Olen loogiseen ja analyyttiseen ajatteluun taipuvainen mies. Toisaalta olen elämäni aikana havainnut, että tunteet kaappaavat aika ajoin ja monesti odottamattakin vallan. Tällöin on useimmiten kyse ikävistä tunteista.
Olen käsittänyt niin, että meillä kaikilla on jokin suosikkitunne: tunnetila joka on leimallisin sisäiselle kokemusmaailmallemme. Välillä se pysyy piilevänä, vain heikkona signaalina, mutta sopivan ärsykkeen tullessa se herkästi aktivoituu.
Olen kirjoittanut omasta suosikkitunteestani pienen jutun osoitteessa:
http://miehentuntoja.blogspot.com/2006/09/suosikkitunne.html
Tunnistatko itsessäsi jonkin suosikkitunteen? Vai ajatteletko, että se mistä puhun, on humpuukia?
Olen käsittänyt niin, että meillä kaikilla on jokin suosikkitunne: tunnetila joka on leimallisin sisäiselle kokemusmaailmallemme. Välillä se pysyy piilevänä, vain heikkona signaalina, mutta sopivan ärsykkeen tullessa se herkästi aktivoituu.
Olen kirjoittanut omasta suosikkitunteestani pienen jutun osoitteessa:
http://miehentuntoja.blogspot.com/2006/09/suosikkitunne.html
Tunnistatko itsessäsi jonkin suosikkitunteen? Vai ajatteletko, että se mistä puhun, on humpuukia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Neuroottisessa pelossa ei mielestäni ole mitään hienoa. Hetkellisen pelon erittämä adrenaliini saattaa hyvinkin tuntua hyvältä.
Minun, kuten monen muunkin suosikkitunne on varmaan ihastuminen. Tosin näin ukkomiehenä siitä ei sattuneesta syystä juurikaan pääse nauttimaan. Enkä oikeastaan haluaisikaan.
Neuroottisessa pelossa ei todellakaan ole mitään hienoa. Suosikkitunteella en tarkoitakaan sitä, että se olisi jokin meidän tieten tahtoen suosima, saati myönteinen, tunne.
sen suhteen, että meillä jokaisella on suosikkitunteita / hallitsevia tunteita. Jollakin tavalla jopa samaistuin tuohon kertomaasi pelkoon, jos sen oikein ymmärsin.
Ainakin itsessäni olen huomannut sen, että on vaikeuksia tuntea "täysillä", vailla varautuneisuutta. Eli avata sydämensä toiselle ihmiselle. Mutta ehkä kyseessä on kuitenkin halu suojella itseään ylimääräisiltä kolhuilta. Tuo sydämen avaaminen liittyy lähinnä parisuhteisiin, mutten kuitenkaan tarkoita varautuneisuudella yksistään parisuhdetta vaan ihan perhesuhteita jne.
Parisuhteisiin liittyen tuntuu siltä, että oikealle ihmiselle sen sydämensä voisi antaa ilman perinteistä ja pitkäkestoista varautuneisuutta.
Tosin tuokin vähän huolettaa, olettaen että näin joskus tapahtuisi, koska sydämensä antamisesta ei voi tietää mihin tai minne se johtaa :)
Mutta JOS näin ihmeellisesti joskus käy, niin se on sen ajan murheita.
suomalaiset on perinteisesti pidetty kurissa pelon avulla. Olisiko aika muuttaa kasvatussysteemejä ja vapauttaa itsemme ja lapsemme pelon tunteesta? Ei niin, että pelon tunne hävitettäisiin kokonaan, vaan niin että sitä kykenisi jokainen itse kontroloimaan ja hallitsemaan.
että ihmisen luonteen jokin hallitseva peruselementti vaikuttaa siihen, mikä tunne meillä on se "hallitseva tunne".
Sinulla pelko tuntuu olevan se hallitseva tunne, ja voisin kuvitella, että ainakin yksi luonteesi peruselementti on herkkyys, josta pelko tunteena juontaa.
Jos ajattelen itseäni, niin minun luonteeni hallitsevin peruselementti lienee ikuinen tiedonjano. Kyseinen peruselementti aiheuttaa sen, että olen tietyllä tavalla levoton ihminen. Matkustan jatkuvasti paikasta toiseen, luen kaiken mitä eteeni tulee, ja olen muutenkin median suurkuluttaja. Onneksi olenkin työssä, jossa voin toteuttaa taipumuksiani ihanteellisella tavalla.
Ihanteellisessa tapauksessa ymmärrät, mikä hallitsevan tunteesi taustalla piilee ja tulet sinuiksi asian kanssa. Silloin hallitseva tunnekaan ei enää pelota sillä tavalla kuin ennen. Kirjoituksestasi paistaa nimittäin tietynlainen melankolia ja myös pieni vivahde toivottomuutta (?) läpi.
Opi hyväksymään asia, koska se on osa sinua.
Olet ihan oikeassa tuon herkkyyden suhteen. Melankolinenkin olen aina ollut.
Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että olen kuitenkin vuosien mittaan muuttunut perusviritykseltäni jonkin verran positiivisemmaksi ja osaan nauttiakin elämästä. Olen myös aika tavalla perillä siitä, mistä nuo tunnot juontavat juurensa.
Tiedonjano ei kuulosta pahalta; levottomuus voi tietysti olla rasittavaa.
Kerrot galleriassasi olevasi huumorintajuinen. Niin uskallan minäkin itsestäni sanoa - noista kertomistani perustunnoista huolimatta.
huumorintajuhan ei sulje esim. melankolisuutta pois ja päinvastoin.
Samoin ihmisellä voi olla parikin hallitsevaa peruselementtiä, joiden painotus vaihtelee elämäntilanteen jne. mukaan. Ja vaikka yksittäiset peruselementit säilyvätkin samana koko elämän ajan, uskoisin, niin silti niiden aiheuttamat tunnetilat voivat hieman pehmentyä elämänkokemuksen kasvaessa.
Olen itsekin huomannut, että vaikka olenkin aina ollut hieman rauhaton ja poukkoileva luonne, olen oppinut elämään sen kanssa ja pistämään välillä myös jarrut päälle. Rauhoittumistakin voi opetella ja oppia.
Suosittelen tutustumaan Heidi Liehun (filosofi/runoilija) kirjaan Perhosten valtakunta. Kirja on eräänlainen feministinen manifesti ja siten vahvasti naisnäkökulmasta kirjoitettu, mutta varsin kiinnostavaa luettavaa myös miehelle. Ja siis itse olen mies.
Liehu argumentoi kirjassa mm. sitä, miten juuri järki (logos) ja tieto on liitetty maskuliiniseen ja edelleen mieheen, kun taas tunteet ovat feminiinisen ja edelleen naiseuteen liitetty asia.
Elämä voi käydä erittäin köyhäksi mikäli ei ole kosketuksissa tunteiden(sa) kanssa - tiedän tämän omasta kokemuksesta.
Tuoltapa ensi hätään arvostelu Liehun kirjasta:
http://www.helsinki.fi/lehdet/yolehti/1998_19/kulttuuri.html#ARVORELATIVISMI KAATAA NAISET
"Elämä voi käydä erittäin köyhäksi mikäli ei ole kosketuksissa tunteiden(sa) kanssa."
Tuosta väittämästä olen vahvasti samaa mieltä. Olen itse kulkenut pitkän tien tuosta köyhyydestä kohti tunteiden kokemista ja tunneilmaisua, mutta matkaa on vielä jäljellä.
Lukaisin arvostelun tuosta Heidi Liehun kirjasta. Kyllä siinä näyttää ideaa olevan. Onneksi se ei ole sellaista feminististä julistusta, jota kavahdan.
vanhemmistani tunnistaa heille ominaisimman luonteenpiirteen. isä - pelko äiti - tyyneys / mielenhallinta