Oliko ruoho vihreämpää?

Koko erosta. Muuta kuin mitä naapureitaan kyylää. Mukavuudenhalu tuskin on kellään eron syy. Ja suhde, jossa ei voi mitään mukavaa tehdä, joutaa kyllä loppuakin.

ota vastuuta itsestään. Ihminen, joka haluaa erota ja eroaa sitten, saattaa kokea yksinäisyyden tunnetta ja kaivata entistä kumppaniaan, mutta samalla olla täysin tietoinen ratkaisustaan ja sen seurauksista. Ei se sen kummempaa tarvitse olla.

liitosta ja lapset olivat jo omillaan. En uneksinut mahdottomia, mutta ehdottomasti olen tyytyväinen nykyoloon. Menen kun menen ja tulen kun tulen. Vapaus elää omaa elämää on paras kiitos siitä, että repäisin itseni irti.

harrastan irtosuhteita, ostan vaatteita itselleni(kun rahat ei mene miehen auton osamaksuun), käyn ulkomailla, pyydän ystäviä kylään, hoidan itseäni, tapaan perhettäni useammin, opiskelen,mitähän halusit kuulla? Varmaan bailauksen ja irtosuhteet ;)

Tunsin suunnatonta helpotusta kun se helvetti loppui.

HYVÄÄ seksiä....

En ole käynyt sen vihreyttä koittamassa vaikka tarjokkaita on ollut. Koville tuntuu ottavan ja edelleen kaipaa toista vaikkase ei ollut ruusulla tanssimista. Himotkin on kovat, mutta vielä oon kestänyt selibaattia. Toivottavasti tästä jotain oppii.

mutta elämän laatu parani huomattavasti (lue äärettömästi)- ennen ei ollut enää edes siedettävää. Nyt on erosta 9 vuotta ja katua ei ole tarvinnut.

huomasin olevani VAPAA ensimmäistä kertaa elämässäni ja se tuntuu todella mahtavalta. En siis eronnut jotta löytäisin paremman miehen vaan jotta saisin kerrankin elää vain itselleni. Thedä sellaista ruokaa jota halusin jos halusin. Siivota vain ja ainoastaan omat jälkeni jne.

Eronneena on helppoa olla. Voi olla oikeasti aikuinen ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä.
Kukaan ei odota sulta enää mitään.
Toki lapset pitää olla arvossaan. Heidänkin kanssaan voi tehdä sitä mitä itse ja he haluavat.

Eronneena sitä rakastaa itseään, voi tehdä asiat kuten haluaa. Pyykit voi pestä sikin sokin, kunhan tietää mitä tekee. Ruoka on sitä mistä itse tykkää. Voi heittää 2-3 tunnin lenkin, jos meno maistuu. Näitä on vaikka mitä.

Alkuperäiseen kysymykseen vastaus:
Eron jälkeinen todellisuus voitti odotukset noin 100 - 0 .

Loppuun pohdinnaksi, että aikuinen mies osaa nauttia eron jälkeisestä elämästä enemmän kuin aikuinen nainen.

Minulle ero oli yllätys ja siksi ehkä hyvinkin tuskallinen.

Olen tässä oppinut sen, että tunteet eivät ole sillä tavalla summapeliä, että saldoja voisi laskea yhteen.

Minulla on ollut mielettömän hauskaa. Olin lapsiperheen kunnollinen isähahmo. En juossut ulkona lainkaan. Nyt olen nauttinut saadessani tavata uusia, aivan ihania ihmisiä. Samalla olen tuntenut teinipoikamaista itsetunnon nousua huomatessani, että toiset naiset ovat jopa kiinnostuneita minusta. Kuka minkäkin syyn takia.

Tämä hauskuus ei tuskaa paljonkaan vähennä. Hauskaa on silloin, kun sitä on. Kenelläkään ei voi olla hauskaa koko ajan. Huoli lapsista, ex-vaimon kuva ja hyvät muistot nousevat mieleen päivittäin.

Tämän vapauden, kauniit, upeat ja viehättävät naisystävät ja useasti kadehditun pokamiehen kattoasuntoni vaihtaisin minä päivänä hyvänsä vanhaan perheeseeni.

Vaan se ei ole minun päätöksestäni kiinni.

Vai haaveilevatko eroa ajattelevat todella sinkkuelämästä? No, ehkäpä jotkut.

Oma tarinani oli joltisenkin shokeeraava, eikä siinä juuri ehtinyt haaveilla. Hyvä kun sai asiat selviksi ja elämänsä raamit turvallisiksi.

Mutta nyt onkin kaikki hyvin. Ajoittain ottaa koville, vaikkei enää niin syvältä kuin muutama vuosi sitten. Aika todella parantaa haavoja, jos vain uskaltaa ensin käydä läpi surkimus-tunteet pohjia myöten. Se kannattaa ja vahvistaa!

Omaani ja muiden erotarinoita seuratessani olen päätynyt henkilökohtaiseen uskomukseen ihmissuhteista:

Hän, ken valitsee egonsa äänen satuttaen toista, jää raakileeksi seuraavissakin suhteissaan. Vain harvat näin toimivat kykenevät saamaan myöhemmän elämänsä arvokkaaksi.

Satutettu onnistuu helpommin... ei, ei se HELPPOA ole! Mutta satutetun mahdollisuudet saada ELÄMÄNSÄ takaisin on suorempaa, kun omatunto ei vaivaa...
Töitä tosin on tehtävä. Sen jälkeen voikin alkaa paitsi haaveilemaan, myös olemaan läsnä omalle elämälleen.

Miksi haaveilla, kun kaikki on tässä ja nyt?

..enkä toisaalta kaipaa vanhaa. Viihdyn hyvin näin ja viihdyin hyvin myös avioliitossani, vaan ei ollut päätös omissa käsissä. Välillä sitä ajattelee että olikohan se omakaan rakkaus niin kauhean syvää kun en eron jälkeen ole lainkaan tuskaa tuntenut. Ennen lopullista asumus- ja avioeroa asioiden läpikäyminen oli kyllä välillä vaikeaa.

Käyn ulkona ja harrastan irtosuhteita, mutta ei ne juurikaan säväytä. Sellaista ajanvietettä vailla kummempaa sisältöä. Mutta en valita, sillä en tosiaan haluaisi enää vanhaakaan takaisin.

Eron jälkeen löytyi tasapaino elämään, ilo arkeen. Kukaan ei enää ollut mitätöimässä ja horjuttamassa todellisuutta. 8v erosta, edelleen yksin, silti onnellinen, että ymmräsin lähteä.

Kunhan uusi kamppa loytyisi. Syy eroon minun puoleltani on nimenomaan vapauden kaipuu: aina, jos menen toiden jalkeen kavereiden kanssa drinkille, pitaa olla kotona ennen miesta, koska muuten tulee riita. Mies menee kavereidensa kanssa joka viikonloppu ulos, mutta jos mina menen kerran kuukaudessa, siita tulee riita.

Minulla on hevonen, ja jos talilla menee jostain syysta myohempaan (esim satoi vetta ja oli pakko pesta varusteet), siita tulee riita. Puhelimeen pitaisi koko ajan olla valmis vastaamaan, jos en vaikka esimerkiksi kuule puhelimen soivan, koska kadulla on niin kova liikenne, tulee taas riita. Minulla ei kohta ole edes kavereita, koska jos menen heidan kanssaan johonkin, siita tulee riita. Tai sitten pitaa lahtea kesken pois, jotta ei tulisi riitaa.

Ja riita on nimenomaan se, etta mina ilmeisesti olen aina muka etsimassa uutta miesta tai satunnaista panoa, vaikka koskaan en ole pettanyt, eika muut miehet edes kiinnosta. Muuten kylla haluaisin olla kyseisen miehen kanssa, mutta tallaista elamaa en enaa jaksa. Onneksi ei olla virallisesti naimisissa, on "teknisesti" helpompi lahtea.

En kylla usko ruoho on vihreampaa, toki saan tulla ja menna miten huvittaa, mutta haluaisin silti jonkun pysyvan vierelleni.

Enpä tiedä haaveilinko ennen avioeroa oikeastaan etukäteen mistään prinssistä ratsulla. Mutta tämä uusiosinkkuelämä on kyllä sikäli yllättänyt positiivisesti, että jopa tällaisella kolkyt ja risat -tyypillä tuntuisi olevan vientiä. Ehkä herttaisinta, heh, oli, kun joku ihan selväjärkisen oloinen mies pysäytti kadulla ja kehui viehättäväksi. En nyt kuitenkaan lähtenyt hänen matkaansa, vaan kerroin meneväni ostamaan broilerinfileitä. :) Kaikista hauskinta on ollut eron jälkeen huomata, että maailmassa on ihan mukavia ja aktiivisesti elämään suhtautuvia miehiä - meikäläisen ex-miehen ainoat aktiviteetit olivat vieraat naiset ja tietokoneen tuijottaminen nuuska huulessa.