kiperä tilanne

Tässäpä kiperän kitkerä tilanne. Tarkoituksena olisi pudottaa kiloja ehkä sellaiset 5. Nykyään mittani ovat 170/61. Ja olen siis 22 vuotias. Ruhossa on löysää etenkin keskivartalon alueella ja reidet ovat mielestäni suhteelliset massiiviset, mikä johtuu kyllä lihaksikkuudestakin. Olen aikaisemmin harrastanut juoksua sekä muutaman kerran viikossa lihaskuntoa, mikä mielestäni sopii erityisen hyvin kaltaiseni kropan sutjakkuudessa pitämikseksi.

Vuoden alussa hankin kuntosalijäsenyyden. Ja aloitin siellä treenaamisen, minkä vuoksi juoksu onkin jäänyt harmittavankin vähäiseksi. Puntilla käynti toi lihaksia aluksi esiin melko nopeaa, mutta nyt tuntuu että kehoni on muuttunut liiankin massiiviseksi ja kömpelöksi, mikä tosin on ymmärrettävääkin. Nyt motivaatio puntilla käyntiin on mennyt pelkona, että käsivarret vain laajenee ja reidet näyttää vieläkin paksummilta.

Ruoan suhteen elän pimennossa. Ruokarytmit olen pyrkinyt saamaan kuntoon, joskus ne on saattanut olla sellaisia kerta päivään syöntejä, ensimmäisen aterian ollessa klo 16.00. Lihasten kasvun pelossa vähensin välillä proteiinitkin ihan minimiin. mikä on kyllä järjellä ajateltuna ihan sairasta. Kasviksia proteiinin esim. tonnikalan ja raejuuston kanssa olen pyrkinyt viimeaikoina suosimaan. rasvaa olen yrittänyt lisätä, mutta sekin tuntuu vaikealta.

POinttina, että laihtumista tai painon putoamista ei ole tapahtunut vaikka treenaan lähes joka päivä, välillä kuluttaen jopa 1000 kaloria, normaalisti sen noin 600 päivässä. en todellakaan usko syöväni liikaa. Ongelmana todennäköisesti liian harva ruokarytmi, liikaa kerralla syönti sekä iltaan painottuva syöminen? Lisänsä keittoon tuo vielä lievä syömishäiriötausta.. bulimian vuoksi ruumis taitaa todella olla epätasapainotilassa.

Tästä on vaikea lähteä etenemään. Liikuntaa en voi lisätä, mielestäni olisi järkevää vähentää, sillä liikkumisen mielekkyys on kadonnut. Juoksulenkkejä pyrin lisäämään. etenkin pitkäkestoisista lenkeistä pääkoppakin nauttii. Mikä tekstin tarkoitus oli, hmm. Ehkä päähäni pitäis iskostaa, se fakta että joka päivä ei tarvitse liikkua ja että syödä pitää vähintään se 3 kertaa päivään. Hiilihydra/proteiini/rasva suhde kuntoon niin laihtumistakin tapahtuisi. Voipi syynä olla myös se, mielestäni olen "kunnossa ja hyvässä lihassa" lihaksittomamapana ja hoikempana ja ns. kulmikkaampana, jolloin ruumiissa ei ole lihaksien tuomaa pyöreyttä.
2411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että teet jotain väärin.

http://forum.ufs.fi/ Kysele tuolta mimmeiltä lisää.

Äänestä

Hei, Sinulla on mielenkiintoinen haaste, johon ole itsekin törmännyt joitakin kertoja. Painon pudotuksessa ja hallinnassa jopa 70% riippuu ruokavaliosta eli aterioinnista. Kuten kerroit, niin syöt toisinaan vain kerran päivässä. Normaali/hyvä ateriointi rytmi on 4-6 ateriaa päivässä mukaanlukien välipalat. Näin kullakin ateria kerralla tarvitset vähemmän ruokaa, jonka kehosi sitten ehtii polttamaan päivän aikana. Aterioiden tulee myös keventyä iltaa/yötä kohden, sillä levossa energiankulutuksesi on pienimmillään. Toisaalta taas levossa lihaksistomme palautuu, jolloin jonkin verran siihenkin tarvitaan enerigiaa ja ravintoa.

Toinen asia, johon sinun kannattaa kiinnittää huomioita on liikuntalajit. Eli kannattaa kokeilla pidempikestoisia ja matalammalla sykkeellä tehtäviä lajeja, kuten kävely, juoksu, pyöräily ja soutu. Suoritusten tulisi kestää vähintään 60min. mielellään 90 min. Näin voit ylläpitää kuntoa ja samalla seurata painoasi sekä pudottaa sitä.

Terv. Treenari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna84 kirjoitti:

Tässäpä kiperän kitkerä tilanne. Tarkoituksena olisi pudottaa kiloja ehkä sellaiset 5. Nykyään mittani ovat 170/61. Ja olen siis 22 vuotias. Ruhossa on löysää etenkin keskivartalon alueella ja reidet ovat mielestäni suhteelliset massiiviset, mikä johtuu kyllä lihaksikkuudestakin. Olen aikaisemmin harrastanut juoksua sekä muutaman kerran viikossa lihaskuntoa, mikä mielestäni sopii erityisen hyvin kaltaiseni kropan sutjakkuudessa pitämikseksi.

Vuoden alussa hankin kuntosalijäsenyyden. Ja aloitin siellä treenaamisen, minkä vuoksi juoksu onkin jäänyt harmittavankin vähäiseksi. Puntilla käynti toi lihaksia aluksi esiin melko nopeaa, mutta nyt tuntuu että kehoni on muuttunut liiankin massiiviseksi ja kömpelöksi, mikä tosin on ymmärrettävääkin. Nyt motivaatio puntilla käyntiin on mennyt pelkona, että käsivarret vain laajenee ja reidet näyttää vieläkin paksummilta.

Ruoan suhteen elän pimennossa. Ruokarytmit olen pyrkinyt saamaan kuntoon, joskus ne on saattanut olla sellaisia kerta päivään syöntejä, ensimmäisen aterian ollessa klo 16.00. Lihasten kasvun pelossa vähensin välillä proteiinitkin ihan minimiin. mikä on kyllä järjellä ajateltuna ihan sairasta. Kasviksia proteiinin esim. tonnikalan ja raejuuston kanssa olen pyrkinyt viimeaikoina suosimaan. rasvaa olen yrittänyt lisätä, mutta sekin tuntuu vaikealta.

POinttina, että laihtumista tai painon putoamista ei ole tapahtunut vaikka treenaan lähes joka päivä, välillä kuluttaen jopa 1000 kaloria, normaalisti sen noin 600 päivässä. en todellakaan usko syöväni liikaa. Ongelmana todennäköisesti liian harva ruokarytmi, liikaa kerralla syönti sekä iltaan painottuva syöminen? Lisänsä keittoon tuo vielä lievä syömishäiriötausta.. bulimian vuoksi ruumis taitaa todella olla epätasapainotilassa.

Tästä on vaikea lähteä etenemään. Liikuntaa en voi lisätä, mielestäni olisi järkevää vähentää, sillä liikkumisen mielekkyys on kadonnut. Juoksulenkkejä pyrin lisäämään. etenkin pitkäkestoisista lenkeistä pääkoppakin nauttii. Mikä tekstin tarkoitus oli, hmm. Ehkä päähäni pitäis iskostaa, se fakta että joka päivä ei tarvitse liikkua ja että syödä pitää vähintään se 3 kertaa päivään. Hiilihydra/proteiini/rasva suhde kuntoon niin laihtumistakin tapahtuisi. Voipi syynä olla myös se, mielestäni olen "kunnossa ja hyvässä lihassa" lihaksittomamapana ja hoikempana ja ns. kulmikkaampana, jolloin ruumiissa ei ole lihaksien tuomaa pyöreyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu