Olen parisuhteessa (avoliitossa) miehen kanssa. Hänellä on "hyvät" suhteet vanhempiinsa, mutta välillä tuntuu että äiti on tärkeämpi kuin minä; hänen avopuolisonsa. Monta kertaa viikossa pitää käydä äidin luona.
Voi olla etten ymmärrä tuollaista "hyysäämistä" koska oma äitini kuoli ja isä vammautui ollessani teini-iässä, eli olin lähestulkoon orpo jo siinä vaiheessa. Mutta käsittääkseni minun pitäisi olla nyt tärkeämpi kuin äiti, kun haluaa kanssani ihan avioliittoonkin..
Voi olla etten ymmärrä tuollaista "hyysäämistä" koska oma äitini kuoli ja isä vammautui ollessani teini-iässä, eli olin lähestulkoon orpo jo siinä vaiheessa. Mutta käsittääkseni minun pitäisi olla nyt tärkeämpi kuin äiti, kun haluaa kanssani ihan avioliittoonkin..
Vastaukset 75
Vanhimmat
ymmärtämään myöskin se että ei siitä äidistä ja kodista ole niin helppoa irtaantua, ne tunnesiteet nääs, vaikka löytyisikin ah, se ihana kumppani siihen rinnalle. Onhan sitä yhteisiä vuosia vietetty siellä kotona monia ja jos ovat vielä hyviä olleet niin sitä vaikeampaa se ero sieltä aina on.
Ja ei kai se haittaa jos se mies kulkee kotonaan käymässä äitiään katsomassa? Parempi asia kuitenkin kuin se että istuisi kapakoissa iltojaan, kuten niin moni mies tekee vaikka on perheellinen.
Punnitse asioita realistisesti niin huomaat ettei se mies niin kamala voi olla jos kunnioittaa vanhempiaankin vieläpä.
Mietipäs kuinka mukava sellaisen miehen kanssa olisi elää joka jokaisessa käänteessä moittisi kaikkea mitä ne vanhemmat sanovat tai tekevät. Olisi varmasti aika rasittava tyyppi sellainen, itse en ainakaan jaksaisi sellaisen kanssa muutamaa aikaa kauempaa. Mistä sellaisesta tietää mitä se vaimostaan sanoo muille jos omia vanhempiaankin panettelee, kuten monasti kuulee tehtävän.
no joo kyllähän vanhempiin voi olla hyvät suhteet, ja se on ilmanmuuta hyvä juttu. ja vaikka kävisikin mies äitiään moikkailemassa viikottain, kunhan ei tee sitä niin paljon että se häiritsee avopuolisoa. Luulen ymmärtäväni mitä alkup. kirjoittaja tarkoittaa, kun tottakai vanhempiaan voi ja pitääkin käydä moikkailemassa välillä. Mutta toisaalta on myös miehiä, jotka tuntuvat olevan suurinpiirtein naimisissa äitinsä kanssa. Joka asiassa äiti menee aina puolison edelle. Kun ollaan avoliitossa ja asutaan yhdessä, silloin se on se perhe mistä huolehditaan ja missä tehdään omat oman perheen säännöt. Ei lapsuudenperheen säännöt sun muut tavat ole enää sen oman perheen tapoja, vaan jokainen luo omansa. Vanhempien luona käydään kyläilemässä, mutta ensisijalla on oma perhe. en tiedä onko kirjoittajan tilanne sellainen, mutta itselläni ainakin on usein tällaisia tilanteita mieheni kanssa. Että se ottaa hermoon..
raamatussakin, kun mennään naimisiin jätetään se syntymäkoti ja eletään pääsääntöisesti sitä omaa elämää. Hyvin riittää 1 x kk:ssa kyläilyt vanhempien luona tai vielä parempi käy heittämässä kukkapuskan jouluna, yms. juhlapäivinä :). Pysyy paremmat välitkin.
että sen naispuolisen puolison kotonakäynnit ja äidin kanssa seurustelu onkin paljon hyväksyttävämpää kuin sen miespuolisen?
Ihmettelen tällaista asennetta että pitäisi se oma lapsuudenkoti pyyhkiä mielestään kun löytää puolison(joka tuskin on pysyvä edes). Kyllä se nyt niin vaan on että se perhe kuitenkin on tärkeä monelle oli mies tai nainen. Vain sellaiset eivät sitä ymmärrä kenellä ei perhe elämä ole koskaan ollut normaalia, elikä ei osattu rakastaa toinen toistaan.
Aina se isä ja äiti on lapselle elämässä tärkeä, paljonkin tärkeämpi kuin joku väliaikainen puoliso joka mustasukkaisena vahtii menemisiä ja tulemisia. On ainakin jokin hengähdyspaikka sillä puolisolla aina kun se nykyinen koti alkaa ahdistaa ja menee elämä pelkäksi riitelyksi. Kuten monasti mustasukkaisten ihmisten kanssa tahtoo mennä.
Ja ainakin silloin kun vasta ollaan muutettu yhteen on se niin suuri elämänmuutos että ei sitä ihan heti aleta pelkästään sen oman uuden perheen kanssa elämää viettämään. Vaan vie jonkin aikaa ennenkun pystyy irtaantumaan lapsuuden aikaisesta perheestään. Joillakin se ei onnistu koskaan. Mutta siihen on varauduttava jo silloin kun lähtee muuttamaan yhteen sellaisen riippuvaisen ihmisen kanssa. Jo seurusteluaikana tuollaiset asiat pitäisi selvittää eikä vasta sitten kun jos ollaan muutettu yhteen.
Olet äiti ilmeisesti/ eronnut ehkä / kokenut kurjuutta elämässäsi ja ihmissuhteissasi, koska puolustat lapsen oikeutta pitää yhteyttä vanhempiinsa, koska se puoliso siinä rinnalla on kuitenkin vain väliaikainen? Meistä miniöistä kukaan ei pyydä pyyhkimään sitä lapsuudenkotia mielestään, (ellei painavia syitä tähän löydy), kyllä siellä lapsuudenkodin sisällä pitää tietää esim. miten pääsen olkkarista keittiöön, mutta muuten lapsuudenkoti ei kuulu enää lapsen /lapsesi elämään.
Lapsi ei päätä mitä äiti tekee kodissaan, eikä äiti päätä mitä se hänen lapsensa tekee omassa kodissaan, on naimisissa sitten sen kohta-vaihtuvan-puolison kanssa sitten tai ei. Molemmat jättävät kommenttinsa toisen lukaalista, kodinhoidosta, suhteista sanomatta. Minä en puutu äitini elämään, eikä hän minun /meidän elämäämme. Eikä anoppikaan, periaatteessa, puutu meidän elämäämme, muuten kuin silloin kun tarvitsee apua jos johonkin.
Olet sitä mieltä, että kasvattamasi lapsi, muiden lapset eivät pysty solmimaan terveitä suhteita toisiin ihmisiin lapsuudenkotinsa ulkopuolelta? Tämä on mielestäni aika sairas ajatus. Sanoit, että se puoliso kuitenkin tod.näk. vaihtuu. Kuinka ihanan kannustava ihminen oletkaan.
Ihmisen mielenterveydentila pystyy päättelemään yksinkertaisella tavalla: siitä, miten tämä tulee toimeen toisten ihmisten kanssa. Ja useimmat oppivat ihmissuhteidensa mallit kotoaan. Jos ihminen ajattelee jo etukäteen, että turha tässä hukata aikaa, kohta me erotaan kuitenkin, oppi on mennyt hyvin perille, ainakin jos äidin tarkoituksena on ollut kasvattaa vain äidistään välittäviä tyttäriä ja poikia. Mutta tämähän ei ole kenenkään äidin tarkoitus, mutta näinhän usein käy. Ei tosin minulle, eikä lähipiirissäni erota, meillä puhutaan, eikä mennä kantelemaan äidille ja isille, miten se taas nimitti sua, kuten eräässä ketjussa tällä palstalla.
ai, että kun kerran muutetaan yhteen, on se niin suuri elämänmuutos, että pitää aloittaa pehmeästi, mieluiten oikeasta kodista äidin luota, eikä sen "väliaikaisen" naikkosen? Sinun mielestäsi on varauduttava jo seurusteluaikana tähän elämään riippuvuusongelmaisen naisen/miehen kanssa, ettei suinpäin sotaan lähdetä? Kun kuitenkin se ero tulee.
Minä en ole saanut mitään parisuhdeneuvoja äidiltäni, isää minulla ei ole, oikeastaan koskaan ollutkaan, mutta perhe minulla on. Ja se perhe on mieheni, ja minä en todellakaan koskaan eroa hänestä. Minun perheeseeni ei kuulu äitini eikä anoppini. Minun perheeseeni kuuluu vain minä ja mieheni. Minä en rakasta äitiäni, mutta välitän hänestä. Rakastan vain miestäni ja hän on ainoa ihminen, johon luotan, itseni lisäksi. En edes äitiini luota.
Tämä on mielestäni normaalimpaa kuin eläminen äidin luona, sillä aikaa kun pitäisi opetella elämään parisuhteessa.
ihan miten ymmärtää. Parempi kun et kuitenkaan nuolaise ennenkun tipahtaa. Älä koskaan sano; en koskaan. Joku vaan ei tykkää siitä, muista sitten joskus tämäkin täällä.
"Aina se isä ja äiti on lapselle elämässä tärkeä, paljonkin tärkeämpi kuin joku väliaikainen puoliso joka mustasukkaisena vahtii menemisiä ja tulemisia. On ainakin jokin hengähdyspaikka sillä puolisolla aina kun se nykyinen koti alkaa ahdistaa ja menee elämä pelkäksi riitelyksi. Kuten monasti mustasukkaisten ihmisten kanssa tahtoo mennä.
Ja ainakin silloin kun vasta ollaan muutettu yhteen on se niin suuri elämänmuutos että ei sitä ihan heti aleta pelkästään sen oman uuden perheen kanssa elämää viettämään. Vaan vie jonkin aikaa ennenkun pystyy irtaantumaan lapsuuden aikaisesta perheestään. Joillakin se ei onnistu koskaan. Mutta siihen on varauduttava jo silloin kun lähtee muuttamaan yhteen sellaisen riippuvaisen ihmisen kanssa. Jo seurusteluaikana tuollaiset asiat pitäisi selvittää eikä vasta sitten kun jos ollaan muutettu yhteen."
Oletan, että olet tuon ylläolevan kirjoittaja, kerropa, miten luin tämän väärin. Miten saan tästä jotain toista irti? Ja vastauksesi minulle oli vielä negatiivisempi jos mahdollista.
Sano ihan suoraan, että oikein odotat että muut ihmiset epäonnistuvat suhteissaan kuten sinä, älä piiloudu toisten kliseisiin, ne vain paljastavat pinttyneet ajattelutapasi. Toisaalta, oikeastaan, ne sopivat tyyliisi. Vastauksesi on klassista anoppia.
"älä nuolaise ennen kuin tipahtaa", "älä koskaan sano; en koskaan". :)
Käytät pojastasi ilmaisua : lapsi, mikä ihmetyttää. Tiedät kai, että lapset eivät voi lain mukaan solmia avioliittoa Suomessa, vain täysi-ikäiset. Paitsi jos näet hänet aina vain lapsena, ja sen toisen aikuisena puolisona, missä tapauksessa sinulla on ongelma, ei pojallasi? Hän kai on yli 18-v? Puhut kuin hän olisi muuttamassa pois kotoa, opiskelemaan tai jotain...Eikä olisi mitenkään valmis aloittamaan / jatkamaan suhdetta ...tuon toisen naisen kanssa.
Kun kuvailet lapsesi puolisoa, käytät hänestä mm. seuraavia sanoja: mustasukkainen, joku väliaikainen, vahtii, riippuvainen. Kuvailet heidän perhe-elämäänsä aivan kuin he tappelisivat kunnolla koko ajan, hykertelet talossasi, ja pidät huolen, että lapsesi voi aina tulla äidin luo, siihen kunnon kotiin. Et ilmeisesti halua, että poikasi on onnellinen? Ehkä provosoit näitä "riitoja" kotona ja väität sitten miniää mustasukkaiseksi?
Tiedätkö, saattaa tulla yllätyksenä sinulle, mutta jokainen Avo/avio/pari tappelee, on outoaväittää, etteikö näin tapahtuisi, iik, minäkin olen huutanut miehelleni, iik, (juu, kirjoita taas, että lopun alkua, ero tulee, heh heh). mutta että olisin mustasukkainen anopilleni, kun mieheni ja minä käymme siellä? Ällöttävää käyttää tuota sanaa tässä yhteydessä.
Kun ihmisen sanotaan olevan mustasukkainen, hän luulee toisen pettävän tätä seksuaalisessa mielessä. Et kai todella luule, että miniäsi luulee sinun ja poikasi välillä olevan ... suhde?
Tiedätkö, et edes sinä elä ikuisesti, vaikka olisit kuinka monen lapsen äiti, ja mummo? Mutta mummoksihan sinä et halua, sillä ainoastaan sinä saat olla se äitihahmo tässä perheessä.
Monet kerrat olen kysynyt täällä anopeilta / äideiltä, että mitä nk. eronnut / sinkku lapsenne tekee sitten, kun teistä aika jättää? Ette ole pystyneet antamaan vastausta, miksiköhän? Sen sijaan olette kyllä vain haukkuneet lisää. Mutta katsopas, tämä on anoppipalsta, eli miniät vastaavat siihen anopin huutoon. Minä vaan en huuda anopilleni oikeassa elämässä, kunhan vain kirjoittelen täällä, mutta sinä ilmeisesti otat aktiivisemman roolin: odotat poikaasi kotiin, sanot tälle, että tämän puoliso on mustasukkainen?
Et tykkää siitä, kun sanon rakastavani miestäni ja että luotan häneen? Kurjaa, et ole tainnut kokea oikeaa rakkautta, kun suhtaudut tähän noin kriittisesti. Kestävän avioliiton perustaan kuuluu: keskustelua, ajoittaista riitelyäkin, ja ennen kaikkea sopimista. Jos poikasi kuitenkin ennemminkin juoksee sinun luoksesi, sen sijaan että sopisi pikku riitansa kuten aikuiset yleensä tekevät, hän todellakaan ei ole aikuinen, vaan lapsi. Missä tapauksessa sinä olet oikeassa? No, tuliko sinulle tästä hieman parempi mieli?
anoppi palsta!!!! Mistähän sellaiseen käsitykseen olet päässyt? Ja muutenkin käsityksesti ovat aivan järjettömiä, päättömiä suoraansanoen. Onkohan sinulla jotain vikaa jossakin?
Ymmärrät ihan miten haluat ja otat jotain yleistyksiä itseesi ja syötät niitä samalla muillekin. Onkohan sinulla ihan kaikki siellä kotona? Vai onko elämäsi jotenkin muuten irrallaan muusta elämästä? No eihän asia minulle kuulu, mutta on älytöntä alkaa jotain soopaa jauhamaan täällä sellaisille ihmisille joita ei loppujen lopuksi tunne eikä tiedä niistä mitään. Tuskinpa niillä on sinun elämäsi kanssa tekemistä kuitenkaan...
Jotenkin tulee mieleeni skitsofrenia kun luen tekstiäsi.
Jos "Suku on Pahin" palstalla on "Äidin pikku poika" viestiketju, ja kyseisessä ketjussa puhutaan anopeista, niin kyseessä on "Anoppipalsta", vaikka sillä ei sitä virallista nimeä olekaan ehkä sinun mielestäsi. Muut mielipiteesi on hyvin huvittavia, skitsoja, minulle ei skitsous tullut mieleen ensinnä, mutta itse taidat tuntea termin, koska olet itse sellainen.
Ja luepa se alkup. viestisi uudelleen, vai oletko niin erkaantunut tästä maailmasta, ettet omia viestejäsi tunnista enää?
saa tuollaista miniää itselleen. Oikeastaan olisi hyvä kun ymmärtäisit pysytellä ihan itseksesi etkä pyrkisi pilaamaan muuta kuin oman elämäsi.
Tunnut olevan kovasti kypsymätön ja itsekäs luonteeltasi.
Vaan, taidakin olla jo eronnut ja nyt vaahtoat täällä muille kurjuuttasi.
Sääli vaan lapsiasi jos sinulla niitä on.
Voi voi voi... Taas se negatiivisuus tulee läpi... Olen naimisissa, olen siis miniä ja minulla on myös appivanhemmat. Ja kuten olen täällä kirjoittanut, et vain ole lukenut sitä, koska alat mieluummin huutamaan henkilökohtaisuuksia, en huuda anopilleni oikeassa elämässä, koska ei ole mitään miksi huutaa, ihmettelen vain teitä äitejä täällä, jotka epäilevät kaikkia muita naisia. Kumma, että aina heitätte sen vanhan jutun: toivon, ettei kukaan saa tuollaista miniää itselleen. Katsos kun ei siinä anopilta lupaa kysytty, kun mieheni minut valitsi vajaa 10 vuotta sitten.
Koska et pysty torpedoimaan väitteitäni ja esittämään uusia rakentavia kysymyksiä, pyrit kieltämään koko olemassaoloni. Sääli vaan lapsiani, jos minulla niitä on... heh heh. Kunpa tietäisit, mutta harmi, vaan ettet usko muita kuin itseäsi. Yritän luoda keskustelua täällä mutta haukut vain sumeilematta muita. Et pysty keskustelemaan, et pysty vastaamaan, vain hyökkäämään.
huutaa. Ja aidosti epäuskottava todellakin olet. Kukaan ei tuollaista jaksaisi päivästä toiseen, luulet itsestäsi hieman liikoja naikkonen.
Olen aika utelias, ja innokas tietämään: kerropa siis, kun olet ilmeisesti tutkimusta asiasta tehnyt: miten se metsä vastaa, kun sinne huudetaan? Eroavatko esim. mänty- tai kuusimetsä jotenkin toisistaan, ja vaikuttaako aluskasvillisuus tuohon äänentoistoon? Ilman laatu? Huuteletko yleensä teiden varsilla, yksin, kuorossa poikasi kanssa, vai samoatteko syvemmälle kasvuston uumeniin? Huisaa, tästähän saisi varmaan aika vänskän gradun aikaiseksi, kun tutkisi noita vanhoja suomalaisia sanontoja ihan käytännössä hyödyntämällä esim. folkloristiikan tutkimusmalleja, itse en ole tuota ehtinyt opiskella, olen paneutunut hieman käytännönläheisempään alaan.
Tutkithan niitä sanontoja, juuri niitä mitä sinä itse olet niin uutteraan tällä palstalla viljellyt.
Ehkä olet kasvanut ja elänyt ikäsi maalla, kun luonto on sinua niin lähellä, metsän muodossa? Et ole kertonut paljoakaan itsestäsi, omien sanojesi mukaan, ja miksi emme sinua uskoisi, sinulla on ilmeisesti poika, joka on aika nuori, erkaantumassa kodistaan, jonka elämänmuutos pelottaa sinua. Tällä pojalla on puoliso, joka huutelee kaikenlaista sinusta, aika tapaus pojaksi. Jotta pystyt tekemään validin tutkimuksen esim. tästä aiheesta, jos et ole vielä päättänyt, mitä tutkit, annan sinulle ainakin yhden neuvon, muut saat selvittää itse taustatyön avulla. Sillä plagiointihan on kielletty. Eli tässä: kannattaa käyttää yhteensopivaa termistöä, tutkimuskohteessa ei sovi käyttää esim. sanaa "poika/lapsi" ja "puoliso", silä edellinen viittaa aika nuorehkoon yksilöön, kun taas toinen sotii sen ensimmäisen kanssa. Eli yhteneväisyyttä termistöön, niin hyvä tulee. :)
Kerropa sitten, kun olet nyt ehkä saanut kipinän tutkimuksentekoon, väitökseen jopa: miten riidan saa aikaiseksi yksinään? Tämä olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde, mutta uskon, että tulet huomaamaan, kun väitöskirjaasi tarkistetaan, että väittelyä eikä riitaa saa aikaan yhden ihmisen voimin. Ei ainakaan sellaista, minkä muut hyväksyisivät.
Mutta palailepa asiaan, ja kerro meille muille, mihin päätelmiin tulit. :)
mutta sellainen tulos tässä olisi että; Kasva jo aikuiseksi sinäkin, pikkutyttö.
Ollaan sitä nyt niin päteviä olevinaan kun ihan graduja tehdään ja opiskellaan sun muuta sanoilla kikkalointia. Ihan kun tuo liikuttaisi ketään. No kenties jonakin päivänä sinäkin reppana raasu aikuistut vielä(kenties, lets hope so)mutta siihen menee vielä melkoinen tovi, huomaamme me.
Voihan paska mikä kakara oikeasti vielä olet. Toivotaan että sulla vielä järkikin kasvaisi ja saisit jotain empatiaan viittaavaa edes pikkasen siihen elämääsi, ettet vain jäisi noin vajavaiseksi. Ärsyttää osaat keskusteluyritykselläsi, muuta ei tule kuin musta pilvi pään päälle lukiessa tuota naivia tekstiäsi, jossa ei ole minkäänlaista elämänviisautta mukana. No kai opit joku päivä kun kerran opiskelet niin kovasti. Taitaa vaan mennä juomisen puolelle koko opiskelu kun on niin sekavaa tuo tekstikin sulla, viinin voimalla ilmeisesti tuotettua. In vino veritas, eikö?
Sinä aloitit ketjun ketjun sisällä, väittämällä poikasi puolisoa mustasukkaiseksi, kun tämä ei halua päästää poikaasi sinun luoksesi. Jos tämä on totta, ja sinulla todella on poika ja sillä puoliso, niin uskon ennemminkin, että miniäsi yrittää suojella poikaasi sinulta ja sinun vaikutukseltasi.
Sanot kotisi olevan hengähdyspaikka, jonne poikasi voi tulla rentoutumaan rankan parisuhdeillan jälkeen. Vaikeaa on uskoa sinun pystyvän tarjoamaan mitään hengähdyspaikkaa, kun kerran kiroilet, ja syytät tuntemattomia valehtelijoiksi, epäilet näiden parisuhteen olemassaoloa, ja syytät heitä alkoholisteiksi, kun tämä vain yrittää saada sinut vastaamaan kysymyksiinsä, eli jos todella olet äiti, niin miksi et kerro lisää poikasi tilanteesta. Vai puhutko vain lämpimäksesi, ja sinulla ei tuollaista poikaa olekaan, kun et ole häntä sitten maininnut tuon ensimmäisen viestisi jälkeen?
Syytät minua sanoilla kikkailijaksi, kun vaihdan tyylilajia, yrittäessäni keksiä jotain uutta viesteistäsi. Ilmeisesti et arvosta koulutusta, opiskelua, sinusta liian korkealentoiset viestit on aina tuotettu viinin voimalla ja siksi et luekaan mitään sinulle vierasta tyrmäämättä sitä täysin? Et tyrmännyt viestini sisältöä, et vain pitänyt miten olin kirjoittanut sen. Eli sanoissani piilee totuus.
Tekstisi ovat täynnä kuluneita sanontoja, ja lopetat ed. viestisi siihen kaikkein kuluneempaan: opiskelijat juovat koko ajan?
Jos mielestäsi olen kirjoittanut tekstini kännissä ja viinissä on totuus (in vino veritas), niin sittenhän minä olen ihan omien sanojesi mukaan täysin oikessa, tai ei ihan omien sanojesi mukaan, sillä sinä et keksinyt fraasia: in vino veritas, mutta lainailet sitä sumeilematta, kuten muitakin kliseitä.
En väitä olevani täysin oikeassa, mutta yleensä ihmiset vastaavat kun heiltä kysytään jotain. Paitsi jos heiltä ei löydy sopivaa selitystä.
Ketä varten minun sitä empatian taitoa pitäisi kehittää, sinua, et kerro, miten ihmeessä sinua on tässä nk. poikasi parisuhdeasiassa rikottu ja loukattu? Ethän sinä asu poikasi kanssa, eli jos jotakin on loukattu, niin se on kyllä poikasi ja tämän puoliso, jos he välillä selvittävät tuntojaan tappelemalla?
Anteeksi, mutta tuo kirjoitetaan "Let's hope so". Tulee sanoista "Let us hope so". Kenestä nk. meistä sinä puhut?
"Sinä aloitit ketjun ketjun sisällä, väittämällä poikasi puolisoa mustasukkaiseksi, kun tämä ei halua päästää poikaasi sinun luoksesi."
Kuvittelet päässäsi kaiken mitä väittämäkseni selität. Jos yleistän asioita se ei välttämättä kerro omasta elämästäni, vaan ihan YLEISTÄN kuten nyt yleistetään asioita.
Sinä aloitit tämän mollaamisen koska vertaat omaa elämääsi siihen mitä minä sanoin.
En ole kertonut omasta elämästäni yhtään mitään vaan sinun mielikuvasi minusta perustuvat ihan sinun omiin olettamuksiisi ja luuloihisi. Mutta jatka vain luulemistasi, sehän sopii sinulle. Sinä kun olet omasta mielestäsi mahdottoman hyvä ja tietäväinen ihminen. Oikea kyökkiPsykologi olet et muuta ja perustat elämäsi vain luulottelulle ja kuvitelmille kuten olet täällä osoittanut monasti. Mutta en viitsi vääntää kanssasi tämän enempää vaan jätän sinut kieriskelemään omiin kuvitelmiisi ja omiin liemiisi. Niitähän sinulla riittää kaikkine valheineen päivineen.
Ja tapoihisi näemmä kuuluu vieläpä keksiä puolet lisää kaikkeen mitä kirjoitin. Ja ihan vain tiedoksi sinulle täällä liikkuu enemmän kuin vian yksi tai kaksi kirjoittajaa, minäkin kirjoitin vain tähän yhteen väliin pari kirjoitusta, en enempää. Älä sekoita kirjoituksia keskenään, en todellakaan ole sinun lisäksesi ainoa kirjoittaja täällä. Naurettavaa sinulta edes koittaa sovittaa kirjoittamakseni kaikkia juttuja joita tässäkin ketjussa on. Olisikohan sinulla vainoharhaan taipumusta? Tuntuu ainakin sille.
on tuollainen miniä riesanaan. Anoppi parkaa vaan.
Muista sinäkin että: "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin".
tyypillisen narsistin kirjoittamaa tekstiä. Tekee omia päätelmiään ja työntää ne toisten ihmisten suuhun. Lukee kirjoitettua tekstiä kuten piru raamattua, eli etsii jotain josta löytyy kieroa takaisin annettavaa palautetta ja iskee vyön alle heti kun löytää jotakin kuvitteellista edes. Kuvitteellista siksi kun mitään aitoa palautettavaa ei löydy. Vääntelee sanoja omien intressiensä ja motiiviensa mukaan sopivaksi. Ja sitten hyökkää, ah, niin viattomana ja loukattuna toisten kimppuun. Hykerrellen jälleen kerran tyytyväisenä karvaisia käsiään yhteen, voidessaan pirullisuudessaan jälleen kerran peitota vastustajansa(oletetun sellaisen) sanallisesti omasta mielestään.
Kuule, jos kirjoitetaan samalla solvaavalla tavalla minulle takaisin, niin minulla on täysi oikeus luulla, että kyseessä on yksi ja sama kirjoittaja. Varsinkaan kun tätä väärinkäsitystä ei oikaistu missään vaiheessa, ei kerrottu yksityiskohtia pojan tilanteesta, nk. muut anopit vaan liittyivät joukkoon tummaan. Eikä sillä ole mitään tekemistä, kuka kirjoitti minulle takaisin, kun asia ja tyyli kerran pysyi samana loppuun asti: eli kesti tähän viestiin asti, että selvitit, ettei sinulla olekaan poikaa, ettet ole se kirjoittaja, joksi sinua luulin oikeutetusti, jollen nyt minä taas jotenkin käsittänyt väärin.
Enkä mielestäni ole solvannut ketään, en ole haukkunut sinua, muita, jos jotain on haukuttu, niin se olen kyllä minä.
En minäkään täällä kirjoita fiktiivisistä anopeista.
Olen kyökkipsykologi? Mahdottoman hyvä ja tietäväinen ihminen? Perustan elämäni luulottelulle ja valheille? Vainoharhainen? Kun yritän tulkita tekstejä, lukea rivien välistä, kun nk. te ette kehtaa sitä suoraan sanoa. Minut on varmaan ollut helppo erottaa tästä ketjusta, minä en ole johtanut ketään harhaan.
Kuule, vielä kerran, jos sinä ja muut ette ole aiemmin oikaisseet minua, ja kertoneet miten asia on, ja väliin on pinkonut mukamas muutama muukin aivan identtisen ajatus- ja kirjoitustaidon omaava ihminen, niin ei ole minun syytäni, jos en erota anoppia toisesta.
Pahimmat kun tuppaavat olemaan ylläolevan kuvauksesi kaltaisia, sanot tosin niin minusta.
Jos et vastaile kysymyksiini, on turha huudella ja syytellä muita, siitä mitä he tai sinä olette jättäneet ilmoittamatta.
Miten minä olen voinut verrata omaa elämääni sinuun? Varsinkaan kun sitä sinun, oletan että sinä nyt olet se alkup. kirj., tuota poikaasi ja elämääsi ei ole siis olemassakaan. ?
Mutta hyvä, että liityit taas mukaan keskusteluun, omana itsenäsi. Etsi tästä taas sitten jotain haukkumista.
Niin, en ole naimisissa anopin kanssa, kuten eivät muutkaan miniät, haluaisitte varmaan että pomppisin teidän tahtiin. Ja kuten sanoin, minä en kommentoi fiktiivisistä anopeista, minun anoppini ei ole teidän kaltainen, hän sanoo suoraan.
Jokainen ihminen on yksin, minä olen yksilö, kuten sinäkin.
Pakko on tehdä päätelmiä, kun anoppilauma ei kerro kuka oikein kirjoittaa ja mistä, onko sitä poikaa vai ei, lopulta ei olekaan tuollaista poikaa, eli ei alkup. kirjoittaja ei voi olla siis anoppi eikä äiti, ja jos tällä on poika, mutta sen puoliso ei ole tuollainen, niin miksi johtaa harhaan? Eli kuka tässä mahtoi valehdella?
Helppo on piiloutua sen nimettömyyden suojaan, ja antaa sen alkup. kirj. ottaa syy niskoilleen.
asut ja kuka olet kun olet niin ahkera kertoilemaan itsestäsi kaikkea muutakin. Meistä varmasti jokainen olisi iloinen saadessaan helpottavasti huokaista siitä syystä että et kuulu meidän tuttavapiiriimme millään tavoin.
Oletat muiden kertovan jotain itsestään, niin mikset sinä aloittaisi tätä kertomista ensin? Vasta kerrottuasi kuka olet ja missä asut ja mikä on ikäsi, vasta sitten kerron sinulle jotain. ;)
Niin ja vielä mikä on sinun miesystäväsi nimi, se kun puuttui kokonaan kertomuksestasi, ai niin ja lapsiakin sinulla oli, heidänkin nimet sitten myöskin. Kakista ulos vain, ettei tarvitse tulla kotoa hakemaan.
että pitäisi olla anoppi voidakseen vastailla näihin keskusteluihin. Vai oliko se vaatimuksena? En aina ymmärrä mitä tänne kirjoitetaan kun on niin komplikaattista monella tuo ulosanti.
Kai se niin on että tänne kirjoituksiin saa vastailla kuka tahansa ellei sitten mene chattailemaan privaatisti jonkun kanssa eri paikkaan. Vai oliko tässä joku ehto kuka saa ja kuka ei saa?
ole minun miniäni, siis olet kyllä aivan kaamee persoona, kirjoituksesi perusteella. Väännät sanoja ihan mielesi mukaisiksi ja sellaisiksi että voit sanoa rumasti. Ilmeisesti oletkin aika negatiivinen luonne kun kirjoittelet täällä mitä sylki suuhusi tuo.(Nyrkillä naputtelet näppistä)
Joten en yhtään kyllä ihmettele että se siellä kotipuolessa juoksee ja kuluttaa mieluummin aikaansa muualla. Niin tekisi moni muukin samassa tilanteessa oleva.
Niin, huah, ei tarvitse toivoa, etten ole miniäsi. Katsos, kun en ole miniänä naimisissa sinun enkä muunkaan anopin tai äidin kanssa. Olen naimisissa miehen kanssa, sellaisen, jota teidän pojastanne ei saa tekemälläkään, turhaan te täällä puhkutte ja uhkutte kaikkien mahdollisten poikien puolesta, yleismaailmallista äitiyttä ei ole olemassakaan. En ole mitään sanoja vääntänyt. Ette ole vastanneet edes kysymyksiini. Te tässä vääntelette sanojani. Milloinkohan te äidit lakkaatte suojelemasta niitä poikianne, vai ettekö luota häneen ja kasvatusperiaatteisiinne?
Voisitteko kertoa meille, miksiköhän tuo eräs vinoketjun kirjoittaja ensin puhui pojastaan, sen mustasukkaisesta puolisosta, ja myöhemmin, lopulta, paljasti minulle ja teille, että tämä tarina oli täysin keksitty? Voitte ihan itse lukea, siellä se on luettavissa. En saa siis muka kritisoida anoppia, äitiä, jota ei ole edes olemassa. Jos tällä ei kerran ole poikaa, eikä sillä puolisoa, niin miksi ihmeeessä hän täällä sitten kirjoittelee? Miksi pitäisi tuntea empatiaa, sana jota eräs teistä käytti, naista kohtaan, jolla ei ole tuollaista mustasukkaista miniää? Sanon suoraan mitä tarkoitan, pitäisi ehkä manipuloida, ja haukkua, mutta olen aikuisempi kuin te.
Miksiköhän kukaan teistä ei tunnustanut, että te kirjoitatte kuin yksissä tuumin, teeskentelette olevanne yksi ja sama henkilö kirjoitustyylin perusteella, kukaan teistä ei vastaa kysymyksiini, ja yritätte vaientaa minut loukkauksillanne, turha yrittää kuulkaa.
Hyökkäätte miniän kimppuun, sen ainoan, joka yritti aluksi ja yrittää yhä epäillä tämän anopin sanaa? Joka ei sitten lopulta pitänytkään paikkansa, kuten hän itse sanoi? Ei ole äiti, ei ole anoppi, eli ei kuulu teidän lajiinne biologisesti, mutta henkisesti kyllä, ja siksi te häntä puolustatte.
Tämä ajatus nyt ei vaan tunnu uppoavan. Kumman rumaa kieltä te anopit täällä tunnutte käyttävän.
"Voihan paska mikä kakara, jne". Käytinkö minä tuollaisia alatyylin ilmaisuja? Tuollaisiako te puhutte lapsillenne?
Voisitteko edes joskus lukea noita viestejä ajatuksella? Mutta eräät ovat tunnettuja siitä, että hutkitaan ensin ja tutkitaan vasta sitten. Tässä ketjussa on ollut alunperin puhetta nimenomaan äidin pikku pojista, eli ovelaa, että kaikki te sopivat anopit/äidit olette täällä niin suurin joukoin, ja tässä pikkuketjussa eräs nainen kertoi poikansa mustasukkaisesta puolisosta, jota ei sitten ollutkaan olemassa, eli valehteli. Ihan on luettavissa, en vääristele, opetelkaa lukemaan. Oletteko yrittäneet käyttää tätä taktiikkaa muihinkin miniöihin, oletteko olleet tyytyväisiä poikanne valintoihin? Ilmeisesti ette ole, mikä ei hämmästytä minua.
Jos nainen kirjoittaa, taotaan tätä nyt vielä lisää, pojastaan ja tämän puolisosta ja ilkkuu tätä naista, ja haluaa tarjota pojalleen hengähdyspaikan pois riidoista ja toisen kodin melskeestä, niin minä ainakin vaimona ja naisena tulkitsin sen kuten olin kirjoittanutkin: Kärjistetysti, eli kirjoittajaäiti on eronnut/ kärsinyt kurjuutta suhteissa, nainen on niin yksin, että kaipaat poikaasi luoksesi? Tämän ajatuksen minä sain irti tästä. Ja olin oikeassa, nainen kirjoittaa pojastaan, vaikka tätä ei ole olemassa. Te vain luitte sokeasti, äiti, poika, mustasukkainen miniä, pakko pitää paikkansa, no eipä pitänyt tuo tarina.
Te muut menitte siihen sumppuun kuin hauki mertaan: useasti kysyin ketjussa aivan selvästi, koetin ehkä provosoidakin hieman, ei tulosta, voisitko kertoa pojastasi, ei kertonut, ei ollut siis kerrottavaa, ja lopulta kiivastuneena alkuperäinen kirjoittaja joutui tunnustamaan, ettei poikaa ja koko tarina ole olemassakaan. Kummasteli vain, etten erottanut teitä muita hänen tekstistään, niin miksiköhän en?
Joten miksi te minua syyllistätte, kun sain vihdoinkin totuuden irti anopi, anteeksi, aivan tavallisesta naisesta? Mutta tehän olette anoppeja. Ehkä hän todella on äiti, jolla on poika, mutta ei tuollainen poika ja puoliso, mistä kirjoitti. Mutta sitähän hän ei kerro enää, ja vaikka kertoisi, minä en uskoisi.
Miten tähän asiaan liittyy se, että olen jonkin miniä? En ole anoppini pari. Tässä on ollut koko ajan puhe äidin pikku pojan, kuten ketjun nimi sanoo, juoksuista, eli ei siis minun mieheni juoksuista, katsos kun minä en tätä ketjua aloittanut, eikä kyse ole minusta. Mutta kuten anopeilla on tapana, jopa fiktiivisillä, koetatte vallata palstan, kuten teidän poikienne elämän siellä oikeassa elämässä, ilmeisesti. Kaikilla miniöillä ei ole ongelmia anoppien kanssa, minulla on ainoastaan ongelmia teidän kanssanne, kun ette suostu keskustelemaan ja ette kerro totuutta vaikka kysytään.
Se, minkä ikäinen olen, missä asun, mitä teen, ei liity tähän. Minulla ei ole pahaa sanottavaa omasta anopistani, eikä miehestäni. Kuten kirjoitin: minä en puutu äitini ja anoppini asioihin, eivätkä he minun. Mutta kuten tällä ja muilla palstoilla yleensä, missä miniät ja anopit kohtaavat, anopit koettavat johtaa nk. keskustelun harhateille, kun eivät muuhun pysty. kun miniä kyseenalaistaa toisen anopin tiedot, aletaan heti epäillä tätä puolustajaminiää.
En ole toivonut täällä, ettette olisi anoppeina olemassa. Teitäkin tarvitaan, jotta ne hyvät anopit erottuisivat joukosta, jyvät akanoista. Mutta te tunnutte heittävän sen anoppiuden perimmäisen pahuuden jokaisen miniän naamalle, joka kehtaa asettua anoppivaltaa vastaan netissä ja muualla. Periaatteesta puhun täällä, ihmisen, jopa miniän vapaudesta keskustella ja puolustaa.
Käytän sellaista kieltä, jolla minulle vastataan, joten syyttäkää vain itseänne.
Mutta nyt ei todellakaan ole puhe minusta, vaan äidin pikku pojista. Tunnustatteko, että teillä on niitä, kun heitä niin uutterasti puolustatte? Ei ole näköjään minkään valtakunnan merkitystä sillä, että poikanne ( tyttärethän itsenäistyvät aikaisemmin, sen te saatte meidän miniöiden kautta kuulla) saa aikuisen oikeudet täysikäisenä, saa esim. mennä naimisiin, tämä on kaikki turhaa, kun koetatte samaan aikaan kasvattaa näistä pojistanne itsenäisiä, luulisin ainakin niin, jotta he pärjäisivät maailmalla. Mutta miksi te kuitenkin haluatte heidän tulevan kotiin, ja valitsevan naisen, joka miellyttää myös teitä? Tunnustakaa pois, etteivät miniät tyydytä teitä?
Minäkään en kommentoi anoppini miesvalintaa täällä, joten miksi teillä on muka oikeus valittaa poikanne valinnasta?
Ei teillä ole mitään erivapauksia, se tyttö ja oikeammin nainen, jonka poikanne valitsi tai valitsee, on myös jonkin toisen äidin tytär, mutta sen te unohdatte, koska teille on se oma tai toisen poika kaikkein tärkein. Tämä viesti tulee tässä ketjussa aika selvästi esille, ja minulla on yhtälailla oikeus puolustaa miniöitä, kuten teillä tuntuu olevan oikeus puolustaa naista, joka ei edes kerro totuutta viestistään, kuin vasta monen inttämisen jälkeen.
Puolustan vaan toista miniää, tekin anopit ja äidit täällä olette kaikki olleet jossakin vaiheessa nuoria miniöitä, ja olette edelleen, jos teidän appivanhempanne ovat edelleen elossa. Menikö valta päähän, kun pääsitte sille nk. ylimmälle portaalle? Kesti se minunkin anopillani hetken tajuta, että poikansa oli nyt lujasti ja peruuttamattomasti naimisissa minun kanssani, olen antanut sen aivan selvästi ilmi, rakkauden voimin. Ei ole tarvinnut kuitenkaan tapella, ei huutaa mieheni puolesta, ei pakottaa häntä kotiin, hän on ihan itse tajunnut tämän jo ennen kun muutimme yhteen, ja anoppini no, hän, katsos kun eräät ihmiset kasvavatkin tässä maailmassa.
Minäkin olen irtautunut lapsuudenkodistani, joten miksette te osaa päästää irti lapsistanne, kun se minun anopillenikin onnistui? Eiköhän olisi korkea aika teidän pysähtyä ajattelemaan?
Olette itsekin miniöitä, ette kuitenkaan ole psähtyneet, ette ole pystyneet käsittelemään tätä omaa miniyttänne, koska haukutte minua miniää heti sopivan tilanteen tullen, eli te vääristelette miniän sanaa vanhemman ihmisen voimalla. Kuulkaa, tuo voima on vain harhaa, teillä on jo oletettavasti oma mies, joten miksi te koetatte suojella niin lujasti tuota poikaanne, joka on naimisissa/avoliitossa/seurustelee tahollaan? Miksi te tunnette niin suurta vihaa miniöitä kohtaan? Viekö miniän huomion teiltä? Jos poikanne ei olisi valinnut vaimoa, te ette olisi myöskään anoppi, koska teillä ei olisi miniää. Jos teillä ei ole miniää, ja tämä ei tule raskaaksi, teistä ei tule mummoja. Teistä ei tule isoäitejä, ilman miniöitä. Isoäidit ovat aika arvostettuja tässä maailmassa, ja se on arvoasema, johon te, tykkäätte tai ette, tarvitsette niitä darn miniöitä. Mitäs te nyt tästä tykkäätte? Tarvitsette niitä miniöitä ja niitä lapsia, jotta sukunne pääsee teistä eteenpäin.
Sanotte, että minä olen kaamea persoona. Minä en ole haukkunut teitä sanoilla : Voihan paska, mikä kakara olet, sääli sinun anoppiasi ja sääli minun lapsiani, jos niitä joskus hankin. Te olette ilmeisesti äitejä, teidän pitäisi näyttää täällä kielenkäytöllänne mallia, ja kun ette siihen pysty, toivotte etten ole miniänne. Aika heikko toivomus. Kuten olen useasti sanonut, minä en ole naimisissa anopin kanssa, vaan mieheni, kuten yleensä normaalit naiset ovat. Kumma, että toivotte, etten olisi miniänne, kumma, että minun ei tarvitse haukkua teitä anoppeja täällä, sanomalla, että toivon, ettet olisi anoppini.
Onko teillä todellakin näin suuria traumoja koitunut siitä, että lapsenne muutti pois?
toivottavasti luet omat tekstisi joskus ja ihan ajatuksella. Kenties voisi jokin ahaa ilmiö herätä pienessä päässäsi luettuasi mitä olet kirjoitellut.
Vaikka toisaalta kyllä epäilen tuota, mutta voihan sitä edes toivoa jos vaikka kuitenkin...
Taas se haukkuminen ja henkilökohtaiseten solvausten heitto jatkuu... Kuten sanoin, teillä anopeilla on samat ajatukset ja samat ala-arvoiset heitot, ettei teitä toisistanne erota, oletteko kasvattaneet ne muksunnekin samalla taktiikalla? Minun ei tarvitse sanoa, että olet säälittävä. Tiedät asioiden oikean laidan ihan sanomattakin. Kirjoitathan äidin pikku pojista.
Alkuperäinen kirjoittaja yleisti asioita omien sanojensa mukaan, eli hänen miniänsä ei muka ole kuvaamansa miniän kaltainen. Eli tuollaista ei ole koskaan muka hänelle tapahtunut, mutta koska te muut anopit tiedätte, että tämänkaltainen voi hyvinkin olla totta, innostuitte heti solvaamaan yhteistuumin miniää, joka rohkeni epäillä, kritisoida ja pyytää lisäselvitystä. Se, että te olette pullauttaneet maailmaan pari muksua enemmän kuin minä, ei tee teistä asiantuntijoita. Eikö äitiyden pitäisi tehdä teistä pehmeimpiä, pullantuoksuisia, ymmärtäväisempiä, että tajuatte, että maailmassa on muitakin kuin te? Koko elämänne kiertää lastenne ympärillä, olette ilmeisesti vain äitejä, eikö puolisoita laisinkaan? Eikö äitiyden pitäisi tehostaa sitä hoivaviettiä, eikä tuoda esiin jotain miniöiden nujerrusviettiä? Teillä on kauhea yritys päällä aikeenanne niitata miniän lausunnot.
En pyytänyt alkuper. kirjoittajaa kertomaan henkilötietoja, mitä ihmettä minä niillä olisin tehnyt, tämä ei estänyt teitä pyytämästä epäolennaisia detaljeja minulta. Kysymys oli tietystä äidistä ja tietystä pojasta, ja tuota poikaa ei ollutkaan olemassa, mikä ei estänyt tuota äitiä kuitenkaan tunnustamasta tosi-asioita ja lopulta löysi itsensä äidin pikku poika -ketjusta. Jonkinlainen aavistus hänellä äitinä on siis ollut, mutta eihän tuota saa miniä kritisoida.
Koetatte harhauttaa lukijaa, ensin väittämällä että miniäni on mustasukkainen ja riippuvainen, sitten kieltämällä kirjoituksen ettei kyseinen anoppi puhunutkaan omakohtaisesta kokemuksesta, väittämällä että muutkin kirjoittivat palstalle, (miten se estää kyseistä alkup. anoppia oikaisemasta väärinkäsityksen, paitsi jos halusi kerätä suuren joukon anoppeja puolellee, no, tähän nyt ei paljoakaan tarvita, vaan ilmestyminen palstalle riittää, sillä mitään väliä ole mitä itse asiassa sanoo, kiva taktiikaa, että väittää yleistykseksi, minä luonnehdin tuota valehteluksi, ja te muut anopit sanotte sitä normaaliksi, ja eikun haukkumaan miniää, buhuu)
Jatkaa valittamalla, että et kai sinä miniä mennyt ja uskonut kaikkea mitä minä anoppina sanoin. Edelleenkin, kykenemättömyytenne vastata selviin kysymyksiin, miksi ette luo itsenäisiä lapsia, miksi äidin pikku poikia on olemassa, miksi te kirjoitatte äidin pikku poika -ketjuun, miksi puolustatte anoppia, jonka sanoma ei sitten kuitenkaan pitänyt paikkansa, tämä kaikki kertoo minulle, ettei teillä ole aavistustakaan miten lapsia pitäisi kasvattaa. Luotte uusavuttomia miehiä, jotka eivät edes osaa keittää vettä polttamatta sitä pohjaan.
Eräskin vastaaja rohkeni väittää, ettei tarvitse olla anoppi kirjoittaaksen tänne, ei tarvitsekaan, minäkin olen miniä, mutta totuudenmukaisesti pitää kirjoittaa ja seisoa sanojensa takana, eikä väittää niitä ensin vain stereotypiaksi ja sitten kertoa, että muut ne kirjoittivat, eikä minä.
Jos olisin anoppi, minusta ainakin tuntuisi oudolta kirjoitella palstalle nimeltä "Äidin pikku pojat", kieltäydytte kerta toisensa jälkeen näkemästä sitä totuutta. Vihollinen en ole minä, vaan te itse. Ei tuo äidin pikku poika -luonnehdinta synny tyhjästä. Jotain totta sen takana on, ei tietenkään teidän anoppien ja äitien mielestä. Minkähän takia te kohtelette teitä nuorempia, tuntemattomia naisia näin, nimittämällä heitä pienipäisiksi, paskoiksi kakaroiksi? Minun ei tarvitse haukkua ihmisiä.
On aivan eri asia kritisoida toisen tekstin sisältöä kuin kritisoida tuon tekstin tuottajaa solvaamalla tätä henkilökohtaisesti. Sekoitatte nämä 2 toisiinsa, en mollannut alkup. anoppia, kun epäilin hänen tekstiään. Teille anopin sana on yhtäkuin anopin kuva, kun mollaa sanaa, mollaa pärstäkerrointa. Ihmeellinen logiikka.
Miksiköhän ei ole sanontaa : äidin pikku tyttöset? Koska sellaista ei ole tarvittu kehittää, koska äitien paapomistarve ulottuu vain niihin heidän poikiinsa, tyttäret vastaavat kyllä itsestään. Joistakin tyttäristä tulee miniöitä, äitejä, ja lopulta anoppeja. Kun äidistä tulee anoppi, aikaisempi avonainen katsantokanta sulkeutuu ja nainen näkee vain poikansa. Unohtaen kokonaan, ettei pääsisi käsiksi tuohon anopin statukseen ilman sitä miniää. Ottaa luonnolle, eikö, kun joudutte tunnustamaan tuon tosiasian? Että te olette riippuvaisia jostakin toisesta, ja te olette mustasukkaisia jollekin toiselle? Kukahan tämä henkilö on, joka onkin tärkein ihminen poikanne elämässä?
Jos miniä olisi kirjoitanut palstalle tekstin, että miniä on se tärkein ihminen miehensä elämässä, että se anoppi on sitten mustasukkainen ja riippuvainen, ja sitten väittänyt tälle vastanneelle anopille, että hei, en mä todella puhunut anopistani, niin kuinka moni teistä anopeista olisi uskonut tuota miniää? Ei yksikään.
Ette takuulla jaksa lukea näin pitkälle, ei niiden aapisten luvun jälkeen näin paljoa olekaan teillä tullut luettua.:)Jollei Kaunareiden tekstitystä ota lukuun.
Katsos äitikullat, kun tuo äidin pikku poika -luonnehdinta ei ole mikään erityisen hyvä asia, paitsi tietenkin niille äideille. Petaatteko te hoivaajia vanhojen päivien varalle, yritätte savustaa miniät ulos, että teillä olisi parempi olo iäkkäinä? Jos ei ole miniää, ei ole lapsia, ei mummuutta, ei suvun jatkumista, ei mitään. Miksette voi tunnustaa, että tarvitsette miniää?
Mutta se olisi vallan siirtämistä miniälle, ja tyydytte aikuismaisen perustelun sijaan sanomaan: sullapa on pieni pää, ja sä oot paska ja sä oot kakara. Lällälläää.
Alkuperäinen kirjoittaja sanoi, että koetti vaan yleistäen puhua mustasukkaisesta miniästä, joka riippuvaisena miehestään yrittää estää tämän vierailut oman äitikullan luona.
Minusta äidin tärkein tehtävä tässä maailmassa on kasvattaa lapsistaan itsenäisiä, omillaan toimeen tulevia, eikö?
Vai oletteko eri mieltä, ilmeisesti koska tällä nimenomaisella äidin pikku poika -ketjussa kirjoittelette, ja koetatte leimata nuo miniät sekopäiksi, kun yrittävät saada miehen pysymään siinä oikeassa kodissa, oikea koti ei tässä tapauksessa todellakaan tarkoita sitä lapsuudenkotia.
Voisitteko te anopit edes joskus elämässänne kirjoittaa asiasta, ettekä tuhlaa aikaa niihin turhiin toiveisiin, ettei miniänne olisi kaltaiseni? Katsos, kuten yleensä elämässä, se mitä ihminen sanoo sinulle kasvatusten ja kirjoittaa täällä, voi olla kaksi eri asiaa. Miniänne voi kirjoittaa täällä, mutta te ette voi tunnustaa sitä.
Mikä tekee kasvattajasta takertujan, joka yrittää pilata kaikin tavoin poikansa elämän ja miniänsä elämän? Tunnen parikin anoppia, ja yksikään heistä ei ole läheskään tuollainen kuin te. Heillä on aivot ja käytöstapoja.
Minä en ole sanonut, että anopeilla on pieni pää, mutta taitaa olla, kun vastauksista uupuu se pituus, perustelut ja se ajattelukyky. Toivot, että luen omat tekstini joskus? Voisinko toivoa, että sinä lukisit noiden ihanien anoppien kirjoittamat tekstit uudelleen läpi ja ihan ajatuksella?
eikö sulla muuta tekemistä ole kuin kirjoittaa tänne kilometrin mittaisia sekavia juttujasi joissa ei ole päätä eikä häntää. Vaikka ei mulla aikaakaan tollasiin niin syventyä ole että ehtisin ihan "ajatuksella" lukea, niin sittenkin??!! Jos sulla ei muuta tekemistä ole niin mene vaikka ulos kävelylle välillä, sekin selkiyttää noita aivoja, tuulettuvat välillä. Turhan tosikkomaisesti ja vakavasti tunnut ottavan tämä netti elämän. Onko se sun LAIFFII? Kivaa täällä varmaan niitä anopeita häiriköidä, ihan kun ne täällä sun tekstejäs jaksaa lukea. Osta elämä itellesi niin voi mennä vähän paremmin tulevaisuudessa, pikkusieluisella itsekkäällä itseensä keskittyvällä pienimuotoista elämää elävällä, unohdetulla. Joka ei hauku eikä pure(muka) vaan solvailee täällä kierrellen ja kaarrellen, luullen että kukaan ei tajua hänen juttujaan. Ja oikeassa onkin, ei tajua häntä eikä hänen juttujaan ;)
Hm. Oletko miniä, äiti vai anoppi, vai tytär puolustamassa äitiään?
Hm. Minkähän takia tyttäriä ei tarvitse puolustaa nettipalstalla ollenkaan?
Minkähän takia minun äitini ei ramppaa netissä haukkumassa? Eh, koska hänen ei tarvitse. Koska tyttäret osaavat puolustaa itseään? Minun, kuten jokaisen nuoren, naimisissa elävän naisen itsenäisyys, oma tahto, mielipiteet ovat aika kova paikka teille vanhemmille naisille. Uskon, että teille tuottaa tuskaa se, että poikanne itsenäistyvät, mutta että te näin riehaannutte, kun kysyn ihan vain peruskysymyksiä, joihin ehkäpä joku toinenkin miniä tahtoisi vastauksen. Mutta ei.
Taas jäivät ne kysymykset vastaamatta. Teille riittää pelkkä sana miniä, niin johan näette punaista. Aivotoiminta lakkaa, primitiivinen hoivavietti astuu kehiin, verbaaliset pikkunyrkit sohivat turhaan ilmaa. Ei auta edes ironia keventämään tunnelmaa, menee yli ymmärryksenne.
Ai, että keskustelupalstalle ei saisi kirjoittaa, kun pitäisi olla muutakin tekemistä? Eiköhän tämän keskustelupalstan tarkoitus ole, hm, herättää keskustelua? Se ei onnistu ilman kirjoittamista?
Kumma, en kirjoita teidän pojastanne, mutta se ei estä teitä huutamasta minulle netissä. Voi voi. Jotenkin alkaa vähitellen tuntua siltä, että olette hieman eri mieltä kanssani. Mistä tällainen vihanpito? Tiedän, tiedän, julma miniä se täällä kiduttaa puolivallattomia anoppeja, jotka vaan haluavat parasta lapselle. Onneksi tämä interaktiivisuus rajoittuu vain reaaliaikaisiin kirjaimiin, eikä mene pidemmälle.
Kuulkaa, minun naissukupolveni on liittoutunut varmaankin suurimmaksi osaksi samanikäisten mieshenkilöiden seuraan, jotkut ovat jopa naimisissa ja tehneet lapsiakin näiden miesten kanssa. Nämä puolustamanne nk. lapset ovat aikuisia, aikuistumassa ainakin lain silmissä, jos ei teidän? Ette koskaan lakkaa huolehtimasta lapsistanne? Milloin lapsenne lakkaa olemasta lapsen asemassa, ja milloin te tunnustatte itsellenne, että te ette menetä poikaanne, vaikka tämä meneekin yhteen sen toisen naisen kanssa?
Et ehdi lukea ajatuksella tekstejä? Minä ainakin pystyn lukemaan ja ajattelemaan yhtäaikaa, en vain möllötä ja hyväksy kaikkea heti ensisilmäyksellä.
Mikä kumma kiukunpuuska teillä nyt on meneillään? Otatte juttuni vähän liian henkilökohtaisesti. Ehkä on syytäkin ottaa, kirjoittelette äidin pikku poika -ketjuun, mutta harvassa ovat ne minulle vastanneet anopit, jotka mainitsevat edes yhdellä sanalla oman poikansa. Ohitatte poikanne ja tämän viestiketjun merkityksen, ja painutte suoraan asiaan ja kääritte kollektiiviset hihanne: taas on syytä tölviä miniää. Ei se miniä sitä poikaa ole kasvattanut, vaan te, se miniä vaan nyt sattuu elämään sen poikanne kanssa. Ja sekös teitä riipii.
Voisitteko muuten lakata matkimasta minua ja toisianne? Keksikää omat otsikkonne, ja uusia jutunjuuria, eikä teillä ole muuta tekemistä kuin haukkua miniöitä? En ole haukkunut anoppeja, ja jos olen käyttänyt kärkevää kieltä, se johtui vain siitä, että te aloititte loanheiton ensin.
Kommentoin vain kasvatusmetodejanne, joista ette muuten ole hiiskunut sanaakaan. Ehkä hiljaisuus puhuu puolestaan, ette mainitse poikaanne, ette kritisoi ketjun nimeä "äidin pikku poika", koska Teille tämä on totista totta.
Ihanaa, lisää uusia sanoja opitaan: hei kuulkaa, nämä upeat hoivaviettiset kultaiset anopit kertovat, että olen nyt en vain pienipäinen, paska, kakara, vaan myös pikkusieluinen, itsekäs, itseeni keskittyvä, elän pienimuotoista elämää, ja minut on kaiken lisäksi unohdettu. Jee.
Ah tätä taiteellista ilmaisua. Voitte ihan etsimällä etsiä minun teksteistäni tuollaista solvauksen taitoa, ette löydä. Pidän tekstini asiapohjalla, ja vastauksien sijaan vaan haukutte täällä tuntemattomia.
Mistä tämä kaikki alkoi? Muistaako kukaan? Alkup. kirjoittaja sanoi vain yleistävänsä, kun kertoi negatiivisia mielipiteitä kuvitteellisesta miniästään, ettei hänellä tällaisia ongelmia ole, eikä tämä kerro hänen suvustaan, mutta että päätti silti joka tapauksessa jakaa tämän huomion meille. On ilo huomata, että tämä tuleva anoppi odottaa tulevaa miniäänsä näin rakastavin ja hellin aatoksin. Ah, sinä mustasukkainen, riippuvainen, miniä, tässä minä herttainen anoppisi, emmehän me suinkaan elättele ennakkokäsityksiä toisistamme? Ja sitten kun tämä tuleva, nykyinen fiktiivinen miniä sanoo ensimmäisen sanan vastaan, niin tuon stereotypian voi purkaa naftaliinista koko suvun nähtäväksi.
mutta jatka rauhassa jos tämä sinulle näin suurta huvia tuottaa. Taidatkin olla kovasti tykästynyt omiin kirjoitelmiisi ja luet niitä yhä uudelleen, antaumuksella. Purkautumiskeino ehkäpä tämä sinulla?
Voin kuitenkin sanoa että sinua on vedätetty, menit halpaan 6-0 minun hyväksi tässä pelissä. Hähhähhää, pitkää nokkaa vaan ja koitahan selvitä halosta päähän. Jonkun miniänkutale olet ja onneksi en ole anoppi ja onneksi minulla ei ole miniöitä. Koita kestää, surkea olet ja varmaan sellaisena aiot pysyäkin. No onneksi minun tuttavapiiriini ei kuulu tuollaisia tyyppejä kuten sinä olet(vaikka eihän tuota varmaksi voi vannoa;), toivottavasti ainakaan.
Tästä edes voitkin yksin täällä jatkaa jauhamista, minä en vastaile enää, enkä luekaan, pitää vaihtaa maisemaa joten jää hyvästi, sinä, jota jokainen anoppi varmasti kavahtaa kaukaa ja toivoo sinut niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.
Säälittää vaan jos jollakulla on tuollainen miniä oikeasti taikka on joskus saava sellaisen.
Minulle se ei onneksi ole edes mahdollista.
Kyllä joku muu varmaankin vastailee kunhan jaksat noita rustailla näitä piiiiiiiiitkiä kirjoitelmiasi. Ohhohhoijaajaa vaan.
Kaikista kohtalokkainta mitä voit tehdä, on pakottaa läheistään valitsemaan rakkaiden ihmisten välillä tai vaatia rakastamaan enemmän kuin omia vanhempiaan, jotka ovat antaneet miehellesi elämän ja kasvattaneet ilmeisen hyvin. Rakkautta läheisiin ihmisiin ei voi mitata eikä vertailla. Miksi ihmeessä sinun pitäisi olla tärkeämpi kuin miehen äiti? Jos itsetuntosi olisi hyvä, et edes miettisi moista paskaa. Olet ilmeisen epävarma ihminen ja taidat olla kateellinenkin siitä, että miehelläsi on hyvät kotiolot ja turvallinen hyvä koti vielä aikuisenakin.
sinäkään. Kyllä tämän tytön huonommuutta voi ymmärtääkin jos itsellä ei omia vanhempia ollut. Turhaa hänelle ihan kaikkea loukkaavaa on heittää niskaan. Luulenpa että ymmärtää ihan hyvin tässä kun lukee noita kirjoituksia miten voi suhtautua miehensä kotonakäynteihin. Äiti ja tyttökaveri/avovaimo/aviovaimo on kaksi eri asiaa ja luulenpa että miehen sydämeen mahtuu molemmat. Sopu sijaa antaa. Kyllä se äitikin oppii pitämään avokista vielä yhtä paljon melkein kun pojastaan jos siihen vaan annetaan jokin mahdollisuus, eikä olla mustasukkaisia puolin eikä toisin.
no jopas. en kiellä miestäni rakastamasta vanhempiaan, minäkin rakastan omiani, niinkuin kuuluukiin. Mutta menee se jo aika yli jos miehen äiti maksaa aikuiselle miehelle joka kuukausi monia satoja euroja (eivät ole edes rikkaita) jotta mies voisi huvitella ja ostella vaatteita. Miehen isä maksaa 25 vuotiaan mieheni puhelinlaskun, ja on tehnyt niin aina. Ja miehen äidiltä kysytään lupa minun ja mieheni lomamatkoille, ja suurinpiirtein kaikki mikä on MEIDÄN ELÄMÄÄMME riippuu jollain tavoin miehen äidistä tai ainakin täytyy kertoa hänelle. Ehkä se jonkun mielestä on oikein tehdä niin, mutta mua se ainakin pännii.
Ihan pisti naurattaan tän kommentoijan viesti - siis toi ehdottomuus.
Vakavasti ottaen: ei aloittajan itsetunnossa mitään vikaa tartte olla, jos tollasen kysymyksen esittää. Onhan se aina vähän erikoista kun aikuinen lapsi on jotenkin edelleen äidissään 'kiinni'. Ei se välttämättä ole hyvä asia. Tunnen näitä 'äidin poikia' - pistävät äitinsä vaimonsa edelle. Itse en pidä ihan 'normaalina'.
"Miksi ihmeessä sinun pitäisi olla tärkeämpi kuin miehen äiti? "
Tottakai se elämänkumppani on kaikesta tärkein asia elämässä. Jos miehelle on äiti tärkeämpi niin sitten kannattaa etsiä mies joka ei enää vanhempien helmoissa elele. Mutta huonosta itsetunnosta saattaa olla kyse, olet oikeassa, jos nainen kelpuuttaa itselleen miehen joka huomioi enemmän äitiään kuin puolisoaan. Yhteenvetona: Jos ei asenne miehellä muutu niin sitten pitää etsiä oikea mies, ei mammanpoikaa.
että se pännii,jos itse olet aikuistunut ja itsenäinen,omillasi. Mutta avomiehesi on niin mukavuudenhaluinen pikku poika,että antaa vanhempien tehdä niin.
Helppoa elämää kun äiti ja isi vielä maksaa,mutta sinulle he eivät varmaan edes tarjoa mitään? Ja vanhempien on helppo pyytää apua itselleen yms. kun vastaavasti taas maksavat poikansa elämistä.He pelaavat sellaista peliä,haluavat omistaa poikansa ja poika ei selvästikään halua itsenäistyä. Hyvää hyvyyttäänkin vanhemmat eivät näin välttämättä tee hyvää jos siitä on ongelmaa sinulle.
Joten menisitkö sinne kertoilemaan tuosta vinoutuneesta suhteesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000288&subcat=630
Mammanpojasta ja naisesta tulee pari vasta sitten kun pojan vanhemmista aika jättää.
Sen olen itse joutunut toteamaan kun suvun juhlissa mammanpoika istuu vanhempiensa pöydässä ja vaimo etsii seuransa miten parhaakseen näkee.
Yleensä ikätovereidensa joukosta.
Mitähän oma mammani sanoisi jos liimautuisin vastaavasti hänen seuraansa?Naurettavaa jo ajatuksena.
Odotan aikaa kun mieheni seisoo rinnallani niin iloissa kuin suruissa,mutta niin kauan kun pojan omistava äiti elää olen yksin jollen sitten löydä itsenäistä MIESTÄ.
hävettää miehen puolesta,tai hävetköön itse kun on liuta noita lapsiakin.
yritä ymmärtää tuollaisia miehiä, vanhemmat ovat hänelle ne jotka järjestävät hänelle "onnistumisen", sinulla on onnistuminen omasta itsestäsi kiinni koska vanhemmat eivät ole hyysäämässä ja auttamassa. Kun tälläisen kaverin vanhemmat häipyvät 'rajan taa' sitten vasta näet mikä hän on miehiään. Olet huomattavasti miestäsi vahvempi ihminen joten ymmärrä häntä mutta älä anna halveksia.
Hyvä avopuoliso, kyllä sun nyt tarttee vähän kypsyä ja vanhentua. Olet mustasukkainen kaverisi äidille! Kyllä kaikilla on oikeus vanhempiaan tavata ja jos on hyvät välit vanhempiinsa niin ole iloinen, siitä voi olla moninkertaista apua sitten joskus jos tulee pieniä.... Mutta en tiedä ehdittekö niin pitkälle kun tuntuu että haluat omistaa yksin ja täysin poikakaverisi, se ei tunnut hyvältä eikä tule toimimaan.
Äitiys ja isyys pysyy. Puolisoita/tyttö-poikaystäviä/avopuolisoja tulee ja menee.
Vanhemmat eivät muuten pysy, he kuolevat jonain päivänä, ja lapsenne, jotka eivät ole onnistuneet etsimään puolison ennen tätä päivää, kuolevat sisäisesti, ja sitten he ainakaan eivät kelpaa kenellekään.
Ehkäpä monilla vanhempiaan rakastavilla lapsilla on vain sen verran hyvä itsetunto ja vankka turvallisuuspohja kotonta, jottei tarvitsekaan etsiä epätoivoisesti "ketään". Jokainen täältä aikanaan lähtee, mutta elämässä voi olla 100% sisältöä ja tarkoitusta ilmankin jäkättävää akkaa.
Meillä tehdään näin: sen jälkeen, kun olemme aloittaneet yhteisen elämämme, päätimme jakaa täysin myös sukulaisemme ja lapsuudenperheemme. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tavallisesti vieraillemme toistemme vanhempien luona yhdessä, nyttemmin saatuamme lapset koko perheen voimin.
Näin kyllä hahmottuu nopeasti, kuinka useasti on oman perheen rauhan ja parisuhteen kannalta hyvä vierailla. Kun "sanattomaan sopimukseen" kuuluu, että isovanhemmilla käydään suurinpiirtein yhtä usein. Jos toinen puoliso haluaa käydä lapsuudenkodissaan kaksi kertaa viikossa, on hänen lähdettävä myös appivanhempiensa luo kaksi kertaa viikossa. Harva jaksaa joka ilta lähteä kyläilemään, kun perhe tarvitsee kuitenkin paljon omaakin rauhaa, ainakin jos on lapsia.
Yleensä tälläiset tolkuttomat vanhempien luona ramppaamiset rauhoittuu, kun perheeseen tulee lapsia. Silloin viimeistään täytyy alkaa liikkua ja kyläillä perheenä, eikä niin että käydään erikseen vain omia vanhempia tapaamassa. Olisihan se outoa, että "isi menee mummolaan illaksi ja äiti jää lasten kanssa kotiin".
Miten sitä edes voi muodostaa suhdetta appivanhempiinsa, jos toinen puolisko haluaa aina käydä vanhempiensa luona yksin?
Nykyisin vieraillaan appilassa n. joka toinen viikonloppu ja mielelläni menen joka kerta. Lastenkasvatuksessa ja muussa menee ajatukset hyvin yksiin anopin kanssa ja apen kanssa riittää yhteisestä harrastuksesta ja kirjoista juttua. Ehkä jättäisin ennemmin ne omien vanhempien luona vierailut vähemmälle, ellei mies ja lapset olisi tarkkoja, että käydään säännöllisesti molemmissa mummoloissa.
takanaan sillä tavoin ettei enään kotonaan käy, kun sieltä pois muuttaa asumaan.
Itsekin olisin kyllä hieman ihmetellyt jos kaverini olisi minua kotonani kieltänyt käymästä tai ollut mustasukkainen siitä.
Lastenikin kanssa usein kävin kotona vanhempiani tapaamassa, eikä ukko siitä ollut moksiskaan. Päinvastoin oli tyytyväinen kun sai välillä viettää aikaa ihan omassa seurassaan, omassa kodissaan. Kyllä se luottamus pitäisi sen verran hyvä olla että molemmin puolin sallitaan toiselle sitä OMAAKIN aikaa, viettäköön sitä missä tahtoo. Ihmeellistä valvomista ja kyttäilyä tuollainen touhu, ettei kotonaan saisi enää poiketa silloin kun mieli tekee? Kyllä katson sellaisen ihmisen jo kohtuuttoman omistuhaluiseksi joka ei salli omia vanhempiaan tai sisaruksiaan tavata, kun yhteen muutetaan...???
No, joo. Olenpa kuullut sellaisistakin pareista jossa ei hyväksytä niitä edellisen liiton lapsiakaan missään muodossa. Eivät saa isäänsä tai äitiään tavata enää sen takia kun tämä nykyinen on niin sairaalloisen mustasukkainen, että niille lapsillekin(??!!), sehän on häneltä pois, eikö vain?
Älkää ihmetelkö te omistushaluiset jos jäätte yksin jonain päivänä, ei ihminen äärettömiin jaksa tuollaista ihmista rakastaa ja miellyttää. Tuollaisille kun tuntuu välillä että mikään ei riitä, vaan vaatimukset kasvavat syödessä. Puoliso parkaa joka tuollaisen itsekkyyden puolisokseen saa, on siinä kestämistä. Kertakaikkiaan vaan.
Se viesti, mihin sinä vastasit, ja jota kritisoit, tuntui minusta hyvältä ratkaisulta. Tasapuoliselta, ja se sopii varmaan tuolle parille. Mitä ihmettä minäkin tekisin yksin äitini kanssa, ja miksi mieheni pitäisi saada viettää aikaa vanhempiansa kanssa kaksin? Eiköhän sitä ole lapsena ja nuorena vietetty ihan tarpeeksi aikaa heidän kanssaan? Minun ei tarvitse etsiä keskustelukumppania enää äidistäni, voin aivan hyvin soittaa, ei siellä suuria tapahdu, että pitäisi käymään lähteä edes joka kuukausi.
Kyse ei ole omistuksenhalusta, vaan sitoutumisesta yhteiseen eloon ilman vanhempia, koska se päivä tulee, kun vanhemmista kumpikaan ei ole enää elossa, kenen luo sitä sitten menee juttelemaan lasten kanssa? Sen oman miehen, josta on vuosien varrella eriytynyt, niin, että haluaa ennemmin olla oman äidin ja isän kanssa, kuin sen puolison?
Olen 29-vuotias mies ja käyn moikkaamaassa äitiäni n. 1 kerran viikossa, muita sukulaisia ja sisaruksia näen 2-3 viikon välein.
Erosin juuri naisystävästäni koska naisystäväni, tai paremminkin ex oli omistushaluinen niin kuin sinäkin. Nainen jaksoi kiukutella, mököttää ja arvostella perhettäni vaikka useinmiten tapasin heitä kun tämä oli töissä. Nainen halusi, niin kuin sinäkin, omistaa miehen.
Hän yritti kaikin keinoin saada minun ja perheeni välille jotain riitaa jotta olisin yksin hänen omistuksessaan. Omituisinta omistushaluisissa naisissa on se että kun tapasin perhettäni se ei ikinä ollut meidän yhteisestä ajasta pois, se vain oli liikaa että elämässäni on muitakin naisia. Neiti kyllä itse soitteli päivittäin perheensä kanssa ja jatkuvasti piti kyläillä ja kutsua kylään, minä en vain olisi saanut.
Hän laittoi valitsemaan itsensä ja perheeni välillä, valitsin perheeni. En voi edes kuvitella elämää niin itsekeskeisen, mustasukkaisen ja ilkeän naisen kanssa.
Miehen elämään mahtuu muitakin naisia kuin sinä, äiti, mummi, siskot...
miehen työn, valitsit viisaasti kun jätit tuollaisen vampyyrin. Sääli vaan sitä rassua joka joutuu tuollaisen naisen hampaisiin seuraavana.
Ihmettelen mitä tuollaisten naisten tai miksei miestenkin päässä liikkuu, jotka eivät antaisi toisen tehdä mitään mihin nämä eivät lupaa anna. Itsekkäitä, omistushaluisia typeryksiä jotka sahaavat sillä vain ja ainoastaan sitä omaa oksaansa.
Ai että miehen elämään mahtuu muitakin naisia kuin sinä, äiti, mummi, siskot? Pisti poikki juuri tuon yhden ulkopuolisen naisen kanssa, eli tuntuu siltä, että haluat seukata vain sukusi kanssa? Kuule, ihan hyvällä mielin voin sanoa, että siitä vain, ei tarvitse sinun vaivautua iskemään sinkkuja, älä turhaa ole markkinoilla, kun vertaat heitä kuitenkin vain äitiisi, mummiin ja siskoihisi? :) Onko muita naisia edes olemassa sinulle? Katsos, jokainen normaali nainen, joka ei ole siis sinulle sukua, jonka kanssa voit edes aloittaa suhteen laillisesi, tulee sanomaan sinulle samat sanat: jätä äitisi. Ja jos et jätä, niin jäät yksin. Ei se äiti, mummi ikuisesti elä. Mitä muuten siskoillesi kuuluu? Onnettomasti naimisissa meidän normaalien omistuksenhaluisten kanssa?
Ah, tätä äidinrakkautta ja hoivaviettiä.
sinäkin luulet olevasi NORMAALI?
Miehen elämään mahtuu muitakin naisia kuin sinä, äiti, mummi, siskot...
Lainattu ylläolevasta viestistä, johon vastasin. Normaali olen siinä mielessä, että elän avioliitossa, enkä näe äitiä kerran viikossa kuten sinä. Miten voit sanoa, että miehen elämään mahtuu muitakin kuin suvun naisia, kun niitä ei kuitenkaan elämääsi mahdu? Erosit tyttöystävästäsi, koska hän pyysi valitsemaan hänen ja suvun naisesi välillä? Et valinnut häntä, vaan valitsit suvun naisesi, miten mummin kanssa sujuu muuten?
Vähän alle kolmikymppinen mies, jonka ihmisuhteet pyörivät äidin, mummin, ja siskojen ympärillä?
Ovelaa muuten, että alat lukea ja vastailla "Äidin pikku poika" palstalle, eli tunnistit itsesi tästä nimestä? Tiedätkö, ei ole todellakaan normaalia, että poika seukkaa suvun naisten kanssa ennemmin kuin muiden ei-sukulaisten kanssa? Voisitko vastata muuten yhteen kysymykseen: mitä teet kun aika jättää äidistäsi ja mummistasi? Ilmeisesti siskosi ovat tahollaan varattuja muille kuin sukunsa miehille, koska heitä et näe niin usein? Niin, yleensä niissä nuorissa naisissa on enemmän järkeä kuin vastaavan ikäisissä sukulaismiehissä.
kun ei kelvannut eräälle kunnolliselle tyypille, koska oli niin itsekäs että aina nosti kamalan metelin jos mies kävi kotonaan tai jossain kavereiden kanssa. Kun hän olisi halunnut pitää miehen tossun alla että olisi ollut ja tehnyt kuten sari halusi.
No onneksi pojalla löytyi hiukan omaa tahtoa ja jätti tuollaisen itsekkään bitzin. ;)
Kuka on Sari, ja todella on ihme, että mies ei näe totuutta silmiensä edessä. No, jääpä sitten yksin, ja taas et vastannut kysymykseen: mitä teet kun äitisi kuoleet? Silloin ei enää ole ketään Saria joka huolisi sinut luokseen.
olisikaan, pelkkää painajaista koko akka. Oikea itsekkyyden huipentuma, joka luulee olevansa maailman napa, vaikkei ole yhtään mitään. Ennen on kuule mies yksinään kun tollasen kanssa. Ja vaikka sinua, maailman viimeisimpänä naisena, kettu veisi niin perään en takuuvarmasti lähtisi.
Ja ole rauhas vaan,äidin helmoista ei pahat pahat naiset sua saa...
tollaset kun sinä, johan sinut tunnetaan laajemmaltikin, ettei vain meidän suvussa. Itsekkyyden perikuva, oikea noita-akka. Koitat antaa itsestäsi aivan erilaisen kuvan alkuun kuin mitä sieltä myöhemmin tulee esiin. Omistushalua, itsepäisyyttä, joustamattomuutta, kiukuttelua turhasta, muiden ihmisten panettelua.
Sairas olet, et vain millään tahdo sitä myöntää. Menisit lääkärille hakemaan diagnoosin että saisit sairauteesi lääkityksen ajoissa. Vaan taitaa sittenkin olla liian myöhäistä sinua edes hoitoon ottaa. Pöpilään vaan suoraan.
Äläkä ihmettele ettei sinua kukaan kestä kauempaa. Katsoisit hyvä ihminen jo sinne peiliin, mutta narsistina et taida niin paljoa ymmärtää että vikaa pitäisi itsestään etsiä jos kaikki ihmis-suhteet menevät aina pieleen.
Näillä palstoillahan on se meininki, että nuorten naisten mukaan parisuhteessa miehen suvun pitää unohtua automaattisesti, kun taas naisen suku kuulemma on tärkeää. Kannattaa vilkaista pelkästään anopit-palstaa. Uskomattoman itsekkäitä ja lapsellisia kirjoituksia itseään aikuisina pitäviltä naisilta. Olen ennen väitellyt näiden palstojen naikkosten kanssa samasta aiheesta, mutta en enää jaksa, koska he ovat lapsia henkisesti. On sitten eri asia, jos ihmiset eivät vain tule toimeen tai ovat liian erilaisia, mutta kaikkien kanssa pitäisi oppia elämään. Itsekään en voi väittää rakastavani anoppiani, koska olemme niin erilaisia, mutta koska hän on lapsieni toinen mummi, niin kyllä hän on perheemme jäsen siinä missä omat vanhempani ja isovanhempani. Osaamme sentään käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset.
On todella hienoa, että ymmärsit jättää ajoissa tuollaisen naisen. Mustasukkaisuutta, omistushaluisuutta ja narsismia ei tarvitse kenenkään katsella. Tässä maassa ja kulttuurissa, jossa esim. vanhuksia ei arvosteta yhtään, on ihailuttavaa, että aikuinen mies arvostaa ja puolustaa perhettään ja valitsee perheensä sairaalloisen naikkosen sijaan.
Itse olen erittäin perhekeskeinen ihminen ja meillä perheeseen on aina kuulunut monta sukupolvea ilman että siinä kukaan olisi toiselle kateellinen tai yrittäisi omia puolisoaan vain itselleen. Toista ei voi koskaan omistaa.
No, itsepä joudut vanhana elämään, kun ei ole keskustelukumppania...
joku, eikä se välttämättä tarvitse olla se kumppani. Ja kuoleehan ne kumppanitkin, mitenkäs sinä sitten meinaat pärjäillä, ressukka, joka olet läheisriippuvainen ja koitat sitoa ihmisiä väkisin itseesi. Hommaa apu ajoissa.
Tiedätkö: ihmisten tarkoitus tässä maailmassa on löytää pari itselleen, ei se ole kyllä mitään läheisriippuvuutta, jos haluaa vanheta rauhassa rakkaansa kanssa, vaan ihan normaalia biologiaa. Kukaan meistä ei elä ikuisesti, sitä ei minulle tarvitse erikseen kertoa, senhän jokainen tietää jo sisimmässään. Mutta ennen kuin se hetki koittaa, vietän tuon jäljelläolevan ajan mieluiten mieheni kuin oman äitini seurassa. Mutta ihmiset ovat erilaisia, kullekin tarjotaan mahdollisuus tässä maailmassa kasvaa, ja elää mieltymystensä mukaan. Pidä vain kiinni äidistäsi, ehkä hän on se Oikea sinulle. Itsenäiset naiset ovat ehkä liian moderneja sinun makuusi.
Valitun etsintää ei edes tarvitse opettaa ihmisen lapselle, se on geeneissä, ainakin niiden geeneissä, jotka luontoäiti on valinnut jatkamaan sukua. Ne, joille tämä arpa ei ole langennut, jotka eivät herätä vastakkaisessa sukupuolessa muuta kuin tyrmistystä, jotka eivät löydä/etsi sitä kumppania, jäävät yksin. Se on luonnon tapa eliminoida ne ei-toivotut yksilöt, jotka eivät ole kypsiä jatkamaan sukuaan, joiden ei ole tarkoituskaan pariutua, ehkä juuri niiden toisenlaisten epäsuotuisien geenien tai taipumustensa takia. Vain vahvimmat yksilöt säilyvät tässä maailmassa. Muut piiloutuvat kotiin.
Normaalia ei suinkaan ole se riippuvuus siinä äidissä. "Tyttöystäväni, The Bitch, kehtasi vaatia minut valitsemaan hänen ja äitini välillä, haa haa, siinäpähän näki, haa haa." Niin, kukakohan se tässä suhteessa sen viimeisen naurun todella sai? Jos et tajua, niin kysypä äidiltä.
Tässä äiti/poika -akselissa ei ole mitään puhdasta. Poika, joka on yhteydessä äitiinsä, joskus useitakin kertoja viikossa, on takuuvarmaa vanhapoika-ainesta.
Pojat käyvät läpi kummia kehitysvaiheita elämänsä aikana, uhmaiästä murrosikään ei haluta uskoa mitä äiti sanoo, mutta sitten armeijan jälkeen kun on metsissä rämmitty ja on simputettu tarpeeksi ja halutaan taas sitä turvaa ja pullamössöä, ja kun tyttöystävääkään ei vierelle ole löytynyt, on niin helppo palata sen valmiin ruokapöydän ääreen. Ja siitä ei hevin liikahdeta, mutta se on oikeastaan vain hyvä juttu. Osaatte pysyä poissa markkinoilta, ja ne kunnot tytöt löytävät itselleen kunnon miehen, joiden kanssa he tekevät kunnollisia lapsia, joiden iloa ne vanhatpojat katkerina seuraavat vierestä.
En ole todellakaan läheisriippuvainen, vaan tasavertainen kumppani, ystävä, ja hyvä vaimo miehelleni. Tämän jälkeen tulevat vasta ne toissijaiset roolini tyttärenä ja miniänä. Mutta joillakin ovat nämä roolit menneet nurinniskoin, ovat ensin jonkin äidin poikia, mieheksi tulette vasta sitten kun pääsette lapsuudenkodista ulos, ilman että teidän täytyy soitella ja tavata äitiä kerran viikossa, tai kuten alkuper. ketjuttajan mies useita kertoja viikossa.
Pahemmanlaatuista riippuvuutta on se riipuvuus äidistä, jota on liikkeellä tällä palstalla. Sitä lajia, jota ei edes kehdata tunnustaa, vaan hyökkäillään meidän jo-onnellisesti-avioliitossa-elävien kimppuun, mutta sitä se perisuomalainen kateus teettää.
Harvassa on ne kumppanit, puhujat silloin vanhalla iällä, jos olet niin huonossa kunnossa, ettet kodista ulos esim. naapuriin kahville pääse. Kenen kuvia katselet yksinäsi, ketä muistelet vanhoilla päivilläsi? Elämä on tehty elämistä varten, eteenpäin menoa varten, lapsuudenkotiin jumittuminen ei ole eteenpäin menoa. Mutta kuten sanoin, ihmiset tekevät erilaisia valintoja, mutta niiden kanssa vain täytyy sitten pystyä elämään.
Minä en sido ketään itseeni, mieheni on ihan vapaaehtoisesti naimissa kanssani, on ollut jo monta vuotta.
Kaikille pojille ei se avioliitto suju, ja sen merkit näkee jo varhain. Se, miten läheinen äitisuhde on, kertoo aika paljon pojan mahdollisuuksista rakentaa suhde toisen naisen kanssa. Jos olet valinnut suhteen vanhemman naisen kanssa, on suuri todennäköisyys, että tuo vanhempi nainen sinun elämässäsi kuolee paljon, paljon, paljon ennen sinua.
valintoja. Ja kukin taaplatkoon tyylillään. Se mikä sopii sinulle ei välttämättä sovi jollakin toiselle ja elämäntilanteetkin vaihtelee elämän ajan, saati sitten eri ihmisillä. Kellään toisella ei ole sinun elämääsi ja päinvastoin. Mitä niistä, jokainen eläköön sen oman ainutkertaisen elämänsä miten on ajatellut. Älä ota turhia murheita, elä sinä omaasi, tyrkyttämättä omaa maailmankuvaasi sinä ainoana autuaaksi tekevänä juttuna.
Koita pärjäillä, niin tekee muutkin.
Sånt är livet, härligt men hårt.
kaikilla joku kumppani edes olla? Jonkun kiimaisen akan päässä, ei muualla. Kiima se on joka tätä maailmaa pyörittää ja kiimaiset ne tarvitsee sitä kumppania. Jos ei natsaa niin sitten ei. Minkäs sille teet, muuta kun muutat takasin kotia. ;)
Mikään, ei kukaan ole tärkeämpi kuin äiti. Miehelle äiti on vielä monesti tärkeämpi.
Itselläni on niin luja side äitiini, että soittelemme jopa pari kertaa vkossa ja näemme aina kuin se on vaan mahdollista. Mieheni ymmärtää sen, koska hänellä on yhtä tiivis suhde omaansa. Ja jos äiti jotain pyytää, niin sitten mennään huolimatta siitä, mitä on muiden kanssa sovittu.
Yritä ymmärtää, sinun roolisi on vain toinen.
Avomiehelläsi on selvästi vielä henkinen napanuora kiinni äidissään. Niin se vaan on, että toiset miehet eivät koskaan pääse irti äitinsä henkisestä yliotteesta. No ehkä sitten kun äidistä aika jättää, jonka jälkeen ovatkin pitkän aikaa pallo hukassa. On täysin kiinni miehestä, miten hän suhtautuu vanhempiinsa ja varsinkin äitiinsä sen jälkeen kun on tavannut oman elämänkumppaninsa.
Yllättävän moni mies vielä oman parisuhteensa alettua haluaa mennä kertomaan äidilleen kaikki itseään koskevat ilot, surut ja muut murheet. Siinä sivussa usein sitten arvostellaan omaakin puolisoa. Usein äiti asettuu poikansa puolelle, siitäkin syystä että tuntee itsensä tarpeelliseksi ja ylivertaiseksi miniään verrattuna saaden siitä tyydytystä huomatessaan edelleenkin olevansa pojalleen se tärkein ihminen. Tuostahan taas ei miniä tietenkään pidä.
Tuollaiset miehet ovat varsinaisia peräkammarin poikia. Yhtä hyvin he voisivat muuttaa takaisin asumaan äidin luo.
Jotta mies saisi lunastettua puolisonsa luottamuksen, olisi hänen ehdottomasti katkaistava henkinen napanuora äitiinsä ja osoitettava se myös elämänkumppanilleen. Vain sillä tavalla mies saavuttaa puolisonsa luottamuksen, mitä äiti-/poika-/miniäsuhteeseen tulee.
Tämä ei suinkaan tarkoita että miehen täytyy katkaista välit äitiinsä. Mies voi edelleenkin olla hyvinkin läheinen äitinsä kanssa, mutta sillä tavalla että oma puoliso on kuitenkin se hänen tärkein naisensa. Tilanne tulee usein yllätyksenä myös äidille, kun poika yllättäen muuttaa toiseen "leiriin". Muutto miehessä leiristä toiseen voi kestää jonkin aikaa, mutta ennen pitkää sen on tapahduttava onnellisen parisuhteen saavuttamiseksi. Myös pojan äidin on ymmärrettävä tilanne ilman että heittäytyy marttyyriksi.
Siinäpä sitä usein onkin opettelemista kaikilla kolmella osapuolella.
sinun pitäisi ainakin olla aikuinen jos aiot jo avioliittoonkin.
On kertakaikkisen typerää mennä kilpaan siitä kumpi on tärkeämpi äitikö vai puoliso. Ja sinä olet vasta tyttöystävä !
Jos jo tässä vaiheessa asetat tuollaisia vaatimuksia niin tahtoisinpa sanoa mahd. tulevalle miehellesi että harkitsee vielä....
Useimmalle ihmiselle oma äiti tai isä on elämän tärkein ihminen niin kauan että tulee itse äidiksi tai isäksi. Silloin lapsi tulee tärkeimmäksi.
Älkää te naiset tuhotko parisuhdettanne noin typerillä asioilla, vaikeampiakin vastuksia tulee eteen liiton aikana. Tuo on tehty ongelma joka ei ensinkään ole ongelma jos osataan suhtautua asioihin järkevästi eikä olla niin hiton itskeskeisiä !
Äiti on äiti aina ja sitä ei vaihdeta mutta vaimon voi panna vaihtoon milloin vain.
Nainen. Jos haluat hurmata miehesi aina uudelleen ja uudelleen ja pysyä hänen suosikkinaan niin kohtele hänen äitiään niinkuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan, KUNNIOITTAVASTI !
Minulla 27 ja 31-vuotiaat pojat. Ja kolme kertaa olen osannut ennustaa pojan eroavan tyttöystävästä/avopuolisosta, kun on alkaneet kotonakäynnit tihentyä.
Ja tiedän myös, ettei orastavasta seurustelusuhteesta tule vakavaa, jos poika jatkaa käyntejä kotona yksin.
Itse olen vieraillut appivanhempieni luona yhdessä miehen kanssa lähes koko yhteiselämän ajan, niin kauan kun meille heidät oli. Aika harvoja oli kerrat, jolloin mies vieraili vanhempien luona yksin, mutta ainakin kaksi kertaa muistan liittyneen meidän riitoihin. Toisella kertaa anoppi soitti:" puhuin pojalle järkeä ja lähetin kotia, kun en jaksanut kuunnella tyhjänpäiväistä ruikutusta. se on vartin päästä sielä, älä anna sille yhtään periksi" Ihana oli anoppini, lämmöllä muistan.
Enkä minä tiedä mikä tänä päivänä on normaali käytäntö, mutta itse ääneen ihmettelen, jos pojat tulevat ilman puolisoa, varsinkin useasti peräkkäin. Kyllä minä ajattelen niin, että aviopuolisoina ollaan tultu osaksi myös toisen lapsuudenperhettä. Sen sijaan, että vahdittaisiin toisen kotonakäymisiä, niin pitäisi mennä yhdessä. Niinhän tuossa joku jo kirjoittikin. Mutta nämä on vaan tällaisen vanhan kääkän ajatuksia...
Kummallista sekoilemista palstojen aiheiden kesken.
Tämä juttu kuuluu ihan selvästi anoppipalstalle eikä yleiselle Suku on pahin -palstalle.
pelkuri joka kuikkii puskissa, sieltä luikkii häntä koipien välissä karkuun. Siellä anoppi palstalla sillä tukkakin lähtisi, jos sinne tämä uskaltaisi laittaa aloituksensa. ;D
Aloittajahan kertoo miehestään,joka on mammari,eikä niinkään anopista.
Ei mielestäni kuulu anoppipalstalle.
Tosin eivät tainneet olla vielä naimisissa joten eivät ole sukulaisiakaan.
aloittaja, kun kerran noin rumasti puhut puolisostasi. Miksi yleensä olet sellaisen ihmisen kanssa jota et ymmärrä etkä tule kanssaan toimeen, saati sitten että kunnioittaisit hänen vanhempiaan millään tavalla..kummallista, merkillistä, omituista.
Toivottavasti avo-puolisosi älyää ajoissa sen millainen ihminen olet, ettei huomaa sitä vasta kun on liian myöhäistä, pallo jalassa, elikä on naimisissa kanssasi.
Taas täällä on anoppi, joka puolustaa toisen anopin poikaa, ei jotenkin yllätä. Puolustaa, vaikkei tunne koko tyyppiä.
..vitutukseltani huomannut kyseistä palstaa.. Terveisiä vaan kaikille äidin pikku pojille ja heidän äideilleen..
Onneksi et huomannut
Siellä miniät lynkataan armotta,varsinkin jos heidän kultanuppu aikamiespoikiaan arvostellaan.
Kaikkein pahinta on,jos poikien äitejä ei pidetä tärkeimpänä ihmisenä näiden ikuisten pikkupoikien elämässä.
Tästä varmaan vetää herneet ne,kehen kalikka kalahtaa:)
Ja tsemppiä sinulle,mieti vielä haluatko olla se kakkonen "miehen" elämässä