En olisi ikinä uskonut että tämänkin päivän koen,että alan masennella ja vaivun toivottomuuteen. Mutta niin tässä nyt näyttää käyneen.
Takana toistakymmentä vuotta työhistoriaa, viimeisin työsuhde kesti 10vuotta, josta jouduin lasten vuoksi jäämään kotia ja hyvältä se silloin tuntui, uskoin ja luotin että tekevä ja ammattitaitoinen saa töitä, vaikka jonkun vuoden kotona oliskin.Toisin näyttää käyvän.
Olen aktiivisesti hakenut töitä, omaehtoisesti lisäkouluttautunut, mutta ei, ei tärppää.
Miehen tulojen vuoksi en saa edes työmarkkinatukea tms. ja sekin tuntuu nöyryyttävältä että aikuinen ihminen on jok`ikisen maitölkin hinnan kerjäämässä toiselta, vaikkakin mies on sanonut että hänestä asiat on ok, älä hätäile tai turhaan kanna huolta...
Aiemmin huolehdin kodista/lapsista/itsestäni ja koko perheen hyvinvoinnista, nyt tuntuu etten enää jaksa tehdä mitään! Itkettää,vituttaa ja masentaa. Työhakemuksiin vastataan,jos vastataan.Haastatteluissa olen käynyt, mutta tuloksetta, vaikka pätevyyttä ihan varmasti löytyy. En edes näytä "elämääni väsyneeltä kotirouvalta" vaikka sitä alan kohta olla.
Edes työllisyykoulutusta on turha haaveilla, sillä asumme pienellä paikalla ja haussa olevat sopivat koulutukset ovat suunnattu lähikaupunkien työttömille tai maahanmuuttajille.Oman kunnan väki on aivan paitsiossa.
Työttömiä haukutaan ja parjataan jatkuvasti, ihan varmasti on muitakin kuin minä, jotka aktiivisesti hakevat töitä ja pitävät itseään eri tavoin ajan hermolla.Pitkän päälle tämä turhan jauhaminen alkaa syödä itsetuntoa, joka aiemmin itsellänikin oli erittäinkin vahva...nyt tuntuu murenevan niinettä rapina kuuluu.
Tälläinen syö jo välejä muihin perheenjäseniin, tuntuu kuin olisin kuokkavieras tai elätti omassa kodissani...tästä syystä en väsyneenäkään sallisi itseni levähtää vaan päässä takoo, että ainakin kodin pitäisi olla jatkuvasti siisti ja kunnossa, koska en tee muutakuin "olen joutilaana päivät pitkät"...
Työvoimatoimistosta ovat lähetelleet tiedoksiantoja työpaikoista, joihin olen jo aikoja ennen ilmoituksen saapumista lähettänyt hakemuksen, turhaanpa tietenkin...
Nyt en sitten enää harrasta omaehtoista koulutustakaan, koska en enää todellakaan pyydä mieheltä niihin rahaa, samasta syystä alan muutenkin ränsistyä.Enää on vain ylpeys jäljellä ja se estää kerjäämisen...huonolta näyttää tulevaisuus, kun ei eläkekkään kerry tällä touhulla. Niinettä olkaa iloisia, joilla on edes se "paskempi" duuni.
Hyvää päivänjatkoa kaikille toivottaen ja omaansa manaten.
Takana toistakymmentä vuotta työhistoriaa, viimeisin työsuhde kesti 10vuotta, josta jouduin lasten vuoksi jäämään kotia ja hyvältä se silloin tuntui, uskoin ja luotin että tekevä ja ammattitaitoinen saa töitä, vaikka jonkun vuoden kotona oliskin.Toisin näyttää käyvän.
Olen aktiivisesti hakenut töitä, omaehtoisesti lisäkouluttautunut, mutta ei, ei tärppää.
Miehen tulojen vuoksi en saa edes työmarkkinatukea tms. ja sekin tuntuu nöyryyttävältä että aikuinen ihminen on jok`ikisen maitölkin hinnan kerjäämässä toiselta, vaikkakin mies on sanonut että hänestä asiat on ok, älä hätäile tai turhaan kanna huolta...
Aiemmin huolehdin kodista/lapsista/itsestäni ja koko perheen hyvinvoinnista, nyt tuntuu etten enää jaksa tehdä mitään! Itkettää,vituttaa ja masentaa. Työhakemuksiin vastataan,jos vastataan.Haastatteluissa olen käynyt, mutta tuloksetta, vaikka pätevyyttä ihan varmasti löytyy. En edes näytä "elämääni väsyneeltä kotirouvalta" vaikka sitä alan kohta olla.
Edes työllisyykoulutusta on turha haaveilla, sillä asumme pienellä paikalla ja haussa olevat sopivat koulutukset ovat suunnattu lähikaupunkien työttömille tai maahanmuuttajille.Oman kunnan väki on aivan paitsiossa.
Työttömiä haukutaan ja parjataan jatkuvasti, ihan varmasti on muitakin kuin minä, jotka aktiivisesti hakevat töitä ja pitävät itseään eri tavoin ajan hermolla.Pitkän päälle tämä turhan jauhaminen alkaa syödä itsetuntoa, joka aiemmin itsellänikin oli erittäinkin vahva...nyt tuntuu murenevan niinettä rapina kuuluu.
Tälläinen syö jo välejä muihin perheenjäseniin, tuntuu kuin olisin kuokkavieras tai elätti omassa kodissani...tästä syystä en väsyneenäkään sallisi itseni levähtää vaan päässä takoo, että ainakin kodin pitäisi olla jatkuvasti siisti ja kunnossa, koska en tee muutakuin "olen joutilaana päivät pitkät"...
Työvoimatoimistosta ovat lähetelleet tiedoksiantoja työpaikoista, joihin olen jo aikoja ennen ilmoituksen saapumista lähettänyt hakemuksen, turhaanpa tietenkin...
Nyt en sitten enää harrasta omaehtoista koulutustakaan, koska en enää todellakaan pyydä mieheltä niihin rahaa, samasta syystä alan muutenkin ränsistyä.Enää on vain ylpeys jäljellä ja se estää kerjäämisen...huonolta näyttää tulevaisuus, kun ei eläkekkään kerry tällä touhulla. Niinettä olkaa iloisia, joilla on edes se "paskempi" duuni.
Hyvää päivänjatkoa kaikille toivottaen ja omaansa manaten.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Motto: Huonoimmassakin tilanteessa on aina paras mahdollinen ratkaisu.
Tai mielestäni myös useita hyviä ratkaisuja ja jokaisella tilanteella on hyvät ja huonot puolet. Itse olen työttömänä tehnyt asioita, joihin ei ollut työssä käydessä aikaa. Mieti mitkä asiat ovat sinulla ja perheelläsi hyvin ja vahvista niitä puolia. Huonoja puolia riittää ja niitä voi kehittää.
Itse olen opettanut lapsia laittamaan ruokaa ja itsekin opetellut uusia ruokia laittelemaan, yrittänyt auttaa lapsia läksyjen teossa, opettanut puolisolle tietotekniikkaa, käynyt kalassa ja marjastamassa, käynyt auttamassa isovanhempia ja kavereita, olen kuntoillut, opiskellut ja välillä ihan vain löhöillyt sekä nauttinut "vapaa-ajasta".
Työtönhän on henkilö, joka ei ole ansiotyössä, mutta tekemistä kyllä riittää - kaikenhan voi aina tehdä paremmin. Joka päivä vaikka yksi parannus omaan elämään, niin kyllä "palkka" siitäkin työstä joku päivä konkretisoituu.
Mutta pitää tässä lopetella, kun nyt työttömänä on vähän kiirettä, kun pitäisi kesämökin tekoon lähtä kirjastosta tietoa etsimään ja pankissa pitäisi käydä tiedustelemassa siihen lainaa - tällä lailla näin hyvissä ajoin.
Kuten kerroinkin, olen opiskellut omaehtoisesti ja saanut oppiaineet tentittyä ym.iltakoulun suorittanut loppuun. Lapset vien useimmiten kouluun/haen(kilometrit nippanappa ettei koulukuljetusta)Vien/haen treeneihin,autan läksyissä jos tarvis, kokkailen, hoidan lemmikit, siivoilen, laittelen puutarhaa, lenkkeilen/kuntoilen ym.ym. niinettä puuhaa riittäisi isossa talossa ja elämässä...mutta...se että en kuitenkaan ole taloudellisesti riippumaton ja pystyvä osallistumaan yhteisiin kuluihin riepoo ja raastaa mieltä todella paljon.Kuin myös huoli tulevaisuudesta, ellei eläkettä kerry, on aika ankeat tulevaisuuden näkymät. En oikein tuudittaudu siihen että lapset muorinsa elättävät, sitten joskus. Niin, taas sitä sitten olisi jonkun elättinä.
Kun joskus sekin aika oli, että olin ainoa joka toi perheeseen leivän ja maksoi viulut, nyt tuntuu tosi pahalta ja nöyryyttävältä olla tilanteessa, ettei ole sentin senttiä omaa rahaa, vaan kaikki tulee miehen kautta. Kuten saoinkin jo, en edes uusia opiskeluja tästä syystä jatka, sillä en katso, että mies kuitenkaan on velvollinen joka asiassa minua elättämään.Ja ylpeys, se laittaa minut vaikka nälkää näkemään jos sellainen seinä eteen tulisi.
Enpä tiedä, vielä jokin aika sitten ihmettelin, että joku masentelee ettei ole töitä, yhtäkkiä kellahdin itse samaan veneeseen.Rankkaa.
On se ihana syysraikkaana aamuna kävellä ja
katsoa vastaantulijoita; niitä töihin menijöitä.
He kun hampaat irvessä puuskuttavat...
Antaa materialisten kerätä roinaa.
Nautitaan me joutilaat marjoista, metsäretkistä,ulkoilusta, kirjastosta....
Vaikka mistä!
Kirjoittaja selvästi kärsi siitä, ettei hänellä tilanteesta johtuen ole edes vähäistä omaa toimeentuloa. On siis siippansa elättinä, kuten mainitsi. Eipä ihme jos pinna alkaa kiristyä. Ihme homma muuten, avoparitkin ovat elatusvelvollisia toisiinsa nähden, mutta eivät kuitenkaan oikeutettuja mm.leskeneläkkeeseen kuten aviol.parit.
Tämä huomioonottaen avol.pareille pitäisi ainakin korvauksia maksaa, katsomatta toisen tuloja.Koska kuitenkaan eivät tosi paikan tullen ole mitään lain edessä.Tulipa vaan tälläinenkin mieleen.
...myös sinä itse.
En ymmärrä miksi lapsia pitää jäädä hoitamaan useiksi vuosiksi, kuten mainitsit (eivätkä ymmärrä työnantajatkaan), koska äitiysloma on tietääkseni enintään vuoden mittainen. Ja eikös lapsen saa viedä hoitoon jo puolivuotisena ? Ellei aikaisemmin ? Usean vuoden katkos työhistoriassa iskee rekrytoijan silmään. Kun on saatavilla myös niitä joilla ei ole katkoksia.
Mun vanhempieni mukaan minä join vielä äidinmaitoa kun jo mut päiväkotiin kiikutetiin. Itseasiassa on hyvä että lapsi joutuu syntymästään asti elämään ympäristössä, jossa on paljon vieraita ihmisiä ympärillä ja omista eduista opitaan kantapään kautta pitämään huolta jo alusta alkaen.
Sun täytyy olla joku natsi sika..
...kenties ?
Thredin aloittaja ihmettelee miksi ei tunnu kelpaavan työmarkkinoille vaikka kokemusta ja ammattitaitoa löytyy.
....ja minä vastasin että se voi johtua usean vuoden katkoksesta työhistoriassa. Mikä taas johtuu siitä että hän itse valitsi usean vuoden poissaolon puolen vuoden sijasta.
Rakennettiin talo sen verran sivumpaan,että lasten koulumatka venyi niin pitkäksi,että oli vain kymmenistä metreistä kiinni, jotta olisivat saaneet koulukuljetukset. Äläkä nyt ala sanomaan, että miksi piti johonkin korpeen kammeta, korpea tämä ei ole, mutta julkisten kulkuneuvojen uloittamattomissa.
Lasten ollessa pienempiä, olinkin töissä.Ovat olleet alle vuoden ja kahden kun palasin töihin.Vaan olipa sekin rumbaa, kun pitkän matkan taakse kulki töihin.Aamuherätys oli 5.00, lapset oltava hoitopaikassa 6.00, jotta itse ehdin määräajassa töihin, jonne matkustin kahdella kulkuneuvolla.
Sepä se kai syntini onkin tähän tilanteeseen, laitoin lasten edun oman etuni eteen. Sitä en kylläkään kadu.Ovatpahan päässeet toivottavsti läpi elämän kantavien urheiluharrastuksiensa pariin ja ehkä siitä hyvästä pysyvät pahemmista toilailuista erossa. Toivossa on hyvä elää.
Työkkäristä koulutuksien perään kyselyt niinikään näyttivät hiljattain taas punaista - "Et tarvitse ko.koulutusta, olet ammattilainen ko.alalla ja itse pitänyt omaehtoisella koulutuksella osaamisen ajan tasalla"
Itse olin täydet hoitovapaat x 2 = lähes 6vuotta kotiäitinä, säästin valtion rahoja hoitamalla lapseni itse. Luuseriko? Työtön ainakin.
Laittaisitko ite muksus talsimaan säällä kuin säällä talsimaan 5 kilsaa edestakasin, jos ei kerta julkiset pelit kulje ja koulukyytiä ei saa?
Ja silläkään ei väliä, jos eivät pääse jatkamaan harrastuksiaan? Hyvä homma, jos nykypennut edes viittii harrastaa muutakun tietokoneen ja telkkarin eessä makoilua.
Jos omien kersojen vuoksi on luopunut omasta hyvästään, niin hattua nostan mä.
Ensinnäkin ÄITIYSLOMA päättyy lapsen ollessa 9kk. Toisekseen, naisilla on OIKEUS olla kotona ja hoitaa lapsiaan menettämättä silti mahdollisuuksia työntekoon.
S*tanan sovinistiSIKA!
...niin kerropa miksi sitten tuo usean vuoden kotiäiti ei kelpaa työmarkkinoille ?
Mielestäni syy on usean vuoden poissaolo työstä.
Ja tuo aloittaja ei sanojensa mukaan ollut poissa työstä 9kk vaan usean vuoden.
Oli korkekouluopiskelija töistä jäädessään ja suoritti opinnot loppuun.On näköjään myös tehnyt lomatuurauksia.Että on naisella yritystä ja tekemistä näköjään ollu, varmasti työölistyy vielä. Markkinat suosii halpaa työvoimaa, eikä silloin korkea/hyvä koulutus ole tae,mut uskon että hyvälle tekijälle paikka löytyy.Onhan yli 10vuotta mitään tekemättömätkin työllistyneet,pakkotyöllistyneet siis.
Hoitovapaa on 3vuotta!
Ymmärrän täysin tuon alavireisyyden ja kaikenlaisen taisteluväsymyksen, mikä iskee päälle. Mulla tuntuivat syksyt raskaimmalta, kun toiset palaili lomien jälkeen levänneinä töihin ja lähtivät innoissaan harrastuksiinsa ja opintopiireihinsä. Itsellä vaan ympyrät pienee ja olo kutistuu.
Mutta: jos työkkärin koulutuksissa ei ole mitään sopivaa, hae itsellesi oma koulutuspaikka/-linja ja hae työkkäriltä yksittäistä koulutuspaikkaa niihin opinnoihin. Rahaa on myönnetty työkkäreille ja viime vuonna jäi käyttämättä vaikka kuinka paljon, kun asiaa ei markkinoitu tai sitten eivät uskaltaneet myöntää opiskeluja hakijoille.
Opiskella voit samalla statuksella ja rahalla kuin työkkärinkin koulutuksissa, mutta se sinun opiskelupaikkasi on yksittäinen, sinun tarpeisiisi myönnetty opiskelu. Sellainen, joka selvästi ja merkittävästi parantaa mahdollisuuksiasi työllistyä. Jotkut ovat saaneet työnantajalta todistuksen, että kunhan hakija-se-ja-se on tämän koulutuksen suorittanut, palkkaan hänet töihin. Toiset on pyytäänet oppilaitokselta lausunnon, kuinka paljon ja miten hyvin ja laajalti suoritetut opinnot voivat työllistää.
Itse huomaisin liki 3 vuoden työttömyyden aikana, keski-iän kolkutellessa mielessä, että jo koulutuksen kautta toisten ihmisten tapaaminen ja vähän muidenkin tilanteita nähdessä omakin olo sai uutta perspektiiviä ja tuli jotenkin enemmän ruutia olemiseen. Lisäksi piti laittaa itseään "ihmisten ilmoille" niiden ikuisten koti- ja lenkkivaatteiden lisäksi, niin sekin piristi.
Työharjoittelua paljon parjataan, mutta ainakin silloin saa sen työttömyysturvan ja ylläpitokorvauksen, jota ei tarveharkinnan vuoksi muuten makseta.
Älä vielä luovuta, vaikka väsynyt oletkin. Itse pidin välillä ihan taukoa ja vähän lomaa siitä ikuisesta netin selaamisesta ja hakemusten väsäämisestä, sitten jaksoi taas vähän innokkaammin laitella hakuja menemään.
Tuo "taisteluväsymys" oli hyvä. Sitähän se
tosiaan mullakin on, työttömyys on elämän
rankin pesti. Sanoo nimerkki: Tuotannollisista
ja taloudellisista ...
Jos kerran ukko elättää niin pyydä fyrkkaa pari hunttia ja astele lähiökuppilaan kiskomaan tuopposia. Siellä menee aika kivasti, saa turista rennosti ja lipittää bisseä ja kokea nousuhumalan kiva tunne. Velat muuttuu saataviksi eikä työttömyys enää ahdista.
Eipä oikein innosta joku kyläkuppila ja köpöjen seura, mutta kiitti ehdotuksesta kuitenkin.
Eiköhän tullut selväksi, että muutenkin potuttaa elää "siivellä", edes oman miehen ja hänen siunauksellaa, jopa toiveesta...Onhan se kiva tulla kotiin jos palvelu pelaa.
Vaankun on huoli omasta tulevaisuudesta ja vaikka itsensä eteen tekeekin, niin silti alkaa nousta seiniä pystyyn.En kuitenkaan tuudittaudu siihen, että elämä pysyy samankaltaisena, voihan meille tulla vaikka erokin ja tuolloin pitäisi itse leipnsä hankkia ja sossun luukku ei ole minua varten.
Mainittiin, että ne jotka todella hakeutuvat ja yrittävät töihin/koulutukseen väsyvät ja turhautuvat helpommin,kuin ne jotka ottavat "rennosti".
Hyvin koulutettua ei helpolla edes huolita työvoimakoulutuksiin, valitettavasti tämäkin on totta.
Mitäs sä teit sen 500 pvn aikana ku sait työttömyysturvaa ja ei ollu terveharkintaa.... anna mä arvaan, hoitelit kotia ilman huolen häivää ja nyt kun putosit työmarkkinatuelle tuli suru puseroon.
Johan tuolla on mainittu, ettei saa mitään tukia.Luetteko te näitä viestejä lainkaan?????
Olin työn ohessa aloittanut korkeakouluopinnot ja jäätyäni töistä pois, olisi täytynyt keskeyttää opinnot, jotta olisi ollut oikeus päivärahaan, tätä en kuitenkaan tehnyt, vaan saatoin opinnot päätökseen.En siis edes ollut työttömänä työnhakijana, vaan lain silmissä täyspäiväinen opiskelija, vaikka pääsääntöisesti suoritin opinnot ilta-aikaan.
Pääasia kotiin jäämiselle oli lapset ja heidän koulu/treeni-järjestelyt. Tätä on varmaankin äärettömän vaikea ymmärtää. Olen toisenlaisenkin rumban läpi käynyt, joten kaikesta huolimatta ratkaisu oli oikea.
Toi alottaja täyttää työssäoloehdon ja saa työttömyysturvaa ja siihenhän ei puolison tulot vaikuta.
Mulla ois mielikuva että työssäoloehto vanhenee tietyssä ajassa.Ja jos ei ole ollut edes työmarkkinoiden käytettävissä oppilaitoksessa olo aikana.
oikeus päivärahaan menetetään, jos hakija on ollut poissa työmarkkinoilta ilman hyväksyttävää syytä yli kuusi kuukautta. Hänelle ei myönnetä ansiopäivärahaa ennen kuin hän on täyttänyt poissaolon jälkeen uuden työssäoloehdon. Tällöin työssäoloehdon tarkastelujakso alkaa siitä, kun henkilö on poissaolon jälkeen mennyt työhön.
Sinun kannattaisi miettiä tarkkaan millaista työtä ja elämää haluat elää.
Minä tein itselleni tällaisen elämänkutsumustaulun, joka auttoi hahmottamaan elämääni vaikeassa elämäntilanteessa. Usein silloin, kun minulla on sellainen olo, etten oikein tunne itseäni onnelliseksi luen tämän elämänkutsumukseni jonka lähetän sinulle:
ELÄMÄNKUTSUMUKSENI
Aion pysyä yrittäjänä, haluan toimia kouluttajana aikuisten ja nuorten aikuisten parissa. Haluan
opettaa ihmisiä monin tavoin. Haluan luoda toivoa, innostusta ja iloa ihmisten sydämiin.
Pidä yllä myönteinen elämänkatsomus. Elämän tarkoitus on kehittyä henkisesti, elää
täydesti ja auttaa lähimmäisiä.
Perhe ja rakkaus on elämän perusta.
Uskalla elää. Päämäärätietoinen ja aktiivinen ihminen saavuttaa tavoitteensa. Pidä unelmasi
kirkkaana mielessä, sillä se mihin uskot toteutuu.
Arvoni
Työ: Haasteellinen ja motivoitunut työ pitää minut vireessä
Perhe: Kaikkein tärkeintä on rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Turvallisuus
Henkilökohtaiset: Haluan oppia kieliä ja uusia asioita. Kasvaa henkisesti.
Vapaa-aika: Laulaminen, lukeminen, uiminen ja eri kulttuurien tuntemus tuottavat minulle suurta nautintoa ja huippukokemuksia.
Ihmissuhteet: Tärkeintä on avoimuus, luotettavuus ja kannustaminen
Mottoni
Katso taaksepäin ja kiitä. Katso eteenpäin ja luota. Katso ylöpäin ja usko.
Hyvää syksyä sinulle!
Hetkellisesti annoin itseni vajota alemmas, kuin muiden antaisin itselleen tehdä...
Noh, tulipa hetken aikaa ryvettyä itsensä kanssa kunnolla itsesäälissä ja vaikka missä, vaan pistipä viestisi ajattelemaan...ja toteamaan, että mulla on kuitenkin kaikki suht hyvin ja olen suurinpiirtein saanut elämältä enimmäkseen paljon hyvää ja sitä mitä halunnutkin. Ja oman onneni seppänä tulevaisuuskaan ei välttämättä näytä niin ankealta, kuin hetken ajattelin.
Kiitos, palautit minut takaisin tälle planeetalle!! Elämänkutsumustaulusi voisi olla omani.
Haluan tehdä itseni lisäksi yhden ihmisen onnelliseksi tai parantaa ympäristöäni.
Kansalaispalkka on jo lähes toteutunut
(työmarkkinatuki, asumistuki, toimeentulotuki)
Joten työn sijaista haluan halvempaa keskiolutta ja iltaisin ronskimpaa tosi tv:tä.
… vielä kun sais kaikki tuet yhdeltä luukulta.
Luettelemasi tuet tekevät nettona helposti lähes kahdeksan euroa päivää kohden pakollisten menojen jälkeen. En oikein usko, että siitä paljon kaljabaarirahaa irtoaa.
Anna mä arvaan. Sä oot huonopalkkaisessa paskaduunissa, kun ei sitä kouluakaan tullut aikanaan käytyä, ja nyt sitten yrität löytää ihmisryhmän joka on vielä sinuakin huonommassa asemassa.
Koulutettu ei tuollaista suustaan päästäisi.
Niin, jos asut sitkeästi böndellä, voit joutua olemaan työttömänä lopun ikääsi. Fakta nyt vain on, että työt siirtyvät kaupunkeihin ja vieläpä etelään. Tampere vetää joten kuten, pk-seudulla töitä on ihan mukavasti.
Sun pitää miettiä mikä on tärkeintä. Se että teillä on iso piha ja ukolla kiva duuni, vai Sinun elämäsi tuista riippumattomana yhteiskunnan jäsenenä.
Muuta stadiin. Täällä on kalliit kämpät, mutta töitä on ja palkkakin helposti yllättävän paljon parempi kuin kotikulmilla. Kaikkeen tottuu, ja omaa riippumattomuuttaan oppii todella arvostamaan.
Tsemppiä.
Asumme jo pk-seudulla! Helsinkiin alle 40km. Mutta "pöndeä" riittää näilläkin seuduilla, alueita joihin ei esim.julkinen liikenne ulotu.
Mutta kiitos kuitenkin neuvosta.Sain valitteluistani ajattelemisen aihetta ja tilanteeni ei kuitenkaan ole synkistä synkin.Olen tilanteessa, joka ei monelle olisi ollut mahdollinen, vaikka olisivat halunneetkin.
Enkä kotonakaan ole loppujen lopuksi niin kauhean kauan ollut, alle neljä vuotta yhteenlukien.Välillä muutama lomasijaisuuskin tullut tuurattua.
Helsingissä on vain kallista. Kallista asua ja kallista liikkua. Ainoa mikä on halpaa on sinun palkkasi, mutta sitäkään et saa.
osaamista on ja rahaa ja töitä ei löydy.
Kannattaa harkita oman toiminimen perustamista ja rupea myymään ammattitaitoasi.
siihen voi jopa saada starttirahaa.
Sama täällä... Usko rupeaa olemaan koetuksella, kun ravaa haastatteluissa, lähettää hakemuksia, odottaa vastauksia.... Viimeisin oli tähänastisista "paras" Kävin työhaastattelussa jossa oli kaksi herraa. Toinen oli paikan iso pomo ja toinen oli kaupungin kiinteistönhoidosta vastaava. Haastattelun jälkeen tuli kotiin ilmoitus (Iso kiitos siitäkin että ilmoittivat ) että tulin ( taas ) toiseksi ja olen varalla, melkeinpä samantien soi puhelin ja siellä haastattelussa ollut kiinteistönhoidon vastaava kysyi että kiinnostaisiko minua puolenvuoden pesti kaupungilla kiinteistönhoitajana johon tietenkin vastasin että tottakai, sovittiin että menen käymään siellä ja menin... paikan päällä sovittiin palkasta sekä milloin aloitan, alkamis päivä oli kuukauden päässä koska hän halusi että tulee tasakuukausi sekä sovittiin että hän soittaa vielä ja selvitetään tilinumerot, sopimukset yms.yms... Nooh kolme viikkoa odottelin puhelin sointia ja jouduin vielä ilmoittamaan työkkäriin että pääsen luultavasti töihin kun sieltä tuli ilmoitus toisesta työpaikasta ( en viitsinyt hakea sinne koska olin jo luvannut mennä toisaalle) Viimeisellä viikolla ajattelin että jospa tämä tuleva pomo olisi hävittänyt numeroni ja päätin soitella hänelle päin... kovin heikolla menestyksellä :) lankapuhelimeen ei vastattu, etsin käsiini kännykkä numeron johon soittelin muutaman kerran yhtä heikolla menestyksellä, vielä yritin ajatella positiivisesti ja odotella josko hän soittaisi takaisin koska näkee numeron kännykässään.... viikko meni eikä äijästä kuulunut mitään.Olisinhan voinut tietenkin soittaa jostain toisesta numerosta mutta jostain kummansyystä meni kiinnostus koko asiaan... Olisi luullut että sillä olisi ollu munaa soittaa ja kertoa ettei homma onnistunutkaan tai edes pistää tekstari asiasta... Pikkusen meinaa syö miestä tuollainen, mutta kaippa sitä on vaan yritettävä jaksaa ja jatkaa työpaikkojen etsimistä...
Olen hakenut vuorottelupaikkoja ja jo 2kertaa on käynyt niinettä ne paikat on peruttu!
Yhteen haastatteluun tuli kutsu, menin ja sainkin kuulla että paikka oli edellisenä päivänä täytetty sisäisessä haussa.
Pari muutakin paikkaa ja haastattelua kävin ja niissä myös sain kuulla että työntekijä valittiin oman talon sisäpuolelta, valinta oli tehty jo ennekuin ilmoitus lehdessä!! Niinettä ei kauheasti viittis turhan takia vaivautua enään.
Jos sulla on noinkin pitkä työhistoria, niin kuulut työttömyysturvan piiriin ja siinä ei ole tarveharkintaa.
Päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Rajoitus koskee myös päätoimisen opiskelun lomajaksoja.
Päätoimisina pidetään:
opintoja, joiden tavoitteena on alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen;
lukio-opintoja, kun niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia; sisäoppilaitoksessa järjestetyt lukio-opinnot katsotaan kuitenkin aina päätoimisiksi, ja
ammatillisia ja muita opintoja, kun opintojen opintosuunnitelman mukainen laajuus on keskimäärin vähintään kolme opintoviikkoa opiskelukuukautta kohti, tai jollei opintojen laajuutta ole määritelty opintoviikkoina, opetusohjelman mukainen laajuus keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia.
Henkilön aloittamaa muuta kuin edellä tarkoitettua opiskelua pidetään päätoimisena opiskeluna, jos opintojen vaatima työmäärä, ottaen huomioon opintojen opetussuunnitelman mukainen laajuus, opiskelun sitovuus, henkilön aikaisempi työssäolo ja aiemmin hankkima koulutus, on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle työmarkkinoilla yleisesti sovituin ehdoin.
Opiskelua pidetään päätoimisena siihen asti, kun opiskelija on todisteellisesti päättänyt opintonsa. Työnhakijaa ei pidetä päätoimisena opiskelijana, jos opiskeluaikaisen vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella on ilmeistä, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle.
Yliopisto-opiskelijaa, joka on keskeyttänyt opintonsa vähintään vuoden ajaksi, ei keskeytysaikana pidetä päätoimisena opiskelijana.
Vaikka suorittaisi ilta-opintoja, katsotaan päätoimiseksi opiskeljaksi ja silloin ei korvauksia saa.Eikö niilläkin ole joku vanhenemisaika.
"jouduin lasten vuoksi jäämään kotiin"
"asumme pienellä paikalla"
Ei tarvitse varmaan perustella miksi yllämainituista lauseista selviää paljon työttömyytesi syistä.
"enää on vain ylpeys jäljellä"
Ylpeyttä kannattaa varoa: se on hengenvaarallista.
Huolehtii ainakin ite muksuistaan eikä jätä omilleen.Hyvä äiti,vaikka taitaa saada paskat aplkakseen yhteiskunnan silmissä.
Kaikkea ei voi saada. Nykyään ei ole enää itsestään selvää, että kaiken hyvän saisi: Jostain on tingittävä.
Ihmiset vaan tuntuvat haluavan kaiken. Pitäisi olla talo ja lapsia ja lisäksi vielä hyvä työkin.
Aloittaja on mielestäni tehnyt hienosti ja oikein ja sekin, että ei halua jäädä enää kotiin, vaan aloittaa työt osallistuakseen taloudenpitoon, osoittaa että ihmisellä on selkärankaa.
Voisihan sitä viettää kissanpäiviä, kuten moni tekeekin, joita siippa "elättää". Luitko tuolta toisesta kohtaa, että oli tämä ihminen aiemmin raahannut melkein yöllä lapsiaan hoitoon, että ehti duuniin ajallaan.Muistaaksen kuudelta piti lasten olla hoidossa. Rankkaa sekin on ollut.
Mikäs paha siinä on, että hankkii oman talon,lapsia ja haluaa työtä.Ei talo ja lapset sentään korvaa kaikkea.
Itsekkin istun parhaillaan 170neliön talossamme yksin ja autuaan työttömänä, isänmaantoivot koulussa ja siippa töissä.Hyväpalkkaisesta työstä haaveksien ja sen uskon saavanikin, sillä opinnot siintävät loppuaan ja jollei muuten, niin suhteilla sitten ponkaisen eteenpäin.
Tämä on tietysti spekulointia, kun et kerro tarkemmin sitä, missä asut ja paljasta elämäntilannettasi, mutta voisitko harkita mahdollisesti sellaista ratkaisua, että yrittäisit jotain osa-aikaista vuorotyötä, jollaisia mm. opiskelijat tekevät? Näillä muutaman tunnin keikoilla viikossa ei totisesti tulla toimeen, jos ei ole muita tukia, mutta sellaiseen sinulla olisi mahdollisuus, kun et näytä saavan rahaa ollenkaan miehesi tulojen vuoksi. Saattaisi vaikuttaa positiivisesti mielentilaan, jos olisi hiukan omaa rahaa käytettävissä harrastuksiin ja tuttavien kanssa hengailuun, eikä tarvitsisi pyöriä kotona jatkuvasti pohtimassa rahaa ja työttömyyttä :) Miehesi maksaa kuitenkin ruoan ja vuokran, jotka ovat ehdottomasti ne suurimmat menoerät, palkkasi toimisi lähinnä taskurahana - ja nyt sinulla olisi rutkasti vapaa-aikaa käytössä. Useilla työssäolevilla on päinvastainen ongelma; rahaa tulee, mutta työpäivän jälkeen ei ole aikaa, eikä energiaa tehdä paljoa muuta. Itse asiassa olisit taloudellisesti erittäin hyvässä tilanteessa :)