Olen pitkälle yli viisikymppinen nainen. En ole milloinkaan ollut rakastunut. Tarkoitan sitä, että en milloinkaan ole osannut luottaa toiseen ihmiseen ja sen myötä en myöskään ole uskaltanut rakastua. Ihastunut olen ollut useampaankin otteeseen, mutta välimatkaa ole ihastusteni kohteisiin pitänyt yllä ironiallani ja kylmällä asiallisuudellani.
Olen ollut avioliitossa, mutta sen perusta taisi olla ennemminkin sääli ja hoivavietti, kuin rakkaus. Liitto päättyi myrskyisään ja kipeään eroon.
Mutta rakkaus? Mitä se on? Jotenkin vieläkin tähystelen sitä, mutta en oikein usko, että sellainen ihme kohdalleni enää ehtii.
Olen ollut avioliitossa, mutta sen perusta taisi olla ennemminkin sääli ja hoivavietti, kuin rakkaus. Liitto päättyi myrskyisään ja kipeään eroon.
Mutta rakkaus? Mitä se on? Jotenkin vieläkin tähystelen sitä, mutta en oikein usko, että sellainen ihme kohdalleni enää ehtii.
Vastaukset 7
Vanhimmat
minä 40 v. nainen olen elämäni ekakertaa rakastunut, niin että pää on pilvissä ja varpaat jossain ilmassa leijumassa.
Ensimmäinen liittoni oli sitä että kiire aikuiseksi ja paljon seksiä.
Toinen liittoni oli tuollaista alkholistin hoivaamista ja miehelle äitinä oloa.
Nyt sitten tuli mies joka kaivoi esiin sydämeni sieltä paksuista suojakuorista ja vei sen, jo hänen ajatteleminen saa hymyn kasvoille ja elämän tuntumaan niin ihmeen helpolta.
Enkä koskaan ole kokenut tällaista tunnetta, joten olisiko se rakkautta?
voi määritellä niinkin että hyväksyy toisen hyvät ja huonot puolet, sekä haluaa tutustua sisimpäänkin, luottaa ja on itse avoin.
Itse voisin kuvata samoin tunteeni , olen vain en tiedä mitä tehdä , mihin enää luottaa .
Rakkaus ei saavuta ilman luottamusta toiseen , jos se kerran menettää vaikea uskoa et löytyy joku koka voi aidosti rakastaa .
Sääliä , toisten hoivaamista , sättimistä , arvostelemista , siinä rakkaus on kaukana . Enkä itsekkään jaksa edes uskoa siihen ???!!!
Olen 46v.nainen ja täytyy sanoa,ettei sellaista olekaan,rakkautta.Se tosiaan on edellä mainitsemiasi asioita.Olen yrittänyt useampaankin kertaan,ei ole onnistunut.Olen kait sitten niin viallinen jo alunperin,lisäksi kaikki ne pettymykset,pahoinpitelyt ym.jotka olen kokenut etsiessäni rakkautta,ilmeisesti vääränlaisista ihmisistä.Nyt saa luvan olla,olen yksin lopun elämääni,sydän ei kestä enää surua,murhetta.En ole katkera,mahtuu elämääni myös kauniita asioita,kuten lapset jne.Olen romantikko,siksi kuljin ruusuisissa unelmissa,satuttaen itseni vain.
Ollaanko sitten molemmat ikäloppuja , ikäeromme on viitisen vuotta . Usko , toivonsa menettäneenä rakkauteen . Ja kuinka usein toistan , mitä se on ?
Mistä saa ne eväät jolla se kasvatetaan . Jos ei mitä itselläni on luottamus , toisen kunniottaminen , arvostus ... elämän perusarvoja . Mutta mitä vielä ? En tiedä , sydän sisin on riekaleina kuin viillelty liha . Jokainen viilto sattuu ja niitä tulee , miten päästä pois . Katkeruus se astuu tietyllä tavalla kutenmonella muullakin . Mutta siitä olisi noustava . Ystävät kaikkoaa , silloin kelpaan kun on vaikeuksia ja sekään ei ole todellista ystävyyttä .
Ruusuiset oli minunkin tieni , kunnes aikki pikku hiljaa latistui .
EPÄTOIVO ON JÄÄNYT JA SE MITEN ENÄÄ USKOA ETTÄ JOKU VOISI EHKÄ MINUAKIN OIKEASTI RAKASTAA , VÄLITTÄÄ IHMISENÄ .
Miten voi luottaa toisen sanoihin pelkäämättä että ne on vain sanoja ilman katetta . Miten voi luottamuksen saada ettei pelkää veitsen iskuja , viiltoja , murhetta sisimpään .
...että ihmisen käsitykset rakkaudesta perustuvat pitkälle lapsuuden aikana syntyneisiin tarpeisiin, tottumuksiin ja odotuksiin. JOtkut meistä eivät kasva ikinä aikuisiksi tunnepuoleltaan, jolloin käsitykset rakkaudesta voivat olla aika hakusessa ja tuntua tavoittamattomilta. Sen takia se pari saattaa löytyä täyttämään hoitoviettiä tai auktoriteetin tarvetta tai mihin sitten onkin tottunut. Esim. mun vanhemmat olivat ankaria ja ihastuin aina ankariin miehiin (yksinkertaisesti sanottuna).
Jotkut ihmiset haluavat kokea rakastumisen yhä uudelleen ja uudelleen, jolloin ihmissuhteet jäävät kunnolla kokematta ja jätetään se arki väliin.Sellaisesta rakkaudesta puhutaan ihan liikaa.
Sen takia koen rakkauden olevan ensi alkuun huumaa ja iloa ja sitten muokkaantuvan ajan kanssa arjeksi, jossa kumpikin osapuoli tahtoo pärjätä toisen kanssa myötä- ja vastamäessä. Rakkaus muuttuu vuosien saatossa ja joskus näkee vain silmänräpäyksen ajan toisessa syyn, miksi rakastaa häntä ja joskus taas menee aikoja harmaata arjetta tallustaessa.
Käsitykset rakkaudesta , olen itse kasvanut erittäin positiivisessa perheessä . Jossa asioista puhuttiin . Äidin ja isän suhde on uskomaton , vielä vanhanakin kuin uudelleen rakastuneita . Avointa , lämmintä , jossa heiastuu aito välittämisen luottamuksen tunne .
Jos olisin nuori voisin puhua rakkauden alkuhuumasta , mikä oli silloin .
Entäpä jos toinen pakenee eikä osaa ei edes yritä näyttää tunteitansa . Rakkautta aitoa välittämistä . Aivan kuin olisi itsestäänselvyys tässä ja nyt .
Olen elänyt parisuhteessa toistakymmentä vuotta , en ole iästäni huolimatta pentu joka rakastua repsahtaa . En ole tyyppiä et vaihdan kuin paitaa ja toista katsellessa olen miettinyt miksi olen tämmöinen minussako se vika on . Mutta olen yrittänyt kaikkeni , turhaa . Ja sekö on oikein elää ilman rakkautta , toiselle kuin taloudenhoitaja !!!!???? Ei !