Ei sitä täydellistä ole tiedänhän sen. Miesystäväni on mukava, kiltti, herkkä, ajatteleva, empaattinen... kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut. Muutama kuukausi tutusteltu ja molemminpuolisia tosi lämpimiä tunteita on. Kaikesta vanhasta johtuen etenemme hyvin varovasti. Olemme läheisiä ystäviä.
Mutta.
Silloin tällöin, oikeasti vain silloin tällöin, ottaa kavereiden kanssa vähän reilummasti alkoholia, eikä myöhemmin muista tekemisistään yhtään mitään. Annan hänen mennä, tietenkin, mutta oikeasti tämä taitaa olla sellaista käyttäytymistä, jota en voisi kumppanissani hyväksyä. En ole häntä tästä moittinut, mutta itse hän on puhunut huolestuneeseen sävyyn tästä muistamattomuudesta ja on suunnitellut vähäntävänsä juomista...
En voi häntä muuttaa, tiedän. Enkä haluakaan. Enkä halua, että hän minun takiani joisi hallitummin. Itse hän saa tehdä päätökset oman elämänsä suhteen. En ole itsekään mikään absolutisti, mutta kyllä ne muistinmenetykset on jääneet sinne nuoruusvuosien sekoiluihin, eikä sellaiselle enää ole tarvetta.
Kuinka paljon voisi toisessa "vikoja" hyväksyä? Ei hän silti ole mitään todella typerää tehnyt kännissäkään, luulen. Olenko sitten liian tiukkapipoinen, kun ajattelen, että miehellä (kuin naisellakin) olisi hyvä pysyä jonkinlainen kontrolli itsensä ja juomisensa suhteen?
Mutta.
Silloin tällöin, oikeasti vain silloin tällöin, ottaa kavereiden kanssa vähän reilummasti alkoholia, eikä myöhemmin muista tekemisistään yhtään mitään. Annan hänen mennä, tietenkin, mutta oikeasti tämä taitaa olla sellaista käyttäytymistä, jota en voisi kumppanissani hyväksyä. En ole häntä tästä moittinut, mutta itse hän on puhunut huolestuneeseen sävyyn tästä muistamattomuudesta ja on suunnitellut vähäntävänsä juomista...
En voi häntä muuttaa, tiedän. Enkä haluakaan. Enkä halua, että hän minun takiani joisi hallitummin. Itse hän saa tehdä päätökset oman elämänsä suhteen. En ole itsekään mikään absolutisti, mutta kyllä ne muistinmenetykset on jääneet sinne nuoruusvuosien sekoiluihin, eikä sellaiselle enää ole tarvetta.
Kuinka paljon voisi toisessa "vikoja" hyväksyä? Ei hän silti ole mitään todella typerää tehnyt kännissäkään, luulen. Olenko sitten liian tiukkapipoinen, kun ajattelen, että miehellä (kuin naisellakin) olisi hyvä pysyä jonkinlainen kontrolli itsensä ja juomisensa suhteen?
Vastaukset 12
Vanhimmat
" Olenko sitten liian tiukkapipoinen, kun ajattelen, että miehellä (kuin naisellakin) olisi hyvä pysyä jonkinlainen kontrolli itsensä ja juomisensa suhteen?"
Et tietenkään. Siis kyllähän se kontrollin pitäminen on kuitenkin perusjuttuja elämässä. En tiedä mitä sinun tulisi tehdä: keskustele asiasta miekkosen kanssa? Onhan se kiva tietenkin kavereiden kanssa välillä "nollata" tilannetta ja sekoilla miehekkäästi, mutta jos se on jokaviikkoista, niin maku siitäkin menee ennemmin tai myöhemmin. Jos sinun pitää vain odottaa, että jätkä aikuistuu hieman? Perseestähän se, mutta toisaalta ei sitä voi toista ihmistä pakottaakaan mihinkään:(
Voihan se olla, että sitä aikuistumista saa odotella, ei ihan teinejä olla kuitenkaan...
Huolettaa vaan se, kun myöhemmin ei sitten muista, mitä tuli tehtyä ja sanottua. Voiko sitä tulla tehtyä mitä vaan? Hyvin rauhallisena ihmisenä ei kyllä mihinkään tappeluihinkaan ole kännipäissään joutunut eikä itseään telonut muutenkaan. Tämä kännijuominen nyt kuitenkin on sellaista käytöstä, jota on vaikea tietyllä tavalla "sulattaa". Ja vähän epäilyttää sekin, että voisko se juominen sitten jossain vaiheessa riistäytyä hallinnasta, jos tulisi jotain vaikeuksia elämässä... Kai sitä on kuitenkin mahdotonta näin etukäteen nähdä.
Keskustellahan tästä pitää, olet oikeassa. En vaan missään nimessä haluaisi mitenkään painostaa toista mihinkään. Onneksi meillä keskusteluyhteys pelaa hyvin. Tämä asia vaan on ollut vähän vaikea käsiteltävä.
Tuo sinun kaverisi toiminta ole ihan normaalia kuhan vaan pysyy asiallisissa rajoissa.
Älä missään nimessä edes kuvittele että alkaisit tuohon asiaan puuttumaan, omaa aikaakin ja kavereita täytyy säilyttää. Puutu asiaan ainoastaan sit jos tuo kännääminen alkaa menenn liiallisuuksiin.
Mietippäs asiaa siten et ota puntari ja pistä toiseen kuppiin kaikki hyvät puolet sekä toiseen huonot. Ajattele kumpaan suuntaan puntari kallistuu. Taitaa ainakin tekstin perusteella kallistua aikas tukevasti hyvien piirteiden puolelle. Nyt on sit aika miettiä et olenko valmis luopumaan kaikista noista hyvistä puolista koska vaakan toisessa päässä on jotain huonoja mistä et pidä. Mieti tarkkaan.
Todellakin kukaan meistä ei ole täydellinen, kaikissa on jotain vikaa jopa sinussakin. Tämä asia on vain sinun ja yksin sinun päätettävissä. Mitä ITSE halua, mistä ITSE olet valmis antaan periksi. Jos tulet siihen tulokseen että et hyväksy toisen huonoja piirteitä niin siinä on ainakin yksi sinun epätäydellisyyksistä.
Suhteessa ei täydellisyyttä ole olemassakaan vaikka jotku jopa niin väittävät.
En todellakaan ole minäkään täydellinen... :)
Jotenkin sitä on vain ajatellut, että tuollainen tolkuton kännääminen ei enää kuuluisi aikuisen ihmisen harrastuksiin. Myönnän, että ystäväni kanssa olemme hiukan erilaisista "piireistä" ja hänelle ja kavereilleen tuo taitaa olla harrastus muiden joukossa tai vakiintunut hauskanpitomuoto. Mutta kuinka hauskaa se on kun ei myöhemmin muista mitään.
Puntaroidaan... Hyviä ajatuksia sinulla, Einari. Kiitos.
Välillä ihan hauskaakin kavereiden kanssa vetää totaalinen black out mut toisaan jos se on jatkuvaa ni ei hyvä seuraa.
Kaverisi on kuitenkin jo sillä mielialalla liikenteessä et se ei ole enää niin hauskaa kuin ennen. Anna vaan ajan kulua ni kyllä uskoisin et se alkaa harveneen. Varsinkin ku suhde alkaa kulkeen omia uomia ni ajalle tulee niin paljon täytettä et ei sitä enää huvita kovin usein lähtee kännäileen.
Kaikista parhain ratkaisu ongelmaan olis kun päätös tulis kaverisi omasta päästä. Itse voisit kyllä hivenen huomautella että et siitä oikein tykkää ainakaan jos se kovin usein pitää mennä.
kun hyväksyy oman ja toisen epätäydellisyyden.
Älä epäile omaa mielipidettäsi asiaan. Kaikkea ei tarvitse sietää.
Minusta hyvään parisuhteeseen ei kuulu yhtäkään asiaa, jota ei voisi kumpppanissaan hyväksyä. Kumppaniaan ei voi eikä saakaan muuttaa. Jos sinä et voi häntä tuollaisena hyväksyä, niin sitten täytynee etsiä joku raittiimpi ja reippaampi.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Mistäpä sitä etukäteen tietää, kuka retkahtaa alkoholismiin. Toisaalta ihminen saattaa muutenkin elämänsä aikana muuttua, eivätkä ne muutokset aina ole toivottavia.
Puheesi, että aikuinen ihminen ei mielestäsi tee sitä taikka tätä kuulostaa naisen suusta valitettavan yleiseltä ja aina yhtä surkuhupaiselta. Ainakaan oma ystäväpiirini ei juurikaan ole tapojaan muuttanut viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Joku saattaa elämänkokemuksen myötä viisastuakin, mutta se on pettymyksiä tuottava lähtöoletus.
Niin, hän on mitä on, ja joskus myöhemmin kenties jotain muuta. Sen olen kyllä hyväksynyt ja ihmisenä häntä arvostan kaikin puolin. Jokainenhan meistä oman elämäntapansa valitsee ja hyvä niin.
Mutta elämänkumppaniksi... Mietittävähän sitä on... En haluakaan kumppania, joka olisi vieressä kyhnäämässä ihan joka hetki, joten siitä ajankäytöstä ei ole kyse, eikä oikeastaan siitä kännien vetämisestäkään, periaatteessa, vaan siitä tunteesta, joka minulla on. Minusta vain _tuntuu_ siltä, että hommat ei kaikin puolin ole hallinnassa ja kun minä niin haluaisin tolkun miehen. Ketään miestä kun en ala hyysäämään. Enää.
Eipä tässä kiirettä. Katsotaan ja eletään. Ehkäpä se olenkin minä, joka muuttuu...
Minun ystäväpiirissäni on enemmistönä ne, jotka nuorena viettivät "epäsäännöllistä elämää", mutta vanhemmiten ovat todella rauhoittuneet.
Vaikea on uskoa, että mies olisi oikea, jos hän ei kerran siltä sinusta tunnu. Jos jo suhteen alussa joku asia aiheuttaa epäilyä, niin harvoin se tunne ainakaan hälvenee ajan kuluessa. Ylensä vain alkaa ärsyttämään entistäkin enemmän.
On muuten perin luonnollista, että naisen ystäväpiirissä rauhoitutaan iän myötä. Siis naiset rauhoittuvat. Maailma vain tuntuu olevan pullollaan perheitä, jossa nainen on rauhoittunut viimeistään lasten myötä, mutta miehellä meno jatkuu entiseen malliin.
Onko vika silloin rauhoittumattomissa miehissä vai naisissa, jotka ovat moista itselleen uskotelleet? Niin tai näin, lapsia käy sääliksi.
Ja kiitos kaikille muillekin, jos sattuvat tänne vielä kurkkaamaan. Ulkopuolisten mielipiteet tuovat aina perspektiiviä asioihin. Toki näistä "tyttöjen" kanssakin tulee puheltua... Ja tämähän nyt vain olikin vain minun näkemykseni asioihin. Se mies kyllä on hyväntahtoisesti huomautellut myös minun parista siideristäni joskus, vaikka aihetta ei tosiaankaan olisi. Vai ollanko me sitten pari deekua, jotka suorastaan ansaitsisivat toisensa...
Sitä vain on tullut niin herkäksi tämän säälin tunteen kanssa, jos vähänkään tunnen sääliväni miestä... Mies ei todellakaan itse koe olevansa mikään ressukka, vaan vahva itsenäinen mies, mutta nämä minun tunteeni... Niissä kyllä voi olla mukana sellaisia vanhoja sielun haavoja, jotka vaikeuttavat analyyttistä arviontekemistä...
Mutta tällaista tämä on. Elämää. Rakastan sitä, kaikesta huolimatta. Tai ehkäpä juuri siksi.
muuta vastausta, kuin että toiseen luottaa tai ei luota. Päätä itse.