vahva, mut se on yksi merkki siitä.
Miehen tapa olla 'heikko', puhua 'murheistaan' - mitä vain, on hyvin usein itsesäälissä rypemistä. Siinä tilasa mies ei näe mitään asiaa objektiivisesti. Oma minä, omat murheet - ne ovat maailman tärkein asia. Vaimo on usein purkautumisen kohde, ja jos ei ole niin sitten käydään viinanhuuruisia keskusteluja kavereiden kanssa. Alko on melkeinpä aina mukana.
Tämä erotaa naisen ja miehen toisistaan. Sanokaa mitä sanotte, mutta minä yleistän tämän yhdeksi totuudeksi miehistä!
on naisen tehtävä lohduttaa ja tukea miestä. Tässä se taas nähdään, naisille heikko mies on vastenmielinen ja kuvottava ja naisvastaajat yrittää mutkien kautta vältellä myöntämästä sitä tosiasiaa, ettei nainen halua miestä, jolle pitäisi olla se vahvempi osapuoli heikkoina hetkinä.
Kun ihminen kohtaa ongelmansa, monesti tunteet lyö niin yli, ettei hän kykene ajattelemaan järkevästi. Miksi naisilla on oikeus joutua tunteidensa valtaan ja itkeä, mutta miesten kuuluisi ratkaista tunne-elämänsä ongelmia kylmän viileästi sekoittamatta tunteita mukaan? Kuten näette, tuossa perustelussa ei ole mitään pohjaa: nainen saa rypeä itsesäälissä, mies ei.
Teet räikeitä yleistyksiä tyyliin: "nainen saa itkeä, mies ei", "nainen saa rypeä itsessälissä, mies ei".
Kuka tällaista on väittänyt - paitsi sinä?
Minä puhun omasta kokemuksestani. Minun tapauksessasi olisin halunnut olla mieheni tukena; se ei onnistunut, mies ei suostunut tuettavaksi (- koska se on 'heikkoutta'). Ja ihan yleisesti: Itsesääliin ei minusta kenelläkään ihmisellä ole mitää syytä, koskaan. Itsesääli on tosiasioiden kieltämistä, ei mitään muuta.
Heikko mies ei ole kuvottava naisen mielestä; mies kokee itsensä kuvottavaksi heikkona hetkenään, ja se antaa oikeutuksen sitten ties mihin. Me olemme kaikki vastuussa omasta käytöksestämme.
"nainen saa itkeä, mies ei", "nainen saa rypeä itsessälissä, mies ei".
Tämä on totta. Yleistys on oikein. En ymmärrä yhtään ihmisiä, jotka vetävät totuuksien edessä esiin "yksilökortin". Yksilöitä ja heidän käyttäytymistään ohjataan yleistämällä, luomalla mielikuvia, käyttäytymismalleja ja odotuksia. Silloin yksilöllisyys joutuu romukoppaan ja menettää merkityksensä.
- jos ei ole muuta sanottavaa. Tämän jälkeen yleistys joutaa romukoppaan.
Tähänkään asiaan ei sinänsä auta, että joku nainen kirjoittaa poikkeavansa minun esittämästäni naisesta, joka ei kestä yhtä herkkää ja heikkoa miestä. Ei se myöskään haittaa, on ilahduttavaa lukea naisista, jotka ovat henkisesti niin vahvoja, että haluavat miehenkin olevan herkkyyden kanssa samalla viivalla.
"En ymmärrä yhtään ihmisiä, jotka vetävät totuuksien edessä esiin "yksilökortin"."
Ja tuon lisäksi olen huomannut, että jotenkin väistellään sen totuuden edessä vastaamalla turhautuneesti, kuten: "Kuules nyt. Mies ja nainen on erilaisia, eikä parisuhteessa mies ja nainen voi koskaan olla täysin tasa-arvoisia, opettele vain elämään sen kanssa."
Toinen vastaus, mitä olen joskus tavannut, on: "Sää olet kyllä TODELLA erikoinen mies, mutta sulla on oikeus siihen. Et kyllä missään nimessä edusta miesten enemmistöä."
Se oot sinä joka tässä yleistät ja joka sanot noin.
Toi on sun ajatusmaailmaa, ei kaikkien naisten. Kyllä on paljon sellaisia naisiakin jotka tukevat ja myös sellaisia jotka koittavat olla kylmän viileitä kun itsellään on ongelmia.
Kyllä sunkin kohdalle varmaan vielä osuu sellainen nainen joka toimii niinkuin itsekin toimit.
toistat nyt ittees aika pahasti. Jos olet päättänyt, että naiset saa näyttää tunteensa ja miehet ei, niin se kai sit on. Ja me naiset ollaan pahoja ja ilkeitä, kun ei tueta miestämme heikkona hetkenä, ja halveksitaan "tunteikkaita" miehiä. Miten aiot oikaista kokemas vääryyden? Ei kai sul oo kauheesti muita vaihtoehtoi ku vaan elää sen asian kanssa. Itte oot tehny tosta niin hirveen jutun, ja kukaan järkevä nainen ei ees oikeesti ajattele noin. Ja sä tietty väität vastaan. Anna palaa. Ei hyödytä. Taidat kyllä olla itses pahin vihollinen. Osta peili ja kato siihen.
Mies ole mies jos uskaltaa tuon heikon/tunteellisen puolen itsestään paljastaa. Itsetunto ja "kovuus" mitataan siinä et jämähtääkö tuohon heikkouteen vai jatkaako päivää eteenpäin pienen tunnepurkauksen jälkeen.
Kuitenkin ei sit ny perkule yhtenään auta valittaa asioista. Sit aletaan meneen liiallisen heikkouden puolelle.
En ole koskaan törmännyt siihen, että erityisesti nainen tai erityisesti mies vähättelisi kumppaninsa ongelmia.
Sensijaan olen huomannut, miten eri tavalla mies tuo ongelmansa esille - ts. mies ei tuo ongelmiaan esille, pahimassa tapauksessa mies teeskentelee, että hänellä ei edes ole ongelmia. Mies todennäköisesti alkaa jossain vaiheessa juoda ongelmiinsa, ja siinä vaiheessa kun vaimolla käy mielessä, että jotain on vialla, niin ollaan jo pahasti suossa; tässä vaiheessa mies alkaa syyttää vaimoaan juomisestaan, koska vaimo ei tykkää siitä, että mies juo. Ja siten mies sanookin jo, että kotona ei voi olla, kun vaimo on niin kauhea.
Ja huom!, tällainen tilanne ei todellakaan edellytä sitä, että suhteessa on ollut kaikki päin p:tä siinä vaiheessa, kun mies aloittaa juomisen.
Kyse on miehen ongelmista.
Sanon vielä kerran sen, mitä aloittamani keskustelu koski:
Naiset eivät halua miestä, joka olisi yhtä heikko, kuin he itse. Loppupeleissä nainen haluaa, että mies on tunteiltaan viileämpi ja rauhallisempi, jonka syliin voi heikkona hetkenä mennä. Naiselle pelkkä ajatuskin yhtä tunteellisesta ja herkästä miehestä on vastenmielinen: "Emmää halua mitään vollottajaa ja mammanpoikaa hoidettavakseni. Kyllä miehen pitää olla mies." Naiset haluaa miehen, joka on henkisesti vähintään hieman vahvempi, kuin he itse.
Kun kirjoitin, että "naiset haluaa miehen, joka on henkisesti vähintään hieman vahvempi, kuin he itse", tarkoitin "henkisesti vahvalla" ihmistä, joka on joko tunne-elämältään naista tasapainoisempi tai joka välttää käsittelemästä ongelmiaan, jolloin naisen silmin hän vaikuttaa henkisesti tasapainoisemmalta.
Kuuntelin itse monta kuukautta miehen valitusta. Pelkkää valitusta! Mikään ei koskaan ollut hyvin. Kaikki lapsuudesta alkaen oli toisten syytä, itse ei ollut mihinkään omiin tekoihinsa vastuullinen.
Valittajat ovat sairaita, he tarvitsevat ammattiapua.
Tervemielinen ihminen ei vajoa valittamaan jatkuvalla syötöllä. Terve osaa toipua kolauksista ja ottaa vastuun tekemisistään. Ei puolustele "se akka olis tarvinnut vielä enemmän turpiinsa..." tai "kaikilla ihmisillä on noita ongelmia, se ja sekin käyttäytyy niin, en minä vielä ole kovin paha, niihin verrattuna olen todella hyvä..." jne paskaa.
Terveellä itsetunnolla ja mielisairaudella on suuri ero.
Taas yksi naisvastaaja lyö asetelman ääripäähän puhumalla mielisairaista ja ihmisistä, jotka vain valittaa joka asiasta:
"Kuuntelin itse monta kuukautta miehen valitusta. Pelkkää valitusta! Mikään ei koskaan ollut hyvin. Kaikki lapsuudesta alkaen oli toisten syytä, itse ei ollut mihinkään omiin tekoihinsa vastuullinen."
En ole puhunut valittajista missään kohdassa, sinä otit heidät esille.
"En ole puhunut valittajista missään kohdassa, sinä otit heidät esille."
Ai jaa, kun minä ihan luulin, että vastaisin aloitukseen:
"B) Kun mies puhuu huolistaan naiselle, hän on negatiivisella tavalla heikko ja huono-itsetuntoinen ruikuttaja, jolla ei ole mitään todellisia huolia tai jos onkin, hänellä täytyisi olla tarpeeksi miehekästä itsevarmuutta hoitaa ongelmansa yksin tai korkeintaan ammattiauttajalla, eikä ärsyttää kumppaniaan pillittämällä joutavuuksista. Mikä pahinta, miehen jatkuva vollotus mitättömistä ongelmistaan ei todellakaan kiihota naista, joten mitä aikaisemmin mies tajuaa pitää turpansa kiinni, sitä parempi naiselle."
Tiedän useita naisia, itseni mukaan lukien, jotka ovat joutuneet kuuntelmaan miehen samaa valitusvirttä jatkuvasti; miehet eivät ole edes halunneet päästä eroon itsesäälistään. On ilmeisesti niin paljon helpompi kaataa kaikki paska jonkun toisen niskaan. Monet miehet eivät näe lainkaan omaa tilannettaan objektiivisesti - monesti heidän asiansa ovat todellisuudessa hyvin, mutta heitäpä se ei kiinnosta.
Ja juuri tämä; itse ei ole osallinen mihinkään vastoinkäymiseen, syy on aina olosuhteissa, muissa ihmisissä...
Vai ei miehen valitus kuuluu teemaan "miehet kertovat huoliaan" - onpa erikoinen tapa rajata aihe. Kohta sinä keskustelet täällä yksin...
" itse ei ole osallinen mihinkään vastoinkäymiseen, syy on aina olosuhteissa, muissa ihmisissä... "
Otitko huomioon vaihtoehdon, että jos todellakin on näin?
on kyseinen henkilö joko
a) skitsofeniaa sairastava
b) luonnehäiriöinen
C) kaikkea noita sekaisin
Eli todellisuudessa sellaista tilannetta ei ole. Terve ihminen reagoi erilaisiin tilanteisiin niiden edellyttämällä tavalla ja oppii.
...ottaneet muutkin. Ihminen joka pättää rypeä koko elämänsä itsesäälissä olosuhteita syyttäen, joutaa terapiaan alta aikayksikön.
haluaa, että nainen kuuntelee ja tukee ja yrittää auttaa ongelmien korjaamisessa. En tarkoittanut miehiä, jotka valittaa vain valittamisen takia, eivätkä yritä löytää ratkaisua. Kaksi eri asiaa siis.
mun kohdalla. itse en kertonut juurikaan koskaan omia huoliani ex-miehelle, koska hän ei niitä jaksanut kuunnella eikä se muutenkaan ole tapanani koskaan ollut. mies kyllä itkeskeli mun kainalossa omia murheitaan useaan otteseen, koska hänellä oli tuolloin rankka vaihe elämässään. minä lohduttelin miestä enkä koskaan, riitojenkaan aikana, hänelle näistä itkeskelyistä mitään maininnut, totta kai miehellä oli oikeus tulla lohdutetuksi - omat huoleni eivät omasta mielestänikään niin suuria olleet.
ja miehen asiat selvisivät myöhemmin ja hän itse on minut myös jättänyt.
Noin se suunnilleen on, kuten alussa hahmottelet. Se on luonnonjärjestys ja miehen osa. Naisella on oikeus hakea osin jopa itseänsä parempaa, jolla ei heikkousongelmia ole edes näköpiirissä (vaikkapa vetovoimainen länkkärisankarityyppi, joka selvittää vastukset lopulta muuten kun pyssyllä). (Ei kirjaimellisesti otettavaksi :-)) Vaikeudet nykyhyvinvoinnissa ovat monesti suhteellisia. Terveesti ei pitäisi tulla ongelmia. Ongelma on vain, että (jo perimältään) hyviä tyyppejä on rajoitetusti, jolloin naiset joutuvat seulomaan, kenties kasvattamaan ja tekemään kompromisseja.
...
Seurustelen miehen kanssa, jolla on aina kaikki hyvin. Toki joskus on huonolla tuulella, jos esim. työt eivät suju suunnitelmien mukaan, mutta nuo huonon tuulen puuskat kestävät vain pienen hetken. Viisivuotisen seurustelumme aikana mies on itkenyt kerran, ja silloinkin liikutuksesta (sanoin hänelle jotakin kaunista).
Luottamus tulevaisuuteen, kyky ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja olla murehtimatta etukäteen tai märehtimättä jälkikäteen ovat tietyssä mielessä ihailtavia ominaisuuksia. Ja mikäs siinä, miksi pitäisi väkisin kehittää elämäänsä draamaa, jos kerran perusasiat ovat kunnossa ja nauttii elostaan. Minä puolestani itkeä tirautan joskus miehen kainalossa, kun "pelkään huomista" (tällä hetkellä esim. työ/työttömyys huolettavat).
Joskus olisi mukavaa olla se vahva osapuoli, joka ottaa toisen kainaloon ja sanoo, että älä huoli, kyllä tästä yhdessä selvitään. Siihen ei vain koskaan ole ollut tarvetta. En usko, että kyse olisi siitä, etteikö mies pystyisi avautumaan minulle koska pelkäisi minun pitävän häntä heikkona. Ei ole kyse siitäkään, ettenkö olisi kiinnostunut miehen asioista, koska olen: haluan tietää mitä hänelle kuuluu ja mitä hän asioista ajattelee. Kaipa miehen tyyliin vain kuuluu käydä asiat läpi omassa päässään ja jättää ne sitten taakseen.
Minusta yksi parisuhteen oleellisista piirteistä on se kuuluisa "myötä- ja vastoinkäymisissä", vaikka varsinaisesti siitä luvataankin vasta avioliittoa solmiessa.
Luulen, että monissa muissakin parisuhteissa kuvio menee siten, että nainen jopa toivoisi miehen jakavan murheensa hänen kanssaan, mutta mies ei puhu. Tiedä sitten mikä on totuus ja mistä miesten puhumattomuus johtuu, tämä on vain oma vaatimaton olettamukseni.
Säälittävänä ruikuttajana pidän ainoastaan ihmisiä, jotka itkevät ja itkevät kuinka asiat ovat huonosti ja kuinka kaikki on muiden syytä, eivätkä yritäkään tehdä asioille mitään.
Taidanpa olla kokolailla samanlainen kun ukkosi. Mottona on että ruikutetaan sitten kun kaikki on yritetty, tulevaisuutta ei ole ja loppu lähenee. Moista hetkeä ei taida tulla, ennenkuin lusikka lentää nurkkaan.
Kyse on itsekunnioituksesta, suuri osa itsensä kunnioittamisesta tulee siitä, ettei hötkyile turhista, vaan kestää vastatuulessakin. Repeäminen naiselle on periksi antamisen merkki ja periksi ei anneta niin kauan kuin vielä veri virtaa :)
Sen verran perustavaa laatua oleva luonteenpiirre, ettei sinullakaan taida olla muuta mahdollisuutta kuin tottua asiaan, kuten taidat hienosti olla tehnytkin. Muutenkin hyvä kirjoitus sinulta.
avautumaan asioista, ja ihmettelen miksi naiset elää tollasen miehen kanssa, jos kemiat ei mene yksiin. Koko ajan täältäkin saa lukea naisten kirjoituksia, kun miehestä ei ota selvää, mies ei puhu tunteistaan jne... Kun naiset usein kehuvat ihmistuntemuksellaan, missä se taito on silloin kun sitä eniten tarvitaan? Naiset sitten elävät elämänsä miehen kanssa, joka ei henkisellä tasolla läheskään täysin tyydytä naisen tarpeita ja ehkä iäkkäämpinä katkeroituvat, kun eivät tajunneet nuorena vaatia itselleen enemmän?
Kyllä mies tunteistaan puhuu, siis niistä positiivisista. On vain luonteeltaan sellainen, ettei ilmeisesti ota pulttia pikkuasioista, ja isompien ongelmien kohdalla ottaa ja ratkaisee ne, puhumatta niistä sen enempää muille. Kuten jo mainitsinkin, miehellä on sellainen peruspositiivinen elämänasenne.
En sanoisi, ettei meillä kemiat mene yksiin. Itseasiassa meillä menee pariskuntana todella mukavasti: hellyyttä ja rakkautta on paljon. Rakkauden suhteen mies on hyvinkin avoin. En koe eläväni henkisellä tasolla "puutteessa", vaan pikemminkin yltäkylläisyydessä. Enkä toivo miehen hukkaavan positiivisuuttaan vain sen vuoksi, että saisin minäkin joskus olla hänelle olkapäänä ;) Mutta jos joskus elämässä tulee rankkoja vaiheita jolloin mies on heikoilla, ehdottomasti tuen häntä niinkuin hänkin on tukenut minua. Empatiaa on ainakin riittävästi varastossa :)
Monestakin ketjusta täällä on saanut lukea, kuinka mies ei kestä esim. sitä, että nainen itkee