Hei.
Kävin lukemassa muiden kirjoittamia juttuja, enkä ihan heti löytänyt aivan samanlaista tapausta, kuin omani. Mieltä painaa, ja haluisin nyt muiden mielipiteitä asiaan & kokemuksia.
Olen ollut nykyisen avokkini kanssa yhdessä kymmenisen vuotta, josta kihloissa viitisen vuotta joskus suhteen alkupuolella. Meillä on ollut parin vuoden tauko; jätin tämän mieheni toisen vuoksi. Myöhemmin kuitenkin palasimme yhteen.
Olemme nyt asuneet parisen vuotta yhdessä, ja kumpikaan ei ole tyytyväinen; seksiä ei käytännössä ole (koska minun ei vaan tee häntä mieli), ja riidellään pikkuasioista. Pahalta kuulostaa...ja tuntuu, vähintäänkin turhauttavalta, vähän kuin väsytystaistelua.
Mutta... välillä on hellää. Ja sen lisäksi ollaan alettu käydä pariterapiassa ehkä pari kuukautta sitten (= toinenkin siis yrittää ainakin jonkin verran.)
Just nyt vaan tuntuu siltä, että ei oo tapahtunut mitään riittävää muutosta, vaan pikemminkin niin, että joka ikinen tiskaaminen ja siivoaminen tai vastaava käydään erikseen keskustelemassa siellä terapeutilla. Itse sitä ajattelee, että menee koko ajan äärirajoilla, ettei kauheesti enempää pysy muuttumaan parammaksi ihmiseksi. Välillä tuntuu myös ettei toinen yritä tarpeeksi.
Seksin puute ehkä turhauttavinta; mies on lihonut yhdessäolon aikana about 50 kiloa, ja ei "reppunsa" kanssa oikein jaksa kiinnostaa. Hän piti myös parempaa huolta hygieniastaan yms. kun emme tässä välillä olleet yhdessä: nyt päinvastoin kulkee monta päivää samoilla kalsareilla, sukilla ja t-paidoilla jne. Otin em. asian ja nuhjuiseksi muuttuneen pukeutumistyylin puheeksi, ja vastaus oli, että jos hänellä ei saa olla mitään sanomista mun pukeutumiseen (kuulemma liian paljastavia vaatteita), niin mulla ei oo mitään asiaa sanoa mitään hänen vaatetuksestaan. Kenties hyvä pointti, mutta en rehellisesti tiedä, että onko ihan reilu vertaus oikeesti kumminkaan...
Tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, minulla ainakaan...ja ei ymmärtääkseni toisellakaan. Minusta se tosin ei kovin hyvältä tunnu.
Takana on yhdessä vietettyjen vuosien aikana väkivaltaa, pettämistä jne. Nämä on muuttuneet parempaan = ei tapahdu enää. Mutta tyydynkö / tyydymmekö molemmat silti liian vähään?
Pitäisikö sen riittää kymmenen vuoden jälkeen, että toisen kanssa on "ihan kivaa" ja joskus paljon enemmänkin? Mutta ei enää ainakaan minun mielestäni mitään kipinää.
Olen tosi kiitollinen, jos voisin saada kommentteja, että miltä kuulostaa, ja mitä ehkä kannattaisi tehdä / onko jollain muulla vastaava tilanne.
Kävin lukemassa muiden kirjoittamia juttuja, enkä ihan heti löytänyt aivan samanlaista tapausta, kuin omani. Mieltä painaa, ja haluisin nyt muiden mielipiteitä asiaan & kokemuksia.
Olen ollut nykyisen avokkini kanssa yhdessä kymmenisen vuotta, josta kihloissa viitisen vuotta joskus suhteen alkupuolella. Meillä on ollut parin vuoden tauko; jätin tämän mieheni toisen vuoksi. Myöhemmin kuitenkin palasimme yhteen.
Olemme nyt asuneet parisen vuotta yhdessä, ja kumpikaan ei ole tyytyväinen; seksiä ei käytännössä ole (koska minun ei vaan tee häntä mieli), ja riidellään pikkuasioista. Pahalta kuulostaa...ja tuntuu, vähintäänkin turhauttavalta, vähän kuin väsytystaistelua.
Mutta... välillä on hellää. Ja sen lisäksi ollaan alettu käydä pariterapiassa ehkä pari kuukautta sitten (= toinenkin siis yrittää ainakin jonkin verran.)
Just nyt vaan tuntuu siltä, että ei oo tapahtunut mitään riittävää muutosta, vaan pikemminkin niin, että joka ikinen tiskaaminen ja siivoaminen tai vastaava käydään erikseen keskustelemassa siellä terapeutilla. Itse sitä ajattelee, että menee koko ajan äärirajoilla, ettei kauheesti enempää pysy muuttumaan parammaksi ihmiseksi. Välillä tuntuu myös ettei toinen yritä tarpeeksi.
Seksin puute ehkä turhauttavinta; mies on lihonut yhdessäolon aikana about 50 kiloa, ja ei "reppunsa" kanssa oikein jaksa kiinnostaa. Hän piti myös parempaa huolta hygieniastaan yms. kun emme tässä välillä olleet yhdessä: nyt päinvastoin kulkee monta päivää samoilla kalsareilla, sukilla ja t-paidoilla jne. Otin em. asian ja nuhjuiseksi muuttuneen pukeutumistyylin puheeksi, ja vastaus oli, että jos hänellä ei saa olla mitään sanomista mun pukeutumiseen (kuulemma liian paljastavia vaatteita), niin mulla ei oo mitään asiaa sanoa mitään hänen vaatetuksestaan. Kenties hyvä pointti, mutta en rehellisesti tiedä, että onko ihan reilu vertaus oikeesti kumminkaan...
Tulevaisuuden suunnitelmia ei ole, minulla ainakaan...ja ei ymmärtääkseni toisellakaan. Minusta se tosin ei kovin hyvältä tunnu.
Takana on yhdessä vietettyjen vuosien aikana väkivaltaa, pettämistä jne. Nämä on muuttuneet parempaan = ei tapahdu enää. Mutta tyydynkö / tyydymmekö molemmat silti liian vähään?
Pitäisikö sen riittää kymmenen vuoden jälkeen, että toisen kanssa on "ihan kivaa" ja joskus paljon enemmänkin? Mutta ei enää ainakaan minun mielestäni mitään kipinää.
Olen tosi kiitollinen, jos voisin saada kommentteja, että miltä kuulostaa, ja mitä ehkä kannattaisi tehdä / onko jollain muulla vastaava tilanne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Pitäisikö sen riittää kymmenen vuoden jälkeen, että toisen kanssa on "ihan kivaa" ja joskus paljon enemmänkin? Mutta ei enää ainakaan minun mielestäni mitään kipinää."
Joo, en kommentoi koko viestiäsi, vaan lähinnä tuota ed. kohtaa ja aika yleisellä tasolla.
Se "kipinä" katoaa aika todennäköisesti suhteesta kuin suhteesta. Pidemmässä suhteessa pitää tehdä sitten töitä, että homma toimii ja että voidaan olla tyytyväisiä ja onnellisia suhteessa. Teillä nyt vaikuuttaa olevan niin, että tuo suhteen eteen työskenteleminen ei oikein hirveästi kiinnosta - vaikka nyt terapiassa käyttekin.
Ja miehesi on minusta tuon kirjoittamasi perusteella mahdollisesti myös masentunut ja stressaantunut (ei ehkä sitä itselleen tosin myönnä?), eikä tämä varmasti auta tilanteen parantamisessa.
Omassa tilanteessani avovaimo on menettänyt intohimon tunteen (tai sanoo, että ei sitä hirveästi edes missään vaiheessa ole kokenut) minua kohtaan, vaikka olen ulkoisesti ihan hyvännäköinen mies eikä esim. liiallista "massia" tai muuta taakkaa juuri ole. Pahana muistona on jäänyt mieleen se kommentti, että hän näkee minussa paljon samaa mitä isässäni - sekä yleisessä olemuksessa että ulkonäössä. Eli omalla kohdalla on sellainen tilanne, että ilmeisesti pitäisi aika rankasti muuttua tai uudistua, jotta hän kokisi minut jollakin tavalla vetäväksi.
heipä vaan. enpä osaa ketään neuvoa mutta voin kertoa omasta kokemuksesta.. elikkä olin samassa tilanteessa reilu vuosi sitten, yhdessä oli oltu 12 vuotta, juuri yhteinen asunto ostettu ja kaikki muka hyvin mutta kuitenkin jotain puuttui, kumpikaan ei ollut onnellinen. tilanne juuri niinkuin teillä, riideltiin pikku asioista ja ei seksiä oikeastaan lainkaan( ei kiinnostanut kumpaakaan) tiedostettiin kyllä tilanne ja yritettiin tsempata että "kyllä tämä tästä" mutta loppujen lopuksi mikään ei muuttunut, joten minä tein rohkean päätöksen ja sanoin että nyt on parasta erota, tämä ei johda mihinkään!! niinpä etsin itselleni asunnon ja muutin pois. alku oli tosi vaikeaa ja olin yksinäinen ja mietin että mitä tuli tehtyä mutta kun aikaa kului niin huomasin että ratkaisu oli oikea! olemme nykyään hyviä ystäviä exäni kanssa(oikeasti siis, soitellaan ja käydään kahvilla yms) ja molemmat tiedetään että ero oli oikea ratkaisu!! ja nyt olen löytänyt rinnalleni ihanan miehen ja aurinko paistaa jälleen...!! : )
toivotan sulle kaikkea hyvää, mihin ratkaisuun ikinä päädyttekään!
Vaikea neuvoa, mutta itse päätin saman kaltaisessa tilanteessa, 9 vuoden yhdessäolon yhteisen lapsen ja asuntovelan omistuksesta huolimatta, ottaa riskin ja erota.
Elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa, kannattaako sitä väkisin sitten kitkuttaa vuodesta toiseen?
elämähän on ihmisen parasta aikaa ja ei sitä kannata tuhlata...!
rohkea teko silti, miten olette selvinneet ja miten elämä nyt rullaa?
Tuntematta tapausta, minun mielestä sinun pitäisi alkaa elää omaa elämää, koska kukaan ei tee sitä sinun puolestasi. Elämässä on paljon hauskaa ja koettavaa. Anna mennä täysillä ja jos et pysty tekemään sitä nykyisessä tilassa ota itseäsi niskasta kiinni ja mieti!! Puhu kumppanisi kanssa ja jos teillä ei ole yhteisiä tulevaisuuden näkymiä, unohda koko juttu!
Jos haluat elamaltasi joatin kauniimpaa,raikkaampaa ja alykkaampaa, mika laki pakottaa sinut elamaa kuvaamallasi tavalla?