Olenko aivan hakoteilla, vai pitaisiko 11-vuotiaiden kuudesluokkalaisten osata (ja saada) jo itse levittaa aurinkorasvansa naamalleen ja minne muualle ikina sita nyt tarvitseekaan levittaa? Enta olisiko suotavaa, etta tallainen 11-vuotias tytto jo harjaisi itse hiuksensa? Enta onko heidan ok jattaa lautaset ruoanjatteineen poydalle kippaamatta tahteita roskiin ja laittamatta lautasta pesukoneeseen? Enta pitaisiko heidan jo itse hieman osata huolehtia siita, etta kouluun ja harrastuksiin mennessa ja sielta tullessa on kaikki tarvittava mukana?
Tyoskentelen perheessa, joka on kylla ihan mukava, mutta vanhempien kasvatusmetodit vahan ihmettavat.. kun vanhemmat ovat poissa, annan lapsille aurinkorasvan ja he itse haluavat sen levittaa. Nyt aamuisin aiti on sitten ruvennut vahtimaan, etta nimenomaan MINA levitan sen heidan naamalleen jne, vaikka mielestani itse osaisivat saman homman aivan yhta hyvin (eivatka hekaan siita tykkaa, etta sorkin heidan naamaansa)! Jotenkin outoa rasvailla esimurrosikaisten naamoja, kuin eivat muka itse osaisi sita tehda.. ainakin olisi jo aika opetella!
Samaten tuo hiustenharjaus, ei voi kuin ihmetella. Samaten olen saanut sellaista vibaa, etta minun pitaisi jopa huolehtia, etta he muistavat kayda suihkussa (!).
Tiedan kylla, etta taalla mennaan VANHEMPIEN kasvatusmetodien mukaan, ei siten, miten minun mielestani asioiden pitaisi olla (enka kylla haluaisikaan alkaa taalla ketaan kasvattamaan). Mutta valilla kylla ihmettelen, etta kun kaikki pedataan eteen ja tuntuu etta lapset voivat rauhassa jopa vanhempiensa kannustamina jattaa aivot ja oma-aloitteisuuden narikkaan, niin tajuavatko nama "vanhemmat ja viisaammat", miten hemmoteltuja ja uusavuttomia naista lapsista kasvaa? (tai itse asiassa, ovat jo)
Tyoskentelen perheessa, joka on kylla ihan mukava, mutta vanhempien kasvatusmetodit vahan ihmettavat.. kun vanhemmat ovat poissa, annan lapsille aurinkorasvan ja he itse haluavat sen levittaa. Nyt aamuisin aiti on sitten ruvennut vahtimaan, etta nimenomaan MINA levitan sen heidan naamalleen jne, vaikka mielestani itse osaisivat saman homman aivan yhta hyvin (eivatka hekaan siita tykkaa, etta sorkin heidan naamaansa)! Jotenkin outoa rasvailla esimurrosikaisten naamoja, kuin eivat muka itse osaisi sita tehda.. ainakin olisi jo aika opetella!
Samaten tuo hiustenharjaus, ei voi kuin ihmetella. Samaten olen saanut sellaista vibaa, etta minun pitaisi jopa huolehtia, etta he muistavat kayda suihkussa (!).
Tiedan kylla, etta taalla mennaan VANHEMPIEN kasvatusmetodien mukaan, ei siten, miten minun mielestani asioiden pitaisi olla (enka kylla haluaisikaan alkaa taalla ketaan kasvattamaan). Mutta valilla kylla ihmettelen, etta kun kaikki pedataan eteen ja tuntuu etta lapset voivat rauhassa jopa vanhempiensa kannustamina jattaa aivot ja oma-aloitteisuuden narikkaan, niin tajuavatko nama "vanhemmat ja viisaammat", miten hemmoteltuja ja uusavuttomia naista lapsista kasvaa? (tai itse asiassa, ovat jo)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mulla on vähän samansuuntaisia mietteitä ollut, tosin kyse on hiukan nuoremmista lapsista (vanhin on 9-vuotias). Kyllä aurinkorasvan laitto ja hiusten harjaus ja kaikki muut asiat, joita mainitsit pitäisi lasten osata tehdä itse.
Perheessä, jossa asun käy viikolla eräs tyttö siivoamassa ja laittamassa pyykit jne ja minä petaan aamuisin lasten sängyt ja iltaisin otan pyjamat esille ja avaan peiton kulman. Perheen lapset heittävät kaikki tavaransa pitkin lattioita kun tietävät että kyllä ne sieltä siivotaan ja katsovat minua kuin hullua jos käsken keräämään tavarat itse. Syötyään lapset ojentavat lautasensa minulle tai jommallekummalle vanhemmista, eivätkä laita tiskikoneeseen.
Tässä perheessä ei myöskään näytä hygienia olevan kovinkaan tärkeää: lapset eivät pese käsiään vessassa käynnin jälkeen/leikittyään hiekalla ulkona. Heitä pitää eriseen käskeä tekemään se (usein moneen kertaan ennenkö uskovat).
Pahasti pelkään sitä että näistäkin lapsista kasvaa uusavuttomia nuoria ja aikuisia, mutta hankalaa on saada heitä opetettua ottamaan vastuuta/muuttamaan tapojaan kun vanhemmat näyttävät mallia että palkataan siivooja ja keittäjä ja lisäksi vielä au pair niin ettei itse tarvitse tehdä mitään. Perheen äiti ei edes ole töissä ja isäkin tekee vain 6 tunnin työpäivää eli mihin näitä kaikkia ulkopuolisia tarvitaan?
Meidän 2-vuotias laittaa itselleen aurinkorasvaa ja harjaa hiukset - pienellä aikuisen parantelulla höystettynä. Että ellei 11-vuotias sitä tee niin jopas on...
No todellakin oudolta tuntuu taa naiden kaytos ja se malli, minka antavat lapsilleen! (olen siis alkuperainen kirjoittaja) Naiden ei tosiaan tarvitse itse tehda mitaan, kaikki on valmista. Mutta minkas teet. En ymmarra, mikseivat vanhemmat halua, etta lapset itse oppisivat tekemaan asioita, vaan jopa estavat sita tallaisella alyttomalla paapomisella??? Jotenkin todella kummallista.
Ja nimenomaan, kun nama ovat ihan jokapaivaisia juttuja - aina ennen kouluun menoa naiden pitaa laittaa aurinkorasvaa ja aina myos ennen iltapaivan aktiviteetteihin menoa.
Rrraivostuttaa.
Ja tosiaan, eipa tamakaan perhe oikeastaan mitaan itse tee. Minulle sanoivat, etta heidan vanhempien pyykkia ei tarvitse pesta (pelkastaan lasten), koska "tekevat itse sen". Mutta kappas vaan, heidan pyykkinsa alusvaatteita myoten kylla pesee siivooja, joka kay taalla kerran viikossa :D Kai tama on sitten se esimerkki, jonka he haluavat antaa lapsilleen. Huoh.
En ummarra.
mulla on aivan samanlaisia kokemuksia. lapset olivat 12, 9 ja 4 enkä tietenkään odottanut 4-vuotiaalta täydellistä itsenäisyyttä ja 9-vuotiaankin perässä kuljin usein mielelläni tarkistamassa että hommat on hoidettu asianmukaisesti (etten löydä haisevia märkiä uimavehkeitä paljon myöhemmin sitten jostain lattiannurkasta tms)... mutta että ei edes 12-vuotias osaa/halua/jaksa laittaa ruokailun jälkeen astioita tiskikoneeseen tai tiskialtaaseen... saati sitten ottaa itselleen mukia/haarukkaa/veistä jos en ole kerennyt pöytää kattaa täysin ennen hänen siihen istumistaan. aurinkorasvaa levitin vain nuorimmalle, ja keskimmäisen "tarkastin". kun pojat menivät suihkuun tai uima-altaalle, olin minä se, joka joutui kantamaan/ojentamaan pyyhkeet. tätä en vieläkään käsitä koska lapsuudessani muistan sen olleen ihan ykkösasia että jos mennään uimaan niin jokainen kantaa pyyhkeen itselleen (tai sitten jos ei ole kantanut niin kärsii märkänä). poikia olivat kaikki joten hiusten harjaaminen ei ollut ongelma :) mutta kaikki vaatteet olivat aina lattialla ja pesin koko perheen pyykit, kävin jopa äidin ja isän huoneesta noutamassa heidänkin pyykkinsä.
mielestäni koko perhe oli täysin uusavuton. äiti kotona tekemättä mitään ja isä teki pitkää päivää. perheessä oli palkattuna lastenhoitaja (minä), 3 siivoojaa, puutarhanhoitaja sekä ns. kerran viikossa töitä tekevät eli uima-altaanhoitaja, tennisopettaja ja uimaopettaja. kokkia ei tarvittu, kaikki tilattiin ravintoloista tai vastaavista suoraan kotiin tai käytiin ravintolassa syömässä. valmistin ehkä pari kertaa kuukaudessa jotain helppoa ruokaa kuten pastaa ja salaattia. aamupalat ja muut välipalat syötiin jotain "helppoa" että kenekään ei tarvitse mitään tehdä... siis muroja, hedelmiä, jugurttia, leipää. ja siis voitelin kaikkien lasten voileivät! käsittääkseni 12-vuotias ja 9-vuotias olisivat voineet itse voin ja hillon leivälleen levittää... mutta äiti oli sitä mieltä että se on mun tehtävä, niin mikäs siinä sitten. kukaan perheen jäsenistä (edes äiti) ei myöskään huolehtinut että harrastuksiin tms lähtiessä tavarat on mukana - jouduin usein ottamaan lapset autoon ja kuljettamaan perheen äidille esim. tennismailan tai ipodin kun hän oli lähtenyt ajatuksissaan kotoa... jos siis äitikään ei osaa pakata tavaroitaan niin en edes toivonut että lapset osaisivat!
suuren osan perheen toiminnasta selittää mun mielestä puhtaasti raha - kun sitä on paljon, on mahdollista toimia näin ja opettaa lapsetkin valikoimaan kaikessa tyyliin "rahalla me kyllä saadaan mitä tahansa - parasta laatua ja parhaimpia design-juttuja vaikka maksais mitä" (nimim. perheen vanhin poika osti kaverilleen synttärilahjaksi noin 180e kellon tiffanyltä...). opit oli siis mennyt kyllä hyvin perille... vaikeahan siinä on lähteä lapsia kasvattamaan ja kouluttamaan jos perheen vanhempien asenteet ovat tällaiset. ja toisaalta, ei ole sitten meidän lastenhoitajien/aupairien tehtäväkään... vaikka kovin vaikealtahan se tuntuu että joutuu seuraamaan sellaista vierestä ja samalla itsekin "alistumaan vääriin tapoihin".
mulla ei tosin mennyt tämän perheen kanssa kovinkaan hyvin - oltiin niin erilaisia kaikinpuolin. ja koska mulla on todellakin reippaasti kokemusta lapsista sekä koulutus alalta, en halunnut hyväksyä perheen tapoja koska mielestäni ne oli vaan niin "väärin" verrattuna siihen, mitkä mun kokemuksen (ja tieteen ja tutkimusten) mukaan on hyvät kasvatus- ja koulutusmetodit. onneksi en ollut puolta vuotta pidempään ko. perheessä, olin tulla hulluksi. mutta olipa taas uusi kokemus, virheistä oppii :)
ja vielä, ootteko muuten koskaan miettineet että millasta host-perheen elämä on ollut ennen kun menitte taloon ja vastaavasti sen jälkeen? mulla oli tän perheen kanssa aika paljon tällasta pohdintaa... ja nyt pyörii päässä usein se, miten uusi lastenhoitaja sopeutuu perheeseen, vai sopeutuuko... :)
Mina olin au pairina 13- ja 10-vuotiaille (poika, tytto) ja siinakaan perheessa ei kukaan osannut tehda yhtaan mitaan, se oli ihan kasittamatonta touhua. Tytto olisi kovasti kylla halunnut ja kun oltiin kahdestaan kotona, auttoi tytto mm ruuanlaitossa, vanhemmat kun eivat koskaan ehtineet kokkailla lasten kanssa.
Vanhemmat tahtoivat etta tyton hiukset kuivataan hiustenkuivaajalla, joten autoin siina iltaisin ja se oli minusta ihan kivaa puuhaa.
13-vuotias poika taas oli maailman uusavuttomin ihminen. Oli muutamaa kuukautta vaille 14 kun "ihan itse" oli tekemassa voileipaa.
"Missa meidan juusto on?"
"No oisko jaakaapissa?"
"Pitaaks tast jaakaapin ovesta vetaa aika kovaa et se aukee?"
Ja taa oli ihan oikea keskustelu...
No, enpahan ole nakojaan ainoa uusavuttomien keskella elava... naurattaa vaan, kun tamakin 11-vuotias taalla puhelee, kuinka saa sitten joskus Nobelin palkinnon kirjallisuudesta, eika osaa edes hiuksiaan harjata. Jotenkin hieman ristiriitaista..
Olen kylla paattanyt, etta nyt tasta lahtien aina sanon lapsille, etta puhdistavat lautasensa ja laittavat pesukoneeseen - jos edes sen osaisivat tehda. Ja etta saavat myos itse sita aurinkorasvaa levittaa, kun aitinsa ei ole vahtimassa - tama ei kuitenkaan luultavasti kovin haitallisesti tule heidan kehitykseensa vaikuttamaan. Ehka se jopa vahan pistaisi sita alulle.
maan tavalla, eikös näin.?
Suomessa lapset oppivat hyvin nuorena oma-aloitteisiksi...miksi? koska esim äidit ja isät ovat töissä eikä ole varaa esim lastenhoitajaan kotona, eli lapset hoitavat läksynsä itse, lämmittävät sapuskan koulusta tultua jne...
sitten on muutamia euroopan maitaa mm Italia, Sveitsi...joissa lapsilta EI vaadita esim lautasensa vientiä edes tiskialtaalle.
Nämä perheet jotka ottavat au-pairin kotia ovat yl keskiluokkaa paremmin toimeen tulevia ja tuolta kotihengettäreltä sitten odotetaan/vaaditaan asioita joita äiti ei esim ole tekemässä.
Itse olen ollut au-pairina englannissa sekä sveitsissä....kyllä molemmissa maissa ollessani hommiini kuului aamupalan laitto, ruokapöydän korjaaminen sekä muistutus illalla suihkuun menosta.
Maassa maan tavalla! Kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä itse olet, joten perheessä perheen tavoin.
Meillä on au-pair (19-vee suomesta) joka ei viikonloppuisin saa tiskejään koneeseen. Ei saa myöskään hammastahnatuubia kiinni, pyyhettään naulakkoon tai vaatteitaan oman huoneen lattialta kerättyä viikko tolkulla. Jollei siivoojamme siivoaisi myös aupparin huonetta, siellä alkaisi varmaan kehittyä muutakin elämää.
Olen muutaman kerran huomauttanut tästä ilman kummempaa vaikutusta. Mitäs te tytöt olette tästä mieltä?
Jatkan aihetta liittyen tuohon ylläolevaan.
Meillä ollut muutamia au-paireja ja tosiaan voin kertoa omasta kokemuksesta että on teitä tyttöjäkin jotka ovat uusavuttomia ja kuitenkin olette jo 19 -vuotiaita taikka jopa vanhempiakin, ette osaa pestä käsiänne ennen ruokapöytään tulemista, ette tiedä mihin viedä roskapussi (puolestanne sen tekee 8v lapsi), ikkunoita ei varmaan monikaan osaa pestä saatikka sitten laittaa ruokaa.
Huvittavaa vain on, että kovalla hingulla halutaan maailmalle, haastattelussa kerrotaan kuinka oma-aloitteisia ollaan ja että silitys käy kuin vettä vain ja ruuanlaitto onnistuu mutkitta.
Katsokaa tytöt ensin omaan püuseroonne, mitä itse olette esim 9v tehneet tai osanneet ja kommentoikaa sitten uusavuttomia lapsia joissa olette au-pairina.
Kun noin ärhäkästi piti vastata? Kyllä, totta on että meitä on moneen junaan ja ihan yhtä epänormaalia on, että 11-vuotias ei osaa tehdä itse voileipäänsä, kuin että pari kymppinen ei osaa ikkunoita pestä. Molempia tapauksia voinee kutsua uusavuttomiksi, ja löydämme molemista yhteisen tekijän: vanhempien kasvatusmetodit. Niin se vain menee äiti hyvä. Toivottovasti lapsesi osaavat voidella sen leivän ollessaan 11 vanhoja ja jos eivät, toivottavasti eivät lähde aupairiksi parikymppisinä :)
Olemme hommanneet joitakin tämän homman tekijöitä muualle, ja vain kolmannes on ollut kelvollista väkeä; eli hoitanut lasten uloslaiton(tai kouluun), keitellyt kevyttä iltapäiviksi, huolehtinut pyykin ja astiat joita talon väki ei ole ehtinyt poissaolon takia, ja vähän siivonnut. Monet eivät ole lainkaan osanneet laittaa mitään ruokaa, ei ole pitänyt taloa puhtaana, ei neuvonut kasvaville lapsille mitään uusia tarpeellisia ohjeita, vaan on maannut koko päivän korvalappustereoita kuunnellen ja suklaat (talon väen)syöden, unohtaen lapset omille teilleen. Ja vain itselleen vielä erikseen uunissa lämmittänyt voileipiä! Että olisi hiukan itseään aikuiseksi määrittelevän otettava vastuuta!
taisi osua piikki suoraan oikeaan paikkaan kun alkaa viesteihin vastaaminen olemaan aikas ärhäkästä.
Kyllä kuule monet vanhemmat, varsinkin jos lapsia on yksi tekevät paljonkin lastensa eteen, myös hemmottelevat mutta sen ei pitäisi ainakaan parikymppistä aupairia haitata jos lapsi totutettu tientynlaisiin asioihin, olkoon se nyt sitten se voileivän tekeminen. Siksi Sinut palkattu kotiin tekemään tiettyjä asioita, muista.
Onneksi 11 vuotiailla on vielä aikaa oppia.
Varmasti on au pairejakin, jotka voisivat hoitaa hommansa paljon paremmin ja ehka ovat sitten isantaperheiden mielesta niita uusavuttomia. Mutta taman keskustelun tarkoitus nyt oli kuitenkin keskustella siita LASTEN uusavuttomuudesta. Ja 11-vuotiailta mielestani voisi jo odottaa tiettya oma-aloitteisuutta - valilla kun tuntuu, etta au pair ja vanhemmat voivat hoitaa jopa ajattelemisen naiden herranterttujen puolesta. Eiko olisi sita parempi, mita enemman lapset osaisivat ja oppisivat itsekin tekemaan ja ajattelemaan? En ymmarra sita, etta vanhemmat suorastaan vaativat, etta vaikka sita aurinkorasvaa ei tarvitse lasten (menevat siis ensi vuonna takalaisittain lukioon) itse levittaa. Ja kun niita 2-vuotiaitakin todistetusti on, jotka sen tekevat, niin...
Ei silla, eipa tuo iso homma ole, ja tietysti teen sen, mita tehtavaksi annetaan. Mutta tulinkin tanne vain hieman jakamaan ajatuksiani siita, miten tuollainen paapova kasvatustyyli vaikuttaa niihin lapsiin. Jos puhutte uusavuttomista nuorista, niin jossain vaiheessa he ovat olleet niita uusavuttomia lapsia, jonka vanhemmat (ja au pairit) ovat passanneet kaiken.
Että laiska saa olla, muttei tyhmä :D
Haluaisin nähdä sen kaksivuotiaan joka todistettavasti osaa levittää aurinkorasvaa tarpeeksi hyvin. Minä itse rasvaan 7 -vuotiaani, sillä en todellakaan halua lasten palavan. Itsekään en selkääni rasvaa itse vaan pyydän aina joltakulta apua (vaikkapa 7-vuotiaaltani).
Aurinkorasvassa kyse on turvallisuudesta, leipä pitäisi osata voidella itse.
Toisaalta, mitäpä se sinulle kuuluu, kuinka toiset lapsiansa kasvattavat. Huolehdi sinä vain sitten niiden omiesi kasvattamisesta.
Meillä 2 vuotias ei kyllä edes hiuksiaan itse harjaa taikka levitä tuota kys aurinko rasvaa. Hampaansa kyllä itse pesee ja itse syö.
8 vuotias kyllä levittää aurinko rasvan itse mutta aamupalalle leipä kyllä levitettynä ja makkarat päällä, minun laittamana.
Eikö au-paireilta ainakin toivota sopeutumista perheen elämään ja siihen liittyviin tapoihin?. Kannattaisi sitten ainakin haastattelussa ottaa heti selville kuinka oma-aloitteisia ovat lapset.
itse olen perheessä jossa töitä kotona tekevä isä jättää tiskinsä minun pestäväksi lounastauollaan eikä laita myöskään koneeseen meneviä tiskejä koneeseen itse vain jättää minun laitettavaksi.. aamulla laitan koko perheen tiskit koneeseen ja sen ymmärrän, koska se on kiireistä aikaa, lapset täytyy saada kouluun. illalla laitan myös tiskit koneeseen yhteisen illallisen jälkeen, mutta niin tekee myös perheen äiti, jostain syystä perheen isä ei.
minä olen se joka petaa joka aamu myös vanhempien sängyn ja kuljetan paskaset alusvaatteet muut vaatteet yläkerrasta alakertaan, pesen ja silitän, alusvaatteetkin. pesen myös vanhempien pesuhuoneen aivan patasudilla suihkun, vessan ja lavuaarin. imuroin myös vanhempien huoneen. tämän lisäksi viikottain vaihdan myös vanhempien lakanat, pesen ne ja aivan, silitän myös lakanat.
eli, minusta aupairi on ensisijaisesti palkattu pitämään huolta lapsista ja heidän tarpeistaan = HEIDÄN KYLPYHUONEESTAAN JA MUUSTA. näin miulle tässäkin perheessä kerrottiin, mutta totuus on toinen. tuntuu aivan kodinhoitajalta täällä kun siivoan kaikki vanhempienkin jutut, keittiön, olohuoneen ja kaiken muun lisäksi.
ei ole lasten uusavuttomuutta jos hälle pitää voileipä voidella, se on aupairin työtä jos näin on sovittu. mutta toisaalta en itsekään ehkä välttämättä nauttisi työtä jossa pitää passata myös ns. isoja lapsia.
että sellaista. minusta jokainen vanhempi osaa ja löytää sen muutaman tunnin vapaa-ajaltaan aikaa hoitaa kylpyhuoneen, huoneen, pedata sängyn aamulla ja huolehtia omista pyykeistään. mutta lapset saavat leikkiä ja yrittää olla huolettomia niin pitkään kun voivat. toki lapsi tykkää myös itse opetella tekemään "aikuisten" juttuja. kaikki lapset käyvät läpi sen "minä itse" -vaiheen, jolloin lapsen pitäisi antaa juuri tehdä itse, jotta oppisi. myöhemmällä iällä ehkei huvita se oppiminen samalla lailla.
Pitäkääpä mielessä se sellainenkin juttu, että ei noiden vanhempien kohdalla varmastikaan ole kyse osaamisesta tai ajanpuutteesta tai edes laiskottelusta, vaan omasta halusta ja valinnasta _ostaa_ se etuoikeus, että joku muu tekee kotityöt.
Au pairin palkkaaminen on palvelun ostamista. Vrt. kun menet kampaajalle ja ostat häneltä palvelun. Kyllähän se kampaajakin leikkauksen yhteydessä yleensä pesee asiakkaan tukan vaikka asiakas varmasti itsekin sen osaisi pestä.
Ymmärrän että hemmotellut lapset ärsyttävät ja totta kai kiukkuaan saa purkaa, tämä foorumi on ihan hyvä paikka siihen. Hölmöä, että keskusteluun sitten sotketaan au pairien omat mahdolliset puutteet, eihän se liity siihen millaisia lapset ovat, aloittakaa äidit uusi keskustelu avuttomista au paireista jos teidän puolestanne pitää päästä sydäntänne purkamaan:).
Mutta teidän vanhemmista valittavien au pairien kannattaisi ihan oikeasti pitää mielessä, että vanhemmat MAKSAVAT oikeudestaan jättää työt au pairille. Ethän muussakaan työpaikassa varmaan valittaisi pomollesi siitä, että hän itse ei tee niitä töitä, joihin sinut on palkannut. Illuusio tuosta että au pair olisi olemassa vain lapsia varten on kokemuksen mukaan 90% väärä. Pääosa au paireista on yleisen kodinhoitajattaren roolissa, sisältäen myös kaiken tuon siivoamisen ja muun. Voi kun vaan lähtijät tietäisivät sen etukäteen, mutta niin ei valitettavasti ole. Perheet eivät voi ilmoituksissaan kertoa asian todellista laitaa, koska silloin eivät saisi työntekijää au pair -nimikkeellä, mikä on halvempaa kuin "oikean" kodinhoitajan palkkaaminen.
että itseään mainostaa rehellisesti ahkeraksi ja uusia haasteita pelkäämättömäksi tytöksi joka varmasti tulee toimeen erilaisissa tilanteissa.
ja perhe mainostaa aupairtyötä höystettynä kevyillä kotitöillä lasten tavaroista huoneista kylppäreistä vaatteista huolehtimisella, mikä kuulostaa ihan sopivalta.
sitten kun asia onkin niin, että aupair kuuraa joka nurkan talosta ja ottaa vielä kaikki vanhempienkin tavarat ja vaatteet niskoilleen, niin tänne tulevat äidit valittamaan että kun se meidän aupair ei enää olekaan ahkera ja uusia haasteita pelkäämätön ja ehkäpä vielä sanovat uusavuttomaksi.
rehellisyys maan perii sanon minä.
jos haluaa rahalle vastinetta niin palkatkoon juurikin kodinhoitajan tuohon tehtävään. aupairin statuksella, palkalla ja ylläpidolla ei voida ajatella että hän tekee samat tehtävät kuin siivooja/kodinhoitaja.
eikä se ole että voikun lähtijät tietäisivät.
(miksei myös sitten niin, että voikun perheet tietäisivät?)
koska on perheitä jotka maksavat ihan mukavaa palkkaa siitä, että tekee ne hommat mitkä aupairille kuuluu.
Kokemusta on tasta kyllakin... Parasta oli se, etta 11-vuotias tytto ei osannut vieda nenaliinaansa roskikseen, vaan kaski palvelijan vieda sen. Ei siis kaskenyt minua, vaan toista tyontekijaa. Itse olisin kylla kaskenyt tyton viemaan omat roskansa roskikseen. Perhe oli muutenkin oikea au pairin painajainen. Molemmat vanhemmat olivat rikkaista perheista ja pienesta asti tottuneet siihen, etta palvelijat tekevat kaiken ja etta palvelijoita saa kohdella huonosti. Au pairikin oli otettu perheeseen ihan palvelijan rooliin, siina oli perheenjasenyys kaukana.
Huvittavaa miten tietyt aidit hermostuvat heti, kun au pairit arvostelevat perheitaan taalla...
luulisi äitien olevan täällä tyttöjen puolella ja itse tunnistavan mikä on oikein vaadittu ja mikä ei. ymmärrän kyllä että on hirveää jos aupairista ei ole muuhun kuin kaljanjuontiin tai jos lasten hoitaminen ei oikeasti onnistu. mutta se että jos vähänkin aupair antaa negatiivista palautetta täällä, ovat äidit kärkkymässä että muttkun voi hirveä teitä nykyajan aupaireja kun kaikesta nurisette.
usein aupaireilu on vaihtoehto sellaisille ihmisille, joilla muuten ei olisi mahdollisuutta tutustua ulkomaailmaan ja he ovat oppineet siihen, että rahan eteen täytyy tehdä työtä, mutta ymmärtävät myös sen että työstä kuuluu maksaa sen mukainen palkka.
Mun mielestä nää äidit vois mennä ihan muualle keskustelemaan kokemuksistaan. Ihan liian monessa keskustelussa äidit pilaavat au pairien keskustelut, ja useimmiten siitä tulee vaan riitaa. Ja ÄIDIT, ei tarvii yleistää, me ei kaikki olla samanlaisia ku se teijän osaamaton auppari. Kyllä mä ainaki tajuun että on aika arpapeliä että osuuko kemiat kohalleen perheessä.