Ei miehet halua tänä päivänä naisesta muuta kuin -ja pelkästään - seksikumppania. Ja vielä satunnaista sellaista.
Puolison, aviovaimon, ystävän, tukijan, auttajan osat on MUINAISHISTORIAA!
Olen nyt 7v ollut eronneena ja aktiivisesti etsinyt oikeaa miestä rinnalleni. Saldo on tämä.
Jatkakaa te leikkimistä, minä elän yksin.
Puolison, aviovaimon, ystävän, tukijan, auttajan osat on MUINAISHISTORIAA!
Olen nyt 7v ollut eronneena ja aktiivisesti etsinyt oikeaa miestä rinnalleni. Saldo on tämä.
Jatkakaa te leikkimistä, minä elän yksin.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Millaisia miehiä ja mistä oletkaan mahtanut etsiä?
Toivottavasti viimeinen lauseesi oli pettymysten aiheuttamaa sarkasmia. Muuten suosittelenkin elämään yksin. Jos vie menneisyyden pettymykset uuteen suhteeseen, huomaa pian olevansa oravanpyörässä.
Ei ole sarkasmia, tämän olen päättänyt. Ja kysymys ei todellakaan ole entisten vetämisestä, pelkästään siittä etten enään jaksa miehiä jotka haluaa VAIN seksisuhteen! Piste.
Kun mulla on taas aivan toisenlainen kokemus.
Naimisiin ne olis menossa lähes kuukauden tuntemisen jälkeen, mutta pitkäaikainen sitoutuminen on sitten taas niin ja näin. Eroajatus tulee yhtä nopealla aikataululla kuin naimisiinmenopäätöskin.
Ei ole mitään järkeä tavoitella avioliittoa itseisarvona. Minä ainakin ottaisin mielummin pitkäaikaisen parisuhteen kuin lyhyen avioliiton.
..että ne jotka haluavat kuukauden jälkeen naimisiin niissä on jotain vikaa, eihän kukaan järkevä niin toimi. Jotkut voivat taas sitten pelailla pidemmän aikaa.
Mä nään ton ennemminkin niin että on panostanut vääriin ihmisiin ja luulot itsestään liian kovat....
Seurustelin vuoden ajan miehen kanssa joka 2vk:n jälkeen puhui jo kihloihin menemisestä. Toppuuttelin että huhhuh, ei nyt ihan vielä. Jatkoimme oikeaa seurustelua ja puhuttiin naimisiin menosta joskus. Loppupuolella sitä vuotta aloin tajuamaan ettei hän koskaan aikonutkaan naimisiin, edellisen vaimon kanssa meni vain siksi että lapsi oli tulossa ja nainen vaati. Minä en vaatinut mitään, odottelin vain tilanteen kehittymistä. Sitten lopetin odottelun, minusta vuosi riittää sen tietämiseen haluaako toisen kanssa olla vai ei.
Eli= ei todellakaan ollut kysymys mistään kuukaudesta!
Ja jokaisella saa olla terveet luulot itsestään.
... niin kovasti ja hiki päässä etsimästä, saattaisit löytää...
En etsi enään. Etsikää te. Eikä sellaisia miehiä ole olemassa jotka haluaisi oikeasti naimisiin. Minä taidan olla se esihistoriallinen otus kun vielä haluaisin... Korjaus = halusin.
"Sen saat mistä luovut".
Minäkin olin samaa mieltä vielä runsas vuosi sitten. Kokemukset ilmeisesti samanlaisia kuin ap:llä.
Mutta nyt olen muuttanut mieleni ja käsitykseni. Ja olen rakastunutkin - minulle täydellisesti sopivaan mieheen, jonka kanssa aiomme elää vielä ainakin 30 vuotta hyvässä parisuhteessa - ja naimisiinkiin ollaan menossa...
Äläkää siskot luovuttako!
Taitaa samanhenkisten ihmisen olla vaikea löytää toisiaan nykyään, kun baareissa suuri osa on sitä yhdenillan suhdetta hakemassa. Vähän niinkuin sokeat ihmisjoukossa huutamassa toisilleen, "missä te kaikki ootte" :).
^sama täällä :)
En ollut ajatellut etsiä, yksin olin kahdeksan vuotta ja kun ikää alkoi tulla niin päätin että saa jäädä. Osaan elää lopunkin elämää yksin.
Mutta sitten etsimäti tuli elämään ihminen joka on rakas: olemme toisillemme täydellisen sopivia.
Kannattaa elää yksin odottamatta ihmeitä, silloin ihmeet näyttävän toteutuvan.
ikäisen jo ymmärtävän, ettei se onni hakemalla löydy. Otahan vähän rennommin, niin saattaa onnistaa.
Jos ei ensin itse viihdy omassa seurassaan, ei siinä kukaan muukaan viihdy.
Kysymys ei todellakaan ole viihtymisestä. Vain ja ainoastaan seksipakosta.
Ja tuon onnen hakeminen/löytäminen on niin vanha klisee että sen voisi jo heittää roskakoppaan! Jos ihmisten asenne (lue miesten) että nainen on kertakäyttötavaraa niin siinä ei ole onnen kanssa mitään tekemistä!
Niin mistähän ihmeestä ne keski-ikäiset kärttyiset naiset onkaan tulleet.... ehkä tässä iässä vasta tajuaa asioita? Nuorena on niin tyhmä ja naivi. Minä ainakin olin.
Itse elin avioeron jälkeen melkein kymmenen vuotta yksin. En "etsinyt" miestä, koska nautin yksin olosta. Sitten Hän vain tuli vastaan ja nyt olemme olleet 5 vuotta naimisissa! Mitäs jos lopettaisit etsimisen... en minäkään olisi sellaisen mukaan lähtenyt joka " etsi" vaimoa!
Mutta haistappa vit*u ja häviä täältä.
Mitä minä haluan.
Hyvän parisuhteen, naimisiin, lapsia ja ennen kaikkea puolisostani myös parhaan ystävän, henkilön jonka kanssa jakaa ilot ja surut.
Mene siis muualle vittuilemaan.
Mutta arvaanko oikein, seksi on tärkeä osa seurustelua? Joopa..... mitäs sitä lehmää ostamaan jne....
Eikä kiroaminen auta ketään.
Seksi on tärkeä osa seurustelua. Tottakai on.
Ihme että edes kysyt.
ja nainen näppiksillä
Niin, mistäs luulet johtuvan ? Laskepa piruuttasi päässäsi, montako syytä löydät, miksi mies haluaisi kiinnittää pallon jalkaansa ?
Jos nyt verrataan entispäiviin, elettiin enemmän maatiloilla ja emäntä piti olla: Lastenhoito, tuvan pito, ruuanlaitto jne oli hoidettava, kun ukot punnersivat pellolla.
Entäs nykyään: Emäntä on korvattu Cylindalla ja Hesburgerilla. Kodinhoito vie nykyisillä koneilla puolisen tuntia viikossa, siivouspalvelu ei ole kallista, ruokaa saa joka nurkasta, pentuja ei tarvitse tehdä, kun työlle ei tarvita jatkajaa .. mihin ihmeeseen sitä vaimoa tarvitaan ? Kirkkokaan ei enää polta roviolla kuten muinaisaikoina.
Lisäksi roolit ovat osittain kääntyneet väärinpäin, eli miehen pitäisi nököttää kotona laittamassa pyykkejä koneeseen ja putsaamassa sinappikoneiden persauksia. Harvemman geenit antavat moista periksi.
Ainoa joka on jäänyt jäljelle on seksi. Ja kuten tunnettua, samaan kumppaniin puutuu pitemmiten, joten sitoutuminen on kuin itseään päähän ampuisi.
Niin ne ajat muuttuu Pirkkoseni. Nyt miehet ovat jo oppineet vaatimaan parisuhteelta vähintään yhtä paljon kuin naiset. Siinäpä keksit sitten tapoja miellyttää miestä, mikäli meinaat moisen kestotilauksena hankkia.
Väärä analyysi. Asia on juuri päinvastoin. Paapovia ja passaavia naisia ei enää ole, ne ovat kuolemassa sukupuuttoon. Miehet eivät ole sitä vielä oivaltaneet ja hakevat edelleen sitä kodinhoitajaa. Siksi heille ei kelpaa itsellinen ja itsenäinen nainen. Miehet ovat hukassa ja hakevat orjavaimonsa Venäjältä tai Thaimaasta. Naiset eivät tarvitse miestä enää edes lasten tekoon. Eli NAISET ovat oppineet vaatimaan parisuhteelta sen mitä heiltä on vaadittu aikojen alusta alkaen. Sitä saa mitä tilaa.
Niin, siis tuo tapahtui ennen nykyistä trendiä. Naiset rupesivat hakemaan miehiä nyrkin ja hellan väliin, aikansa tuo jopa taisi onnistua, kunnes nyt aletaan heräämään 'älä nyt helvetti naurata' - tyyliin noille vaatimuksille.
Joten niitä 'orjia' sitten haetaan todellakin sieltä missä asenteet ovat edelleen erilaiset. Itsellinen ja itsenäinen nainen jo pelkästään pelkän määritelmänsä mukaan on parempi jättääkin itsenäiseksi.
Kysynnän ja tarjonnan laki, ei sen kummempaa. Suomalaiset naiset ovat vain hinnoitelleet itsensä ulos markkinoilta ja globalisaatio laskee edelleen kulutushyödykkeen hintaa, kun tuontitavaraakin on tarjolla.
... niin tai sitten asia on niin, että miehet - vaikka suomalaisessa "tasa-arvoyhteiskunnassa" ovat eläneetkin, ovat jääneet tuolle kovin pinnalliselle ja materiailistiselle tasolle, kuten `pullloperse..." tässä kirkaasti toteaakin. Että vain arkisten asioiden ja seksin hoito on tärkeää. Niinhän se asia oli silloin, kun elettiin feodaaliyhteiskunnassa: kaikki energia - niin miehen kuin vaimonikin - meni elämisen ylläpitämiseen.
Nyt sitä ei enää tarvitse tehdä; aineellinen hyvinvointi ja arjen pyörittäminen vievät enää vai murto-osan kapasiteetistamme ja energiastamme. Me naiset ehkä etsimme sitä henkisen ja tunnetason yhteyttä, jonka vain harvat miehet näyttävät saavuttaneen... ... siksi tämän tyyppiset miehet ehkä hakevat sen vaimon sieltä thaimaasta. Se kulttuurihan opettaa vielä `perinteisiä` miehen ja naisen rooleja... Siinä sitten voivat herrat kukkoilla pitää paikkansa - ja naisensa alempiarvoisina huoltajina ja hoivaajina...
Tuossa saattaa olla villakoiran ydin.
Enpä ole kuullut yhdenkään miekkosen valittavan että 'voi kun olis ihanaa kun sais oikeen henkisesti yhteyden naiseen'. Mieluummin pokeripelissä vastapuolella olevaan karvaiseen äijään, että tietäs sen kortit. Mies hoitaa henkiset hommansa omassa päässään, eikä siihen naista pahemmin tarvitse. Toisinpäin asia ei taida näin ollakaan.
Jahka miehet muuttuvat jooga-mestareiksi jotka leijuvat metrin ilmassa, niin ehkäpä sitten taas on nykyisellä naisella menekkiä. Enpä pidättelisi henkeäni tuonkaan suhteen.
NIINPÄ. Mitä tähän lisäämään :-/
No, mietippäs "Wanha Täti" kuka ne nuoret miehet kasvattaa, ja joskus pilalle? Ettei vaan olisi äiti?
Henk.koht. mua ei kiinnosta pätkääkään passaavat ja paapovat naiset. Haluan/pystyn ite tekemään ruoan, pesemään pyykit (siis pesukone pesee), silittämään vaatteet ja käyttämään pölynimuria jne. huushollin hommia.
Haluan itselleni tasavertaisen elämänkumppanin, en mitään palvelijaa. Kliseenomaisesti, meistä miehistäkin on moneksi.
Niinno, viimeistään intissä näkee kuka on passattu kotona pilalle, kun ei edes punkan petaaminen onnistu!
Se on vaan tätä uusavuttomuutta, soveltuu sekä naisiin että miehiin...
Kysymys ei ole siitä etteikö miehet enää haluaisi naisesta vaimoa, elämänaikaista kumppania, ilojen ja surujen jakajaa. Kysymys on lähinnä siitä, että miehet eivät halua sitä SINUSTA.
Yksi ehkä yritti, mutta tuli lopulta järkiinsä, koska olet eronnut.
On hyvä, että haluat elää yksin, sillä muuten voisi vetää mielen katkeraksi, kun ei kelpaa.
Kiitos kaikille kommenteista, jos nyt nopeasti tekisi arvioinnin niin naiset on sitä mieltä että naimisiin voi ja saa haluta, miehet sitä mieltä että se on vanhanaikaista ja taukkia.
Minä lopetan haluamisen. Ja jään kääkäksi loppuiäkseni. Etten vain olisi kenenkään "kunnon" miehen tiellä.
Mooiiii.......!
Ps. erosin raskaasta liitosta miehen kroonisen alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia.
Mut kiitti kuitenkin.
Eiköhän meitä jonkinlaisessa parisuhteessa eläviä taida olla aika monta.
Eikä se mikään parisuhde ole jos vaan kädestä pidellään, kyllä seksi on tärkeä osa suhdetta.
Äläkä nyt heitä kirvestä kaivoon kyllä se oikea varmaan vielä kävele vastaan, sitten kun sitä vähiten vartoot.
Poraa jos kerran kohdallesi on tuollaisia ukkeleita sattunut. Vääriä valintoja vaan tullut sinun kohdallesi.
Itse ainakin haluan aviovaimon, tuon ystävän, tukijaa tarvitsen minäkin huonoina päivinä ja autan kyllä mielelläni jos osaan ;)
Itselläni vielä tavoitteena on saavuttaa nuo kaikki jos vaan oikea nainen kohdalleni tupsahtaa.
Siinä suhteessa sulla on sentäs huomattavasti parmepi saldo kuin minulla.
Saat sympatiapisteeni. Piru vie kuulostat täyspäiseltä,vaikkakin vähän ärhäkältä,mutta sellaiselta että jo on piru; äijät perhana pilanneet maineensa täysin sun silmissä. Mutta hei, sitten kun (paino sanalla KUN) jonkun karvakorvan löydät muutenkin kuin niihin hommiin niin avot - johan alkaa semmonen kuhina kuin muurahaispesässä. Varattuna olisi mistä valita! Sama juttu, aina! Miehiä putkahtelee jonoksi asti :(
Älä luovuta. Sussa on sen verran ruutia että pinnistä,pinnistä vielä. Kyllä se mies, rakastettu sieltä tulla tallustelee ja vie sulta jalat alta.
Varmaan tulee kun niin sanon. Oon selvännäkijä. Sun mies on tumma ja sillä on karvanen selkä. Sillä on muuten myös tummat pikisilmät. Varo vaan :)
Onnea, iloa, valoa. Hemmottele itseäsi muuten ja unohda miehet - hetkeksi aikaa :)
Kiitos, kiitos ja kiitos!
Vaikka näin ei kävisikään, jokainen kaipaa tsemppausta ja kannustusta. Se ei ole keneltäkään pois. Harmittaa että nyt kuuluin niinhin ruikuttajiin joista en itsekkään pidä..
Ja tällaisesta tummasta olen haaveillutkin ;o)
Ehkäpä......ja jos ei niin ei siihen ihan varmasti kuole. Justjuu.
Isäni on jo sinusta vanhempi, mutta vastaan hänen näkökulmastaan, jonka uskon koskevan muitankin ns. toisella kierroksella olevia miehiä.
Kun mies on jo kerran perustanut perheen, nähnyt lasten kasvavan ja lentävän pesästä sekä pettynyt ja/tai pettänyt, ei hänen ensimmäisenä prioriteettinaan varmastikaan ole enää avioliitto. Vaan aikuinen, tasavertainen suhde toisen aikuisen, mielellään samassa elämäntilanteessa olevan ja samoja kokeneen, ihmisen kanssa.
Oma isäni on ikäisekseen tosi "hot" ja hänelle kyllä riittää tarjokkaita. Jopa kolmekymppisiä (yök, minun ikäisiäni...). Ongelma on kuitenkin aina se sama: isä on tottunut elämään yksin ja itsenäisesti, ei hän haikaile enää häitä tai kiirehdi avoliittoon. Naimisissa on oltu jo kerran ja se riittää. Naisille tämä tuntuu olevan ongelma. En tiedä miksi naiset ovat innokkampia "tekemään samat virheet uudelleen", miksi he jaksavat haluta avioliittoon, vaikka ovat jo kokeneet eron ja tietävät ettei se asioita muuta.
Isäni sanoo, että täydellinen kumppani hänelle olisi nainen, joka asuisi samassa kaupungissa. Sellainen, joka tykkäisi lähteä lenkille, salille, kalaan, mökille, golfamaan... Mutta niin, että kumpikin hoitaisivat omat taloutensa ja omat rutiininsa itse ja yhteinen aika olisi sellaista laatuaikaa. Samaa haluavaa naista ei ole löytynyt, vaikka - kuten sanottua - jonoa riittää.
Isäsi elää siis ihanteellista vaihetta elämässään - ja samassa tilanteessa ovat useat naiset. Kunpa vain kohtaisivat.
Naisille (myös useille iäkkäämmille) on avioliitto merkityksellinen siksi, että se kuitenkin symbolisesti edustaa sitoutumista, jatkuvuutta ja jonkinlaista turvallisuutta. Ei se tarkoita lasten hankkimista tai perheen perustamista.
Ja ehkäpä juuri näinä avioerojen ja pinnallisten kertakäyttösuhteiden aikana on avioituminen entistä tärkeämpää monelle. Eihän sen pitäisi mitenkään vaikuttaa negatiivisesti siihen hyvään parisuhteeseen - päinvastoin!!! Jos `parisuhde` taas on heikolla pohjalla ja sitoutumishaluttomuutta ilmenee, ei nainen välttämättä kykene rentoutumaan ja lepäämään suhteessa...
Ihmettelen isässäsi (jos todella puhut hänestä etkä itsestäsi...) sitä miksei hän sitten halua kokea mahdollista parempaa liittoa jonkun "sen oikean" kanssa, eihän se tarkoita sitä vaikka ensimmäinen tai aikaisemmat on epäonnistuneet että kaikki sen jälkeenkin tuleva on sutta.
Mitä on tasavertainen suhde? Ettei ole riipuvainen mitenkään toisesta? Mitä pahaa siinä on että olisi riippuvainen? Ehkä sanana kuulostaa heikolta mutta kuva vanhasta pariskunnasta käsikynkässä kävelemässä kaupungin kadulla on mitä kadehdittavampi näky mitä voi olla. Että toinen on ´se tärkein! Toinen toistaan kaikessa tukemassa ja tieto siittä ettei toinen mihinkään katoa tai hylkää. Eikö vihille meno ja naimisissa oleminen ole sitä? Sopimusta toisen hyvinvoinnin huolehtimisesta? Loppuun asti. Eroja tulee nimenomaan siksi ettei toinen tai kumpikaan pidä lupaustaan.
Minä en ole katkera itse avioliittoon ja ihmissuhteisiin vaan miehiin jotka ei enään kykene siihen. Etsitään vain pikatuttavuuksia. Mihin oikea rakkaus on kadonnut?
Miksi isäsi on tottunut elämään yksin? Sanooko hän vain niin ettei häntä säälittäisi? Minä en usko että siihen tottuu kukaan. Menettelee varmaan paremman puutteessa.
Isäsi kaipaa harrastuskamua, sellaista jonka kanssa voisi viettää "sunnuntaita". Onko hän liian heikko käymään jokapäiväisiä eteen tulevia ongelmia joita parisuhteessa tuppaa olemaan. Vaivatonta ja helppoa elämää, nautintoja vain.
Laatuaikaa? Syvään huokaisen....
Mutta onnea kuitenki isällesi (tai sinulle) etsimiseen, voi todellakin olla että hän vielä löytää samanmielisen "vapaan sielun". Itsenäisen -minä en tarvitse oikeasti ketään- ihmisen. Onnea tosiaankin...
nykymiesten meininki. Uskoisin, että nainen ja mies on luotu yhteen, ei erillään olemaan.
...mutta juuri tässä vähän aikaa sitten tilitin isälle sitä etten ole kokenut oikeaa ihmissuhdetta kuin viimeksi 19-vuotiaana. Ja isä siihen - kuten aina - että "siihen herkkuun kerkiää kyllä". :)
Sen kummemmin erittelemättä isäni ja äitini liittoa, voin kyllä hyvin ymmärtää isäni kantaa. Hän on jo sen suurimman rakkautensa kokenut. Ja suurimmat menetykset. Äitini taas paukautti aika nopeasti uusiin naimisiin, sekin tosin täysin taloudellis-hyödyllisistä syistä. Meille lapsillekin asiasta kerrottiin vasta jälkikäteen puhelimitse.
En tiedä, mutta jotenkin minulle on tullut sellainen tunne, että avioliitto vain pilaa kaiken. Ehkä tämä johtuu vanhempieni jutusta, ja siksi voin hyvin kuvitella miksi isäni suhtautuu kuten nyt suhtautuu. Kyllä minä sen pehmon sen verran hyvin tunnen, että tiedän hänen olevan vain yhden naisen mies ja valmis sitoutumaan, todella. Mutta hänelle se tapahtuu muutoin kuin avioliiton kautta. Koska se, mitä hänen kokemuksensa on opettanut, sanoo, ettei avioliitto merkitse sitoutumista.
Isän paras ystävä, hänen 10 vuotta vanhempi veljensä, on ollut kohta 30 vuotta avoliitossa eikä mitään aikeitakaan mennä maistraattiin. Varmasti sekin vaikuttaa asiaan.
Mutta kuten todettua, niin monet asiat vaikuttavat ja tässä oli vain yksi tapaus tosielämästä. Varmasti riippuu paljon edellisistä kokemuksista, kuinka avioliittoon suhtautuu.
Itselleni asia on aika yhdentekevä, sillä lapsista minun ei kannata enää edes haaveilla. Häät ovat ihania, mutta tähän ikään mennessä on nähnyt jo sen verran erojakin, että en pidä avioliittoa takeena mistään. Kivaa olisi jos jonkun löytäisi, mutta ei sekään niin tärkeää enää ole...
No tuo avioliitto alkaa tänä päivänä olemaan vähän sellainen extreme-urheilulaji, eli kerran pitää jokasen kokeilla että sitten on sekin tehty ja saa olla rauhassa. Eipä nyt kovin maata räjäyttävä kokemus ole.
Nyt en ymmärrä, miksi et voisi haaveilla lapsista. Et mitenkään voi olla "liian vanha" kertomuksesi perusteella. (Ei voi olla totta että ensin itse ruikutan omaa tilannettani ja nyt yritän auttaa toista....) Siis miten niin ei olisi mahdollista -enään- löytää ketään?? Miehillehän se luulisi olevan huomattavasti helpompaa.
Minun vanhemmillani oli hyvä avioliitto, ehkä sen vuoksi uskon vielä siihen. Surullista vain että äiti kuoli liian aikaisin. Kuolema on asia missä raukeaa sopimus toisen huolenpidosta ja rakastamiesta, se vain ei enään sitten ole mahdollista. Mutta se ei saa tarkoittaa toisenkin elämän loppumista, isä löysi hyvin pian uuden kumppanin ja menivät hetimiten naimisiin. Sekin oli hyvä asia, on hyvä että pitävät toisistaan huolta ja on läheinen lähellä. Äidin muistoa unohtamatta.
Minä jatkan avioliiton ihmemaan katselemista siittä pienestä lasipallosta jossa hileet leijailee... käsi poskella ja unelmoiva ilme kasvoilla. Ja sitä en anna pois.
En ole koskaan halunnutkaan lapsia ja näin kolmekymppisenä tilanne on se, että alan ajatella ettei niitä (tai sitä halua) tulekaan. En halua itse kärsiä vaihdevuosista kun kotona kiukuttelee murrosikäinen...
No, joka tapauksessa oma toiveeni olisi löytää joku, jonka kanssa jakaa sitten kaikki muu. Ja kuten isä sanoo, niin kiirettä ei ole. Enkä edes haaveile mistään häistä tai avioliitosta, minulle riittäisi se, että sitouduttaisiin vaikka sitten jakamalla elämä. Tai edes osa siitä...
Tuo on varmaan totta, että omat kokemukset vaikuttavat. Sääli vain se, että joskus kaksi toisilleen täydellistä ihmistä tapaavat ja sitten kaikki kaatuu siihen, että toinen haluaa virallistaa jutun ja toinen ei... Tämä on yksi syy siihen, että sanon periaatteiden olevan pyllystä. Minä olen päättänyt, että JOS joskus olen siinä tilanteessa niin en anna minkään typerän periaatteen tulla suhteen kompastuskiveksi.
Ja sitä samaa yritän iskostaa isääni... :)
Ja jotkut fiksut sitten osaavat vielä ottaa opikseen ympäristön kokemuksista :)
Itselläni ei siis ole mitään hinkua kokeilla kokeilumielessä, siinä vaiheessa kun siitä tulee itseisarvo niin metsään mennään ja ainakin satasta.
naista joka veisi häneltä jalat alta.
Laatuaika kuullostaa juuri siltä mitä tarjotaan kun ollaan vain vähän yhdessä (mm lasten kanssa) eli puolustaudutaan sillä että se "tunti viikossa" on laatuaikaa. Plaah.
Jos isäsi uskalaisi heittäytyä suhteeseen niin siinä ei paljon laatuaikaa ja omia talouksia ja rutiinetita ajateltaisi. Mäkin ajattelin aikaisemmin että paras suhde olisi tuollainen: tavattaisiin kun MINUA huvittaisi, asuttaisiin erillään, oltaisiin omillaan jne.
Mutta kun tapaa ihmisen johon rakastuu niin ei se mene noin.
Kumma että isäsi, asikuinen mies ajattelee tekevänsä samoja virheitä - vieläkin. Kunhan puhuu; sen oikeen kanssa joka kolahtaa kaikki menee tossa iässä jo paljon iisimmin.
Sanos isälles terveisiä ;)
Otat opiksi ympäristön kokemuksista ? No vainen, ei siis itse elä ollenkaan.
Ei muitten koheltamiset ole Sun elämää. Elä ihan itse vaan :D
..kun kolmekymppisellä naisella ei ole mitään hinkua avikseen, ei siinnä mielessä päivä prinsessana ja ne possunpunaiset unelmat.
Minulle itselleni vain hyvä suhde olisi tärkeä, avioliitto siinä tapauksessa jos se sen toisen tekisi vielä onnellisemmaksi. Ja pidätän oikeuden tähän mielipiteeseeni. :)
Olen juuri tällaisessa tilanteessa oleva vähän alle 5-kymppinen mies.
erosit olisit pitänyt kiinni niin sulla olis ukko tänäkin päivnä.
Ehkä haluan toisenlaista elämää kun se mitä se silloin oli. Alkoholistin ja väkivaltaisen miehen kanssa eläminen kun ei ole herkkua...
Kukas juustokakku sitä muutenkaan haluaisi naimisiin. Vammainen instituutio, joka pitää ihmiset yhdessä silloinkin kun ovat jo lopen kyllästyneitä toisiinsa. Unohtakaa häät ja vaihtakaa maisemaa siinä vaiheessa kun saatte siitä kaljaa kittaavasta äijästä, tai siitä 100 kg ämmästä tarpeeksenne.
Ja aikamme hedonistinen itsekkyys sen kuin vaan nostelee päätään tässäkin keskustelussa.
Että "kaikki-hyvä-ja-vain-hyvä-mulle-heti-nyt" - ja vielä yli nelikymppisten suusta kun tällaiset asenteet kuulee, niin eipä ole ihme, että maailmamme on siinä jamassa missä on.
Entä sitten, kun nämä "itsenäiset-minä-en-tarvitse-ketään-ihmiset" joutuvat elämässään siihen tilanteeseen, että todella eivät tulekaan yksin toimeen esimerkiksi sairauden vuoksi? Kuka näistä fuckbuddyistä rinnallenne silloin tulee? Tuskin kukaan.
Ja olen edelleenkin samaa mieltä kuin aiemmin: Ei avioituminen huonoa tai toimimatonta suhdetta korjaa eikä muutenkaan takaa mitään, mutta jos suhde on hyvä, ei se siitä huonone. Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi, jotka 100%:sti ovat valmiita satsaamaan suhteeseen lue: toisen ja itse hyvinvointiin!