Autojen ajo- ja lisävaloista

Tällä palstalla on ollut lähiaikoina kiivasta
keskustelua sumuvalojen käytöstä, ja siitä että
häiritsevätkö ne vai eivät, häikäisevätkö ne vai
eivät.

Itse en ole jaksanut ottaa kantaa koko
keskusteluun.
Haluaisin kuitenkin esittää asian eri
kannalta...eli en kysy häikäisevätkö ne vai
eivät, niitä mielipiteitä on kuultu jo
kyllästymiseen asti, haluaisinkin tietää että
miksi te jotkut ajatte ne päällä?

Lain mukaan niille on oltava erillinen kytkin,
eli selitys ei ole että menevät samalla päälle
ajovalojen kanssa ja ette osaa sammuttaa niitä.

Huomiovaloina sumuvaloja ei saisi käyttää, koska
valojen teho keskenään on hyvin erilainen,
sumuvalot ovat liian kirkkaat huomiovaloiksi.
Kuitenkin näkee että jotkut ajelevat parkit ja
sumuvalot päällä, käyttäen niitä huomiovalojen
sijaan.

Jos joku todella luulee säästävänsä bensaa tai
akkua ajamalla sumuvalot päällä ajovalojen
sijasta on hyvin väärässä...nykyaikaisilla
autoilla sillä ei ole mitään merkitystä. Joskus
80-luvulla asia oli eri.

Lisävalon toivossa niitä on aivan turha käyttää.
Jos joku niitä käyttää sen takia että mukamas
näkisi paremmin niin on aika optimisti. Sumuvalot
ovat liian heikot antaakseen kunnon valokiilaa,
ja eivät valaise kun noin 10-15 -metrin matkan.
Liikkuvalla autolla tuo matka ei vaikuta missään.

Onko teidän mielestänne "siistin" näköistä kun
autossa palaa ajovalojen lisäksi sumuvalot, eli
perustuuko niiden käyttö teidän autossanne
ulkonäön parantamiseen?

Kerro miksi sinä laitat sumuvalot palamaan kun
lähdet ajamaan autollasi?
171070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ne sehän on tietty tosi makeen näköistä, kun auton
nokalla palaa kaikki mahdolliset valot. Ihan
niinkuin ralliautoissa jossakin telkkarissa.

Sitä paitsi kaikilla ei edes ole sumuvaloja. Arvaa
vaan *ituttaako niitä, kun MINÄ päästelen etu- ja
takasumarit päällä pitkin stadia.

Äänestä
  • ...mutta niissä ralliautoissa valot palaa vain
    YÖLLÄ eikä niissä ole sumuvaloja käytössä.
    Ralliautoissa jopa vilkut toimivat :)

    Äänestä

tarvinut sumareita noin 600 000 km matkalla tasan
2 kertaa ja silloinkin niiden hyöty on ollut
kyseenalaista...

Äänestä
  • Minä taas olen tarvinnut sumareita 50000km
    matkalla usein. Oman näkemisen kannalta ne ovat
    lähes merkityksettömät pl. voimakas lumipyry.
    MUTTA MUUT tienkäyttävät näkevät MINUT paremmin.
    autoilemme ilmeisesti eri maassa.

    Äänestä

  • PJ kirjoitti:

    Minä taas olen tarvinnut sumareita 50000km
    matkalla usein. Oman näkemisen kannalta ne ovat
    lähes merkityksettömät pl. voimakas lumipyry.
    MUTTA MUUT tienkäyttävät näkevät MINUT paremmin.
    autoilemme ilmeisesti eri maassa.

    Mistäs sinä tiedät, että onko niistä sitten ollut
    hyötyä muille autoilijoille??? Tuo oli kyllä
    dorkin vastaus mitä olen kuullut sumareiden
    käytöstä.... Meinaatko, että sun autosi
    normaalivaloja ei huomattaisi, mutta kun kytket
    sumarit päälle, niin sinut nähdään paremmin??
    Joko sulla ei ole normaaleja valoja ollenkaan,
    tai sulla on sumareina 30 cm * 30 cm
    valonheittimet....

    PS: Poltatko sä sumareita vielä kirkkalla
    kelilläkin, niin kuin varsin useta tekevät, eli
    sumarit parkit päälle ja menox, satoi tai
    paistoi....

    Äänestä

  • Dorka? kirjoitti:

    Okei... en maininnut että käytän sumareita
    ainoastaan silloin kun näkyvyys on
    keliolosuhteiden (sade, lumi, sumu ym...) vuoksi
    huonontunut.
    Päätelmän siitä, että minut huomataan ko.
    keliolosuhteissa sumarit päällä, olen tehnyt
    siitä, että itse huomaan sumarit päällä ajavat
    helpommin, kuin sellaiset joilla ei ole sumareita.
    Menepä takaisin äidinkielen tunnille ja tule
    tänne vittuilemaan vasta sitten kun osaat ja
    sihen on aihetta.

    No sitten asia on HIEMAN erilainen, jos kerran
    käytät sumareita silloin, kun niistä on apua, eli
    kovalla sateella, lumipyryssä tai sumussa. Mutta
    luulin että kaytät niitä kelillä kuin kelillä,
    jotta muut huomaisivat sinut.... Mutta tottakai
    oikeassa kelissä voi sumareita käyttää ja niistä
    voi olla todellakin hyötyä, mutta kun jotkut
    pitävät niitä päällä kirkkaalla kelillä.....

    Äänestä

  • Dorka? Ei vaisiskaan... kirjoitti:

    Pääsimme siis yhteisymmärrykseen ja olemme
    ilmeisesti samaa mieltä.

    Äänestä

Meilläpäin näyttää olevan trendinä ostaa auto,
jossa piiloon kääntyvät ajovalot, esim. mazda
323F, sitten sillä ajellaan lyhdyt piilossa koska
auton keula näyttää hienommalta (tai mazdan valot
on niin surkeat). Ja koska pimeille autoille
välkytellään aina pitkiä niin sitä ajellaan
sitten sumuvalot päällä. Eihän auton ulkonäkö saa
kärsiä näkyvyyden kustannuksella.

Äänestä
  • Noissa luukuvalollisissa autoissa ajellaan
    HUOMIOvalot päällä. Opetelkaa nyt herraisä
    erottamaan huomio- ja sumuvalot toisistaan.
    Itsellänikin oli aikanaan prelude luukuilla ja
    aina räpsytettiin valoja kun oli huomiovalot
    päällä. Vittu että otti pattiin.

    Äänestä

  • opelizti kirjoitti:

    Noissa luukuvalollisissa autoissa ajellaan
    HUOMIOvalot päällä. Opetelkaa nyt herraisä
    erottamaan huomio- ja sumuvalot toisistaan.
    Itsellänikin oli aikanaan prelude luukuilla ja
    aina räpsytettiin valoja kun oli huomiovalot
    päällä. Vittu että otti pattiin.

    Samaa vikaa, mullakin on autossa huomiovalot
    alkuperäisten sumarien paikalla, ja eiköhän vähän
    väliä ole joku peelo vilkuttamassa pitkiä. Kyllä
    pitäs erottaa sumarit ja huomiovalot toisistaan.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    Samaa vikaa, mullakin on autossa huomiovalot
    alkuperäisten sumarien paikalla, ja eiköhän vähän
    väliä ole joku peelo vilkuttamassa pitkiä. Kyllä
    pitäs erottaa sumarit ja huomiovalot toisistaan.

    En tiedä muistanko väärin vai en, mutta kun
    asetus valojenkäytöstä taajamassa uusittiin, niin
    silloin myös huomiovalojen käyttö lähivalojen
    sijasta kiellettiin? Näin ainakin muistelisin.
    Eli siis nykyisten asetusten mukaan autossa on
    aina käytettävä lähivaloja... En ole kuitenkaan
    sataprosenttisen varma mutta olis kiva jos joku
    viittis asian jostain tarkistaa...

    Äänestä

  • Johnny Trouble kirjoitti:

    Pelkään pahoin että olet väärässä. Huomiovalot
    ovat edelleen sallittuja: TLL:ssä sanotaan että
    ajaessa on käytettävä aina joko ajovaloja tai
    huomiovaloja.

    Äänestä

  • Big M kirjoitti:

    Pelkään pahoin että olet väärässä. Huomiovalot
    ovat edelleen sallittuja: TLL:ssä sanotaan että
    ajaessa on käytettävä aina joko ajovaloja tai
    huomiovaloja.

    Ei siinä sit mitään jos asia on niin. Muistelen
    vaan jostain niin lukeneeni mutta olkoon sitten
    niin että lähi- ja huomiovalot on
    rinnastettavissa... OK.

    Äänestä

  • Johnny Trouble kirjoitti:

    En tiedä muistanko väärin vai en, mutta kun
    asetus valojenkäytöstä taajamassa uusittiin, niin
    silloin myös huomiovalojen käyttö lähivalojen
    sijasta kiellettiin? Näin ainakin muistelisin.
    Eli siis nykyisten asetusten mukaan autossa on
    aina käytettävä lähivaloja... En ole kuitenkaan
    sataprosenttisen varma mutta olis kiva jos joku
    viittis asian jostain tarkistaa...

    Tieliikennelaki 36 §
    Valojen käyttö ajettaessa

    Moottorikäyttöisessä ajoneuvossa on aina ajon aikana käytettävä ajovaloja tai huomiovaloja.

    Ajovaloja on käytettävä jokaisessa ajoneuvossa, kun sitä kuljetetaan tiellä pimeän tai hämärän aikana taikka näkyvyyden ollessa säänvuoksi tai muusta syystä huonontunut. Jollei ajoneuvon varusteeksi ole määrätty ajovaloja, ajoneuvossa on käytettävä sellaisia heijastimia kuin asetuksella säädetään.

    Äänestä

Kyllähän se ainoa järkevä syy sumuvalojen
käyttämiseen päivä-aikaan yhdessä parkkien kanssa
on varsinaisten ajovalojen säästäminen siihen,
kun niitä todella tarvitaan. Elikkä märällä
ilmalla pimeässä vaaditaan lähivaloilta paras
vaikutus.

Kyllähän ne lähivalot ajan mittaan kuluvat eri
tavoin, (polttimoiden lisäksi siis) jos niitä
poltetaan päivin öin aina ajaessa.
Järjen käyttö ei ole kiellettyä näissäkään
asioissa.

Saksassa esimerkiksi jos ajelet lähivalot päällä
päiväsaikaan, saat kiukkuisia valomerkkejä
vastaantulijoilta.

Sumuvalojen turha käyttö pimeään aikaan on taas
järjetöntä.

Äänestä

sanoi koira kun persettänsä nuoli....sanon minä.
Toiset tykkää äidistä toiset tyttärestä vaikka se
olisikin alaikäinen eli laiton.....ymmärrättekö
pointin ????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Grimhorn kirjoitti:

Tällä palstalla on ollut lähiaikoina kiivasta
keskustelua sumuvalojen käytöstä, ja siitä että
häiritsevätkö ne vai eivät, häikäisevätkö ne vai
eivät.

Itse en ole jaksanut ottaa kantaa koko
keskusteluun.
Haluaisin kuitenkin esittää asian eri
kannalta...eli en kysy häikäisevätkö ne vai
eivät, niitä mielipiteitä on kuultu jo
kyllästymiseen asti, haluaisinkin tietää että
miksi te jotkut ajatte ne päällä?

Lain mukaan niille on oltava erillinen kytkin,
eli selitys ei ole että menevät samalla päälle
ajovalojen kanssa ja ette osaa sammuttaa niitä.

Huomiovaloina sumuvaloja ei saisi käyttää, koska
valojen teho keskenään on hyvin erilainen,
sumuvalot ovat liian kirkkaat huomiovaloiksi.
Kuitenkin näkee että jotkut ajelevat parkit ja
sumuvalot päällä, käyttäen niitä huomiovalojen
sijaan.

Jos joku todella luulee säästävänsä bensaa tai
akkua ajamalla sumuvalot päällä ajovalojen
sijasta on hyvin väärässä...nykyaikaisilla
autoilla sillä ei ole mitään merkitystä. Joskus
80-luvulla asia oli eri.

Lisävalon toivossa niitä on aivan turha käyttää.
Jos joku niitä käyttää sen takia että mukamas
näkisi paremmin niin on aika optimisti. Sumuvalot
ovat liian heikot antaakseen kunnon valokiilaa,
ja eivät valaise kun noin 10-15 -metrin matkan.
Liikkuvalla autolla tuo matka ei vaikuta missään.

Onko teidän mielestänne "siistin" näköistä kun
autossa palaa ajovalojen lisäksi sumuvalot, eli
perustuuko niiden käyttö teidän autossanne
ulkonäön parantamiseen?

Kerro miksi sinä laitat sumuvalot palamaan kun
lähdet ajamaan autollasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu