Isot miehet

vievät naiset?

On kiistämätön fakta, että valtaosa naisista haluaa rinnalleen miehen, joka on häntä fyysisesti selvästi isokokoisempi. Tämä on niin moneen kertaan tutkittu juttu, että siitä ei varmaan tarvitse sen enempää keskustella.

190-senttiset ja satakiloiset järkäleet saavat suorastaan hätistellä naisia kimpustaan. Itse olin joskus nuorempana tästä asiasta jopa hieman katkera. 173-senttisenä ja 70-kiloisena normaalinnäköisenä miehenä en mitenkään erotu edukseni ja kuten tiedetään, tavallisuus ei yleensä ole mikään valttikortti naismarkkinoilla.

No vuosien varrella olen tästä alemmuuskompleksistani päässyt aika hyvin eroon, mutta yhä vieläkin ajattelen silloin tällöin, kuinka mahtavaa olisi olla vaikka kymmenen senttiä pidempi ja muutenkin rotevampi.

Tätä asiaa on varmaan puitu moneen kertaan monilla foorumeilla, mutta vielä kerran haluaisin lukea rehellisiä naisnäkökulmia tästä kyseisestä asiasta. Eikä vastauksia tarvitse ollenkaan kaunistella. Meikäläinen ei ainakaan loukkaannu, vaikka joku sanoisikin suoraan, että olen fyysisesti mitäänsanomaton rimpula. Tottahan se vain on.

Eli mikä isossa miehessä viehättää? Miksi hakeudutte ison miehen lähelle? Miten iso on mielestänne iso mies? Kuinka paljon naista isompi miehen tulisi olla? Millaisia mielikuvia iso mies herättää verrattuna ei-niin-isoon mieheen?

108

10381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainenvainen

      olematonta itsetuntoa pönkitetään milloin hienolla autolla, asunolla, isolla koolla.

      • ...

        No siis hienot autot ja isot asunnot voivat olla sellaisia hankittuja statussymboleita, mutta eihän iso koko ole mikään hankittu ominaisuus.

        Isokokoinen mies vaan sattuu olemaan isokokoinen. Toki tätä vaikutelmaa voi sitten vielä erikseen korostaa esim. treenaamalla itselleen leveät hartiat. Ja naisia riittää, sen olen omassakin tuttavapiirissäni huomannut.

        Niin itse olen siis mies, joten en voi antaa alkuperäiskirjoittajan peräänkuuluttamaa naisnäkökulmaa, mutta toki minulla jonkinasteinen teoria asiasta on.

        Iso mies tarkoittaa monelle naiselle sitä oman naisellisuuden korostamista. Ison miehen rinnalla nainen tuntee olonsa pieneksi, kevyeksi, siroksi, seksikkääksi jne. Eli iso mies saa jo pelkällään massiivisella läsnäolollaan naisen tuntemaan olonsa hyväksi.

        Ja kyllä kai siinä on mukana niitä biologisia luolamiesaspektejakin. Nainen on ihan onnesta sekaisin, jos mies pystyy helposti nappaamaan naisen syliinsä ja kantamaan makuuhuoneeseen. Iso mies luo ympärilleen turvallisuudentunnetta ja kun nainen käpertyy ison miehen syliin, niin naisesta tuntuu siltä, että mies suojelee häntä pahalta maailmalta ja naisellisilta peloilta.

        Naiset haluavat itselleen ison ja seksikkään suojelijan. Olen kyllä suht pienikokoisena miehenä tämän itsekin huomannut.

      • Juntti Einari Jääräpää

        Pimu. Tää iso koko tulee kyllä ihan pyytämättäkin ja tuskin sitä etukääteen on tiedetty et vanhemmiten tarvittas mittaa itsetuntoa pönkittään.

      • nic0le

        Olen itse pitkä, 175cm, ja haluan tietysti pidemmän ja siis kookkaamman miehen. Ihan vaan sen takia että sellainen mies on ihanan turvallisen tuntuinen ja sellaisen syliin olisi ihanaa käpertyä. Jotenkin se vaan lyhyemmän tai hirmu pienen miehen kanssa tuntuisi hassulta.

        Mutta äläpä huoli, tiedän itsekin monia monia pienempikokoisia miehiä, joilla on hirmu paljon vientiä. Ei se siis pituudesta ole kiinni. Etkä mikään pätkä ole itsekään, aika normaalimittainen :)

        Lyhyemmillä miehillä se koko korvaantuu sitten muilla asiolla, en nyt tarkoita sitä mitä kaikki tällä hetkellä miettii vaan meinaan mielettömiä silmiä tai hymyä, uskomatonta huumorintajua... Ei kukaan ole sellainen "tavis" niinkun väitit.

      • paikkaansa
        ... kirjoitti:

        No siis hienot autot ja isot asunnot voivat olla sellaisia hankittuja statussymboleita, mutta eihän iso koko ole mikään hankittu ominaisuus.

        Isokokoinen mies vaan sattuu olemaan isokokoinen. Toki tätä vaikutelmaa voi sitten vielä erikseen korostaa esim. treenaamalla itselleen leveät hartiat. Ja naisia riittää, sen olen omassakin tuttavapiirissäni huomannut.

        Niin itse olen siis mies, joten en voi antaa alkuperäiskirjoittajan peräänkuuluttamaa naisnäkökulmaa, mutta toki minulla jonkinasteinen teoria asiasta on.

        Iso mies tarkoittaa monelle naiselle sitä oman naisellisuuden korostamista. Ison miehen rinnalla nainen tuntee olonsa pieneksi, kevyeksi, siroksi, seksikkääksi jne. Eli iso mies saa jo pelkällään massiivisella läsnäolollaan naisen tuntemaan olonsa hyväksi.

        Ja kyllä kai siinä on mukana niitä biologisia luolamiesaspektejakin. Nainen on ihan onnesta sekaisin, jos mies pystyy helposti nappaamaan naisen syliinsä ja kantamaan makuuhuoneeseen. Iso mies luo ympärilleen turvallisuudentunnetta ja kun nainen käpertyy ison miehen syliin, niin naisesta tuntuu siltä, että mies suojelee häntä pahalta maailmalta ja naisellisilta peloilta.

        Naiset haluavat itselleen ison ja seksikkään suojelijan. Olen kyllä suht pienikokoisena miehenä tämän itsekin huomannut.

        Ite oon 190 ja painan 90 ja oon treenannu niin että lihasta on mut silti yksin... Ei oo naiset kyl juossu mitenkään erityisemmin perään... Välilllä tuntuu et naiset pelkää isoja miehiä tai sitte se vaan on tää mun vaatimaton OLEMUS:::

      • scale

        Joopa joo mäkin podin pienenä huonoa itsetuntoa, tätä sitten paikkasin syömällä ahkerasti kaurapuuroa, että varsi kasvoi 180 senttiseksi?
        Häh hää.
        Väitätkö ihan tosissaan, että pituuteen voi jotenkin itse vaikuttaa?

      • T-fox

        Itse olen aika paljon keskimittaista naista pidempi. Olen silti seurustellut itseäni lyhyemmän miehen kanssa. Myös samankokoisen ja itseäni paljon pidemmän, ei se pituus nyt niin paljon merkkaa. Samankokoisen kanssa tosin on kätevää kun voi käyttää samoja vaatteita. :)

        Joistakin lyhyistä miehistä on paistanut läpi että haluavat "kaataa" pitkän naisen, se on ollut vastenmielistä, ei niinkään miehen pituus.

    • MMies

      Siis toihan on paskapuhetta, että koolla olisi merkitystä. Itse olen 190/95 ja kaverini oli about 160/50 ja vientiä naisten joukossa riitti että ihan heikotti. Kyllähän varmaan joskus teini-ikäisenä naiset kiinnittävät asiaan huomiota, mutta silti se sisin ratkaisee. Kusipää jää ilman, oli sitten 150 senttinen tahi 2metrinen.

    • Mies 184cm/85kg

      Miten sen nyt ottaa. Itse olen ehkä aavistuksen keskivertomiestä pitempi, mutta en kuitenkaan erotu massasta mitenkään. (siis kokoni puolesta) Eipä noita aloitteita naisten taholta niin hurjia määriä tipu, taitavat olla yhden käden sormissa laskettavissa kaikki tapaukset elämäni varrelta.
      Me ihmiset nyt vaan ollaan tipahdettu puusta vasta muutama kymmenen tuhatta vuotta sitten. Alkukantaiset vietit ja vaistot johdattelevat edelleen käyttäytymistämme ja parinmuodostamistamme. Naiset kokevat isokokoisemman miehen voivan antaa turvaa itselleen ja jälkeläisilleen. Miehet taas kiinnittävät naisessa huomiota rintojen-, lantion- ja persauksen muotoon. Tämä viestii naisellisuutta ja tarjoaa miehelle potentiaalisen yksilön jonka kanssa siittää terveitä jälkeläisiä. Näin se vaan menee, ehkä joskus 50 000 vuoden kulutta (jos ihmisiä vielä on) ihmisten arvot ovat jo toisenlaisia.

      Mutta älä huoli, et suinkaan ole 173/70kg varrellasi mitenkään alimittainen. Vielä löytyy paljon naisia jotka ovat sinua selkeästi pienempiä.
      Kuvitteleppas tilannetta toisinpäin: onhan noita naisiakin joilla vartta on siunaantunut 185-190cm tai ylikin. Silloin saa jo oikeasti katsella sitä isompaa kumppania itselleen turvaksi...

    • Juntti Einari Jääräpää

      Perkule ku en ole huomannutkaan olleskaan, vai et pyörii niitä oikein jaloissakin.

      Ai niin en minä varmaan ole niitä huomannut ku ovat parikytäsenttiä lyhkäsempä. Nyt pitääkin singahtaa sit oikein pihalle ja muistaa vilaasta alaskin päin. Tiedä häntä minkä näköisiä kantturoira siellä jalkojen välissä oikein vipeltää.

      Taitaa vaan olla niin et ainoo vipellys mikä siellä on ni sekin tulee housunpunteista. :)

      • jääräpään salainen ihailija...

        pitkä juntti einari jääräpää sitten oikein on..:)??

      • hujoppi4

        Totta tuo tavallaan on mitä alkuperäinen kirjoittaja sanoi, mutta eipä niitä aloiteitta tule yhtään siltikään naisten suunnalta. Eli lähtöasetelmat on ihan samat kuin muillakin lyhemmillä miehillä

      • Juntti Einari Jääräpää
        jääräpään salainen ihailija... kirjoitti:

        pitkä juntti einari jääräpää sitten oikein on..:)??

        Ruhtinaaliset 192 senttiä ohutta yläpilveä on siunaantunut matkan varrella. Onneksi ei venähtänyt yhtään enempää, muuten joutus oviaukossa kumartaan. :)

        Vai et on mulla oikein salainen ihailija :)))

      • Juntti Einari Jääräpää
        hujoppi4 kirjoitti:

        Totta tuo tavallaan on mitä alkuperäinen kirjoittaja sanoi, mutta eipä niitä aloiteitta tule yhtään siltikään naisten suunnalta. Eli lähtöasetelmat on ihan samat kuin muillakin lyhemmillä miehillä

        Kaverin löytäminen ole mistään pituudesta kiinni, saati sit paljon muustkaan. Kaikki lähtee ihan omasta itsestä sekä siitä et sattuu vaan sopiva osuun kohdalleen oikealla hetkellä.

        Silloin sitä ei ainakaan löydä jos täällä poraa et voi vehnä ku olen liian lyhyt, pitkä, ruma, kunnollinen, miksi en kelpaa. Ei se itkemällä ainakaan helpommin onnistu. Niskasta kiinni ja hyväksyä oma itsensä sellaisen kuin on! Sit eiku lähtee hahmottaa matoa koukkuun ni kyllä se joskus onnistaa. Pakkohan se on.

      • salainen ihailija
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Ruhtinaaliset 192 senttiä ohutta yläpilveä on siunaantunut matkan varrella. Onneksi ei venähtänyt yhtään enempää, muuten joutus oviaukossa kumartaan. :)

        Vai et on mulla oikein salainen ihailija :)))

        en viitsi vaan omalla profiililla kirjoitella..:)

      • Juntti Einari Jääräpää
        salainen ihailija kirjoitti:

        en viitsi vaan omalla profiililla kirjoitella..:)

        En minäkään vaan parempi yrittää pysytellä tuntemattomana.

        Sit oikean paikan tullen voi itsensä jälleen julkistaa. Kait kuitenkin moni jo tietää kuka täälllä raapustaa. :)

      • jääräpään salainen ihailija
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        En minäkään vaan parempi yrittää pysytellä tuntemattomana.

        Sit oikean paikan tullen voi itsensä jälleen julkistaa. Kait kuitenkin moni jo tietää kuka täälllä raapustaa. :)

        minäpä en.Olin tuossa jonkin aikaa poiskin täältä,joten enpä osaa edes arvailla.Mutta mitäpä sen on väliä.Kuitenkin sun kirjoituksia aina mukava lueskella..:)

      • Juntti Einari Jääräpää
        jääräpään salainen ihailija kirjoitti:

        minäpä en.Olin tuossa jonkin aikaa poiskin täältä,joten enpä osaa edes arvailla.Mutta mitäpä sen on väliä.Kuitenkin sun kirjoituksia aina mukava lueskella..:)

        Tietää et ainakin joku pitää sepustuksiani mukavina lukea.

        Minä täs jo pitemmän aikaa ole täällä tekstejä raapustellut, toisella nikillä kuitenkin. Täs pikku hiljaa vähän vetäytymässä takavasemmalle mut aina sitä tänne vaan jässähtää kun sattuu oleen himassa. :) Oliskohan hivenen addiktoivaa täällä kirjoittelu, no saa ainakin julkasta omia miellipiteitä asioista.

      • kesän alkuun

        saakka olin täällä ja tässä syksyllä palasin takaisin.Kyllä se on niin,että tänne jää kiinni.Kuules saiskos sitä udella sun ikää?..:)Ja mistä päin maailmaa olet?

      • Juntti Einari Jääräpää
        kesän alkuun kirjoitti:

        saakka olin täällä ja tässä syksyllä palasin takaisin.Kyllä se on niin,että tänne jää kiinni.Kuules saiskos sitä udella sun ikää?..:)Ja mistä päin maailmaa olet?

        Ajan täs tuli kans vähän taukoo pidettyä tai no ainakin loman ajan :) Toisaalta kivahan täällä on torista toisten kanssa jos vaan sattuu löytyy sopiva sakki ja mielenkiintoinen aihe, en on kyllä ollut vähän vähissä viime aikoina.

        Tottahan toi saa udella, eri juttu on et kerronko ;)

        No tällätään nyt kuitenkin :) 37 vuottahan täs on mittariin vuosia tullut ja kohta tulee yks taas lisää.
        Niin ja tuo asuinpaikka on tämä sivistyksenkehto eli Nääswille, tarkemmin sanoen Tampere. :)

      • lähelläpä

        oot sitten...:)Ajattelinkin,että et enään mikään poikanen oo,kirjoituksista päätellen..;)

      • Juntti Einari Jääräpää
        lähelläpä kirjoitti:

        oot sitten...:)Ajattelinkin,että et enään mikään poikanen oo,kirjoituksista päätellen..;)

        Mikään pikku poitsu olla, ei siis oikeestaan millään muotoo. :)

        Jaa mitä sitä ollaan lähellä ? ;)

        Valase ny vähän itsestäsikin jotain, vaikka kylläkin on epäkohteliasta kysyä naisen ikää :)

      • jääräpään salainen ihailija
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Mikään pikku poitsu olla, ei siis oikeestaan millään muotoo. :)

        Jaa mitä sitä ollaan lähellä ? ;)

        Valase ny vähän itsestäsikin jotain, vaikka kylläkin on epäkohteliasta kysyä naisen ikää :)

        ja noin 40km pääässä asun,toivottavasti et nyt tästä arvaa mun profiilia...:)..ja muutkaan jotka näillä sivuilla ovat.....)

      • Juntti Einari Jääräpää
        jääräpään salainen ihailija kirjoitti:

        ja noin 40km pääässä asun,toivottavasti et nyt tästä arvaa mun profiilia...:)..ja muutkaan jotka näillä sivuilla ovat.....)

        Nyt ainakaan ihan heti lähtis arvaileen et kuka mahtanee olla oikei kyseessä :) Mullaku toi kuuppa on välillä sen verran harva ettei osaa lähtee edes veikkaileen. *Funtsaa*

      • jääräpään salainen ihailija
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Nyt ainakaan ihan heti lähtis arvaileen et kuka mahtanee olla oikei kyseessä :) Mullaku toi kuuppa on välillä sen verran harva ettei osaa lähtee edes veikkaileen. *Funtsaa*

        ettet ,huomannu,kuka oon,,kesä kissa kuitenkin...*vinkki*...ja tuo oli vinkki...:)

      • Juntti Einari Jääräpää
        jääräpään salainen ihailija kirjoitti:

        ettet ,huomannu,kuka oon,,kesä kissa kuitenkin...*vinkki*...ja tuo oli vinkki...:)

        Ei kyllä älli leikkaa ei sit millään, yhtä pihalla ku lintulauta :))

      • jääräpään salainen ihailija...
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Ei kyllä älli leikkaa ei sit millään, yhtä pihalla ku lintulauta :))

        jos et hoksaa,silloinpa älli leikkais muillakin ja hoksaisivat kuka olen.Hyvää päivän jatkoa sinulle..:)

      • Juntti Einari Jääräpää
        jääräpään salainen ihailija... kirjoitti:

        jos et hoksaa,silloinpa älli leikkais muillakin ja hoksaisivat kuka olen.Hyvää päivän jatkoa sinulle..:)

        Meni sit ne viimesetkin yö unet miettien et kukapahan mahtanet olla ;) *Hmp* ;D

        Aurinkosta sunnuntai päivää sinne jonnekkin :)

      • jääräpään salainen ihailija
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Meni sit ne viimesetkin yö unet miettien et kukapahan mahtanet olla ;) *Hmp* ;D

        Aurinkosta sunnuntai päivää sinne jonnekkin :)

        Se ei ollut kylläkään mikään tarkoitus,että yön valvot miettien..;)Mutta otappa sit pikku päikkärit,,,niin kyllä se siitä..:)

      • Juntti Einari Jääräpää
        jääräpään salainen ihailija... kirjoitti:

        pitkä juntti einari jääräpää sitten oikein on..:)??

        Kerpuleen hierarkiat astu taas kehiin ;)

        No pienet päikkärit pelastaa tilanteen ja eiköhän lenkkipolulle karise vimeset väsyt :)

    • alkup.

      Kiitoksia lohdutuksesta mutta ei meikäläinen sentään mitään sääliä kaipaa :)

      Tiedän olevani ihan normaalikokoinen kaveri, ei siinä mitään. Ja kyllä nainenkin jo rinnalta löytyy.

      Mutta edelleen kiinnostaisi lukea niitä NAISTEN käsityksiä ja mielikuvia koskien isokokoisia miehiä.

    • Jihuuu

      Mun rinnalla on just tuollainen järkäle :D

      Ja miksikö. Minusta ei vaan ikinä ole tuntunut luontevalta, jos mies jää lyhyemmäksi silloin kun pistän jalkaan 10senttisen koron omaavat saappaat (tosi kätevät rokkikeikoilla nääs!) ja kamalaa olisi, jos ukolla olisi vaikkapa pienempi takapuoli kuin minulla. Siinähän joutuisi vakavissaan pohtimaan, että kumpi meistä se nainen onkaan??

      Mulla mittaa 166cm ja painoa 20kg enemmän kuin esim. uusimman Seiskan tähtitytöllä, joten tarttee löytyä massaa mieheltäkin :D

      • naurettavaa, jos naiselta löytyy massaa = lihava, pitää sitten miehenkin olla iso :D

        eri asia olisi jos nainen olisi pitkä, silloin vähän ymmärtäisin :)

        Nyt lähinnä huvittunut olo =)

        No mutta mitä minä kynäkaulana olen kommentoimaan ;)

      • Jihuuu
        Alex-77 kirjoitti:

        naurettavaa, jos naiselta löytyy massaa = lihava, pitää sitten miehenkin olla iso :D

        eri asia olisi jos nainen olisi pitkä, silloin vähän ymmärtäisin :)

        Nyt lähinnä huvittunut olo =)

        No mutta mitä minä kynäkaulana olen kommentoimaan ;)

        Au, nyt kyllä osui ja uppos. Mutta tässä se nähdään miten me ei-tähtityttö mittaiset ollaan heti lihavia. Olenhan mä aina tiennyt olevani normaalipainon ylärajoilla, mutta lihava sanaa en ole kuullutkaan itsestäni sitten yläasteen :(

        Mutta juu, minäkin haluan tuntea itseni pieneksi ja siroksi ja siihen tosiaan tarvii sen järkäleen. Ja yleensä miehetkin haluaa itseään vähämassaisemman naisen (vaikka jotkut tykkääkin pullukoista)

        PS. Sen tähtitytön painoindeksi on 16.5........

      • o-ou!
        Jihuuu kirjoitti:

        Sehän on aivan alipainoinen!
        Näyttää kyllä olevan totta että miehet tykkää sairaalloisen laihoista naisista, mutta eikö sekin ole vähän sairasta?

      • Jihuuu
        o-ou! kirjoitti:

        Sehän on aivan alipainoinen!
        Näyttää kyllä olevan totta että miehet tykkää sairaalloisen laihoista naisista, mutta eikö sekin ole vähän sairasta?

        Harvempi mies sanoo pitävänsä alipainoisista naisista - he sanovat pitävänsä hoikista ja monille miehille hoikka on bmi 16-18. Ei muakaan käsittääkseni ihmisei oikeasti lihavana mutta naisen painona 65kg taitaa vaan kuulostaa monien korvassa järkyttävältä. Ukot ei vaan hahmota että heidän hoikkana pitämään naiset ovat usein bmi mukaan alipainoisia. Mutta minkäs sille mahtaa, jos se miehiä viehättää. Onneksi mun ei tartte murehtia noita painojuttuja kun olen löytänyt sen 100-kiloisen järkäleen rinnalleni :D

      • sulo_vilen

        Eihän 100kg mies edes ole mikään järkäle! Vanhan sanonnan mukaanhan alle 100kg:t punnitaan neuvolassa. ;)

        T: 178cm/96kg ==> siis alamittainen

      • AlmandaN
        sulo_vilen kirjoitti:

        Eihän 100kg mies edes ole mikään järkäle! Vanhan sanonnan mukaanhan alle 100kg:t punnitaan neuvolassa. ;)

        T: 178cm/96kg ==> siis alamittainen

        muuten olen kuullut sen tuhannenkertaa, jopa kyllästymiseeni asti. Kaverini kun painoi 125 kiloa, painoeroa meillä oli vaivaiset 75 kiloa. Minä siis olin se joka punnittiin neuvolassa! :)

      • sulo_vilen

        Hmm... 10cm lisää pituutta ei tekis huonoo... ylttäis keittiössä ylähyllyn takareunaankin ilman jakkaraa :P

      • Jihuuu
        sulo_vilen kirjoitti:

        Hmm... 10cm lisää pituutta ei tekis huonoo... ylttäis keittiössä ylähyllyn takareunaankin ilman jakkaraa :P

        Yks hyvä syy taas hankkia itseään pidempi mies :D

    • Zena

      on kyse lajin säilymiseen liittyvistä, vaistonvaraisista tekijöistä.
      Iso mies pystyy jo pelkällä kokonsa auktoriteetilla puolustamaan pesuettaan. Monikaan ei uskalla lähestyä heitä pahoin aikein.

      Ajattele vaikka isää hakemassa poikaansa koulusta. Kyllä kiusaajatyypit etsivät mieluusti uhrinsa muualta, jos pojan isä on isokokoinen. Entäs kun tytär tulee murrosikään, ja keski-ikäiset setät alkavat silmät kiiluen tuijotella. Ison miehen ei tarvitse kuin vilkaista, niin he ymmärtävät käyttäytyä kunnolla. Pieni mies ei voi kuin sivusta seurata, kuinka 13-14v tytär joutuu härskien vitsien kohteeksi. Tuo tytär on ihan yksin niiden kuvotusten armoilla.

      Miehet usein ihmettelevät, miksi naiset hakevat turvallisen tuntuista miestä, kun ei villieläimiä vastaan enää tarvitse taistella. Esitin siksi nuo pari esimerkkiä nykyaikaan sovellettuna.

      Iso mies siis tuo turvallisuuden tunteen: minun ei vaaran uhatessa tarvitse yksin taistella itseäni isompia vastaan, vaan mieheni puolustaa sekä minua että lapsiamme. Pieni mies tuntuu vähän poikaselta, olisi tunne että minä joudun puolustamaan häntä. Jotenkin se vain tuntuu liian stressaavalta ajatukselta, että naisena joutuisin puolustamaan sekä miestäni että lapsiamme.

      Epäilen ettei monikaan nainen osaa perustella miksi iso mies vetää puoleensa, mutta pieni ei. Kyse on niin alitajuisesta vietistä. Sama lajinsäilymiseen tähtäävä vietti se miehiäkin ajaa isorintaisten ja leveälanteisten naisten luo. Eivät he ajattele: noista rinnoita riittää ravintoa jälkikasvulle, tai: tuosta lantiosta vauva mahtuu syntymään, eikä äiti ja lapsi ole vaarassa kuolla.

      Näin meidät yksinkertaisesti vain on "rakennettu", että laji säilyisi. Teidän pienten miesten ja meidän kapealanteisten lattarinta-naisten ei auta muu kuin tyytyä kohtaloomme.

      • Jihuuu

        Ja todentotta, sitä saa itsekin olla huoletta kun kulkee pimeitä katuja suuren järkäleen rinnalla x)

      • sdsddsdsds

        "Teidän pienten miesten ja meidän kapealanteisten lattarinta-naisten ei auta muu kuin tyytyä kohtaloomme."

        Ei pidä paikkaansa. Osa niin miehistä kuin naisistakin on jo kehittynyt ohi Neanderthal-vaiheen. Ja jossain vaiheessa ehkä meistä kovapäisimmätkin käsittävät, että tämän päivän haasteet, ja niiden ratkaisut, ovat täysin erilaisia kuin kivikaudella.

      • Zena
        sdsddsdsds kirjoitti:

        ne ratkaisut eivät ole juurikaan kivikaudesta muuttuneet. "Ihminen on ihmiselle susi", pieniä ja heikkoja kiusattiin silloin, kuten nykyäänkin ja tulevaisuudessa.... Suuret ja voimakkaat jätettiin, ja jätetään edelleen rauhaan.

      • Zena
        sdsddsdsds kirjoitti:

        "Teidän pienten miesten ja meidän kapealanteisten lattarinta-naisten ei auta muu kuin tyytyä kohtaloomme."

        Ei pidä paikkaansa. Osa niin miehistä kuin naisistakin on jo kehittynyt ohi Neanderthal-vaiheen. Ja jossain vaiheessa ehkä meistä kovapäisimmätkin käsittävät, että tämän päivän haasteet, ja niiden ratkaisut, ovat täysin erilaisia kuin kivikaudella.

        Eivät miehet pysty päättämään: kiihotumpa tuosta kapealanteisesta lattarinnasta, koska keisarinleikkaus ja äidinmaidonvastike on keksitty. Ehei, kyllä me joudumme tyytymään osaamme, ja miehet valitsevat edelleen ne "muodokkaat" naiset.

      • Danskuu
        Zena kirjoitti:

        kuitenkin suurin osa, näin 2006-luvulla, kun elellään, on jo tietoinen tosi asioista, ettei rintojen koolla ole merkitystä maitorauhasten määrään.

      • Danskuu

        allekirjoita tätä väitettä:
        "Ajattele vaikka isää hakemassa poikaansa koulusta. Kyllä kiusaajatyypit etsivät mieluusti uhrinsa muualta, jos pojan isä on isokokoinen. Entäs kun tytär tulee murrosikään, ja keski-ikäiset setät alkavat silmät kiiluen tuijotella. Ison miehen ei tarvitse kuin vilkaista, niin he ymmärtävät käyttäytyä kunnolla. Pieni mies ei voi kuin sivusta seurata, kuinka 13-14v tytär joutuu härskien vitsien kohteeksi. Tuo tytär on ihan yksin niiden kuvotusten armoilla."
        ja ihan henk.kohtaisella kokemuksella ja omin silmin todenneena

      • Zena
        Danskuu kirjoitti:

        kuitenkin suurin osa, näin 2006-luvulla, kun elellään, on jo tietoinen tosi asioista, ettei rintojen koolla ole merkitystä maitorauhasten määrään.

        he eivät kiihotu niistä lattarinnoista, vaikka kuinka tietoisia olisivat.....

      • Zena
        Danskuu kirjoitti:

        allekirjoita tätä väitettä:
        "Ajattele vaikka isää hakemassa poikaansa koulusta. Kyllä kiusaajatyypit etsivät mieluusti uhrinsa muualta, jos pojan isä on isokokoinen. Entäs kun tytär tulee murrosikään, ja keski-ikäiset setät alkavat silmät kiiluen tuijotella. Ison miehen ei tarvitse kuin vilkaista, niin he ymmärtävät käyttäytyä kunnolla. Pieni mies ei voi kuin sivusta seurata, kuinka 13-14v tytär joutuu härskien vitsien kohteeksi. Tuo tytär on ihan yksin niiden kuvotusten armoilla."
        ja ihan henk.kohtaisella kokemuksella ja omin silmin todenneena

        mitä näit ja koit? Kuinka se pieni mies puolusti jälkikasvuaan? Vai niinkö siinä kävi ettei isosta miehestä ollut lapsilleen turvaa?

      • satunnainen
        Zena kirjoitti:

        he eivät kiihotu niistä lattarinnoista, vaikka kuinka tietoisia olisivat.....

        Ei lattarintaisuus ole esteenä naisesta innostumiselle. Se mikä innostaa miehet on persauksen muoto... tämä nyt vaan tiedoksi, mutta kyllä pointtisi tuli selväksi.

      • Zena
        satunnainen kirjoitti:

        Ei lattarintaisuus ole esteenä naisesta innostumiselle. Se mikä innostaa miehet on persauksen muoto... tämä nyt vaan tiedoksi, mutta kyllä pointtisi tuli selväksi.

        Toiset tykkää pepusta, toiset tisseistä. Sinulle persauksen muoto, jollekin muulle isot tisut. (Mutta ei halota hiuksia:))

      • Danskuu
        Zena kirjoitti:

        mitä näit ja koit? Kuinka se pieni mies puolusti jälkikasvuaan? Vai niinkö siinä kävi ettei isosta miehestä ollut lapsilleen turvaa?

        vaitiolovelvollisuuttani! Tosissaan joskus kirjoittelen kuvani kera täällä :)))

        Ottaen myöskin huomioon, myös seikan kookas kaveri innostaa toisia provoomaan, että näissä asioissa ei voida vetää suoraa viivaa mihinkään kohtaan, vaan viiva on, kuin mereen piiretty viiva ja meressähän tunnetusti on paljon elämää :)))

        Kaikenlaisia variaatioita mahtuu joukkoon. Et siis voi väittää ettei esimerkkieni kaltaisia tapauksia voisi olla.

    • suht pieni nainen

      Mun mies on pienikokoinen. Tosi hoikka ja 174 cm. Ja hyvin kelpaa :) On kelvannut jo 5 vuotta.

      Tärkeintä ulkonäössä on kokonaiskuva, luusto, olemus, ryhti. Mikään ei ole mielestäni yhtä ällöttävää kuin kapea (eli kapeat hartiat) ja tosi pitkä mies! Tämä on minun mielipiteeni. Lyhyemmällä miehellä ei niin erotu, vaikka ne hartiat ei olisikaan leveät. Lyhyt mies myös näyttää "pulskemmalta" kuin pitkä, vaikka olisikin hoikka. Sama homma kun naisilla, eli lyhyemmat naiset näyttävät kurvikkaammilta kuin pitkät.

      Lihaksista.. hmm.. en tiedä. On se iha ok jos niitä on, mutta paras on semmonen kiinteä. Ei mikään bodari tarvi olla, menee jo yli. Inhottavinta on jos miehellä kasvaa rinnat ja perse hyllyy.

      En tiedä mitä isokokoiset naiset ovat sitten mieltä. Ite olen niin pieni, että kuka mies vaan on minuun verrattuna iso (Olen 160cm).

      Tässäpä näitä suoraan lauottuja näkemyksiä.

    • pitkä ollenkaan

      Hujopit ovat kamalia, itse en vilkaisekaan 190 senttisiä, huh. Pieni ja pyöreä on kyllä paljon mukavampi. Tietty jos on sen lyhyyden lisäksi kovin hintelä ja laiha niin sitten sitä kyllä tuntee itsensä semmoisen miehen kanssa "liian isoksi". Itse olen 171 senttinen, tykkään miehistä, jotka ovat samanpituisia taikka lyhyempiäkin, ympärysmittaa voisi sitten olla ihan reilusti : )

    • pikku.nainen

      tuli jo aika paljon pointteja, joissa on varmasti perääkin. Eli ehkä se on joku alitajuinen turvallisuudentunne, joka naiselle syntyy hänen kävellessään isokokoisen miehen rinnalla.

      Mutta toisaalta, täytyy aina huomioida se naisen kokokin. Nykynaiset ovat ilmeisesti isokokoisempia kuin edesmenneet sukulaisensa. Ja jos naisella itsellä on pituutta vaikkapa 170 sentttiä, niinkuin monilla minunkin ystävättärilläni on (mm. 174 cm ja vielä korkokengät...), niin jos/kun he haluavat itseään isompikokoisen miehen rinnalleen, niin tällä täytyykin olla pituutta sitten jo "180 cm".

      Samoin naiset tuntuvat nykyisin olevan muutenkin isokokoisempia, sanotaanko vaikka rotevampia. En uskalla veikata, mikä on nykyisin vaikkapa 25-40 vuoden ikähaarukassa olevien naisten keskipaino, mutta jos lähdetään jostakin 60-70 kilosta, niin jo senkin puolesta monet haluavat raamikkaan miehen. Olisihan se kurjaa pelätä, että miesraukalla menisi ilmat pihalla naisen istuessa päällä.

      Mutta taas minun kokoiseni (160 cm/52 kg) kirpun perspektiivistä katseltuna 170 senttiäkin on jo aivan sopiva pituus. Ja kukkakeppi ei tosiaankaan ole minunkaan mielestäni seksikkään näköinen, mutta normaalivartaloinen kyllä.

      Ratkaisevaa on se, kuinka vartaloaan "kantaa". Jos on vaikka kuinka pitkä ja ylhäältä todella kapea, puhumattakaan siitä, että kävelee hartiat lysyssä, niin mieluummin otan sen ryhdikkään "normaalipituisen".

      Mutta niinkuin sanoin, näin pienillä naisilla on miesten pituuden suhteen muutenkin enemmän valinnanvaraa, koska kaikki miehet ovat meitä pidempiä...

      • sanoa

        tähän väliin, että sun mittas on tosi upeat. Pieni ja seksikäs! Nam! ;)

    • aikuineN 164/70

      Olen huomannut, että esim. ravintolassa minua lähestyvät isot miehet, vaikka en ole pitkä. Pienempikokoiset välttävät hieman pyöreää naista. Sama kokemus on nettitreffien kautta. Ne isot "ihastuvat", en tiedä miksi asia on niin. Mie ei ehkä halua, että nainen painaa yhtäpaljon kuin hän. Kun mies on pitkä, hänellä ei ole sitä huolta.

      itse en pituuden mukaan miehiä valitsisi.

    • alkup.

      ..kirjoitti tuossa ylempänä hyvän tekstin. Loppupeleissä kyse on epäilemättä biologiasta, alitajunnasta ja tavallaan tiedostamattomista valinnoista.

      Ja tarkennetaan vielä sen verran, että en todellakaan isoista miehistä kirjoittaessani tarkoita pelkkää pituutta. Mutta jos selkeästi keskivertotallaajaa pidempi mies(sanotaan nyt vaikka yli 185-senttinen)sattuu tämän pituusylivoimansa lisäksi vielä olemaan muutenkin roteva ja lihaksikas, niin auta armias sitä ihailevien katseiden määrää. Ilmassa on niin paljon himoa, että sitä voisi leikata veitsellä.

      Eli paitsi että iso mies saa naisen tuntemaan olonsa turvalliseksi, niin tämän lisäksi asiaan liittyy selvästi myös jotain seksuaalista. Osaavatko naiset selittää tätä isoon mieheen liittyvää seksikkyyttä? Vai onko tässäkin kyse jostain alitajuntaisista vieteistä, joita on hankala pukea sanoiksi?

      • hmm.

        eivät suinkaan ole seksikkäitä. On paljon hyvinkin luotaantyöntäviä isokokoisia miehiä. Jotkut ihmiset vain ovat seksikkäitä, jotkut eivät. Toisilla on "se jokin", toisilla ei. Ei sitä pysty selittämään.

        Osaavatko miehetkään selittää miksi joku nainen ei ole kovin seksikäs, vaikka onkin hyvin kaunis?

        Liittyykö tämä utelu johonkin omaan seksifantasiaasi? Vähän sellaisen vaikutelman saa.

      • alkup.
        hmm. kirjoitti:

        Usko tai älä, mutta näillä uteluillani ei todellakaan ole mitään tekemistä fantasioideni kanssa. Eikä tässä muutenkaan ole taustalla mitään "pervoa" tai jotain normaalista poikkeavaa.

        Minua vain yksinkertaisesti kiinnostaa naisten ajatusmaailma. Naisten suosiossa olevat miehet ovat myös mielestäni kiinnostavia ja tämä johtunee siitä, että itse en ole koskaan ollut mikään naismagneetti. On erittäin kiehtovaa pohtia, että mikä tekee jostakin miehestä naisten silmissä "paremman" ja haluttavamman verrattuna johonkin toiseen mieheen.

      • hmm.
        alkup. kirjoitti:

        nämä miehet sinunkin mielestäsi ovat kiinnostavia, voit kai ymmärtää että he myös naisten mielestä ovat.
        Myös minä näen kanssasisarista, ovatko he miesten mielestä seksikkäitä, vaiko ei. Ymmärrän kuitenkin että heidän on vaikea selittää miksi joku on toista seksikkäämpi.
        Itsevarmuus muuten on seksikästä, niin miehissä kuin naisissakin.

      • joo ja

        "Itsevarmuus muuten on seksikästä, niin miehissä kuin naisissakin."

        Pitää kyllä paikkansa. Sääli vaan että siihen ei itse pysty niin paljoa vaikuttaa, vaan olosuhteet töissä/koulussa/siviilissä vaikuttavat siihen ratkaisevasti.

        Ainakin itsellä kokemukset on juuri sellaiset että jos huolia ei ole ja elämä hymyilee niin silloin seuraakin riittäisi, mutta sitten kun on vaikeampi/stressaavampi jakso, niin yksin sen saat kuntoon hoitaa ennen kuin seura taas on kiinnostunut.

      • Syltty__

        kuin meilä miehillä se, että isot tissit ja kunnon muodot vetävät puoleensa.

    • osa ei.

      Itse 160-senttisenä hoikkana naisena voin sanoa, että tuollainen 170-senttinen mies on musta keskipitkä ja tarpeeksi kookas. Voisin kiinnostua myös mittaisestani 160-senttisestä miehestä, joka olisi hoikka, joskaan ei heiveröinen. Mutta rehellinen kommenttini on, että kyllä kookkaat miehet näyttävät pääsääntöisesti pienempiä miehiä komeammilta. Monet lyhyet miehet ovat hyvännäköisiä, mutta komeuteen vaaditaan edes se keskimitan pituus (siis mun mielestä).

      Jos mietin ystäviäni, niin kyllä suurin osa pitää eniten pitkistä miehistä. Se, mitä kotoa löytyy, onkin jo aivan eri juttu. On sattunut niinkin, että "miesihanteeni on George Clooney"-tyypin (varsinainen yrjön hehkuttaja :) )poikaystävä onkin ollut sellainen hädin tuskin 170cm pitkä, kasvoistaan varsin tavallinen mies.

      Naiset, kuten miehetkin, tykkää päteä hyvännäköisen (siis sellainen, joka vastaa kauneuskäsityksiämme) kumppanin kautta eli ei aina kyse ole pelkästä ihastumisesta toisen ulkonäköön vaan jonkinlaisiin "sosiaalisiin seuraamuksiin". Jos mulle tulee baarissa juttelemaan sellainen perushyvännäköinen mies, niin aina toivon, että joku tuttu näkis tilanteen. Lapsellista, mutta inhimillistä.
      Mutta mutta..useimmat naiset sanoo, että mieluummin vaikka vähän pulska kuin hoikka/laiha/pieni mies. Mä kuulun aivan eri koulukuntaan, enkä myöskään pidä "bodatuista". Mutta tiedän siis olevani poikkeus.
      Toisaalta jokaiselle löytyy kuitenkin aina jotain, niitä mister skandinaavioita ja miss suomia ei yksinkertaisesti vaan riitä kaikille. Tosin tämä on jo off topic...

      • vielä edelliseen

        Sitä olen kyllä joskus miettinyt, "uskaltasisinko" tehdä lapsen kovin pienen miehen kanssa, kun itse olen pieni. Olen huomannut, että aika monella SELVÄSTI pienikokoisella/lyhyellä miehellä on kompleksi ulkonäöstään. Kuten ap. tossa kirjoituksessaan mainitsi, hänelläkin on ollut asiasta jonkinmoinen kompleksi. Ja kahden lyhyen lapsesta tulisi suurella todennäköisyydellä lyhyt. Kuulostaa natsismilta, mutta jokainen äiti toivoo lapselleen mahdollisimman "pidettyjä" ominaisuuksia ja hyvää itsetuntoa.

      • alkup.
        vielä edelliseen kirjoitti:

        olet melko pienikokoinen. Ja veikkaan, että tykkäät olla isojen miesten lähellä ja he todennäköisesti tykkävät olla sinun lähelläsi.

        Ja sehän on selvä että jokainen vanhempi toivoo lapselleen mahdollisimman hyvät geenit. Jos perheeseen syntyy poika, niin totta kai hänestä toivotaan isoa, komeaa ja älykästä. Ei se ole mitään natsi-rodunjalostusta vaan ihan tervettä järkeä.

      • tykkään olla isojen

        miesten vierellä ;), mutta mun tähän astiset kumppanit on olleet noin suurinpiirtein keskimittaisia. Ja homma ei ole mennyt niin, että nämä miehet olisivat "kelvanneet". Ihan sutena olen niihin ollut.

      • bodatuista

        et ole mikään poikkeus. Useimmat eivät tykkää.

      • Danskuu
        alkup. kirjoitti:

        olet melko pienikokoinen. Ja veikkaan, että tykkäät olla isojen miesten lähellä ja he todennäköisesti tykkävät olla sinun lähelläsi.

        Ja sehän on selvä että jokainen vanhempi toivoo lapselleen mahdollisimman hyvät geenit. Jos perheeseen syntyy poika, niin totta kai hänestä toivotaan isoa, komeaa ja älykästä. Ei se ole mitään natsi-rodunjalostusta vaan ihan tervettä järkeä.

        "Ja sehän on selvä että jokainen vanhempi toivoo lapselleen mahdollisimman hyvät geenit. Jos perheeseen syntyy poika, niin totta kai hänestä toivotaan isoa, komeaa ja älykästä. Ei se ole mitään natsi-rodunjalostusta vaan ihan tervettä järkeä."
        Anteeksi nyt vaan takertumiseni tähän asiaan. Kaksi poikaa kasvattanut vasta 15-vuotiaaksi ja toisen 13-vuotiaaksi, niin eipä ole toivomus listallani vielä ollut,että toivoisin pojistani isoa, komeaa ja älykästä, vaan kyllä se on kallistunut omilla aivoilla ajattelevaa, muut huomioon ottavaa, joka lopulta omillaan toimeen tulee jne...samalla linjalla pysyn syntyvän lapsenikin kannalla :))))

    • Birge

      olla niin, että isokokoinen herättää tietynlaisia mielikuvia meidän naisten päissä. Itse on vain 156cm, joten sinäkin kuulut siihen isokokoisten joukkoon minun näkökulmastani=))

      • alkup.

        Kovasti kiinnostaisi lukea, että millaisia mielikuvia ne isot korstot teissä naisissa herättävät.

        Ja sinäkin olet kyllä tosi pienikokoinen ja kuvasi perusteella vieläpä erittäin kaunis nainen. Olen varma että olet monen isokokoisen miehen suusta kuullut, kuinka upea tuollainen pieni ja kaunis nainen on. Millainen oma miesmakusi on? Pidätkö isoista miehistä?

        Ei ole tarkoitus udella, tämä kyseinen ilmiö vaan kiinnostaa niin kovasti.

        Kiitos kohteliaisuudesta=)

        Toki pidän pitkistä miehistä, tämä syy on kyllä hyvin kliseinen, mutta siinä tuntee olonsa turvalliseksi, kun mies on pitempi. Kainaloonkin sopii tosi kivasti=)) Aika moni mies tuohon kategoriaan yltää, pituuteni huomioiden=))

      • Sivullinen.
        Birge kirjoitti:

        Nyt alkoi kiinnostamaan minuakin. Kerropas mikä sinun näkökulmastasi sitten on se pitkä mies?

      • Birge
        Sivullinen. kirjoitti:

        Nyt alkoi kiinnostamaan minuakin. Kerropas mikä sinun näkökulmastasi sitten on se pitkä mies?

        näkövinkkelistäni pitkä mies on jo tuosta 170 cm ylöspäin=))

      • Sivullinen.
        Birge kirjoitti:

        näkövinkkelistäni pitkä mies on jo tuosta 170 cm ylöspäin=))

        Nythän minulle kasvoi pari rintakarvaa lisää =). Paljastan että olen 173 cm "pitkä" mies. Kyllähän noin kivan näköisen naisen voisi kainaloonsa ottaakin ;). Anteeksi pinnallinen kommenttini.

      • Birge
        Sivullinen. kirjoitti:

        Nythän minulle kasvoi pari rintakarvaa lisää =). Paljastan että olen 173 cm "pitkä" mies. Kyllähän noin kivan näköisen naisen voisi kainaloonsa ottaakin ;). Anteeksi pinnallinen kommenttini.

        anteeksi pyydettävää, otan sen kohteliaisuutena=)

    • niin se vain

      on.Ja tutkittu juttu,että pitkät miehet etenee urallaankin paremmin kuin lyhyet.Mutta meitähän on lyhkäsiä ja pitkiä miehiä ja naisia..ja kaikille on ottajansa!

    • AlmandaN

      Minulle nyt on ihan sama minkä mittainen mies on mutta minulle miehestä tekee ison jos sillä on pikkaisenkin massaa ja kun kerran miehet julkeavat aina puhua naisten pepan mallista niin nyt minä tuon julki että, minusta mies on iso jos sillä on pepassa lihasta.

      • pullopersekapitalistisika

        Tuo kuulosti vähän oudolta, kun mies treenaa perslihaksia eli Gluteus Maximusta, hanurihan menee 'kokoon'. Tarkistapa bodareiden persposket, ei tuo takaylitys kovin kummoinen ole.

        Mahdatkohan tarkoittaa, että persauksessa pitää olla kahden tuuman rasvakerros päällä, vai että lihaksen pitää näkyä (=pieni rasvakerros) ?

        Enpä o kyllä suuremmin äijien perseitä katsellut, mutta eikös tuo lättäperseisyys ole nimen omaan naisten ominaisuus ?

      • AlmandaN
        pullopersekapitalistisika kirjoitti:

        Tarkoitin että minuun vetoaa jos miehen persuksissa on sekä laardia että lihasta.

        Katoppas huvikses miesten persuksia sillä "silmällä", meinaan kyllä köytyy lättäperseitä siltäkin rintamalta, ehkä enemmän kuin naisilta!;D

        Itseasiassa jos nuorilla kimmoilla on hyvät pepat niin vastaavasti nuorilla miehillä esiintyy tuota lättäperseisyyttä. Vaan kun mies tulee miehen ikään n.30:ksi niin johan rupee takapuolissa löytymään!

      • MMies
        AlmandaN kirjoitti:

        Otamme rakkaudella vastaan kommenttisi:)

        "Vaan kun mies tulee miehen ikään n.30:ksi niin johan rupee takapuolissa löytymään!"

        Ja eikö se olekin kaunista, eikö?:)

        Höh mähän ymmärrän miehellä automaattisesti >30v, en ajatellukaan junnuja. Do dy ymmärtää. Onneks o ittellä hanuri reerassa, hommahan toimii :)

      • AlmandaN
        MMies kirjoitti:

        Otamme rakkaudella vastaan kommenttisi:)

        "Vaan kun mies tulee miehen ikään n.30:ksi niin johan rupee takapuolissa löytymään!"

        Ja eikö se olekin kaunista, eikö?:)

        Erittäin kaunista ja lisäksi tuntuu hyvältä kosketella... siis sitä pepaa!;D

    • kaikkia

      Minusta ei ole inhottavampaa näkyä kuin iso kookas mies, jolla on vielä mahaa! Nämä järkäleet ovat kömpelöitä, hitaita ja harvoin edes komeita. Toki makuja on monenlaisia ja itse olen aivan myyty italialais-ranskalaistyyppisten miesten edessä. Myös sopusuhtainen keskikokonen, hyvällä itsetunnolla varustettu kohtelias mies saa sydämeni väpättämään.

      • alkup.

        Tiedän että harva nainen syttyy sellaisesta turvonneen näköisestä mahahirviöstä.

        Mutta minä olenkin koko tämän keskusteluketjun ajan viitannut sellaisiin hyvännäköisiin miehiin, jotka sattuvat komeiden kasvojen lisäksi vielä olemaan isokokoisia. Kyllä sellainen mies on havaintojeni mukaan aika kovaa valuuttaa naismarkkinoilla. Vai oletko itse huomannut jotain päinvastaista?

      • EinariPP

        Saisinko kysyä että miksi sinua nuo likaiho-tyyppiset tapaukset kiinnostavat. Italiassahan on äo:tkin pienempiä kuin keski- ja pohjois-euroopassa. Onko se niin että sellainen villi-ihminen kiihottaa. On vähän niin kuin apina ottaisi sinut tuolla viidakossa? Eihän niillä ole edes hyvää koulutusjärjestelmää siellä.

      • kysymykseesi
        EinariPP kirjoitti:

        Saisinko kysyä että miksi sinua nuo likaiho-tyyppiset tapaukset kiinnostavat. Italiassahan on äo:tkin pienempiä kuin keski- ja pohjois-euroopassa. Onko se niin että sellainen villi-ihminen kiihottaa. On vähän niin kuin apina ottaisi sinut tuolla viidakossa? Eihän niillä ole edes hyvää koulutusjärjestelmää siellä.

        eli sivistystaso verrattuna esim. sinuun on paljon korkeampi ja se, että on sivistynyt ja vielä kiva katsella kyllä miellyttää ja itse asiassa kiihottaakin. Ja jos mainitsemaasi apina-aihetta miettii, uskaltaisimpa väittää, että Suomen kaduilla liikuskelee hyvinkin tunnistettavia apoinoiden serkkuja, niin ruokailu- kuin juomatavoiltaan kuin ulkonäöltäänkin.

    • Danskuu

      169 senttisenä naikkosena, että mies joka on henkisesti minuu vahvempi, joka on minua viisaampi ja ovelampi, niin semmoinen vetää puoleensa, jolla seksikkään miehekäs ääni, jonka ulkoinen olemus "kova", mutta sisin kultaisen suloinen ja pituudella siinä ei ole merkitystä :)))

      Kamalan pitkä, jos mies on vääntyy niskat itsellä ja siks toisekseen seksiä ajatellen monet asennot vaikeutuvat, jos pituus eroa liikaa. Näin se vaan on :)))

      Toisaalta pitkästä miehestä hyötyä, sen on helpompi ripustaa verhot ikkunaan ym. :DDDD

    • <3<3<3<3

      Äiti sanoi joskus että on se hyvä kun on iso ja vahva mies niin saa joku suolakurkku ja punajuuri purkitkin väännettyä auki :D:D Kun ei me naisväki niitä koskaan saatu..

      En tiedä mikä siinä pituudessa viehättää, mutt seurustelin aiemmin pituiseni miehen kanssa enkä juuri tuota pituutta ajatellut..sitten erottiin ja nykyiseni on pitkä ja harteikas ja jokin siinä olemuksessa vaan pistää sukat pyörimään jaloissa. Itse olen sitä mieltä että se on tosiaan joku sisäänrakennettu juttu. Halutaan sitä suojelijaa ja turvaa. Exäni ei kovin paljon lohtua tuonut pimeällä kujalla, mutta nykyiseni seurassa olen varma ja ylpeä :) Ja mukavaa ku mies jaksaa nostaa ja kantaa sinne makkariin ja pyöritellä niinkun tahtoo ;)

      • Gulakki

        Tämä pimeä kuja ponnahtelee näissä keskusteluissa koko ajan esille. Metaforahan se on, mutta haluaako naiset eräällä tavalla turvallisesti uhmata vaaraa? Näin miehenä näistä keskusteluista tulee sellainen kuva, että naisen elämä on varsinaista tasapainottelua veitsen terällä. Pelätään pimeää kujaa, muista miehiä kuin omaa, jotka vielä uhkaavat lapsiakin. Ja miehet kulkevat naisensa kanssa kädet nyrkissä ja kotiin tullessaan menevät aseen kanssa poteroihin suojaamaan elämää. Ei ole helppoa ei.

      • ihan
        Gulakki kirjoitti:

        höperöksi sentään ala. Kyllä sä tuon asian oikeasti ymmärrät.

    • Gulakki

      Näissä keskusteluissa on tullut ilmi niin isyys ja geenit. Jokainen haluaa lapselleen parhaimmat mahdollisuudet elämälle. Vedänkin(harhailevan?) johtopäätöksen, että pojille halutaan muodostuvan kokoa että myös agressiivisuutta jotta he pärjäisivät miehisessä maailmassa. Väitän myös, että miehen koko korreloi myös agressiivisuuden kanssa. Näin, koska miehellä jolla on geenien perusteella lihasmassaa on myös korkea testosteronitaso. Tuskin pelkäävä mies perhettään kovin onnistuneesti puolustaa??

      Ja mitä tulee naisten mielihaluihin miesten suhteen niin tottahan jokainen haluaa miehen täyttävän tietyt mittarit mahdollisimman parhaiten. Vertaa iso/pieni, rikas/köyhä, tyhmä/viisas, tasapainoinen/mielenvikainen jne.

      • scale

        eivät todellakaan ole läheskään aina agressiivisia. Pienikokoiset taas usein tulevat vittuilemaan isommilleen kännipäiten.
        Tutustuin yksillä kursseilla kaveriin joka oli yli 2m pitkä. Kaveri sanoi karttavansa ravintoloita, koska hänen omin sanoin, " aina joku saatanan metriheikki tulee vittuileen, luulekkos sää olevasi kovakin jätkä kun oot noin iso?".
        Isojen ei tarvi uhota, kun ne kerta on isoja.
        Intissäkin usein lyhytkasvuiset alikessut oli vittumaisimpia.

      • - - -
        scale kirjoitti:

        Isot miehethän ovat yleensä niitä kaikkein mukavimpia ihmisiä. He ovat kassajonossa aina päätä pidempiä kuin muut ja heillä on iso jortikka housuissa. Ei heillä ole mitään syytä olla katkeria ja vihaisia toisin kuin sellaisilla pikkuisilla päänaukojilla.

      • N24

        On meitäkin naisia, jotka haluavat omaa kaliberia olevan miehen. 175/75 olis ihan sopiva (itse 170/70). Se on pakko myöntää, että sitä tuntee itsensä ihanan pieneksi tuollaisen 190cm miehen vieressä, mutta alle tukehtuu :) Kokeiltu on ja ei koskaan enää!

      • Juntti Einari Jääräpää

        Verrata isoa kokoa ja agressiivisuutta keskenään, asia on kyllä ihan päinvastoin. No lukuunottamatta noita puhelinkioskin kokosia testosteroni hirmuja joilla älykkyys-osamäärä on samaa luokkaa tuon kioskin kanssa.

        Itsekkin olen erittäin isokokoinen mies ja lempeyden määrä on samassa suhteessa kokooni nähden. Elämäni aikana en esim. ole ketään edes lyönyt vaikka mahdollisuuksia on ollut kyllä useitakin. Ikuna en ole edes käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti. No ehkäpä kokoni puolesta ei edes hirveemmin tarvitse.

        Kaikista pahimmat tapaukset tuon agressiivisuuden suhteet ovat juuri kooltaan pieniä, ehkä he pönkittävät itsetuntoaan agressivisella käytöksellä ?

      • Laiska____
        N24 kirjoitti:

        On meitäkin naisia, jotka haluavat omaa kaliberia olevan miehen. 175/75 olis ihan sopiva (itse 170/70). Se on pakko myöntää, että sitä tuntee itsensä ihanan pieneksi tuollaisen 190cm miehen vieressä, mutta alle tukehtuu :) Kokeiltu on ja ei koskaan enää!

        huhkimassa :)

      • ja piste
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Verrata isoa kokoa ja agressiivisuutta keskenään, asia on kyllä ihan päinvastoin. No lukuunottamatta noita puhelinkioskin kokosia testosteroni hirmuja joilla älykkyys-osamäärä on samaa luokkaa tuon kioskin kanssa.

        Itsekkin olen erittäin isokokoinen mies ja lempeyden määrä on samassa suhteessa kokooni nähden. Elämäni aikana en esim. ole ketään edes lyönyt vaikka mahdollisuuksia on ollut kyllä useitakin. Ikuna en ole edes käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti. No ehkäpä kokoni puolesta ei edes hirveemmin tarvitse.

        Kaikista pahimmat tapaukset tuon agressiivisuuden suhteet ovat juuri kooltaan pieniä, ehkä he pönkittävät itsetuntoaan agressivisella käytöksellä ?

        ---

        Meidän pienempikokoisten miesten täytyy agressiivisesti puolustaa oikeuksiamme, muuten meidän yli käveltäisiin jatkuvasti.

      • Juntti einari jääräpää
        sulo_vilen kirjoitti:

        Meidän pienempikokoisten miesten täytyy agressiivisesti puolustaa oikeuksiamme, muuten meidän yli käveltäisiin jatkuvasti.

        Tuokin vaan karkaa totaalisesti lapasesta. Usein vaan törmää ihan käsittämättömään käytökseen tuon agressiivisuuden suhteen.

      • keskimittainen
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Verrata isoa kokoa ja agressiivisuutta keskenään, asia on kyllä ihan päinvastoin. No lukuunottamatta noita puhelinkioskin kokosia testosteroni hirmuja joilla älykkyys-osamäärä on samaa luokkaa tuon kioskin kanssa.

        Itsekkin olen erittäin isokokoinen mies ja lempeyden määrä on samassa suhteessa kokooni nähden. Elämäni aikana en esim. ole ketään edes lyönyt vaikka mahdollisuuksia on ollut kyllä useitakin. Ikuna en ole edes käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti. No ehkäpä kokoni puolesta ei edes hirveemmin tarvitse.

        Kaikista pahimmat tapaukset tuon agressiivisuuden suhteet ovat juuri kooltaan pieniä, ehkä he pönkittävät itsetuntoaan agressivisella käytöksellä ?

        Onkos tullut koskaan mieleen että jospa ne korstot itse omalla (esim väheksyvällä) käytöksellään aiheuttaa sen että pienempi kaveri on agressiivinen? Tuskin kukaan ihan huvikseen alkaa "riehumaan". Voisko olla peiliin katsomisen paikka, vai?

      • Juntti Einari Jääräpää
        keskimittainen kirjoitti:

        Tuokin olla ihan mahdollista jos varsinkin alkaa toista väheksymään mahdollisen koko eron tai jonkun muun syyn takia. Mut toisaalta ei se ole mikään syy aloittaa mahdollista agressiivista käytöstä.

        Kuitenkin voitas sanoa sitenkin kuin yhdessä laulussa sanatkin menee. Se joka lyö takaisin aloittaa tappelun.

      • keskimittainen
        Juntti Einari Jääräpää kirjoitti:

        Tuokin olla ihan mahdollista jos varsinkin alkaa toista väheksymään mahdollisen koko eron tai jonkun muun syyn takia. Mut toisaalta ei se ole mikään syy aloittaa mahdollista agressiivista käytöstä.

        Kuitenkin voitas sanoa sitenkin kuin yhdessä laulussa sanatkin menee. Se joka lyö takaisin aloittaa tappelun.

        Ja sitten jos sitä väheksymistä tai vastaavaa tapahtuu pidemmän aikaa niin saattahan se harmittaa, aivan kuten isoakin kaveria. Niin eikä kukaan, sen enempää iso kuin pieni kaverikaan, huvikseen sitä touhua aloita. Aina siihen joku syy on.

        Mutta vastineeksi noihin laulun sanoihin heitän sitten vanhan sananlaskun: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ;)

      • Juntti Einari Jääräpää
        keskimittainen kirjoitti:

        Ja sitten jos sitä väheksymistä tai vastaavaa tapahtuu pidemmän aikaa niin saattahan se harmittaa, aivan kuten isoakin kaveria. Niin eikä kukaan, sen enempää iso kuin pieni kaverikaan, huvikseen sitä touhua aloita. Aina siihen joku syy on.

        Mutta vastineeksi noihin laulun sanoihin heitän sitten vanhan sananlaskun: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ;)

        Se on itsekullakin, toisilla vaan se täyttyy kovinkin hätäsesti ja sit se purkautuu kerralla totaalisesti.

        On sit iso tai pieni niin molemmissa on hyvät sekä huonot puolensa. Isona miehenä usein kadehdinkin pienempiä kun suuresta koosta on paljon haittaakin. Monta kertaa törmännyt ison kokoni puolesta siihen epäluuloon et koko rinnastetaan melkein aina johonkin negatiivisiin seikkoihin. Moni kokee suuren koonm pelottavana elementtinä, näinhän se varmaan onkin et se pelottaa monia mut he eivät ymmärrä sitä et iso ihminen on useimmiten rauhallinen ja lämmin sydäminen.

        Tuo metsän vastaaminen on vähän kummallinen juttu kun itsekkin usein törmään muitten agressiiviseen käytökseen itseäni kohtaan. Baarissakin ei tarvitse usein kauaa istua ku joku jo tulee riitaa haastamaan vaikka itse en ole mitään sen eteen tehnyt. No onneksi vielä jalat ja järki pelaa ni voin siinä tilanteessa tyynen rauhallisesti ratkaista puhumalla tilanteen ja vaihtaa paikkaa.

    • ihania!

      Minulla on mies, 174 cm pitkä ja painaa tuon samat seitsemänkymmentä kiloa - on hentoset luut. Vaan ihanampaa miestä en ole ikinä nähnyt. Kertakaikkiaan upea ilmestys on minun mies!

      Ei se elopainosta ja pituudesta ole kiinni. Oikeasti. Tärkeämpää on mielestäni kropan mittasuhteet ja se, että pitää selän suorassa, harrastaa urheilua senverran, että on lihaksia enemmän kuin sillä naispuolisella, eikä ole nössö.

      Ja tämä ei ole kaunistelua. Minua on aina sirot miehet viehättäneet. Hongankolistajat eivät ole mielestäni kovinkaan esteettisiä, oikeasti. Ja ison miehen vieressä kun esim. jonossa joutuu seisomaan niin jo tulee sellainen ikävä, pikkutyttömäinen olo. Ei se oikein sellaista naisellista oloa tee, jotenkin ahdistavaa :( Seksiäkin on mukavampaa harrastaa, kun on kumppanina suurinpiirtein itsen kokoinen kaveri. Ylettyy pussaamaan ;)

      Tiedätkös muuten, kuinka pitkä on Johnny Depp? Tai Tom Cruise?

    • Ex-panomies

      Monilla pienillä miehillä (alle 170) on hervoton meisseli, tätä on selittänyt moni neitokainen ja olempa itsekin saman todennut kun joku pieni äijä on samassa huoneessa jyystänyt jotakuta emäntää. Siinä on monesti äijästä 90% kyrpää, ei voi kuin ihmetellä.

      Kaiken kokoisille muuten riittää naisia, joskin aloituksessasi on vinha perä.

    • Anonyymi

      Mulla on nyt mieskumppani, suht mun mittainen eli on alle 170... mahtavat pakarat ja reidet... upea panemaan... en tarvi muuta... luonne on hyvä, ikä 29 v mua nuorempi... ei paha ei paha, tykkään

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe