On tosi kurjaa, kun yhtäkkiä aikalailla sosiaalista elämää vietettyään löytää itsensä yksinäisyydestä. Elämä on vienyt ystävät eri puolille maata, ja vaikka yhteyksiä pidetäänkin, ei kavereita enää ympäriltä juuri löydy. Elämä on pelkkää työtä, onneksi sentään on poikaystävä samassa kaupungissa.
Uusien ystävien löytäminen on tosi vaikeaa. Ei sellaisia ihmisiä, joista oikeesti tykkäisi ja joiden kanssa synkkaisi, löydy mistään. Te ihmiset, joilla on sankka ystäväjoukko ympärillänne, muistakaa arvostaa sitä! Tässä vajaan kolmenkympin korvilla niin moni perustaa myös perheen ja siinäpä ei aina tajua hoitaa ystävyyssuhteitaan. Ainakin niin moni nainen kadottaa "itsensä" kun perhe perustetaan. SURULLISTA!
Uusien ystävien löytäminen on tosi vaikeaa. Ei sellaisia ihmisiä, joista oikeesti tykkäisi ja joiden kanssa synkkaisi, löydy mistään. Te ihmiset, joilla on sankka ystäväjoukko ympärillänne, muistakaa arvostaa sitä! Tässä vajaan kolmenkympin korvilla niin moni perustaa myös perheen ja siinäpä ei aina tajua hoitaa ystävyyssuhteitaan. Ainakin niin moni nainen kadottaa "itsensä" kun perhe perustetaan. SURULLISTA!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sama juttu täällä - ei tahdo kolahtaa. Itse olen perheellinen ja muutin uudelle paikkakunnalle 7 vuotta sitten. Aluksi oli työkaverit ja sitten opiskelukaverit ja nyt sitten kotiäitinä 4 vuotta eikä juurikaan ole ystäviä:=(. En viihdy ns. kotiäitijutuissa enkä jaksa snobbailla. Yksi hyvä uusi ystävä oli, mutta hän muutti 400 km:n päähän...tällaista ystävää just kaipasin ja sainkin ja sitten tämä muutto:=( Vanhat ystävät ovat kaukana, mutta tosiaan ei ole sama pitää yhteyttä puhelimitse yms. Yksin ei ole tosiaan hyvä olla=(. Tänäänkin juttelin leikkipuistossa erään äidin kanssa - en taida jutella enää - oli muijalla sellaiset mielipiteet, että HUH!! Ihmetteli, että missä mun mies on kun hän on miehensä kanssa puistossa - PERHEENÄ - sitten tämän daamin mies lähti tekemään perheelle ruokaa... Kiitos ei - ei kiinnosta!
missäpäin suomea Ramitar vaikuttaa...
On ainakin poikaystävä. Joillakin ei ole sitäkään.
olen kannssasi ihan samaa mieltä ja samassa tilanteessa, ystävät ovat muuttaneet eri paikkakunnille ja vaikka yhteyksiä pidetään, niin ei se ole sama kun kun ennen! välillä tuntuu tosi kurjalle mutta näin se elämä kuljettaa...
...koska mulle kävi 15v. sitten melko lailla samoin ja jälkikäteen pidin sitä aikaa jonkinmoisena kypsymisen ja kehityksen aikana, koska pikku hiljaa aloin pitämään yksin olemisesta ja tajusin, etten haluakaan olla ihmisten kanssa jatkuvassa kanssakäymisessä. Siitä löysin sitten harrastuksia, uusia ystäviä ja mielestäni elämäni sujuu nyt juuri niinkuin itse haluan. En osaa tätä paremmin sanoa, mutta sosiaalisuus saa siis ihan uusia ulottuvuuksia ja katse terävöityy tunnistamaan ihmisiä, joiden kanssa tietää pärjäävänsä. Yhdessä olemisen laatu paranee ja turhat, tylsät menot ja ihmissuhteet karsiutuvat pois.
Joten lykkyä tykö ja uskoa huomiseen :) Koskaan ei kannata luovuttaa!
Asiaa puhut, näin se elämän kulku käy! Kuinka monella on enää lapsuudesta lähtien olleita ystäviä ympärillä... Itse muutin 10-vuotiaana Kanadaan ja kaikki parhaat ystävät jäivät. No ei hätää, kanadalaiset ovat aivan ihanan sydämeliistä porukkaa, sieltä sain ihanan ystäväpiirin...kunnes muutimme takaisin Suomeen ollessani hieman n. 16 vuotias! Ja koetapa ystävystyä suomalaisten kanssa.
Entiset suomalaiset lapsuuden ystäväni olivat jo saaneet uuden piirin, johon minä en sopinut ja oiekastaan tämä fiilis on jatkunut aikuisuuteen asti jonkinasteisena. Löysin ajanmittaan myös varhaisaikuisuudessa muutaman sydänystävän, mutta seurustelut,muutot opiskelemaan, avioliittot, lapset ja avioerot veivät ihmiset erilleen.
Nyt kun lapset ovat isoja aikaa olisi noille ystävyysuhteille, mutta kun ei niitä suhteita enää ole! Muutaman ystävän kanssa yhteydenpito jatkui heidän ollessa "uusisnkkuja" viime vuoteen asti, mutta kun he löysivät uudet miehet koko yhteydenpito lopahti.
Väkisin ei voi ketään elinpiirissään pitää,vaikka kuinka olisin itse aktiivinen yhteydenotoissa, sen olen oppinut.Olen opetellut tyytymään mieheni seuraan ja harrastuksissani tapaan muita ihmisiä, ei heitä ystäviksi voi sanoa, mutta onpahan jotain muuta kontaktia kuin mies.Jotenkin sen ahdistuksen ja surumielisyyden yli olen päässyt,ajanhenki yksinkertaisesti on sitoutumattomuutta kannustava kaikkilla elämän aloilla, myös ystävyydessä.