Taas läksi lapsi juuri kahden päivän luonani olon jälkeen äidilleen.Poika (4,5 vuotta) alkaa jo ymmärtää asioita hyvin ja tajuaa että isiä taas viikonloppuna näkee.
Juuri oli eromme 1.vuosipäivä paripäivää sitten.Meillä on yhteishuotajuus.
Ex asuu nykyään n.100km päässä työhommissa.Ainakin ens kesän alkuun asti sijaisuus kestää.
Mutta ainakin minulle on joka kerta suunnatoman vaikeaa lapsen kanssa oltuani jäädä taasen tänne yksin asuntooni.Kaipaan ja haikailen lasta muutenkin viikollakin.Ainut hyvä puoli on se ett viikottain lasta olen nähnyt vaikka ex kauemmas muuttikin.Eron alkuvaiheen asuimme samalla paikkakunnalla joten silloin lapsen tapaamiset sujui tosi hyvin.Mutta surullista ja haikeaa se on vaikka poikaa suht tiuhaan tapaisikin.
Juuri oli eromme 1.vuosipäivä paripäivää sitten.Meillä on yhteishuotajuus.
Ex asuu nykyään n.100km päässä työhommissa.Ainakin ens kesän alkuun asti sijaisuus kestää.
Mutta ainakin minulle on joka kerta suunnatoman vaikeaa lapsen kanssa oltuani jäädä taasen tänne yksin asuntooni.Kaipaan ja haikailen lasta muutenkin viikollakin.Ainut hyvä puoli on se ett viikottain lasta olen nähnyt vaikka ex kauemmas muuttikin.Eron alkuvaiheen asuimme samalla paikkakunnalla joten silloin lapsen tapaamiset sujui tosi hyvin.Mutta surullista ja haikeaa se on vaikka poikaa suht tiuhaan tapaisikin.
Vastaukset 15
Vanhimmat
..tuntuu ja meillä on sentään viikko/viikko huoltajuus. Tänään poika meni viikoksi äidilleen ja ikävä on ihan järjetön. Olen tämän takia alkanut ihan oikeasi vihaamaan exääni. Lapselle tietysti hyvä että näkee kumpaakin vanhempaa mahdollisimman paljon, mutta jotenkin minua syö että missaan puolet esikoiseni elämästä. Exää ei ole ikävä enkä puhu hänestä pojalle pahaa, mutta ajat ilman lasta on yhtä helvettiä. Kai tämä tästä, tai sitten ei...
Lapsi on mulla vähintään 2vrk/viikko.lomat ja ylimääräiset vapaat sovitaan erikseen.
Hyvä kai tällä hetkellä näikin ett ois jotain "jokatoinen viikonloppu tms tyyliin...mutta ikuinen huolihan se on ett jossain vaiheessa muuttaa todella kauas paikkakunnaltani.Mutta silloin tapaamiset laitetaankin uusiin puihin,jos ei muuten niin oikeuden kautta.Lakimiestä olenkin jo tähän mennessä käyttänytkin ja hyvä niin...Ex kun on narsisti ,uuden miehen kuvakkeensa kanssa...
Paras tapa rakastaa lastaan. On rakastaa heidän äitiään tai isäänsä. 1) Rakasta herraa Sinun Jumalaasi... ensimmäinen käsky 2) Lähimmäistä kuin itseäsi. Pyhä Henki vuodattaa rakkauden sydämeesi rukouksessa. Kosketa minua Henki, kosketa kirkkaus...
Paras tapa rakastaa lastaan on rakastaa lastaan. Piste.
Siihen ei lapsen isän tai äidin rakastaminen kuuluu. Isä voi rakastaa lastaan pyytettömästi, aidosti ja lapsen parhaaksi, vaikka äiti olisi muita hyväksikäytävä, lapsen asteelle jäänyt lehmä. Se lehmä saa ihan rauhassa olla omissa oloissaan, eikä hän isän ja lapsen väleihin millään tavalla kuulu.
Tietenkin Sinun suhtautuminen äitiin heijastuu myös lapsiin. Vihaisena ei näe paljon muuta kuin itsensä. Hyvää lehmä vuotta ;-))! Ota lääkkeesi
no ajattele näin, itse avioero lapsena, pidän enemmän isästä, koska häntä en näe kuin 2vkoa vuodessa ja näin ei tule turhia tappeluita yms...tsemppiä :)
Kyllä aluksi oli minullakin tuskainen olo. Pelkäsin, että lapseni vieraantuvat minusta kokonaan. Näin ei käynyt.
Tapaamme joka toinen viikonloppu ja pidemmillä lomilla. En ole kertaakaan jättänyt tapaamista väliin tai joutunut siirtämään niitä. Exä ei anna lasten nähdä minua sovittujen tapaamisaikojen ulkopuolella, mutta olen ostanut lapsille puhelimet (ovat jo sen verran isoja). Lähetän hyvän yön viestit joka päivä ja soittelen usein. Lisäksi lapset osaavat jo käyttää sähköpostia. Ostin web-kamerankin itselleni ja lapsille. Ei ollut kallis ja sen kanssa on kiva pelleillä.
Joka tapauksess: lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen. Teemme yhdessä aina jotain pientä kivaa tapaamisviikonloppuina. Olemme myös kehittäneet selkeät rutiinit, joita lapset osaavat jo odottaa.
Aika lasten kanssa on jopa parempaa kuin ennen. Saan keksittyä lapsiini ihan täysillä. Ei ole vaimon ostosreissut ja nirsoilut ruoan ja telemisen suhteen esteenä. Eikä minulla ole viikonloppuisin listaa sohvankannoista, lampunvaihdoista, vintin siivouksesta, pöydän korjauksesta ja siivouksesta. Saan keskittyä jälkikasvun kanssa hauskan pitoon.
Tuon jo aavistin. Ei saa arki tulla vastaan. Vaimollesi se tulee sitten kaksinkertaisena. Aivan älytöntä!
Pitäisikö minun mielestäsi keskittyä ikävänpitoon sen takia, että ex-vaimoni pitää lapset arkena? Ihmeellisen lapsellinen asenne!
Minä nautin niistä 48 tunnista, mitkä joka toinen viikko saan. Pitäisikö ne tunnit jotenkin "arkeistaa" sen takia, että minulta on jo arki viety?
Vittu, mitä jortikoita maailmassa on. Saanhan arvata, saanhan: olet siviilipalvelumies...
Huoltajuusseikat voi uudelleen neuvotella. Tiedän tai tunnen perheen, jossa niin tehtiin. Mies otti elatus vastuun kahdesta pojastaan.
Me emme asu samalla paikkakunnalla. Nuija.
Neuvottele siinä sitten "huoltajuussopimukset uusiksi". Kai se on lasten paras, pösilö, että he jatkavat asumistaan omassa kodissaan, käyvät samaa koulua ja pitävät saman ystäväpiirin.
Kenen etu se olisi nostaa helvetillinen riita ja vaatia lapsia muuttamaan.
Mun mielestä toi on hienosti toimittu. Pääasia on et saat laatuaikaa vietettyä lasten kanssa ja pystyt jollain lailla olemaan mukana myös jokapäiväisessä elämässä. Kyllä se lähivanhempikin pystyy erityistä aikaa lasten kanssa järjestämään jos vain haluaa. Ja kai se on roolinsa lähivanhempana valinnutkin. Täällä on hirveesti aivan liian vihaisia ja ilkeitä vastauksia.
kanssasi ja tätä mietin parhaillaan, vaikkakin olen itse nainen.
Minä kun lapsena menin viikonlopuiksi isäni luo, niin äijä vaan painui joko töihin tai baariin tai milloin mihinkin, kunhan ei tarvi kanssani olla:(
Ja kun kasvoin isoksi enkä enää (ymmärrettävästi) halunut mennä isän luokse ollenkaan niin isukki haukkui minut kummajaiseksi ja liian hiljaiseksi luonnevikaiseksi jne..
Jonka seurauksesta kai olen tänä päivänä erittäin masentunut ja ylipainoinen nuori nainen.
Sun lapsella kyllä kelpaa kun on noin rakastava isä..
Surutyön joutuu tekemään aina, menettipä lapsensa tavalla tai toisella.
Vie aikaa ja vaatii työstämistä, että oppii asian kanssa elämään.
Positiivista, että kaipaat ja huolehdit lapsestasi ja olet isä, pojallesi!
Pahimpina hetkinäsi voit ajatella, että tapaat ja näät häntä välimatkasta huolimatta. Nauti niistä hetkistä, elä tässä ja nyt! Sitten, kun saa lastaan käydä "katsomassa" hautausmalla, iloitsisi siitä, että hän asuisi edes toisella vanhemmallaan.