ajattelin kirjoittaa tänne, kun tänään oli aika masentava päivä.. olen parikymmpinen tyttö, joka opiskelee yliopistossa. seurustelen ja asun yhdessä poikaystäväni kanssa.. vapaa-aikani vietän hänen kanssaan ja hän onkin tavallaan minun ainoa ystäväni, mikä sinällään on ihan hyvä asia.. mutta olisi vaan mukava jos olisi kavereita ja ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa ja jutella tai vaikka vain kirjotella sähköpostia ym.. vaihtaa kuulumisia..
yläasteen aikana minulla oli muutama hyvä ystävä, mutta aikaa myöten olemme jotenkin erkaantuneet, emmekä käytännössä pidä yhteyttä ollenkaan.. lukiossa minulla oli pari kaveria, joiden kanssa olin lähinnä vain koulussa.. silloin tällöin tekstaillaan tai soitellaan keskenämme, mutta eipä sen enempää.
odotin tuota yliopiston alkamista innolla, että voisin tutustua uusiin ihmisiin ja saisin ehkä kavereita. no, toisin kuitenkin kävi. luokallani lähes kaikki ovat paljon vanhempia minua, enkä oikein kuulu heidän porukkaansa. muutama minun ikäiseni liikkuvat sitten keskenään, enkä oikein tunne kuuluvani heidänkään ryhmäänsä. muutamat tytöistä eivät edes moikkaa mua jne.. lähinnä olen siis koulussa täysin yksin, käyn syömässä yksin jne.. masentaa vaan paljon, kun tuntuu, että minä itse olen jotenkin ruma, tyhmä ja kamala, kun en kelpaa kaveriksi/tutuksi kenellekään.
luonteeltani olen sellainen, että minun on tosi vaikea aloittaa keskustelua, ja tuntuu, että sanon aina jotain tyhmää niin, että toiset katsoo nenänvartta pitkin mua.. olen kyllä aika puhelias ym. kun olen tutustunut paremmin.. toisin sanoen olen kai ujo. sitten väkisinkin tulee mieleen, että on jotenkin tosi ruma tai muuten vain inhottava, ettei kukaan halua tunteakaan.. itsetunto laahaa tällä hetkellä pohjalukemissa. moni on sanonut, että olen ihan nätti ja mukava yms.. mutta koko ajan vaan tuntuu, että on kaikin puolin epäonnistunut ihminen. vertailen jatkuvasti itseäni muihin.
tiedän, että pitäisi yrittää olla rohkeasti oma itsensä ja olla onnellinen juuri sellaisena kuin on, mutta tällä hetkellä se tuntuu kovin vaikealta. tuli aika pitkä tilitys, toivottavasti edes joku jaksoi lukea..
yläasteen aikana minulla oli muutama hyvä ystävä, mutta aikaa myöten olemme jotenkin erkaantuneet, emmekä käytännössä pidä yhteyttä ollenkaan.. lukiossa minulla oli pari kaveria, joiden kanssa olin lähinnä vain koulussa.. silloin tällöin tekstaillaan tai soitellaan keskenämme, mutta eipä sen enempää.
odotin tuota yliopiston alkamista innolla, että voisin tutustua uusiin ihmisiin ja saisin ehkä kavereita. no, toisin kuitenkin kävi. luokallani lähes kaikki ovat paljon vanhempia minua, enkä oikein kuulu heidän porukkaansa. muutama minun ikäiseni liikkuvat sitten keskenään, enkä oikein tunne kuuluvani heidänkään ryhmäänsä. muutamat tytöistä eivät edes moikkaa mua jne.. lähinnä olen siis koulussa täysin yksin, käyn syömässä yksin jne.. masentaa vaan paljon, kun tuntuu, että minä itse olen jotenkin ruma, tyhmä ja kamala, kun en kelpaa kaveriksi/tutuksi kenellekään.
luonteeltani olen sellainen, että minun on tosi vaikea aloittaa keskustelua, ja tuntuu, että sanon aina jotain tyhmää niin, että toiset katsoo nenänvartta pitkin mua.. olen kyllä aika puhelias ym. kun olen tutustunut paremmin.. toisin sanoen olen kai ujo. sitten väkisinkin tulee mieleen, että on jotenkin tosi ruma tai muuten vain inhottava, ettei kukaan halua tunteakaan.. itsetunto laahaa tällä hetkellä pohjalukemissa. moni on sanonut, että olen ihan nätti ja mukava yms.. mutta koko ajan vaan tuntuu, että on kaikin puolin epäonnistunut ihminen. vertailen jatkuvasti itseäni muihin.
tiedän, että pitäisi yrittää olla rohkeasti oma itsensä ja olla onnellinen juuri sellaisena kuin on, mutta tällä hetkellä se tuntuu kovin vaikealta. tuli aika pitkä tilitys, toivottavasti edes joku jaksoi lukea..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mulla on vähän samanlainen tilanne, tosin asun yksin ja poikaystäväni asuu toisella puolella Suomea. Vietän siis myös aikani hyvin pitkälti yksin.. Joka päivä on yksin puurtamista, herään yksin, istun luennoilla yksin, syön yksin ja vietän illat yksin. Joskus on tosi pahoja päiviä ja tuntuu tosi vaikealta vaan nousta sängystäkin, kun tietää että päivä on taas samanlainen. Kaupungilla ja koulussa näkee tyttöjä nauramassa ja juttelemassa keskenään, ja siitä tulee vain surullinen olo.
Minäkin olen aina ollut ujo ja ihmisiin tutustuminen muutenkin kuin vain pinnallisesti on todella vaikeaa. Juttelun aloittaminen vieraan ihmisen kanssa tuntuu lähes mahdottomalta.
Ystäviä oli joskus yläasteen aikaan minullakin, mutta ovat hävinneet pikkuhiljaa elämästäni.
Usein luennoilla istuessani katselen muita yksin istuvia ja mietin, millaista heidän elämänsä on. Onko siellä muita samanlaisia kuin minä..Luulen, että meitä on oikeastaan aika paljonkin.
Olisi niin paljon helpompaa opiskellakin, jos saisi muilta vertaistukea, eikä aina tarvitsisi yrittää tsempata itse itseään.
Ei miesystävää, ei hyviä tuttavia. Parikymppinen olen myös. Yliopisto-opiskelijakin. :/
Minulla on sama tilanne, että melkein aina yliopistolla yksin. Mistä yliopistoista te muut olette...?
Moi!
Voisin kirjoittaa juuri samalla tavalla, paitsi että opiskelen ammattikorkeakoulussa. Kuvailit juuri omia tuntemuksia siitä, millaista on olla yksin koulussa ja vapaa-ajalla. Olen itse parikymppinen ja asun Tampereella. Lähetä ihmeessä sähköpostia, jos haluat jutella. :) Voimia opiskeluun!
Mä laitoin kyl edelliseen viestiin sähköpostiosotteen, mut sitä ei vaan näkynyt... Missähän vika?
Jos laitoit sen tuohon "Sähköposti"-kohtaan, niin sen ei kuulukaan näkyä itse viestissä.
ajattelin tässä taas kirjoitella.. mie ihan yllätyin, kuinka moni on minulle vastannut. meitä samanlaisia ja samanlaisessa tilanteessa olevia taitaa ollakin aika paljon.. vaikka usein on tuntunut siltä, että joka ikisellä on ystävä, johon turvautua, minä vain olen jäänyt siitä paitsi..
itsekin tosiaan olen huomannut, että opiskelu tuntuisi paljon leppoisammalta, jos olisi joku kaveri, jonka kanssa pohtia näitä "koulukiemuroita".. tuntuu vaan niin kovin raskaalta olla aina yksin.. kouluunkin olis paaaljon mielekkäämpää mennä jos tietäisi, ettei tarvitse yksin nököttää luennolla tai mennä syömään.. oon usein ajatellut, että kyllä näistä asioista sit selviää yksinkin, kun ei ole ystäviä.. kai niistä selviää, mutta todella raskaalta se ainakin tuntuu..
Kertokaa nyt ihmeessä, mistä yliopistoista (tai edes kaupungeista) olette? "-Netta-", mä olisin tyytyväinen, jos olis luokat vielä yliopistossa (vaikka kieltämättä kuulostaa omituiselta), ainakaan meidän oppiaineessamme ei ole mitään kiinteitä luokkia/ryhmiä ja on siksikin niin vaikea tutustua.
Samma här! Todella orpo olo olla valtavien ihmismassojen keskellä ihan yksin, ilman ketään parempaa tuttavaa. Ympärillä vain onnelliselta vaikuttavia ihmisiä...
Minä olen Oulun yliopistosta. Voi kun olisi ihanaa löytää luento ym. ystäviä/kavereita. Yliopistossa jää niin helposti yksin, jollei ole todella aktiivinen ja sosiaalinen :/
olette jossain opiskelemassa! Mulla ei ole opiskelupaikkaa eikä töitä, olen uudella paikkakunnalla, enkä tunne juuri ketään! Aravatkaa onko mulla vaikea tavata uusia ihmisiä... No otinpa ohjakset omiin käsiini, laitoin ilmoituksen, jossa kerroin etsiväni ystävää ja kappas, sain sellaisen! :)
Kaipaan kyllä lisää, että jos Tampereen lähistöltä niitä löytäisin, niin olisi kiva. Saa antaa mailiossan, jos kiinnostaa. :P Oon kans parikybänen.
En opiskele yliopistossa,olen amislainen ja kun menin kouluun odotin että saisin ystäviä,koska mielestäni olen ystävällinen,mukava ja avoin ja en nyt mikään tosikkokaan mielestäni ole,mutta yksin vain olen joutunut olemaan,onkohan yksinäisyys minun osani..
Ihan kuin mun elämästä. Paitsi että mulla ei ole poikaystävää. Ois tosiaan kiva jos ois joku, jonka kanssa jutella luentojen välillä ja käydä syömässä ja tehdä jotain vapaa-ajalla. Mutta kun olen tällanen tosi ujo tyttönen niin se toisiin tutustuminen ei käy niin helposti. Jos joku haluaa vaikka mailailla, niin voin antaa osotteeni. Opiskelen muuten Helsingissä.
Pari vuotta oon opiskellu. Liian monet lauantait kulunu tässä kopissa istuen ja lukien. Kai yksinäisyys jotain opettaa, mut mukava olis jo vähän rohkaistua elämään. Oon aikaisemmin yrittänyt täältä löytää toista ujoa kirjottelemaan, mutta en oo vastauksia vielä saanu. Jos haluut piristää päivää, ni laita postia:
[email protected]
Oon poika Espoosta.
Tuo oli aivan kuin minun elämästäni. Opiskelen Tre:llä amk:ssa, olen 22-vuotias ja asun avomieheni kanssa ja ainoa sosiaalielämä jota minulla on on hänen ja hänen kavereidensa kanssa hengailu. Minulla oli paljon kavereita yläasteella ja lukiossa ja odotin innolla amk:n alkua, koska olin varma että saan uusia kavereita. Nyt olen melkein valmistunut ja yhtäkään kunnon ystävää en ole saanut. Ryhmätyöt tein kiltisti aina jossain porukassa, mutta sen enempää en päässyt tutustumaan kehenkään. En tiedä mistä se johtui vaikka olen asiaa yrittänyt pohtia. Itseäni oiken nolottaa kun avomieheni kaverit kyselevät että "tuleeko msun kavereita", ja "missäs sun kaveris on."
Entiset lukiokaverini ovat saaneet uusia ystäviä omilta opiskelupaikoiltaan ja nyt vasta tajuaa miten kaipaa tyttöjen kesken juttelua ja hengailua. En ole pariin vuoteen viettänyt yhtäkään "tyttöjen iltaa".
Mulle voi lähettää s-postia kaikki Tre:ltä päin olevat ja muutkin joilla on samoja ajatuksia! :D
osoite oli [email protected]
Yllätyin todellakin, kun huomasin, että näin monet ajattelevat samalla tavoin kuin minä. Olisi mukava saada uusia ystäviä. Opiskelen Tampereella ammattikorkeakoulussa ja olen 20.
Lähettäkää ihmeessä sähköpostia [email protected]