Luovuttaisitko spermaa tai munasoluja?
Millä ehdoin vai et ikinä?
Entä jos siitä maksettaisiin?
Millä ehdoin vai et ikinä?
Entä jos siitä maksettaisiin?
Mitä mieltä luovuttamisesta?
NoJust
482280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
luovutimme toisillemme kyseiset liemet rakastelussa ja saimme ihanan rakkaan lapsen..))
Kun ei ole omaa lasta, ymmärtää sen, miten paljon se voi merkitä jollekin, joka ei muuten saa.
Sitäpaitsi haluaisin, että mun geenit jatkuis jossakin, ettei tämä elämänlanka katkeaisi ikuisiksi ajoiksi sitten tähän, sen verran biologinen kello tiksuttaa, että vaikken sais omaa lasta, haluisin kuitenkin, että mulla olis joku pieni vaikutus edes jonkun lapsen elämään..
Itsekästä kyllä, mutta kun haluan.
Voisin antaa ilman rahaa. Raha tekee asiasta jotenkin likaisen ja vilpillisen.
Haluaisin myös joskus vaikka luovutettua spermaa, jos en muuten tulis itse raskaaksi.
Sperman luovutustahan tai saamista voi tehdä niin monella konstin.. Mut jos ei kävis luonnollisesti, niin aikomuksena on sitten mennä asioimaan spermapankkiin.
Varmaan ehkä jossain vaiheessa elämää luovutankin.
Vielä vaan olen liian nuori siihen.
todennäköisesti en tee/saa lapsia itse, koskaan.
Luovuttaisin ihan tuolla kulukorvauksella, mutta kun haluavat naisia, joilla on omia lapsia...
Ennen olin sitä mieltä, että on äärimmäisen itsekästä haluta sitä omaa biologisesti syntyvää lasta kun maailmassa on niin paljon lapsia ilman vanhempia, mutta nyttemmin ymmärrän kuinka tärkeä asia joillekin on. Sellaisille, jotka varmasti ovat hyviä vanhempia.
Eikös se ole vähän riskitouhua?
Siis ainakin täysin erilainen juttu verrattuna sperman luovutukseen. Siis lääkärin täytyy tehdä jotain.
Taas olen ulkona kuin lumiukko detaileista, mutta tämmöinen käsitys täällä.
Tässähän on vaarana, että oppii jotain uuttakin, jos joku alkaa selostamaan.
:-)
mutta kyllä niitä hormoneja on tähän ikään mennessä tullut vedettyä muutenkin :)
Mutta ei se vaiva mitään, kyllä mä luovuttaisin luuydintäkin, mutta en ole varma kelpaanko.
minäkin ilman muuta luovuttaisin, jos jollakin leukemiapotilaalla olisi samankaltaiset veriarvot jne kuin minulla. Vertakin olen luovuttanut muutaman kerran.
Mietin vain sitä, että mainitsit tuossa jo popsineesi hormoneja ikäsi aikana, eli tarkoittanet e-pillereitä. Oletko tietoinen siitä, että syödessäsi e-pillereitä (jos syöt yhdistelmäpillereitä, eli gestageenia ja estrogeenia, käsittääkseni) munasolua ei irtoa ollenkaan?
Tästä asiasta tuli kerran puhetta ystävättäreni kanssa. Hän syö pillereitä, eikä itse asiassa edes tiennyt kuinka kyseiset hormoniyhdistelmät vaikuttavat. Kyselin parilta muultakin naiselta, ja vain yksi (!) heistä tiesi, että pillereitä syödessä naisella ei irtoa munasolua ollenkaan. Yllätys yllätys...
Netistä löytyy varmaan tietoa googlettamalla, mutta käsittääkseni asia on näin.
ja nyt pari vuotta olen ollut kapseleiden kanssa. Tämä siksi, ettei tulisi hilloviikkoja ollenkaan. Eikä ole tullutkaan. :)
Minä olen kyllä ymmärtänyt niin, että ne pilsut, joita ennen kapseleita söin (Femoden, Mercilon, Marvelon), vaikuttivat munasolun kiinnittymiseen eli tekivät seinämään teflon-pinnan.
Koska ehkäisy ei tässä tapauksessa ole edes tarpeen, niin mielelläni tekisin jotain muiden hyväksi ja voisin käydä läpi hormonihoidot ja muut. Vaikka tosiaan, enhän minä edes tiedä onko näistä mun soluistani mihinkään... ei ole tullut testattua.
netistä Femoden-nimellä, ja tällaiselta sivulta löytyikin tietoa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far00368
Eli ne ensimmäiset ainakin näyttäisivät olevan juuri niitä, jotka estävät munasolun irtoamisen vaikuttamalla aivolisäkkeeseen.
Joskus tulee mietittyä, että selitetäänkö naisille (saati sitten nuorille tytöille!) lainkaan, kuinka pillerit vaikuttavat naisen elimistöön? Koska eivät kaikki hoksaa kysyä.
Tavallaanhan monilla pillereillä "sammutetaan" naiset kehon omat toiminnot vaikuttamalla hormonitoimintaan.
Femodenia syödessä silloin 16-vuotiaana laihduin melkein olemattomiin, itkin nurkassa eikä seksi olisi voinut vähempää kiinnostaa... toimivat siis :)
Sitten niitä vaihdettiinkin, kunnes todettiin, ettei pillereistä käy mikään. Kapselit laitetiin ihan muista kuin ehkäisysyistä ja täytyy sanoa, että nämä sopivat - viimeinkin. Voin suositella lämpimästi kaikille. Vaikka kun ei mensuja tule lainkaan, niin voisin kuvitella että ei niitä solujakaan irtoile. Mutta eipä niille näy käyttöäkään olevan...
Meinasin muuten tehdä sterilisaation, mutta sitäpä ei tehdäkään alle kolmekymppisille! Jos en kerran saa luovuttaa munasolujani, niin homman itselleni 30-vuotislahjaksi sterilisaation. Ihme sääntöjä nämäkin... *murisee*
naisilla ei siis vieläkään ole oikeutta päättää omasta kehostaan ja kohdustaan.
En ymmärrä, miksi sterilisaation myöntäminen on niin nihkeää. Tottakai se on peruuttamaton toimenpide, mutta toisaalta se ei vaikuta hormonitoimintaan (tosin joissakin tapauksissa munanjohtimien verenkierto voi heiketä ja näin ollen vaikuttaa lievästi), ja jos nyt joku muuttaisikin mielensä ja katuisi toimenpidettä, niin koeputkihedelmöitysmahdollisuushan on edelleen olemassa.
mitä se vaikuttaa onko vuotta vaille vai päälle kolmekymppinen? Kuka senkin rajan on päättänyt? Ai niin, sterilisaation saa alle kolmekymppinen, jos on synnyttänyt kaksi lasta (tai jotain sellaista gyneni väitti). Diskriminointia, sanon minä.
Sitäpaitsi se ei ole peruuttamaton toimenpide enää nykyisin. Myöskään tuo tuon koeputkihedelmöityksen ollessa mahdollista.
Minä sanoinkin gynelleni jo silloin, että onhan adoptio olemassa, jos vaikka löytäisinkin sisäisen äitihahmoni, mutta hän ei tietenkään uskonut minua. Ja piti muutenkin pölhönä, kun edes mainitsin asiasta. Joillekin se oman lapsen saaminen on vain niiiiiin itseisarvo. Ja minä ymmärrän sitä, vaikka en itse siihen joukkoon kuulukaan. Siksi luovuttaisin. Jos saisin.
Sama 30 vuoden raja se on sterilisaatiossa miehilläkin. Serkkuni hankki itselleen sellaisen 30-vuotislahjaksi.
siinä mielessä, että munanjohtimien yhteenkursiminen ja avaaminen ei välttämättä enää onnistu. Mutta, niinkuin jo totesimme, inseminaation mahdollisuuskin on olemassa, JOS nyt joku tulisikin katumapäälle.
satutko tietämään, että onnistuiko noin vain? Oliko lapsia vai udeltiinko sitäkin?
Joku lääkärinlausunto piti tosin hakea, mutta kuulemma riitti kun selitti vakuuttavasti ettei tosiaankaan halua omia lapsia, eikä muutenkaan siedä niitä pikku nilviäisiä. Itse toimenpide oli pieni rutiinioperaatio, tapahtui poliklinikalla paikallispuudutuksessa, eikä mitään ongelmia ole ollut.
että kyseinen toimenpide on noin sata kertaa helpompi toteuttaa miehelle, mutta siltikin naiset sen(kin) useammin ottavat. Siis ainakin parisuhteissa.
haluavat ehkä sterilisaation tehtävän itselleen siksi, että jos nyt kävisikin niin että suhde kariutuisi jossain vaiheessa, niin eipä "tarvitsisi" enää alkaa lapsentekoon uuden kumppanin kanssa. Asia olisi sillä selvä ja päätetty, eikä asiasta tarvitsisi edes keskustella.
Loppujen lopuksihan se on aina se nainen, joka on raskaana. Ja kyllä minä osaan ainakin taas nauttia omasta kehostani, kun lapsiluku on täynnä eikä lisää tule. Nyt on taas enemmän aikaa harrastaa liikuntaa, hoitaa itseään ja ravata kampaajalla. Eli nyt voi taas olla pinnallinen ja hemmotella itseään.
Jos oikein muistan, Suomessa voi haastaa luovuttajan oikeuteen elatusmaksuista. Eipä paljoa nappaa moinen.
Sikäli kun kersoista ei sitten tarvitse huolta kantaa.
################
äläkä ikinä toukkia tee.
Ei taitais kelvata kenellekään.
Mua häiritsisi ajatus, että lapsi olisi minun biologisesti.. puhumattakaan siitä, että päätyisi ihan erilaisten ihmisten hoivattavaksi eli erilaisia elämänarvoja omaavia jne.. Eli henkkoht en ikinä, mistään hinnasta. Miljoona euroa - ei kiitos.
Kysyin muuten mieheltäkin ihan neutraalilla äänensävyllä, että luovuttaisitko spermaa miljoonasta eurosta ja totesi että ei kyllä kovin mielellään :D
Olitko tuota mieltä jo ennen oman lapsesi syntymää? Minulla nimittäin vastaavia tunteita ei ole ja ihmettelenkin miksi lapseton nainen ei kelpaisi luovuttajaksi. Meillä kun ei ole "painolastina" tietoa siitä, miltä tuntuu kun on oma lapsi.
On tästä joskus aiemminkin ohimennen tullut keskusteltua tuon miehenkin kanssa ja kyllä minä olin ennen lastakin jo hyvin kiintynyt munasoluihini :D Eli tosiaan; oli mulla aiemminkin se ajatus siitä että omasta solusta se lopputulos olisi oma lapsi. Tosin tämä on ihan vaan mun henkkoht näkemys omista soluistani, muut saavat toki omillaan myös tehdä tai olla tekemättä mitään :)
Ai Suomessako ei kelpaa lapseton nainen munasolunluovuttajaksi? Mikä syynä? Eiväthän kaikki ihmiset niitä lapsia halua ja eivät ole niin kiintyneitä munasoluihinsa, niin on se kumma jos halukkaita tarjoajia olisi mutta eivät sitten solut kelpaa niiltä jotka niistä olisivat valmiita luopumaan :/
tietää, että miksi lapseton nainen ei muka voi luovuttaa munasoluja? Munasolu kuin munasolu...
Mikähän idea siinäkin piilee?
reilu vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että luovutan mielelläni, mutta heti ekalla googlauksella kävi ilmi, että väestöliitto haluaa mieluiten alle 35-vuotiaita naisia, joilla on omia lapsia. Ensimmäisen kriteerin täytän vielä jonkun aikaa, mutta toiseen en pysty.
Sääli tosiaan, sillä väitänpä, että suhtautumiseni voisi olla nihkeämpi, jos minulla olisi omia jälkeläisiä jaloissa temmeltämässä...
Pointtina on se että synnyttäneillä se on tavallaan merkki että munasoluja muodostuu normaalisti!
mutta jos nyt jollakin on jo tärpännytkin vaikkapa kerran ja sen jälkeen on aina ehkäisty, niin eihän sekään ole takuu siitä, että munasoluja kypsyy jatkuvasti.
Ja kyllähän se tämänikäinen nainenkin alkaa huomaamaan, että ovulaatiota ei joka kuukausi välttämättä tapahdu. Liekö tässä kohta kierrätykseen joutuu;))
Ei sentään, eipä paljoa enää munasolun irtoamiset kiinnosta, en nimittäin jaksaisi (ja viitsisi) enää alkaa valvomaan öisin, vaikka olihan sekin kivaa aikaa. Mutta sen verran mukavuudenhaluiseksi myönnän tulleeni.
Siispä käytän energiani siihen, että riitelen mieluummiin murkku- ja esimurkkuikäisten kanssa...
Siksipä tuo 35-vuoden ikäraja on laitettukin, kas kun tuon iän jälkeen hedelmällisyys alkaa laskea ja kromosomihäiriöiden riskikin kasvaa. (lunttasin!;D)
Itseasiassa tuo luovutus on luovuttajallekkin aika rankka juttu, on verikokeet, gynen käynnit ja lisäksi luovuttajakin joutuu hormoonihoitoihin, joten ehkä ei hullumpi idea tuo energiasi keskittäminen esi- ja murkkuikäisiin. Hmm... !;DD
Se oma rupsahtaminen tapahtuu ikäänkuin huomaamatta tapellessa murkkujen kanssa. Niin se vain tuntuu olevan;))
Tosin vannon aina, että en lähde samalle pissislinjalle lasten kanssa, vaan että pysyn aivan rauhallisena, minähän olen Aikuinen. Sitten huomaankin taas olevani heidän kanssaan ilmiriidoissa ja verbaalisesti tukkanuokkasilla, kun käämit palavat lopullisesti.
Muistan, kuinka aikoinani ajattelin, että mitä kaikkea minun lapseni sitten tulevat tekemään ja mitä he eivät tee. Suu supussa tuli katseltua vanhempia kiukuttelevien lastensa kanssa ja ajateltua melkein ääneen, että "nuokaan eivät osaa kasvattaa lapsiaan".
Tosin vähän aikaa sitten jouduin itse samaan tilanteeseen vanhimman lapseni haukkuessa minua kassajonossa "tyhmäksi lehmäksi".
Niinpä niin.
Kyllä sitä oikeasti osaa omia vanhempia arvostaa sitten myöhemmin. Itse muistan omat kotkotukset murrosiästä, ja äitini mielestä minä olin vielä se helppo lapsi... Liekö tällä vaikutusta siihen, etten halua muksuja...? Sitäpaitsi äitini oli 24 minut saadessan, minä olen nyt viisi vuotta vanhempi.
Veljeni tapasi omaan viehättävään tapaansa kysellä jo muutama vuosi sitten, että "systeri hei, tajuatsä että vaikka sä NYT tapaisit jonkun äijän, niin jos otetaan huomioon seukkailuaika, sitten kihlat ja häät, niin susta tulisi siltikin aika hemmetin vanha äiti? että kantsii hei pitää vähän kiirettä..!" :D
Jos oletetaan siis, että tapaisin nyt jonkun tarpeeksi mukavan miehen ja sitten jossain vaiheessa kypsyisin ajatukseen lapsesta, niin olisin n. 35 vuotias, eli 5-kymppinen sen pahimman murrosiän aikaan! Juu, ei kiitos, vaihdevuodet ja murkkuikä samaan talouteen... huhhuh.
vieläkin nuorempi kuin äitisi.
Kun ympärilleen katsoo vanhempainilloissa ja muualla, niin kyllähän minä todella olenkin nuori äiti. Ja koska näytän (todella useiden ihmisten mielestä) huomattavasti nuoremmalta kuin olen, syntyy paljon hassuja tilanteita.
Minua on usein luultu lasteni sisareksi, ja niin on käynyt todellakin usein. Lähes jokaisessa kyläpaikassa uuden kaverin luona lapsilta kysytään heti ensimmäisenä, että "kuinka vanha äitisi oikein on?"...
olla niin, että lapsia jo saanut nainen ajattelee tästä asiasta kypsemmin. Eli hän on ehtinyt muodostaa suhteen omiin munasoluihinsa jotenkin todellisemmaksi, kun on nähnyt mitä ne voivat tuottaa. Jos nainen vielä tämän jälkeen on valmis munasoluistaan toisen hyväksi luopumaan, niin eikö voitaisi ajatella, että tuollainen päätös on jotenkin kypsempi tai varmemmalla pohjalla?
t. lapseton spermalinko
Jos kerta nykyään ihmiset lisääntyy keskimäärin lähemmäs kolmikymppisenä, niin täähän olikin hieno pointti - tulen olemaan tulevissa vanhempainilloissa sieltä nuorimmasta päästä :D (22 nyt)
On se jännää ajatella tulevaa, kun oma lapsi (lapset) tulee olemaan siinä iässä että niitä vanhempainiltoja on. Monet naiset tuntuisivat haluavan, että lapset olisivat aina vauvoja tai pieniä mutta kyllä minä odotan innolla sitä, että lapsi kasvaa ja tulee aina uusia asioita lapsen iän myötä. Ala-aste, yläaste jne.. heh. Mullahan nyt pyörii ymmärrettävästi hyvin paljon tällaisia henkeviä pohdintoja mielessä, kun ihastelen välillä tuntikausia tuota nyyttiä x)
Äkikseltään sanotaan, että enpä tiedä. Kun on näköjään aukko sivistyksessä.
Mihin muuhun, kuin keinohdelemöitykseen tarvitsisi luovuttaa? Tai oman hlökoht tilan selvityksiin. DNA tutkimuksiin/isyys testiin? Kun on sivistyksen aukko suuri kuin Itämeri, niin eikös DNA saada ihan mistä vaan kehon solusta...? Täh.
Nyt tuntee itsensä taas typeräksi kuin vasemman jalan saapas.
Maksamisella ei ole merkitystä.
Tarkoituksella on merkitystä.
keinohedelmöitystarkoitukseenhan sitä munasoluja tai siittiöitä luovutellaan.
Kaikki muut dna:han liittyvät jututhan voi tutkia vaikka pyöräyttämällä vanupuikkoa suussa.
Niin vähän uumoilinkin.
Jos kävisi niin, että jostain kumman syystä kuitenkin luovuttaisin spermaa, niin haluaisin kyllä tietää kenestä tulee sukulaiseni.
Vaikka sekin taitaa olla vähän niin, että ei välttämättä kerrota.
Jos ei kerrota, niin sitten saa olla halukas ilman.
Mitenköhän muuten, kysellään nyt lisää.. Jos kävisi luovuttamassa, niin arvotaanko se kenelle sitä siittiösolukkoa sitten annetaan? Eli joku onnekas saa tsägällä sitten meikäläisen perimää? Vai tehdäänkö niille soluille joku kartoitus, että mitä ei ainakaan laiteta johonkin ja johonkin toiseen paikkaan se sitten saattaisi kelvata?
Äimänkäki..
luovuttaja ei saa tietää, kuka hänen tuotoksensa saa. Sama pätee tietääkseni myös toisinpäin.
Samoin ilmeisesti huomioidaan sellaiset seikat kuin etninen tausta ja ehkä hiusten väri tms. En ole varma, mutta muistelen lukeneeni tällaista. Tarkoituksena lienee, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyvä lapsi muistuttaisi ulkonäöltään mahdollisimman paljon vanhempiaan.
Eikö täällä ole ketään asiantuntijaa..?
Ajattelen ehkä jokseenkin itsekkäästi, mutta lapsellahan olisi puoliksi minun perimäni, mikäli luovuttaisin jollekin munasolun. Tulisin varmaan aina miettimään, että syntyikö siitä hedelmöityksestä lapsi, ja muistuttaako ko. lapsi minua. Katselisin varmaan kaikkia tietyn ikäisiä lapsia ja myöhemmin naisia kadulla yrittäen etsiä heistä samoja piirteitä.
Kuulostaa ehkä hullulta ja itsekkäältä, mutta en luovuttaisi.
uskon, että varsinkin jo lapsia itse saaneilla tuollainen tunne on mahdollinen.
Enkä väitä etteikö sitä minullekin tulisi.
Mutta vanhemmuus on mielestäni aivan muuta kuin geneettinen perimä. Itse ajattelen, että lapsi olisi kuin pikkuserkkuni, joku, jossa virtaa sama veri, mutta jonka kanssa minulla ei oikeasti ole mitään tekemistä.
Minä kyllä näen itsestäni 100-prosenttisesti, että olen isäni ja äitini tytär, mutta vaikka olisin adoptoitu, niin en usko että olisin yhtään erilainen ihminen. Paitsi tietenkin ulkonäöltä.
En tiedä, mistä johtuu tämä haluni luovuttaa munasolujani. Tiedän, että voisin ihan hyvin elää tietämättä mitä siitä solusta on tullut ja kasvanut, eikä minulla on varsinaisesti tarvetta jatkaa omaa geeniperimäänikään (reumakin kun on periytyvä sairaus)... Jotenkin vain tuntuu, että voisin mielelläni sen tehdä... Ehkä sekin vaikuttaa, että minulla on lähipiirissäni upeita pariskuntia, jotka vain eivät voi saada omaa lasta, vaikka he sellaisen ansaitsisivat.
...nykyisten arvioiden mukaan perimä määrää n. 60% ihmisen persoonallisuudesta.
mutta arvot ja elämänkatsomus tulevat ympäristöstä. Sitä paitsi lapsista saattaa(!) tulla ihan erilaisia persoonallisuuksia kuin vanhemmista, vaikka kuinka olisi täysin heidän biloginen lapsensa.
Onnistunutta vanhemmuutta ja ennen kaikkea onnistunutta ihmisyyttä kun kuitenkin näkee erittäin paljon myös sellaisissa tapauksissa, joissa lapsi ei ole oma biologinen perillinen.
Useinhan adoptiovanhemmat ovat jo pitkään toivoneet lasta ja valmistautuneet henkisesti vanhemmuuteen. Luin jonkun tutkimuksen, jonka mukaan Kolumbiasta hyvin nuorina adoptoidut lapset pärjäsivät erilaisin mittarein arvioituna elämässään jopa paremmin kuin verrokkiryhmänä toimineet biologiset lapset. Sama pätee todennäköisesti myös hedelmöityshoitojen avulla syntyneisiin lapsiin.
on olemassa ihmisiä joille ei ole luontoäiti antanut pesämunaa tarpeisiin. Annettakoon siis heillekin mahdollisuus perheen perustamiseen ja sen ilojen sekä surujen kokemiseen=))
Eihän ne siittiö- / munasolut ole mitään muuta kuin klöntti orgaanista materiaa.
Tyhmä blondi taas vauhdissa
mikä olisi tätä fiksumpi kysymys tai aihe?
"miehet hei pliiiiiiz kertokaa..." vai?