Olemme olleet 10 v naimisissa ja meillä on 3 lasta. Suhteen alku vuosina meillä oli niin kova kiire (perhe, työ, talo, ...) ettemme juuri keskustelleet kuin käytännön asioista ts. romantiikkaa oli aika harvoin se riitti meille molemmille. Vaimoni heräsi 1/2 vuotta sitten kaipaamaan jotain muuta, hänelle ei riitä että rakastan häntä, keskustelemme lapsista, hänen opiskelustaan, arkiasioista, työstäni, tuttavista... mutta meistä kahdesta aika vähän. Itseasiassa niin koko puoli vuotisen kriisimme aikana minulle on tullut sellainen olo että mitä tahansa sanon, sanon sen kuitenkin väärin.
Olen kirjoittanu tänne aiemminkin, silloin olin valmis tekemään "mitä vain" jotta perheemme pysyy koossa ja lapsilla on molemmat vanhemmat saatavilla, kun sille tuntuu. Nyt ajattelen yhä enemmän sitä, miltä tuntuisi olla yksin lasten kanssa. Työtä se varmasti tietäisi lisää, mutta kun minäkään en tunne enää saavani mitään. Vaimo halusi sopimuksen, jonka mukaan en vonkaa enää seksiä - voin kuulemma hoitaa sen itse tai toisen naisen kanssa. Olen kertonut etten voi pettää vaimoani. Nyt tuntuu jäljelle jäävän vain ero.
Kertokaa onko jollakin kokemuksia seksittömästä (avio/avo)suhteesta ja miksi siihen on ajauduttu.
Toinen mieltäni vaivaava asia on ne "henkiset" asiat, joista te arvon naiset haluatte keskustella. En ole mielestäni huono keskustelija, mutta nyt olen selaisessa lukossa että ajatukset eivät ota tuulta allensa. Olen pyytänyt vaimoni kertomaan mistä haluaosi puhua, mutta hän ei enää halua olla aina se "antava osapuoli". Hänen mielestään vain hän on tehnyt kaikki päätökset ja ideat yhteiselomme aikana. Voin kertoa lopuksi että hoidan kätännössä jo nyt kokonaan kaikki kotityöt, jotta vaimo olisi saanut keskittyä opiskeluun. Tiedä että olen myös liian kiltti ja moni kaverini sanoo että jätä se nainen. ...mutta miten se vaikuttaisi lapsiin?
Olen kirjoittanu tänne aiemminkin, silloin olin valmis tekemään "mitä vain" jotta perheemme pysyy koossa ja lapsilla on molemmat vanhemmat saatavilla, kun sille tuntuu. Nyt ajattelen yhä enemmän sitä, miltä tuntuisi olla yksin lasten kanssa. Työtä se varmasti tietäisi lisää, mutta kun minäkään en tunne enää saavani mitään. Vaimo halusi sopimuksen, jonka mukaan en vonkaa enää seksiä - voin kuulemma hoitaa sen itse tai toisen naisen kanssa. Olen kertonut etten voi pettää vaimoani. Nyt tuntuu jäljelle jäävän vain ero.
Kertokaa onko jollakin kokemuksia seksittömästä (avio/avo)suhteesta ja miksi siihen on ajauduttu.
Toinen mieltäni vaivaava asia on ne "henkiset" asiat, joista te arvon naiset haluatte keskustella. En ole mielestäni huono keskustelija, mutta nyt olen selaisessa lukossa että ajatukset eivät ota tuulta allensa. Olen pyytänyt vaimoni kertomaan mistä haluaosi puhua, mutta hän ei enää halua olla aina se "antava osapuoli". Hänen mielestään vain hän on tehnyt kaikki päätökset ja ideat yhteiselomme aikana. Voin kertoa lopuksi että hoidan kätännössä jo nyt kokonaan kaikki kotityöt, jotta vaimo olisi saanut keskittyä opiskeluun. Tiedä että olen myös liian kiltti ja moni kaverini sanoo että jätä se nainen. ...mutta miten se vaikuttaisi lapsiin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei tuo miltään avioliitolta enää vaikuta.Kulissiahan te jo pidätte pystyssä.Ei seksiä eikä mitään muutakaan yhteistä.Minusta on aika rohkeaa heitellä täältä mitä teidän pitäisi tehdä, mutta nyt te kiusaatte vain toisianne.Lapset kyllä vaistoavat sen ilmapiirin mikä kotona on.Tietysti jos molemmat pystytte siihen että on tietyt asiat jotka hoidetaan yhdessä, ja vuoron perään ollaan öitä pois kotoa.Luulisin että on aika raskasta pidemmän päälle.Ero on raskas mutta joskus myös vapauttava kokemus, ja fiksusti hoidettuna myös lapsille melko kivuton.
Onhan se vaikeaa elää seksittömässä suhteessa, olen itse elänyt sellaisessa jo vuosia. Olen nainen ja mieheni ei ole kiinnostunut seksistä kanssani, vaikka varmasti rakastaakin minua kovasti. Meillä on kaksi lasta. Olen ollut viimeiset vuodet aloitteentekijän roolissa, joudun ikäänkuin kerjäämään sitä. Haluaisin joskus tuntea itseni halutuksi. Jos mieheni ehdottaisi, että voisin hoitaa seksin jonkun muun kanssa niin tarttuisin luultavasti tilaisuuteen, mielestäni se ei silloin olisi edes pettämistä.
Meillä kyllä keskustellaan paljon. Minä annan aiheet, koska mieheni niin haluaa. Mielestäni emme elä kulissiavioliittoa, kaukana siitä. Voisin elää näin loppuelämäni, mutta joskus olisi kiva heittäytyä intohimon valtaan.
Kaikkea hyvää teille! Erosta teidän on yhdessä päätettävä. Ajatelkaa myös itseänne, ei vain lapsia.
Eikö se vaimosi anna mitään selitystä, MIKSEI halua seksiä kanssasi, tai haluaisiko ylipäätään kenenkään kanssa. Tai MITÄ hänen mielestään pitäisi tehdä, jotta haluaisi, jos kerran kuitenkin rakastaa sinua. Ainahan kaikkeen on syynsä.Onko teidän seksinne ollut hänen mielestään tylsää, onko hänellä joitain fantasioita, joista et tiedä, eikä hän kehtaa ilmaista.Ehdota perheterapeutille menoa, yhdessä ja erikseen.
Oletkin ehkä tämän kaiken jo tehnyt.
Naisilta usein hiipuu tarve seksiin, muttei ehkä kuitenkaan teidän iässänne. se vain hiipuu.Mitä vähemmän sitä on, sitä enemmän hiipuu. Jos on toisinkin päin.
Voiko toista todella rakastaa ja samalla ehdottaa että rakastelee muitten kanssa? No, siihen kai joku sanoisi, että jos TODELLA rakastaa jne, mutta siihen on vaikea uskoa.
toivon sinulle onnea.
sinun pitää tehdä vaimollesi asiat selviksi, sanot ettet halua jatkaa enää näin. Huomaa että kaipaat vaimoasi kun et tarttunut tilaisuuteen kun vaimosi sanoi että voit hoitaa sekuaaliset paineet muun naisen kanssa, sekä keskustelun halusi.
Ehkä vaimosi on saanut vain jonkinlaisen kriisin halua muuttua ja halua muutokseen.
kerro vaimollesi kaikki asiat mitä mieltä olet.
ja jos hän ei halua enää jatkaa, eroatte. ei ole kenenkään etujen mukaista jatkaa liekittömässä suhteessa. ero kyllä tulee olemaan rankkaa, lapsillekin voi asiat selittää ja kertoa miksi äiti ja isä eroaa. kyllä lapsi aina jotain ymmärtää vaikka olisi kuinka pieni tahansa. kerrotte lapsille sen minkä lapsi jaksaa ymmärtää. ja sen että vika ei ole lapsessa kun äiti ja isä eroaa, se on todella tärkeätä, vaikka lapsi ei sanoisi mitään hän ajattelee että vika on hänessä etenkin jos kodin ilmapiiri on kireä.
Huomaa että olet todella kultainen ihminen, sinunlaisia on harvassa! Olet jo liikaa miettinyt muiden etuja, olisiko nyt jo aika miettiä myös omia etuja..
Kun luin kirjoituksesi niin tuli mieleen oma elämäni.Minä olen samassa tilanteessa kuin vaimosi.
Me olemme olleet 11vuotta yhdessä ja viisi yhteistä lasta.Olemme käyneet monia kriisejä lasten vuoksi läpi ym..
Voisin kuvitella että tuo tekstisi olisi minun mieheni kirjoittama.
Olen yrittänyt miettiä syitä tähän kaikkeen,mutta en ole vielä selvää syytä löytänyt.
Olen 25 vuotias ja mieheni 31v.Olemme siis olleet yhdessä pennusta saakka.Ja nyt minusta tuntuu että olemme sisko ja sen veli.Minusta tuntuu että tällä hetkellä kaipaan yksinäisyyttä ja itsenäisyytä.
Olen ajatellut että jos olisin tiennyt 11 vuotta sitten että elämä menee näin en olisi tähän lähtenyt.Mutta eihän sitä voi tietää.
Tuntuu itsestäni pahalta kun mies tekee kaikkensa minun ja lasten eteen mutta en osaa arvostaa sitä samalla laillla kuin ennen.
Olen sanonut miehelleni että hän tuhlaa minuun kaiken sen rakkauden,lämmön ym..Että mielestäni hän olisi oikeutettu etsimään itselleen sellaisen ihmisen joka arvostaisi ja kunnioittaisi niitä hänen tunteitaan.En tiedä oliko se tyhmästi tehty mutta olen yrittänyt ilmaista itseäni nyt viikon aikana niin paljon kun voin.
Viikko sitten ehdotin miehelleni,että olisiko parempi kun eraisimme.Mutta asuisimme silti vielä saman katon alla,kun asiat eivät ole kuitenkaan niin nopeasti hoidettu.Sen jälkeen olemme puhuneet ja puhuneet..
Nyt minulta on se ahdistus pois,mikä oli todella paha.Tuntui että kuristun.
En tiedä teinkö okein mutta se tuntui minusta oikealta.
Yrittäkää puhua..
Mieheni on yhtä kiltti kuin sinäkin.Ja teidänlaisianne on harvassa.
Jaksamista sinulle!
Oletko koskaan miettinyt mitä teeet vaikka n.kolmen vuoden päästä jos eroat miehestäsi/naisestasi.Ja miks on päässyt tulemaan sellainen olo et ollaan sisko ja sen veli.Ja mitä sinä haet tolla yksinäisyydellä ja itsenäisyydellä?Omaa itseäsikö vai mielen rauhaa miehestäsi ja lapsista.Ja jos kaikka tietäisivät mitä tapahtuu esim.11 vuoden aikana niin olisi tää maailma aikasen yksitoikkoinen.Mutta viestistäsi huomaa että olet huomannut miehesi antaa sinulle enemmän kuin haluaisit/toivoisit.Miks näin etkö ole miehesi rinnalla tyytyväinen kokemaasi elämään kun haluat muutosta.Ja tuo että olette eronneet ja asutte saman katon alla niin miksi halusit noin?Ja mistä ahdistuksesi johtui?No eipä tässä muuta kuin toivotan onnea teille molemmille ja yrittäkää sopia asiat parhain päin!
Kuulostipa aika samalta kuin mun edellinen elämä. Kävin töissä ja rupesin opiskeleen samalla, kun halusin elämässä eteenpäin. Mies tuli katkeraksi, kun joutui tekemään enemmän kotona hommia. Hänen marttyyriytensä astui myös meidän sänkyymme. Sain tarpeekseni ja lopetin olemasta seksilelu. Muuta hän ei tuntunut minussa näkevänkään enää kuin kohteen jolle valittaa kaikesta maailman asioista.
Ja loppujen lopuksi taisi olla kyse siitä, että miehet ei kestä sitä, että naisella on oma elämä ja jopa vaatimuksia, odotuksia ja tavoitteita elämältä. Tunsi mies polo varmasti itsensä pieneksi, kun oma elämä junnasi paikallaan. Ja minähän siitä jouduin sitten kuulemaan. Ne sänkyhommat taitaa monella miehellä mennä sellaiseksi yksipuoliseksi itsensä tyydyttämiseksi ja jopa vähän alistamiseksi, kun on pelko siitä, että vaimo onkin vähän parempi kun mää, ja senhän mä kostan. Kuulostaako tutulta?
ihmeellinen vuodatus. Tuosta olisi mielenkiintoista saada toisenkin osapuolen näkemys.
et sä osaa lukea siinä on molempien mielipiteitä siis naisen ja miehen.En voi muuta sanoa kuin et tsemppiä!!!!!!
Kun luin sinun ja S:n kirjoitukset, tunsin taas sen tuskan, jota aikanaan tunsin aivan samassa tilanteessa. Oma liittoni ajautui sellaiseen umpisolmuun ko asian takia,että päätyi eroon. Silloin emme ymmärtäneet, että olisi ollut olemassa ihmisiä, jotka ovat ASIANTUNTIJOITA ratkomaan vastaavia ongelmia. me itse emme olleet.Uskokaa pois, ette ole yksin samassa tilanteessa, samoista syistä.
On avioliittoleirejä, joista olen kuullut paljon hyvää - liian myöhään meille.ja onhan teillä velvollisuuskin. lapsianne, liittoanne, toisianne ja itseänn kohtaan.
"teille 4:ll" puhuu asiaa. Ootteko miettineet avioliittoleiriä? Onko jokin SYY miksi ette menisi Eikö jokaiseen korteen kannattaisi tarttua?
Entinen naapurini oli järjestämässä avioliittoleiriä ja siitä tiedän, että pahojakin kriisejä kyetään niiden avulla selvittämään. MM ev.lut seurakunta järjestää sellaisia.(eikä kannata karsastaa järjestäjää. Ihan normaaleja ihmisia kursseilla on, eikä ohjelmakaan tyrkytä mitään.)
Teillä kaikilla on niin paljon vaakalaudalla
"teille 4:ll" puhuu asiaa. Ootteko miettineet avioliittoleiriä? Onko jokin SYY miksi ette menisi Eikö jokaiseen korteen kannattaisi tarttua?
Entinen naapurini oli järjestämässä avioliittoleiriä ja siitä tiedän, että pahojakin kriisejä kyetään niiden avulla selvittämään. MM ev.lut seurakunta järjestää sellaisia.(eikä kannata karsastaa järjestäjää. Ihan normaaleja ihmisia kursseilla on, eikä ohjelmakaan tyrkytä mitään.)
Teillä kaikilla on niin paljon vaakalaudalla
Miksi nykyään erotaan niin helposti?
En tarkoita vain fyysistä eroa, vaan suurin osa "ikuisesti yhdessäkin" asuvista pareista eroavat ennemmin tai myöhemmin henkisesti ja lopettavat koskemasta toiseen.
Itse olen seurustellut vasta 2 vuotta, mutta jo nyt huomaan että haluan enää vain harvoin poikaystäväni koskevan minuun.
Olen jopa usein meinannut ehdottaa hänelle, että hankkisi seksinsä muualta, mutta säälistä olen vielä suostunut.
En osaa sanoa mistä tämä johtuu, mutta syitä tuntuu olevan molemmissa.
Minun huonossa itsetunnossani ja hänen usein epä-empaattisessa käytöksessään.
Hänkin on luonteeltaan samanlainen "harvinaisen kiltti" mies, mutta silti osaa olla usein myös harvinaisen loukkaava, tosin tahattomasti.
Mutta koska se on tahatonta, en voi siitä joka kerta suuttua, vaan olen vain niellyt kaiken ja sitä vain on kertynyt sisälle niin, että olen alkanut jopa jossakin määrin inhota häntä!
Siksi minun on vaikea olla hänen kosketeltavanaan.
Joiltakin ihmisiltä puuttuu kyky eläytyä toisen asemaan, vaikka onkin luonteeltaan kiltti, eikä tarkoita pahaa.
Sitä vaan vanhingossa sanoo ja tekee asioita, jotka haavoittavat ainakin herkemmän ihmisen sielua.
Kyseessä on pikkuasiat, sellaiset joista on turha toiselle edes mainita, mutta kun niitä ajan mittaan tulee paljon, ei niitä kaikkia enää edes muista, muistaa vain sen kivun jonka toinen on aiheuttanut syvälle sisälle..
Meillä on juuri kuten teilläkin; puhumme arkisista asioista, mutta henkistä yhteyttä meille ei koskaan ole syntynyt eikä tule syntymään. Jossakin vaiheessa jompikumpi meistä löytää uuden rakkauden, todennäköisesti minä joka olen suhteeseemme tyytymättömämpi.
Vaimosikin kohdalla oli vain kyse siitä, koska se tapahtuu.
Jos hän ei edes halua yrittää, hän on alkanut vihata sinua niin paljon, että turhaan yrität kiusata itseäsi enempää, mitään ei ole tehtävissä.
Otan osaa jos jo kahdessa vuodessa alkaa menee noin huonosti.Ja toi puhuminen ette itse halua paneutua asioihin syvällisemmin.Mut se kannattaa!!